Heinä-elokuu 2019

Päätin siis kesäkuun puolivälissä vuonna 2019 pitää hetken tuumaustauon ja miettiä omaa suhdettani tennikseen uudestaan. Alkuvuoden pelit eivät olleet sujuneet ollenkaan niin kuin olisin halunnut eikä ilo pelaamiseen ollut sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Varsinkin monet tiukat tappiot olivat myös syöneet itseluottamusta. Onneksi sain tukea kavereilta ja muun muassa yksi lounaskeskustelu Jarkko Niemisen kanssa jäi elävästi mieleen. Päätin alkaa treenata enemmän sekä fysiikkaa että kaksinpeliä ja pelata yhdessä vain sellaisten parien kanssa, joiden kanssa tunsin oloni turvalliseksi kentällä. Ei ollut järkeä osallistua kisoihin vain siksi, että pääsee mukaan toivotaan-toivotaan -asenteella, vaan kisoihin pitä lähteä hyvällä asenteella näyttämään parasta osaamistaan.

En kuitenkaan halunnut suunnata välittömästi takaisin nelinpelikisoihin lyömään päätä seinään, vaan lähdin kesä-heinäkuun vaihteessa pienen huilin ja treenijakson jälkeen Ouluun pelaamaan ulkokenttien SM-kisoja. Peli-ilo oli kohdallaan ja tuloksetkin sen mukaisia. Semifinaalissa jouduin koville ja kolmanteen erään asti Panu Virtasta vastaan, mutta finaali Patrik Niklas-Salmista vastaan oli lähes virheetön suoritus. Olin finaalia jopa 6-0, 4-0 johdolla ennen kuin Patti sai muutaman gamen ja säästyi täydeltä nöyryytykseltä. Kotimatkalle tarttui tämän lisäksi kultamitali myös nelinpelistä Patrick Kaukovallan kanssa, joten reissu oli suorastaan erinomainen.

Päätin heinäkuun alussa jatkaa vielä pari viikkoa Suomessa ennen paluuta challenger-kisoihin. Kävin lyhyellä varoitusajalla harjoitusmielessä pelaamassa pari Sata-Tenniksen 2. divisioonankin ottelua hakeakseni nautintoa tenniksen pelaamisesta, minkä jälkeen osallistuin vielä Hangon Finnish Tourille heinäkuun puolessavälissä. Tuliaisina myös Hangosta voittopokaali, joten suuntasin seuraavalla viikolla alkaneeseen Amersfoortin challengeriin todella hyvällä itseluottamuksella.

Hollannin Amersfoortissa on pelattu joskus jopa ATP-kisakin, mutta nyt vuorossa oli challenger hieman eri paikassa kaupunkia. Pääsin paikan päälle maanantai-aamuna ja vedin vielä samana iltana hyvän neluritreenin Johnson-jenkkikaksosten kanssa ennen tiistain matsialoitusta. Sain parikseni Emil Ruusuvuoren, joten viikosta oli tulossa varmasti mukava sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Ja jotenkin oikealla tavalla tuo muutaman kotimaan kaksinpelikisan tuoma itseluottamus yhdistyikin hyvän kaverin kanssa pelaamisen tuomaan rentouteen. Pari ekaa kierrosta sujuivat vakuuttavasti ennen kuin semeissä pelasimme tosi hyvän ja tiukan matsin saksalaisparia Begemann/Lenz vastaan. Nyt oli puolestaan minun tiimini vuoroni pelastaa kaksi ottelupalloa ja hoidimmekin matsin kotiin kolmannen erän tie breakissa 13-11. Semifinaalia seuranneen lauantain välipäivän vietimme Emilin kanssa Amsterdamissa pyörien, mutta se ei finaalissa menoa kuin parantanut. Pelasin varmaan koko vuoden parhaan otteluni ja laitoimme hollantilaisparin De Jong/Nijboer nippuun lukemin 6-3, 6-4. Sain samalla sopivasti puolustettua edellisvuoden voittopisteeni Båstadista, joten fiilis oli suorastaan loistava.

Hollannista matka jatkui heti finaalin jälkeen kohti Suomea ja paikallisen kesän kohokohtaa Tampereella. Sain kilpailunjohtajalta Veli Paloheimolta villin kortin myös kaksinpelin pääsarjaan, mutta tällä kertaa esitys oli vähän hampaaton, kun venäläinen Ivan Nedelko otti voiton kolmessa erässä. Nelinpelissä pelasimme sen sijaan Patrik Niklas-Salmisen kanssa todella hyvän ensimmäisen kierroksen matsin kukistaessamme tiukassa matsissa italialaisparin Pellegrino/Vavassori, minkä jälkeen otimme voiton myös suomalaisten välisessä kohtaamisessa parista Kaukovalta/Vasa. Semifinaali koitui kuitenkin taas edellisvuoden tapaan kohtaloksemme Tampereella. Tuntui, että olimme monessa kohtaa niskan päällä hollantilaisparia Arends/Pel vastaan, mutta toisen erän voitto kääntyi lähes mykistäväksi 1-10 tappioksi kolmannen erän tie breakissa. En oikein vieläkään tiedä mitä tuossa tie breakissa meni vikaan, mutta muistan ainakin kuinka heti toisessa pisteessä Pel otti aikamoisen haamu-refleksivolleyn ja jotenkin matsi suistui siltä seisomalta väärään suuntaan. Joka tapauksessa semifinaali oli ihan hyvä suoritus edellisviikon voiton perään.

