Kesän viettoa ja selkäongelmia

Suomen kesä tarjoaa parastaan, joten ei anneta pienten sadekuurojen häiritä eihän? Toissa viikolla pelattujen yleisten SM-kisojen jälkeen jatkoin treenejä Helsingissä ja pelasin myös kaksi 2. divisioonan ottelua. Yhden Hämeenlinnassa HTS:n vieraana ja toisen Espoossa HLK:n vieraana. Voitot tuli sekä minulle että seurallemme, mutta kehoni tilanne tuntui menevän huonompaan suuntaan melkein päivä päivältä. Alkuvuoden silloin tällöin hetkellisesti vaivanneet ja viime viikkoina pahentuneet SI-nivelen ongelmat häiritsivätkin liikkumista ja harjoittelua lopulta niin paljon, että päätin ottaa yhteyttä lääkäriin, jotta tilanne saataisiin kunnolla selvitettyä.

Päätimme lääkärini Petri Heleniuksen kanssa ottaa samantien magneettikuvat sekä lannerangasta että SI-nivelistä, ja marssinkin viime viikon lopussa Pihlajalinnan Munkkivuoren toimipisteeseen tunnin kuvaussessioon. Ja taisi olla ihan hyvä, että selkä kuvattiin. Lanneranka on sinänsä kohtuullisessa kunnossa, joskin viime vuosien välilevyongelmien näkyvät edelleen selvästi. Isompi ongelma paljastui kuitenkin oikean puoleisesta SI-nivelestäni, jossa oli havaittavissa sakroiliittia ja muitakin muutoksia kuten hohkaluureaktiota ja nivelraon nesteilyä. Säännöllisissä verikokeissa tulehdusarvoni eivät ole olleet mitenkään koholla, mutta nyt SI-nivelessä oli kuitenkin selvästi ns. tilanne päällä.

Minulla on siis todettu jo lähes 10 vuotta sitten selkärankareuma, joka on viime vuodet kuitenkin pysynyt tosi hyvin aisoissa biologisella lääkityksellä. Nyt lääkityksestä huolimatta reuma on kuitenkin alkanut aktivoitua nimenomaan SI-nivelen alueella, mikä ei tietenkään ole hyvä juttu. Eikä pelkästään kivun takia, vaan myös siksi, että aktiivisena reuma aiheuttaa kroonisia erosiivisia muutoksia ja sitä kautta huonontaa liikkuvuuttani sekä aiheuttaa asentomuutoksia selän jäykistyessä.

Kivut SI-alueella ovat reumalle tyypilliseen tapaan pahimmillaan aamuisin ja pidempien paikallaan olojen jälkeen, mutta liike sinänsä tekee ihan hyvää. Oikea SI-niveleni ei kuitenkaan tällä hetkellä juurikaan toimi eli suoliluu ja ristiluu eivät liu’u toisiinsa nähden, minkä vuoksi lantion liike on vajavainen, mikä puolestaan kipeyttää lantion seutua noin isommassa kuvassa aika herkästi. Tämän takia olenkin nyt joutunut keventämään harjoittelua ja päätin myös jättää ensi viikon lopun Hangon Finnish Tourin kaksinpelin väliin. Nelinpelissä kuormitus on kuitenkin sen verran kevyempää, että yritän siinä parhaani Masi Sarpolan kanssa. Ja heti Hangon kisan jälkeen pääsen sitten HUS:n reumapoliklinikalle lääkäriin keskustelemaan lääkeaineen vaihdosta ja muista mahdollisuuksista reuman saamiseksi kuriin.

Olisi tottakai kiva saada keho pikkuhiljaa taas kasaan niin Suomen kisoja varten kuin kansainvälisiäkin kisoja ajatellen. ATP-, challenger ja ITF-kisat kun meinataan tosissaan aloittaa jo 17.8. eli vain reilun viiden viikon päästä! ATP-kisojen osalta tilanne USA:ssa ja sitä kautta US Openin pelaaminen tuntuu päivä päivältä hurjemmalta, mutta alemmat tasot halutaan luonnollisesti aloittaa samaan aikaan, jotta ranking-pisteet saadaan reilusti mukaan alusta asti. Challenger-kalenterissa on kisoja elokuussa neljän viikon putkena joko Italiassa tai Tsekeissä, mikä on tietysti järjestelyjen kannalta hyvä ratkaisu. Silti varmasti moni pelaaja miettii loppuun asti, onko kilpaileminen ulkomailla tässä tilanteessa kuinka järkevää. Suomesta käsin esim. Tsekkeihin voisi tosin ihan hyvin lähteä matkaan vaikka autolla, mikä mahdollisesti pienentää tartuntariskiä matkan varrella, mutta joka tapauksessa omakaan päätös kisaamisesti heti elokuussa ei ole vielä ollenkaan selvä.

Oman lusikkansa soppaan tuo myöskin ranking-järjestelmä, josta julkaistiin toissapäivänä tarkempaa tietoa ATP:n toimesta. Pakko sanoa, että vaikka yleensä ainakin omasta mielestäni sisäistän uutta tietoa nopeasti niin nyt uuden ATP-ranking -systeemin kanssa meni minullakin hetkellisesti sormi suuhun. CH- ja ITF-tasoilla tilanne on kuitenkin ilmeisesti se, että aikana maaliskuu-joulukuu 2019 kerätyt pisteet ovat voimassa 2 vuotta siten, ettei keneltäkään putoa pois pisteitä tämän vuoden loppuun asti. Tänä vuonna kerätyt pisteet (niin tammi-helmikuussa kuin elokuusta eteenpäin) ovat sen sijaan voimassa normaalisti 52 viikkoa. Vaikea tässä vaiheessa vielä ottaa kantaa siihen, kuinka ranking-järjestelmä suosii ketäkin, mutta ainakaan se ei tule helpottamaan nousua listalla ylöspäin, sillä keneltäkään ei putoa pisteitä pois tänä vuonna. Noustaksesi listalla sinun pitää siis kerätä entistä enemmän pisteitä, koska pisterajat tietylle tasolle (top-100, top-50) tulevat luonnollisesti hetkellisesti nousemaan. Toisaalta hyvin mennyt viime syksyni pysyy rankingissa ilmeisesti vuoden pidempään, mikä on tietysti hyvä juttu.

Kaiken kaikkiaan eletään siis mielenkiintoisia aikoja kisaamisen aloittamisen suhteen, minkä lisäksi myös oma tilanteeni on hieman jännittävä selän osalta. Toivottavasti selkä saadaan kuitenkin pian kuntoon, nelinpelit Hangossa sujuvat hyvin ja elokuussa päästään sitten toden teolla kisaamisen kimppuun! Palataan taas ensi viikolla, kun kuulen lisää selästäni sekä osaan kertoa kisaraporttia Hangosta.

Kesällä pitää muistaa nauttia. Tässä olemme Daltonin kanssa jäätelöllä Kaivopuistossa.
Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.