Kohti US Openia sekä mailojen tuunausta

Tervehdys taas pienen tauon jälkeen! Muutama päivä lepoa edellisen kirjoituksen ja San Marinon matkan jälkeen teki ensin tosi hyvää, mutta sen jäkeen on taas palattu treenikentälle ja punttisalille ihan toden teolla. Lähtö kohti New Yorkia on varattu torstaille, joten vielä pari viimeistelytreeniä alle ja sitten kaiken pitäisi olla valmista.

Kesäkuun brittikisoissa pelit sujuivat mukavasti hieman pidemmän kotimaan treenijakson jälkeen, joten ajattelin hakea nytkin samanlaista valmistautumista uran toiseen Grand Slam -kisaan. Erityisesti fysiikkatreeneissä olemme hakeneet ensin vähän voimaharjoittelun kautta vahvaa tunnetta kroppaan, minkä päälle teemme nyt tämän lähtöä edeltävän viikon enemmän terävyyttä nostavia räjähtäviä liikkeitä ja nopeustreenejä. Pääsimme harjoittelemaan viime viikosta alkaen upouudessa URHEA-hallissa Helsingin Mäkelänkadulla, mikä toi vielä kaiken lisäksi vähän ekstraintoa treenaamiseen.


Tenniskentällä puolestaan on ollut mahtavaa vetää treenejä tulevan parini Henri Kontisen kanssa, ja olemmekin pystyneet keskittymään perusharjoittelun lisäksi jo pienempiin yksityiskohtiin ja taktisiin juttuihinkin. Muun muassa liikkumisen ajoituksen hakeminen toisen syöttöjen ja palautusten jälkeen on arvokasta, minkä lisäksi pystymme tavallista yksittäistä kisaa tarkemmin sopimaan muitakin kuvioita ja sitä, miten esimerkiksi peitämme kenttää yhdessä verkolta. Ja saimmepa pelattua yhden kokonaisen harjoitusmatsinkin Patrik Niklas-Salmisen ja Jarkko Niemisen kanssa.

Sää ei viime viikkoina aina ole ihan tukenut ulkoharjoittelua, mutta aika tuurilla olemme kyllä saaneet tehtyä suurimman osan treeneistä ulkona. Yllättävästi Helsingin alueella on kovat ulkokentät todella vähissä varsinkin nyt loppukesällä, kun Meilahteen ja Kulosaareen aletaan nostaa jo kuplahalleja, mutta onneksi kotikentältäni Laajasalosta löytyy sentään vielä kaksi kovaa kenttää ja vielä ihan kelpo kunnossa. Luulisi, että Suomen lyhyt kesäkausi suosisi nimenomaan muita alustoja kuin massakenttää, jonka kuntoon saaminen vie helposti keväällä kuukauden ja joka myös heti ensimmäisten yöpakkasten jälkeen syksyllä on taas pelikelvoton. Mutta kai massapelissä on se oma tunnelmansa, joka pitää tiilimurskan suosion korkealla. 😊


Jarno Tiusanen koosti treeneistä myös kuuden minuutin highlight-videon!

Mailojen tuunausta

Yksi mielenkiintoinen juttu, josta halusin myös tässä kirjoituksessa kertoa on se, että pitkään odottamani ”Swingweight tuning machine” saapui vihdoin perille ja sen kanssa onkin nyt saanut laittaa pelivälineet viimeisen päälle kuntoon. Jopa tilaustuotteena tehdyissa mailoissa, kaupan hyllystä ostetuista mailoista puhumattakaan, on monesti yllättävän paljon eroa keskenään, minkä vuoksi moni huippupelaaja onkin alkanut nykyään enemmän ja enemmän antaa mailansa kustomoitavaksi jollekin asiansa osaavalle pajalle. Näitä mailapajoja on muun muassa Yhdysvalloissa, Briteissä ja Saksassa, mutta Suomessa ei palvelua ole saatavilla, ja kun en haluaisi tässä vaiheessa, tai muutenkaan kauden ollessa kesken, luopua mailoistani niin päätin siis tilata oman laitteen, jolla mailat saa tuunattua keskenään identtisiksi.

Perinteisesti olen itse pyrkinyt punnitsemaan mailani ja tarkistamaan tasapainopisteen jotakuinkin silmämääräisesti, mutta nyt oma ”Head 3-in-1 Swingweight Tuning Machine” tekee tästä tarkempaa. Mailan painon saa mitattua 0,1 gramman tarkkuudella, tasapainopisteen 1mm tarkkuudella ja sen tärkeimmän eli ”swingweightin” 0,5 pisteen tarkkuudella. Swingweight kertoo siis painon jakautumisesta mailan eri osien välillä, kuten tämä tennis-warehousen englanninkielinen teksti asian ilmaisee:

Swingweight is a measurement of a racquet’s resistance to being rotated about an axis going through your hand. A low swingweight makes it easy for the player to swing the racquet (maneuverable). But it also makes it easy for the ball to move the racquet, resulting in loss of power. Racquet movement is the biggest culprit in loss of power. Swingweight is determined by both the amount of mass and its distribution in the racquet — distribution being much more important. The farther an amount of mass is located from the hand, the more effect it will have on stabilizing the racquet.

