Biella CH 125 QF, Heliövaara/Glasspool – Davidovich-Fokina/Zapata-Miralles 6-3, 6-4

Vamos, espanjalaiset kovat kaksinpelimiehet kaatuivat tänään kvartsissa vahvan esityksen jälkeen suoraan kahdessa erässä. Emme antaneet heille yhtään murtopalloa, vaan otimme verkon haltuun ja taiteilimme tarvittavat murrot kummankin erän lopussa kotiin. Kaiken kaikkiaan sellainen laadukas perussuoritus, joka antaa hyvän itseluottamuksen huomiseen semifinaaliin jenkkiparia Lammons/Withrow vastaan.

Eilisen aamuottelun jälkeen tänään meillä olikin sitten vuorossa illan viimeinen matsi, kun vastustajista Davidovich pelasi oman kaksinpelinsä vasta iltapäivällä. Valmistautuminen oli siis luonnollisesti vähän erilainen, sillä kävimme ensin aamulla lyömässä puoli tuntia Jocker-matsikentällä. Sen jälkeen hetki huilia ja lounas, ja sitten ennen ottelua vielä toinen 30 minuutin bollaus hotellin treenikentällä volley- ja syöttöpeliä lämmitellen. Lyönti oli siis viilattu tänään matsia varten täyteen iskuun, ja vaikka treenialusta ei kummassakaan bollauksessa ollut ihan sama kuin keskuskentällä, niin ainakin olimme fyysisesti valmiita.

Pojat valmiina aamutreenin jälkeen.

Itse ottelua oli alusta asti tosi kiva pelata, sillä espanjalaisvastustajamme jäivät odotuksien mukaisesti paljon takakentälle, minkä johdosta heti alkuvaiheessa nähtiin monen monta pidempää ja monipuolisempaa pallorallia. Syötimme Lloydin kanssa hyvällä prosentilla ykkössyöttöjä, mikä oli tänään tavoitteenammekin, ja se myös tuotti tulosta. Emme olleet omissa syötöissään missään vaiheessa ottelua vaikeuksissa. Vastustajien syöttövuoroissa saimme puolestaan murtopalloja ensimmäisessä erässä kolmeen kertaan, joista 3-2 -tilanteen murtopallo tärppäsi. Tuossa pisteessä Davidovich löi kaksi kämmentä minua kohti sellaisella voimalla, ettei rehellisesti sanottuna ainakaan Suomessa pallo lähde mailasta kenelläkään sillä vauhdilla, mutta jotenkin sain laitettua mailan eteen ja tuon pisteen kautta breikki tuli siis ansaitusti meille.

Toisessa erässä peli jatkui pääosin samanlaisena, mutta nyt emme päässeet murtopaikkoihin yhtä helposti. 2-2 -tilanteessa meillä oli kuitenkin paikka ottaa murto, mutta epäonnistuimme 0-30 -johdossa Lloydin kanssa peräkkäisissä pisteissä sellaisissa lentolyönneissä, joita emme muuten ottelun aikana kyllä missanneet. Erän edetessä tasaisena 4-4 -tilanteeseen asti me tiedostimme Lloydin kanssa molemmat, että murto olisi kyllä hyvä ottaa ennen tie breakia, ettemme turhaan päästä vastustajia iskuetäisyydelle. Mutta onneksemme juurikin tuo 4-4 -game ratkaisikin sitten lopulta ottelun, kun Davidovichin syöttäessä 30-15 -tilanteessa Lloyd teki upean lobbihaun, minkä jälkeen seuraavissa pisteissä Davidovich sortui kämmenvirheeseen ja tuplaan. 5-4 -tilanteessa matsin päättänyt Lloydin syöttövuoro oli enää kosmetiikkaa, ja pääsimme siis tuulettamaan voittoa tasan tunnin pelin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan päivän ottelun parhaita puolia oli siis ehdottomasti onnistunut syöttöpeli sekä muutenkin taktisesti meidän komennossa edennyt pelinkuva. Pääsimme usein tilanteisiin, joissa me olimme verkolla ja vastustajat takana, emmekä noita tilanteita hävinneet koko ottelussa kovin montaa kertaa. Palautuksissa saimme aikaan tarvittavat onnistumiset oikeissa paikoissa, sillä vaikka nyt muutama breikkipallo jäikin hyödyntämättä niin matsi oli kuitenkin meidän hallussamme aika lailla alusta loppuun asti. Ja jotenkin sen myös aisti vastustajien otteista, etteivät hekään loppua kohden enää uskoneet täysin voittoonsa. Toki he yrittivät vaihdella palautuksiaan ja lyödä muun muassa enemmän lobbeja, mutta meiltä tuntui syöttövuoroissamme löytyvän vastaukset kaikkiin heidän ratkaisuihinsa. Olimme yksinkertaisesti selvästi parempi nelinpelipari tänään.

