Q3 2018 – Tunteiden täyttämä ja kiireinen kesäsesonki

Vuotta 2018 oli nyt päästy puoleenväliin. Kisavoittoja oli kasassa lähemmäs kymmenen ja otteluita sitä myöten valtavasti. Kisakauden rytmitys oli kuitenkin ollut ihan kohtuullisen onnistunut, sillä olin malttanut pitää useamman parin viikon treenijakson, jotka omalla kohdallani ovat erittäin tärkeitä niin fyysisen kuin pelillisen kunnon ylläpitämiseksi. Toki muutamat selkävaivat olivat aiheuttaneet huolia, mutta massakentille siirryttyä ei ongelmia enää ollut tullut vastaan, mikä oli tosi positiivista.

Kesäsensongin aikana suurempiin kisataukoihin ei luonnollisesti ollut aikaa, joten matka jatkuikin heti Kulosaaren SM-kisojen finaalin jälkeen lentokentälle. Vuorossa olisi 15-tonnin kisa Hollannissa Den Haagissa yhdessä Pattin kanssa. Pari ekaa kierrosta kaksinpeliä sujuivat aika rutiinilla ennen kuin kvartseissa tuli vastaan erikoisempi tilanne. Venäläisvastustajani Denis Klok lämäsi suutuspäissään pallon toiselta puolelta kenttää suoraan ilmassa selkääni, ja eihän siinä muuta vaihtoehtoa jäänyt tuomarille kuin diskata hänet ulos kisasta. Venäläispeluri tuli vielä jonkun aikaa matsin jälkeen haastamaan klubitalolla riitaa varmaankin tajuttuaan, että hän menettää diskauksen takia kaikki kyseisen kisan palkintorahat ja pisteet. Säännöt ovat kuitenkin sääntöjä ja ehkä hänkin tuosta tapahtumasta oppi jotain.

Myös nelinpelissä etenimme Pattin kanssa melko vaivatta ensimmäiset pari kierrosta ennen kuin semifinaalivaihe osoittautui Den Haagissa kohtalokkaaksi molemmissa sarjoissa. Kaksinpeli hollantilaista Jelle Selsiä vastaan oli jo aika hyvin hallussa johtaessani kolmatta erää 4-1, mutta niin vain valahti voitto lopulta käsistä. Tuosta matsista jäi ekaa kertaa koskaan sellainen fiilis, että hävisin pelaajalle, jolta puuttui toinen peruslyöntipuoli kokonaan. Niin huono oli Selsin rysty, että edelleen pidän tuota matsia tosi huonona häivönä, vaikka Sels etenikin jopa challenger-finaaliin vielä samana syksynä. Ja onhan hänellä toki aika hyvä kämmen. Myös nelurissa tappio tuli hollantilaisparille semifinaalissa. Patti oli pelannut aivan marathon-mittaisen kaksinpelin samana päivänä jo alle, eikä itsellänikään peli oikein tuossa nelurissa kulkenut. Ei siis pokaaleja kotiin vietäväksi Hollannista!

Hollannista matka jatkui pika vauhtia Ruotsin Båstadiin, jossa järjestettiin perinteistä ATP-kisaa edeltävällä viikolla challenger-kisa ihan samoilla kentillä. Kaksinpelin karsintoihin en ehtinyt Hollannin kisan semin ollessa vasta lauantaina, joten nelinpeli edellä mentiin. Mutta tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kertani Båstadissa pelkkää nelinpeliä, sillä vuonna 2012 pelasin siellä urani tähän mennessä ainoan ATP-pääsarjatason ottelun Jarkko Niemisen kanssa. Ja hienoja kokemuksia oli luvassa tälläkin kertaa, kun suorastaan tyrmäsimme Henri Laaksosen kanssa kisan kaikki vastustajat mukaan lukien kirkkaasti top-50 pelaajat Julio Peraltan ja Horacio Zeballosin semeissä. Oli siinä välillä jopa itsellänikin ihmettelemistä, kun Henri painoi kämmenmyllyään, sillä en ollut ennen nähnyt kenenkään pystyvän lyömään vastustajaa niin pahasti ulos kentältä nelinpelin puolikkaalla kentällä! En toki pelannut tuota viikkoa huonosti itsekään, ja paluun ensimmäinen challenger-tason titteli oli nyt siis saavutettu. Myös nelinpeliranking ponkaisi samalla ihan uusiin lukemiin eli fiilis oli sananmukaisesti katossa!