Omat mailani olivat painoltaan parin gramman tarkkuudella saman painoisia, mutta koska lyödessä huomaan niiden välillä selkeän eron, niin halusin saada painon lisäksi myös swingweightit identtisiksi. Swingweightit vaihtelivat 311 ja 315 välillä, mikä on kyllä jo sellainen ero, jonka huomaa. Joskus massaltaan eri suuruiset mailat voivat käteen tuntua ihan samalta, kun painopiste on sopivasti erilainen, mutta nyt volframiteipin lisäysten jälkeen kaikki mailani tuntuvat kyllä todella samanlaisilta lyödessä. Toki pokan jäykkyydessä voi edelleen joitain eroja olla, mutta varsinkin samanikäisten mailojen tapauksessa tuo ero pitäisi olla melko pieni.




Joka tapauksessa välineet ovat nyt siis viimeisen päälle kunnossa, joten kunhan päästään torstaina matkaan kohti Jenkkejä, niin eiköhän siitä erinomainen reissu tule! Kirjoittelen taas lisää kisapaikalta viikonloppuna, niin päästään kunnolla tunnelmaan paikan päältäkin. Let’s go!

13 thoughts on “Kohti US Openia sekä mailojen tuunausta

  • Tarkkaa puuhaa tuo mailojen viritys, mutta näinhän se on huipputasolla välineiden suhteen kaikissa lajeissa. Oliko muuten tiukka harjoitusmatsivääntö Jarkkoa/Patrikia vastaan? Nyt vahvasti tsemiä molemmille Flushing Meadowsiin! Ps. Emil etenee vahvasti Winston-Salemissa, Paire kaatui hetki sitten 2-1. Miten paljon muuten itse seuraat vapaa-ajallasi tennisotteluita?

    • Jep, kyllä nyt kelpaa kun on mailat viritetty viimeisen päälle! Vähän tuli mieleen auton renkaiden tasapainottaminen tuosta puuhasta. 🙂

      Ja kyllähän Jarkon ja Pattin kanssa aina saa hyvät treenit aikaiseksi. Treenimatsi meni kyllä meille melko selvästi kahdessa erässä, mutta pelintaso oli ilahduttavan korkea kaikin puolin.

      Kiva nähdä taas hyvää peliä myös Emililtä! Suomalaisten ottelutulokset tulee seurattua kyllä itsekin tarkasti ja kyllä minä katson CH- ja ATP-tason kisojen kaaviot vähintään päivittäin. Livekuvaa tulee tosin katsottua Grand Slamien ulkopuolella harvemmin, GS-kisoissa seuraaminen on parasta mielestäni niin, että vaihtaa aina sellaiselle kentälle, jossa on ratkaisuhetket käynnissä. 👌

      • Seuranta paikanpäällä on juurikin noin parasta. Kaikissa GS:ssa ja useissa Masters/ATP- kisoissa käyneenä voin vakuuttaa , että harvassa lajissa penkkiurheilija saa yhden päivän (jopa + 12 h) yhtä paljon vastinetta lippurahoilleen. Ja yleensä myös kaikki faciliteetit ovat olleet erinomaiset. Ilmeisesti myös pelaajien osalta kuten blogeissasi olet kertonut.

  • Mailasi on siis Yonex VCORE PRO 97 (310g) ja nuo mitat on jänteiden (ALU Power 16L) ja overgrippien kanssa? Eli periaatteessa pelaat ilman lisäpainoja (jenkki-tenniskaupan sivuilla paino=326, siihen overgrip vaikkapa 6,5g –> 332,5g, painopiste=31g, SW=318g… sinulla noissa SW jopa alle tuon, ehkä jänteesi on kevyempi).

    Aiemmin pelasit 24kg jännityksellä, onko nyt alhaisempi? (Kuvan mailassa lukee jotain 22k 7.25 tms.)

