Biella CH 80 QF, Heliövaara/Walkow – Martos Gornes/Ramanathan 7-6(3), 6-4

Jes, tulipa mukava voitto tänään nelossijoitetuista vastustajista! Syöttöpeli oli meillä Szymonin kanssa tosi laadukasta alusta loppuun, emmekä hävinneet yhtään omaa syöttövuoroa. Lisäksi kun tie breakissa ja toisessa erässä palautuspisteissä osui pari kertaa lyönnit oikeissa paikoissa niin päästiin juhlimaan voittoa henkisesti solidin esityksen jälkeen. Huomenna vuorossa on välipäivä ja perjantaina sitten semifinaalin kimppuun!

Tuntui siis tänään siltä, että syöttö toimi meillä Szymonin kanssa molemmilla tosi hyvin. Ässiä ei tainnut tulla yhtään, mutta saimme ykköset hyvällä prosentilla sisään ja voitimme ykkössyöttöpisteistä yli 80% ja kakkosellakin yli puolet. Erityisesti osasimme monesti tehdä syötön sijoittamisen suhteen hyviä valintoja, ja ainakin itse sain myös oikea-aikaisella kierteiden vaihtelulla ykkössyötöllä monta tärkeää suoraa pistettä. Palautuspelissä ei ollut ihan niin helppoa, sillä myös vastustajat syöttivät pääasiassa hyvin ja itse olin vähän vaikeuksissa varsinkin vasenkätisen Martos Gornesin syöttöjen kanssa. Mutta niin se vain on, että harvaa matsia voitetaan hyvillä palautuksilla samalla kun hyvin harvaa matsia on hävitty hyvällä syöttämisellä.

Kaiken kaikkiaan voimme siis olla Szymonin kanssa tosi tyytyväisiä päivän esitykseen. Henkinen latauksemme oli juuri oikealla tasolla ja tuntui siltä, että tiukoissa paikoissa jännitti juuri sopivasti, mikä saa aistit hereille, mutta ei vedä kroppaa jäykäksi. Onhan se nelinpelissä aina pienestä kiinni, mutta tie breakin loppu oli vahva ja toisessa erässä saimme alkuvaiheessa sen yhden tarvittavan murron. Kyllähän tuo ottelun ainoa murto tuli vähän kuin varkain, sillä minä en saanut siinä gamessa yhtään lyöntiä kenttään, kun taas Szymon palautti kaksi winneriä ja Martos teki kaksi kaksoisvirhettä. Harvoin sitä kaksinpelissä murtaa vastustajaa tekemällä pelkkiä virheitä… Mutta osasimmepa käyttää tilaisuuden hyväksemme!

Nyt vuorossa on sitten välipäivä huomenna, sillä olimme kaavion ainoassa kohdassa, jossa kvartsi pelattiin jo tänään. Mutta sehän ei sinänsä haittaa mitään, sillä pääsemme huomenna hiomaan treeneissä pari taktista juttua kuntoon ja katsomaan tulevien vastustajien matsin. Vastaan meille semeissä tulee joko ykkössijoitetut Golubev/Vavassori tai sijoittamattomat Fratangelo/Harris. Mutta tämän illan voinee nauttia italialaisesta ruoasta ja katsella hyvällä fiiliksellä pari iltamatsia Ranskan Avoimista. Ja perjantaina sitten taas täysi höyry päälle!

4 thoughts on “Biella CH 80 QF, Heliövaara/Walkow – Martos Gornes/Ramanathan 7-6(3), 6-4

  • Kyllä se heti tulosta tulee kun sulla on parempi tasonen parikin !!

    Mitä lisäravinteita menee muuten siellä turnauksessa ? reenien / pelien välissä jne

    Cmoon henkka !!

    • Jehh! Nelinpelissä fyysinen rasitus on selvästi kaksinpeliä kevyempää, joten energia/palautusjuomia tarvitaan aika paljon vähemmän. Reissussa kulkee kuitenkin aina Ambronite -supermeal jauhepusseja välipala- ja aamupalatarkoitukseen sekä Dexal energiageelejä treeneihin ja matseihin käytettäväksi.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.