Pitkään ei kuitenkaan Ruotsissakaan kisavoittoa juhlittu, sillä juna vei samana iltana Göteborgiin, josta lensin pelaamaan taas seuraavaksi päiväksi Saksaan 2. Bundesliiga-ottelua kotikentälle Kieliin. Sen jälkeen ehdin sentään vihdoin huilata pari päivää, sillä ohjelmassa oli parin päivän akkujen lataus tyttöystävän kanssa Espanjassa. Mutta eipä tuokaan ollut hassumpi reissu, sillä paluu Espanjasta oli takaisin Saksaan tapahtui kihlautuneena miehenä. Ja pelihän kulki Saksassa vallan mainiosti jälleen, kun otin voiton muun muassa taiwanilaisesta Tsung-Hua Yangista vieraskentällä.

Heinäkuun kääntyessä loppua kohti vuorossa oli perinteiseen tapaan kotimaisen massakauden kohokohta Tampereen challenger. Tuo kisa ei tällä kertaa mennyt kuitenkaan kaksinpelissä ihan nappiin, sillä ranskalainen Antoine Hoang laittoi minut 1,5 erän ajaksi ihan naurettavaan pyöritykseen, ja sain ottelun ensimmäiset gamet vasta 0-6, 0-5 -tilanteessa. Ja kolmeen ne lopulta jäivätkin. Hoang otti palloa onnistuneesti niin aikaisin, että harvoin olen tuntenut olevani kuin pesukoneessa tenniskentällä. Nelurissa peli oli kuitenkin parempaa. Selvitimme Pattin kanssa tiemme semifinaaliin vaivattomasti, mutta venäläisparia Gakhov/Pavlioutchenkov vastaan hukatut kaksi matsipalloa kolmannen erän tie breakissa jäivät kyllä aika syvästi harmittamaan.

Tein jo edellisellä urallani muutaman kerran Tampereen kisan jälkeen nopean lähdön Kiinan koville kentille. Niinpä otin elokuun alussa taas suunnaksi Chengdun ja Jinanin isot challengerit Kiinassa sekä Gwangjun challengerin Koreassa erityisesti siksi, koska Henri Laaksonen oli päättänyt suunnata itään ja myöskin, koska omakin rankingini riitti kaksinpelin pääsarjaan. Chengdussa oli tällä kertaa tuloksena kaksi tiukkaa ensimmäisen kierroksen tappiota, mutta toisella viikolla Jinanin superkuumissa oloissa tuli koettua sekin, että intialainen 1- sijoitettu Ramkumar Ramanathan jäi kakkoseksi 30 ikävuotta lähentelevälle suomalaiselle kuumuuden kestävyydessä. Tuo ensimmäisen kierroksen matsi oli kaiken lisäksi paperilla yksi urani parhaista voitoista!

Henri loukkasi harmittavaakin harmittavammin lähentäjänsä Chengdun finaalin 6-2 2-0 -johtoasemassa, eikä hän siten pystynyt pelaamaan Jinanissa ollenkaan, joten myös minun nelinpelini jäivät tuolla viikolla väliin. Ja vaikka yleensä kiinalainen ruoka maistuukin minulle ihan hyvin, niin tällä kertaa vatsani meni jotenkin täysin tukkoon tuon Jinanin viikon aikana, enkä ollut enää parhaassa iskussa kaksinpelin toisella kierroksella Kazakstanin Denis Yevseyeviä vastaan. Seuraavalle viikolle Koreaan oli ennustettu vieläkin kuumempia olosuhteita kuin Jinaniin, jossa nyt pelattiin, ja kun Henrikään ei olisi voinut pelata Koreassa neluria, päätin tällä kertaa laittaa terveyden etusijalle ja palata Suomeen viikon etuajassa.

