Loka-marraskuu 2019

Syyskuu vaihtui lokakuuhun, mutta pelit sen kuin paranivat. Kazakstanin Nur-Sultanin kisavoiton tuoma fiilis oli mahtava, ja olikin hieno juttu, että ukrainalaisparini Ilja Marchenko halusi jatkaa yhteispelejä tuon jälkeenkin. Odotukset kauden viimeiseen rutistukseen olivatkin siis korkealla!

Ensin vuorossa oli kuitenkin yksi väliviikko kotona, vaikkei sitä levoksi suinkaan voinut laskea. Kauden 2019-2020 kotimainen Tennisliiga aloitettiin nimittäin tuolloin lokakuun alussa, ja jatkoin tuttuun tapaan kasvattajaseurani Satan riveissä. Kohtasimme ensimmäisessä ottelussa Talissa HVS:n, jonka onnistuimme altavastaajan roolista huolimatta voittamaan. Kaksinpelivoitto ranskalaista Evan Furnesia vastaan oli hyvä suoritus, mutta erityisen hyvä suoritus oli sitä seurannut nelinpelivoitto Iiro Vasan kanssa Furness/Niklas-Salminen -parista. Olimme kolmannen erän tie breakia peräti 3-9 tappiolla ennen kuin voitimme käsittämättömästi kaikki jäljellä olleet kahdeksan pistettä ja näin koko ottelun 7-5, 6-7, 11-9. Myös seuraavana päivänä pelit sujuivat voitokkaasti TVS:ää vastaan kotikentällä, joten seuraavan päivän lähtö takaisin kansainvälisiin kisoihin tapahtui jälleen isolla itseluottamuksella.

Laadukasta treeniseuraa Talissa, kun Bernard Tomic vieraili Suomessa

Pelasin liigamatsien jälkeen challenger kisan Ismaningissa, aivan Munchenin kupeessa Saksassa. Minun ei ollut alustavasti ollenkaan tarkoitus tuota kisaa pelata, mutta kun Ilja kysyi ja pelit sujuivat sen verran hyvin Nur-Sultanissa niin mikäs siinä. Ismaningin olosuhteet ovat varmasti yhdet tourin nopeimmista, sillä alusta on perinteinen velour-tyyppinen matto ja kaiken lisäksi korkeutta on merenpinnastakin lähemmän puoli kilometriä. Saavuin lähes suoraan lentokentältä ensimmäisiin treeneihin slovakipelaaja Lukas Lackon kanssa, ja harvoin on saanut niin paljon kesittyä, että on lyönnissä ajoissa ihan jo pelkästään puolella kentällä pallotellessa.

Itse matseissa homma kuitenkin tuntui taas sujuvan. Kohtasimme ensimmäisellä kierroksella espanjalaisparin Martos/Ortega, jonka selvitimme rutiinilla, minkä jälkeen myös kvartseissa pelasimme hyvän perusmatsin parin viikon takaista finaalivastusta puolalaisparia Drzewiecki/Walkow vastaan. Tällä kertaa välipäivien hyvät syöttötreenit eivät kuitenkaan riittäneet loppuun asti, sillä semifinaalissa kohtaamamme ranskalaispari Halys/Lamasine oli vaan yksinkertaisesti parempi ja tuloksena tappio 3-6, 6-7. Joka tapauksessa pelitasomme Iljan kanssa tuntui vakiintuneen mukavan korkealle tasolle ja muutenkin viihdyimme kentällä, mikä yleensä takaa mahdollisuuden menestykseen.

