Las Palmas CH 80 QF, Heliövaara/Glasspool – Esteve-Lobato/Garcia-Lopez 6-4, 6-1

Jos oli tiistaina tekeminen varsin tahmeaa ja vaikeaa, niin tänään oli kyllä toinen ääni kellossa. Pelasimme Lloydin kanssa todella ehjän ja vahvan ottelun pitäen kaikki syöttövuoromme, emmekä yksinkertaisesti antaneet vastustajille mahdollisuuksia. Huomenna perjantaina semifinaalissa asettuu vastaan hyvin samanlaisella takakentän taktiikalla pelaava tiimi Giustino/Trungelliti, joten itseluottamuksemme tuohon matsiin on kohdallaan.

Tiistain ottelusta jäi tosiaan jotenkin huono maku suuhun, eikä vielä eilinen treenipäiväkään mitään suurempia hurraa-huutoja herättänyt. Löimme aamulla tunnin ennen kuin pelasimme puolilta päivin tunnin treenipisteitä, mutta jotenkin tekeminen oli koko ajan raskasta, eikä jalkakaan oikein liikkunut. Oli kuitenkin hyvä, että saimme ottaa loppupäivän ihan iisisti hotellilla, ja tänäänkin matsimme oli ohjelmassa vasta iltapäivällä. Tuntui, että keho tarvitsi vähän lepoa ja tuo eilisillan rentoutuminen ja tämän aamun rauhallinen lähtö päivään aamukävelyn kautta teki kyllä hyvää.

Pääsimme kentälle tänään hieman oletettua myöhemmin vasta noin kello 17, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, ettemme olisi olleet hereillä. Lloyd otti kisapaikalla kunnon päikkäritkin, mutta hyvät lämmittelyt ja 10 minuutin lyöntien herättely juuri ennen ottelun alkua tekivät hyvää. Itse ottelussa pari ensimmäistä gamea mentiin tasatahtia, mutta sitten 2-2 -tilanteessa otimme ensimmäisen murron Garcia-Lopezin syöttäessä. Varsinkin Lloyd pelasi tuon gamen erinomaisesti ja tuo yksi murto riitti lopulta erävoittoon, kun hoidimme loputkin omat syöttövuorot kunnialla.

Toisessa erässä jatkoimme heti samaan malliin ottamalla avausgamessa murron, minkä jälkeen saimme tärkeästi pidettyä minun syöttöni, vaikka vastustajat saivatkin siinä kolme breikkipalloa. Tuo oli ehdottomasti yksi ottelun ratkaisevista gameista, sillä meidän pelimme vain parani sen jälkeen ja siirryimmekin jo 3-0 -johtoon tuplamurrolla. 4-1 -tilanteessa jouduimme hetken odottelemaan hieman yllättäen iskeneen sadekuuron laantumista, mutta muutama minuutti ihmettelyä riitti. Vakuuttava pito minulle tauon jälkeen ja loppuun vielä yksi murto. Matsi siis kotiin aika tasan tunnissa 6-4, 6-1.

Tämän päivän matsista jäi siis tosiaan ihan eri fiilis kuin ensimmäisen kierroksen matsista. Oma syöttöpeli oli ihan eri tasolla enkä esimerkiksi ensimmäisessä erässä hävinnyt ainuttakaan pistettä syöttövuoroissani. Palautuspelikin tuntui jo paremmalta, minkä lisäksi verkolla onnistuin monta kertaa namuttelemaan stoppareita, mikä selvästi harmitti vastustajia. Jotenkin koko paketti oli tosi hyvin kasassa. Pyrimme Lloydin kanssa paljon verkolle myös kakkossyötön palautuksista, mikä tuntui toimivan, sillä vastustajat eivät tuntuneet millään löytävän keinoja ohittaa meitä verkolla.

Tällä samalla tahdilla kannattaa siis ehdottomasti jatkaa huomenna, kun saamme vastaan parin Giustino/Trungelliti. Molemmat pelaajat ovat tuossakin tiimissä enemmän kaksin- kuin nelinpelaajia, mikä näkyy ainakin siinä, etteivät he pyri mielellään verkolle. Takakentän pallotteluissa he ovat kuitenkin vahvoja, minkä lisäksi syöttö- ja palautuspelissä tulee varmasti olemaan enemmän laatua kuin tämän päivän vastustajillamme. Ottelumme pelataan päivän kolmantena matsina ei ennen kello 14.30 paikallista aikaa. Laitetaan siis taas kaikki peliin!

Kisapaikan lounas ei jätä nälkäiseksi! 15€ hinta on ehkä vähän suolainen, mutta toisaalta sillä saa pääruoan lisäksi lisäkesalaatin, keiton tai toisen salaatin, leipää, hedelmiä ja juoman.

9 thoughts on “Las Palmas CH 80 QF, Heliövaara/Glasspool – Esteve-Lobato/Garcia-Lopez 6-4, 6-1

  • Vamos! Mieleen jäi varsinkin pari stopparia rennolla otteella toka erässä 3-0 tilanteessa. Tuo geimi viimeistään vei vastustajilta uskon voittoon. Miten muuten ette ole ykkössijoitettuja? Yhteisranking kuitenkin teillä kaavion pienin.

    • Joo nuo pari stopparia olivat kyllä aika herkullisia! Ja kaavio tehtiin tosiaan viime lauantaina, jolloin minun ja Lloydin yhteisranking oli 247, kun taas parin Drzewiecki/Oliveira yhteisranking oli 244. Tällä viikolla ollaan uudessa rankingissa edellä, mutta tuo näkyy sijoituksina vasta ensi viikon kaavioissa.