Kuten jo ainakin kolme kertaa aiemminkin, suuntasin taas Tampereelta suoraan takaisin koville kentille Kiinan kisoihin. Lento Frankfurtin kautta Chengduun tarkoitti saapumista paikan päälle vasta maanantaina, mutta kun olin ollut mukana Tampereella vielä lauantaina niin sain varmistetun tiistaialoituksen vähän helpottamaan aikaero- ja alustavaihdosta. Chengdun yksittäinen challenger ei ollut tällä kertaa houkutellut kovin montaa pelaajaa Kiinaan, joten rankingini riitti pääsarjaan myös kaksinpelissä, minkä lisäksi sain sovittua nelinpelit tutun japanilaisveteraani Toshilde Matsuin kanssa. Kaksinpelin kaavio oli ensimmäisellä kierroksella melko otollinen kohdatessani Zimbabwen Courtney John Lockin ja otinkin selvän voiton. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että matsissa oli tuomarina sama australialaismies John Blom, joka tuomaroi myös Tampereen semifinaalimme kaksi päivää aiemmin eli ei se tuomarinkaan työ aina ihan yhtä ruusuilla tanssimista ole.

Kaksinpelin toinen kierros olikin mielenkiintoinen ottelu, sillä Chengdun kuumat ja kosteat olosuhteet tuntuivat vievän mehuja miehestä irti aika nopeasti. Mutta mitä vielä, ensimmäisen erän 3-6 -tappion jälkeen pidin nopealla kentällä toisen erän syöttöni tie breakiin asti ja sainkin kuin varkain voitettua myös itse tie breakin. Muistan jopa ajatelleeni toisen erän eräpallossa, että kuinkakohan jaksan vielä päälajin eli nelinpelin samana iltana, jos nyt tämän pisteen voitan, mutta ässällähän se eräpallo paineettomassa tilanteessa tuli kotiin. Ja kolmannessa erässä kävikin päin vastoin kuin olin ajatellut, kun taiwanilaisvastustaja Wu Tung-Lin alkoi kramppailemaan ja kruisailin lopulta erävoittoon 6-2. Kaiken kukkuraksi jaksoin illalla vielä nelinpelinkin ihan kohtalaisesti, kun avasimme Toshilden kanssa voitolla Lockin zimbabwelaisveljeksiä vastaan 7-6, 7-6 -lukemin.

Seuraavana päivänä oloni Chengdussa ei ollut kuitenkaan ihan paras mahdollinen, ja vaikka kaksinpeliä yritinkin pelata niin flunssaoireet pakottivat minut luovuttamaan japanin Yuichi Sugitaa vastaan 6-7 erätappion jälkeen. Nelinpeliä päätin kuitenkin lääkehöyryissä yrittää pelata ja saimme kuin saimmekin kaivettua voiton kiinalaisparista Wang/Zhang 6-3, 7-6. Nelinpelin semifinaali tuota seuraavana päivänä ei kuitenkaan enää sujunut suunnitellusti, sillä vaikka meillä oli breikkipalloja vaikka kuinka paljon, niin emme saaneet korealaisparia Nam/Song murrettua ja voitto meni lopulta heille 4-6, 1-6.

Chengdun kisasta jäi kuitenkin päällimmäisenä jälleen ihan hyvä fiilis, sillä voittoja tuli enemmän kuin tappioita molemmissa sarjoissa. Aasian kiertue jatkuikin Kiinasta vielä toiselle viikolle Japaniin Yokkkaichiin Nagoyan kupeeseen, mutta valitettavasti oloni huononi matkan aikana ja sunnuntai-iltana selvästi eikä minulla ollut mitään asiaa maanantaina edes lähteä kenttiä kohti saati pystyä pelaamaan. Kuume huiteli 40 asteessa parin päivän ajan ja vaikka se nopeasti laskikin niin torstaille venytetty nelinpelin aloituksemme ei missään vaiheessa näyttänyt siltä, että voitto olisi otettavissa. Syötin matsissa hämmentävästi ykkössyöttöni 100% tarkkuudella kenttään, mutta muu terävyys oli kateissa eikä taiwanilaisparini Yang Tsung-Huakaan ollut ihan parhaimmillaan Japanin helteessä. Tuloksena tappio Bourchier/Myneni -parille 4-6, 1-6.

Palasin Japanista Suomeen lepäämään muutamaksi päiväksi, sillä halusin varmistua, että oloni olisi ihan normaali ennen kuin matka jatkuisi taas kohti seuraavia kisoja. En kuitenkaan malttanut kahta viikkoa pidempään viettää Suomessa ennen kuin lähdin Etelä-Eurooppaan ihmettelemaan Emilin hurjaa pelikuntoa niin kentältä kuin kentänlaidaltakin. Jatketaan siitä ensi kerralla!

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.