Suomessa vuorossa oli ensin hetki ihan täyttä lepoa, jotta keho saisi palautua tiukasta kisarupeamasta, kuumuudesta, aikaerosta ja näiden summana syntyneestä stressitilasta. Vaikka kovilla kentillä viihdynkin, niin elokuun lopussa täytyi vielä siirtyä hetkeksi takaisin massakentille Egyptin Davis Cupia silmällä pitäen. Valmistautuminen sinne alkoi Hämeenlinnan Finnish Tour -kisalla, jossa peli kulki aika vakuuttavasti. Hävisin sunnuntain semissä ja finaalissa yhteensä vain kaksi gamea!

Hyvä pelifiilis jatkui tämän jälkeen myös Sveitsissä, jossa pelasimme Patin kanssa vielä yhteisen valmistavan kisan ennen Egyptin viikkoa. Zurichin kupeessa Schlierenissä pelatussa 25-tonnin kisassa otin kaksinpelissä kolme perushyvää voittoa ennen kuin Saksan Louis Wessels oli parempi kolmessa erässä semifinaalissa. Nelinpelissä Pattin kanssa peli sen sijaan kulki taas, ja tuloksena oli jo kuudes future-kisavoittomme vuoden sisällä. Emmekä olleet pelanneet yhdessä kuin yhteensä yhdeksän kisaa eli kisavoittoprosenttimme oli varsin mukavalla tasolla!

Sveitsistä oli kisavoiton myötä hyvä jatkaa matkaa Davis Cup -vuoden kohokohtaan Egyptin Kairoon, jossa panoksena oli nousu Euro-Afrikan 1-divisioonaan. Olimme koko jengillä paikalla totuttelemassa lämpimiin, mutta kuiviin olosuhteisiin hyvissä ajoin, ja ehdittiin Henri Kontisen kanssa kokeilla jopa kierros golffiakin. Aivan Kairon keskustassa Niili-joen keskellä olevalla saarella sijaitseva Gezira sporting club tarjosi paikkallisittain katsottuna erinomaiset puitteet pelaamiselle, mutta vaikka hotellimme olikin vain pienen kadunylityksen päässä kentistä, oli tuokin matka taitettava joka kerta turvamiehen kanssa. Muuten ensikosketus Egyptiin oli ihan positiivinen, eikä vähiten sen takia, että tuliaisina oli jälleen voitto Suomelle 3-2 ja nousujuhlat. Varsinkin oma kaksinpelini Egyptin kakkospelaajaa Maamounia vastaan ensimmäisenä päivänä oli 6-3, 6-2 voiton myötä suorastaan erinomainen ja vaikken ykköspelaaja Safwatille pärjännytkään, hoitivat ensin Henkka ja Patti pisteen nelinpelistä ennen kuin Emil ratkaisi voiton Suomelle viidennessä ottelussa. Go Suomi!

Kesä 2018 tarjosi siis jälleen varsinaista tunteiden vuoristorataa eli juuri sitä, mitä paluultani tennisammattilaiseksi toivoinkin. Voittoja oli enemmän kuin tappioita, mikä tietysti on ammattilaisen näkökulmasta tärkeää, ja tappioistakin jäi aina jotain opittavaa. Myös yhteistyö nelurikentillä Henri Laaksosen kanssa oli mahtava mahdollisuus, ja odotinkin jo innolla yhteispelimme jatkumista loppuvuoden jäljellä olevilla USA:n reissuilla.

Valitettavasti kuvani kesältä 2018 ovat vähissä kännykän rikkoontumisen vuoksi. Onneksi somesta ja ystäviltä löytyi kuitenkin muutama kelpo otos tältäkin ajalta!

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.