Koko Saksan viikon ajan mielessä oli kuitenkin jo seuraava reissu, sillä olin jo jonkin aikaa aiemmin sopinut lähteväni kahden viikon reissulle Australiaan Patti Niklas-Salmisen kanssa. Osittain juurikin Aussireissun takia Ismaningin kisa ei ollut alustavassa kalenterissa ollenkaan, mutta silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa, vaikka se tarkoittikin nyt aika myöhäistä saapumista kisapaikalle Australiaan. Otin Ismaningista suoraan hävityn matsin jälkeen vuokra-auton alle ja ajoin Stuttgartin lentoasemalle, kun Munchenistä ei ollut oikein lentoja tarjolla, jotta ehdin vielä samaksi illaksi Helsinkiin. Sieltä jatkoin Tokion kautta Melbourneen saapuen perille myöhään maanantai-iltana ja ajoin vielä samaan syssyyn vuokra-autolla parin tunnin matkan kisapaikalle Traralgoniin. Oli siinä taas ihmettelemistä, kun saavuin pitkälti toista vuorokautta kestäneen matkustuksen jälkeen kisapaikalle selvästi aamuyön puolella ja seuraavana aamuna pitäisi olla pelikunnossa ensimmäisen kierroksen kaksinpelissä täysin erilaisissa olosuhteissa 10 tunnin aikaerossa.

No, ammattiurheilussa ei selittelyjä tunneta, joten tiistaina suuntasimme Patin kanssa kentille ja muistan lähinnä kuinka vaikeinta oli totutella silmiään kirkkaaseen auringonvaloon. Muuten ulkokovat kentät ovat aina olleet lempialustani, eikä maisemanvaihto tuntunut paljoa itse matsissa haittaavan. Aloitin kaksinpelin aussi villikorttipelaajaa vastaan voittamalla ottelun ensimmäiset 14 pistettä peräkkäin ja kruisailin sitä myöten otteluvoittoon 6-3, 6-0. Kaksinpelin toisella kierroksella vastus paheni kuitenkin selvästi, enkä mahtanut top-100:aan taas täksi kaudeksi nousseelle James Duckworthille paljoakaan, tuloksena 4-6, 2-6 tappio. Kaksinpelin toisen kierroksen paikka oli ihan kiva bonus, mutta nelurissa kävi taas pitkästä aikaa huono tuuri. Perinteisesti tosi heikkotasoisten lokakuun Australian chellangereiden cut-off oli yleensä ollut sellainen, että mahtuisimme Pattin kanssa kirkkaasti yhdessä mukaan, mutta tällä kertaa taso olikin kovempi ja olisimme jääneet ekana parina ulos. Sain hätäratkaisuna puhelimitse viime hetkellä vaihdettua parikseni sveitsiläisen Luca Castelnuovon, mutta saimme hänen kanssaan ekalla kierroksella pahat aussivastustajat Harris/Santillan verkon toiselle puolelle ja hävisimme molemmat erät yhdellä breikillä. Toiselle viikolle tason odotettiin kuitenkin laskevan.  

Ja niinhän siinä kävikin, että toisen viikon kisassa Playfordissa pääsimme Pattin kanssa kirkkaasti mukaan, joten fiilis oli taas hieman parempi. Hengasimme matkalla päivän Melbournessa ennen lentoa Adelaideen, jonka esikaupunkialueella Playford sijaitsee, ja ehdin jopa pelata Adelaidessa kierroksen golfiakin ennen kisan alkua. Pääsin tälläkin kertaa myös kaksinpeliin mukaan ja otinkin voiton sekä ensimmäisellä kierroksella aussipelaajasta että toisella kierroksella tosi hyvällä pelillä sijoitetusta intialaisesta Sasikumar Mukundista 7-6, 6-3. Kolmannen kierroksen tuulisessa kelissä britti Jay Clarke oli kuitenkin liian tasainen ja tappio tuli 4-6, 3-6. Joka tapauksessa oli ilo huomata, että myös kaksinpeli kulki tällä reissulla.