  • Onko Lloyd keskittynyt vain dubbeliin, hänen syötöllään uskoisi olevan hyvät edellytykset menestyä myös kaksinpelissä? Mitä mieltä olet seuraavasta väittämästä, joka ei koske pelkästään blogiasi vaan yleisesti tennikseen liittyvää keskustelua: dubbelissa korostetaan liikaa syöttäjän roolia syötön pidossa tai häviämisessä. Poikkeuksena ovat ne tilanteet, joissa syöttövuorossa syötetään harvinaisen monta ässää tai tuplaa. Monesti syöttäjä syöttää ihan kohtuullisesti tai jopa hyvin, mutta omalle partnerille sattuu huono hetki omissa ratkaisuissaan. Eli dubbelissa syötöt pidetään tai menetetään yhdessä.

    • Hyvä pointti Tennarilta, näin itsekin olen asiasta ajatellut.
      Tätä peliä katselin huvikseen vastustajan näkövinkkelistä, eli miltä mahtoi tuntua olla heidän nahoissaan. Ja tunne ei taatusti ollut kovin hääppöinen. Aivan sama mitä he yrittivät tehdä tai olla tekemättä niin silti kävi köpelösti. Vastassa oli vain niin paljon paremmat dubbelimiehet että kärsimys ja epätoivo paistoi kotikatsomoon saakka. Kun ei ole mitään palaa niin hauskuus on silloin kaukana. Ainoa mahdollisuus olisi kenties ollut takakentän pommitustalkoissa mutta sitä mahdollisuutta ei annettu. Annoitte kyllä tylyn oppitunnin näille herroille. Hienoa!

      • Hyvä idea katsoa matseja joskus vastustajankin näkökulmasta! Katsoimme Lloydin kanssa espanjalaisten ensimmäisen ottelun striimistä ja olimme sitä mieltä, että tulee varmasti tosi vaikea ottelu. Mutta jotenkin onnistuimme pelaamaan vastustajat täysin pois heidän mukavuusalueeltaan ja oli esimerkiksi juurikin kiva huomata, kuinka he eivät keksineet mitään keinoja ohittaa meitä silloin, kun olimme molemmat verkolla. Syötön ja palautuksen laatu oli myös meillä aavistuksen parempaa, joten silloin pelaaminen on kyllä meidän näkökulmasta hauskaa ja heidän näkökulmastaan varmaan todella inhottavaa. 🙂

    • Lloyd on nyt reilun vuoden keskittynyt pelkkään nelinpeliin, ja hänellä on siihen kyllä hyvät ominaisuudet. Paras kaksinpeliranking on muutaman vuoden takaa 282, ja edellytyksiä olisi varmaan ollut vielä ainakin jokusen pykälän ylemmäs, mutta loukkaantumiset haittasivat hänenkin kaksinpeliuraansa monta kertaa. Varsinkin vatsalihaksen kanssa oli kuulemma tosi usein ongelmia, kun matseja tuli paljon peräkkäin, joten siinä mielessä nelinpelin vähemmät toistot varsinkin syötössä voivat olla hänen pelastuksensa.

      Mitä tuohon syötön pitämiseen tulee, niin tottakai nelinpelissä ollaan aina tiimi. Mutta kyllä syötön laatu vaikuttaa tosi paljon siihen, minkälaisia palautuksia tulee, ja parhaimmat syöttäjät saavat kuitenkin sen pari suoraa syöttöpistettä per game, jolloin syötön häviäminen on jo selvästi vaikeampaa. Vastaavasti useampi kaksoisvirhe samaan gameen ja syötön pitäminenkin menee haastavammaksi. Mutta myöskään verkkopelaajan roolia ei sovi tosiaan vähätellä. Esimerkiksi Henri Kontisen kanssa pelatessa oma syöttäminen on tosi paljon helpompaa, kun Henkka antaa niin paljon painetta palauttajalle, ja kummasti minunkin syöttöni tuntuu silloin tehokkaammalta kuin passiivisemman verkkopelaajan kanssa pelatessa. Eli molempien roolit ovat tärkeitä, mutta vähän päivästä ja peliparista riippuu kumman piikkiin ne syötön menetykset voi laittaa. 🙂

  • Kyllähän nelurissa on tärkeää, että ainakin toinen on rohkea ja taitava verkolla.
    Se antaa myös taktisia mahdollisuuksia. Se on Harri sun yksi vahvuus.
    Tervemenoa finaaliin!
    Samaa toivon Henkalle, jonka semi alkaa samaan aikaan Ranskassa.

  • Oliko niin, että ATP-pisteet ovat ”jäädytettynä” maaliskuuhun asti, eli ettei niitä tipu pois. Onko tietoa koska niitä alkaa taas tippumaan pois ja nostaako se myös sinun rangkingia hieman…?

    • Ihan oikeassa olet, että ATP-pisteet on jäädytetty toistaiseksi. Mutta kovin kauaa ei enää tarvitse odottaa, 15.3. alkavat nimittäin pudota vanhat pisteet pois ja vuoden päästä aletaan olla sitten taas normaalitilanteessa, kun kaikki viimeisetkin vuoden 2020 alun pisteet on pudonneet.

      Laskeskelin pari viikkoa sitten omaksi projektirankingikseni noin sijan 80 olympialaisten aikarajan eli 7.6. rankingille. Eli teoriassa jos kerään samassa tahdissa pisteitä kuin muut pelaajat omilla sijoillaan niin rankingin pitäisi parantua ”itsestään” lähes 20 pykälää kesäkuuhun mennessä. Mutta moni asia tuohon vielä vaikuttaa, eikä vähiten omat peliesitykset!

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.