    Enpä pelaa korkealla tasolla, mutta olen silti itse yrittänyt mitata swingweightiä ja balanssia ihan kotikutoisesti (Swingtool appi puhelimessa), mutta en tiedä onko tuloksiin luottamista. Kiinnostaisi kyllä mittauttaa ihan oikeilla laitteilla! Nyt on laukussa kolme samanlaista mailaa (Prince TT100P), jotka kaikki aavistuksen erilaisia. Tavallaan olen aina ajatellutkin että kun nykyjänteet eivät poikki yllättäen mene, niin bägissä olevien mailojen setupit voisivat olla vähän erilaisia, mutta ensisijaisesti vain jännityksen osalta (esim. yksi löysempi tai käsiystävällisempi ja kaksi muuta jotka ovat identtisiä jne). Nyt olen vähän testannut/miettinyt että pitäisiköhän lisäksi nelurissa pelata löysemmällä jännityksellä (tällä tasolla mitä nyt itse pelaan).

    Kiitos blogista, todella mielenkiintoista lukea! Tsemppiä matseihin, muista nauttia! Kotikatsomosta olen aina katsonut kun streamin olen löytänyt. Toivottavasti olet taas Davis Cupissa kehissä, muistan hienot taistelusi viimeksi.

    • Kiitos tsempeistä ja asiantuntevasta kommentista!

      Juurikin nuo ovat mailani specsit. Olen aina pelannut lähtökohtaisesti ilman lisäpainoja, ja vaihtanut vuosien varrella useaan kertaan kohti kevyempiä mailoja. Jänteen ja gripin paino tosiaan vaikuttaa mittauksiin myös. Massakentillä tuli kokeiltua nyt pariin kertaan vähän alempaa 22kg jännitystä, mutta eiköhän nyt taas US Openissa tule palattua 23-24kg jännitykseen.

      Totta kyllä on, että jänteet alkavat tänä päivänä olla sen verran kestäviä, että massakentän ulkopuolella harvemmin menevät ihan parissa tunnissa poikki. Mutta kyllä silti on hyvä olla ihan samanlaiset mailat bägissä niin voi sitten juurikin jännityksellä pelata tarvittaessa. Moni huippu lähtee matsiin niin, että bägissä on pari löysempää ja pari kireämpää jännitystä valmiina, jotta olosuhteiden tai fiiliksen mukaan voi sitten hakea optimaalista tunnetta pelin aikana. Mutta toki harrastelijalle ehkä vähän utopistista jännityttää joka matsiin se 4-6 mailaa. 😅 Mutta kannattaa nelurissa kyllä kokeilla löysempää jännitystä, se tuo verkkopeliin enemmän painoa ja ehkä syöttöön myös!

  • OOn itse kuullu että wilson pro labs mailojakin voi tilata wilsonin sivuilta, niin sielläkin laadun tae on epämääräistä. Mailojen painot heittelee jne mikä tapahtuu varmasti ns ”marketissa” myydyissä mailoissa, itelläki mielessä ostaa toinen maila kaveriks mut olishan se ”Hifistelyn” ja henkisesti kivaa kun tietää et molemmat on samanlaisia mailoja 😀 Tästä harrille bisnes ja myymää snadia palvelua laitteellaa, tällä ainaki yks palvelun käyttäjä 🙂

    • Joo jotain vastaavia palveluita on netin kautta saatavilla, jopa ihan suoraan mailanvalmistajilta. Mutta oma tuntuma ainakin tässä vaiheessa on se, että parasta saa, kun tekee itse. 🙂 Ja täytyy tosiaan alkaa harkita palveluiden myymistä!

  • Kiitoksia taas erittäin mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Antaako tuo kone (ja exceli?) mittausten perusteella ohjeet siitä, mitä mailalle kuuluu tehdä haluttujen ominaisuuksien saavuttamiseksi?

    Tsemppiä USOpen reissulle!

    • Laite ymmärtääkseni vain antaa nuo mitat (ks. esim Tennis Spin:in youtube videot joissa mittaa huippupelaajien matseissa käytettyjä mailoja). Se mitä pitäisi niillä lukemilla tehdä on eri asia, riippuu pelaajan mieltymyksistä (esim. jos laitat reilusti lyijyä kärkeen, periaatteessa palloon tulee eniten lisää vauhtia, mutta pystytkö käytännössä lyömään sillä yhtä tehokkaasti ja oikein).

      TW:lla on kustomoinnissa auttavia sivuja esim:
      http://twu.tennis-warehouse.com/learning_center/customization.php

    • Kiitos! Tuo Swingweight laite tosiaan antaa vain mailan specsit, joita sitten voi alkaa painoa lisäämällä tuunailemaan. Sain itse paljon apua Henri Laaksoselta, jolla tämä homma oli tutumpaa. Hän esimerkiksi kertoi, että 1g painon lisääminen mailan kärkeen muuttaa mailan balance pointia noin 1mm verran ja swingweightiä noin 3-4 yksikköä. Lisäksi painoa voi lisätä kello 3 ja 9 kohtiin mailan kehälle, jolloin vaikutus swingweightiin on vähän pienempi, mutta tuo vakauttaa mailaa esimerkiksi verkkopelissä.

Comments are closed.