Huomenna vastaan asettuu kuitenkin ihan erilainen pari kuin tänään, joten taktiset kuviot pitää taas miettiä uudestaan. Pelasimme jenkkiparia Lammons/Withrow vastaan Istanbulissa kuukausi sitten voitokkaasti, mutta mitenkään ylimielisenä ei huomiseen matsiin voi kyllä lähteä. Jenkeillä on molemmilla todella hyvät syötöt, ja varsinkin Lammons pystyy myös parhaimmillaan todella hyviin palautuksiin. Withrow on minusta syöttöä lukuun ottamatta hieman heikompi osapuoli, mutta hänkin kyllä välillä väläyttelee eli on siinä mielessä vaarallinen vastustaja. Omassa pelissä vahva syöttöpeli saa mielellään jatkua huomenna, mutta lisäksi palautuspelissa pitää muistaa ottaa taas rohkeasti vähän enemmän riskiä pelaamalla lähemmäs sivurajoja, sillä muuten vastustajat ottavat keskustan liian helposti haltuun. Myöskään luovuutta ei sovi unohtaa, sillä olemme Glasspoolin kanssa vastustajia monipuolisempia ja se saa mielellään myös näkyä huomenna.

Matsimme on ohjelmassa huomenna perjantaina jälleen illan viimeisenä otteluna todennäköisesti joskus kello kuuden seitsemän maissa paikallista aikaa. Kaikki matsit pelataan huomenna taas keskuskentällä, jonka alusta on hieman toista matsikenttää karheampi ja hitaampi, mikä kyllä sopii meille. Kentän valot on tenniksen pelaamista ajatellen vähän vaikeat, sillä lamppuja on tasaisesti koko katon alueella, mistä johtuen iskulyönnit ja syötöt joutuu välillä suorittamaan suoraan vastavaloon. Mutta me saimme tänään siis onneksi hyvää itseluottamusta keskuskentällä pelaamisesta, ja koska jäimme matsin jälkeen vielä hetkeksi lyömään kentälle tänään illalla, niin huomenna lyönnin ajoitus on varmasti huippuiskussa. Ei siis muuta kuin täysillä eteenpäin!

Tässä vielä kuvaa keskuskentästä siten, että katon hieman häikäisevät valot näkyvät. Mielenkiintoista on myös nähdä kuinka kisassa, jossa ei pitäisi olla yleisöä, entinen maailman ykkönen Andy Murray täyttää silti katsomon. 😀

5 thoughts on “Biella CH 125 QF, Heliövaara/Glasspool – Davidovich-Fokina/Zapata-Miralles 6-3, 6-4

  • Pakko sanoa, että analyysisi on taas tyhjentävä. Olitte hyviä tänään verkolla. Lloyd liikkui minusta tosi hyvin, eikä sinun pelissäsi ollut juuri lainkaan virheitä. Odotettavissa oli, että espanjalaiset lyövät kovaa, mutta hyvin ehditte reagoida niihinkin palloihin. Tänne kotikatsomoon välittyi teidän hyvä joukkuehenki. Se on hienoa katsottavaa!

  • Jättebra dubbelspel av båda paren. Jag tyckte att spanjorerna försökte med flit slå bollarna rakt på er vid nätet. Stämmer det? Har sällan sett någon slå bollen så hårt som igår.

    • Tack! Ja, spanjorerna försökte säkert ofta slå bållen rakt på oss vid nätet. Det är ju en bra taktik då man inte vill riskera mycket. Och dom killarna kunde slå bollen så hårt att det har jag aldrig sett på en tennisbana!

  • Good job guys don’t let the finals get into your heads. I’m rooting for you guys I want glasspool to win a tournament. Please practice on your serve and double faults and try to convert break points and save break points. I want to see you guys win the finals despite very tough and veteran opponents

Leave a Reply

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.