Reissun paras osio oli kuitenkin nelinpeli Playfordissa. Tuntui, että Pattin kanssa tiesimme tasan tarkkaan miten pelata yhdessä ja saimmekin avauskierroksella sopivan vastuksen aussi Taylorin veljeksistä. Myös kvartseissa tuulikelissä peli kulki mukavasti aasialaisparia Ratiwatana/Watanuki vastaan. Ehkä viikon paras matsimme oli kuitenkin semifinaali aussiparia Klein/Poudziunas vastaan, sillä hoidimme omat syöttömme lähes kliinisesti ja pidimme johtoaseman alusta loppuun 7-5, 6-4 voitossa. Sunnuntain finaali Gonzales/King paria vastaan yhden välipäivän jälkeen tuntui sopivasti vatsanpohjassa, ja vaikkei matsi ollutkaan helppo niin voitto maistui sitäkin makeammalle. Ensimmäisessä erässä voitimme vastustajien syötöissä yhteensä vain neljä pistettä, mutta kun ne kaikki sattuivat samaan gameen 5-4 -tilanteessa niin sehän kelpasi. Toisessa erässä sen sijaan oli meidän paikka pistää peli poikki jo 6-5 -tilanteessa, kun meillä oli kolme ottelupalloa, mutta tällä kertaa King sai pidettyä syöttönsä. Onneksi pelasimme kuitenkin erinomaisen kolmannen erän tiebreakin toisen erän pettymyksestä huolimatta ja klaarasimme näin tittelin kotiin 6-4, 6-7, 10-7.

Voittokuva Playfordista!

Oli kisavoiton jälkeen kummasti aika paljon mukavampaa lentää pitkä matka kotiin verrattuna tappioon, mutta ei se lyhyt matka siltikään ollut. Patti jatkoi matkaa vielä viikoksi Japaniin, mutta laskimme, ettei yhteisrankingimme tulisi mitenkään riittämään siellä nelurin mukaanpääsyyn. Noh, käsittämätöntä kyllä Japanin nelurikaavioon jäi jopa yksi bye-paikka, mutta tämä selvisi vasta liian myöhään meidän kannaltamme. Ehkä näin oli kuitenkin parempi, sillä ehdin nyt hieman paremmin valmistautua viikon päästä alkaneeseen kauden päättävään kotikisaan Talin challengeriin ja ehdinpä vielä pelata valmistautumisena yhdet hyvät matsit Tennisliigaa Tampereella.

En ollut ennen viime vuotta voittanut koskaan matsiakaan Talin challengerin kaksinpelin pääsarjassa, mutta nyt voittoja tulikin kerralla useampi. Kiitin järjestäjien villistä kortista laittamalla ensimmäisellä kierroksella nippuun venäläisen Dubrivnyyn 6-3, 6-2 ja kääntämällä toisen kierroksen matsin voitoksi kahden ottelupallon takaa japanilaista Moriyaa vastaan 4-6, 7-6, 6-3. Huippuvire jatkui kolmannellakin kierroksella, kun pelasin ihan parasta peliäni ranskalaista Grenieriä vastaan 6-1, 6-3 lukuihin päättyneessä ottelussa. Kroppa alkoi kuitenkin tässä vaiheessa olla valitettavan viimeisillään, ja kvartseissa selkä sanoikin itsensä osittain irti kurotustilanteessa. Voitin ensimmäisen erän valkovenäläistä Ivashkaa vastaan huippuesityksellä 6-3, mutta sitten liikkuminen varsinkin rystykulmaan alkoi mennä yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi enkä kovasta yrityksestä huolimatta saanut enää parasta irti ja seuraavat erät menivät selvästi vastustajalle. Harmi juttu, sillä olisihan se ollut makeaa päästä kiusaamaan Emil Ruusuvuorta Talin semeissä!

Nelinpelissäkin kisat alkoivat aika mukavasti, kun hoidimme Pattin kanssa syöttövuoroa häviämättä niin avauskierroksella tutun puolalaisparin Drzewiecki/Walkow kuin kvartseissa ranskalaisparin Escoffier/Petit. Semeissä vahvasti teipatulla selällä vastassa oli kuitenkin ihan eri tason pari, ATP-kisoissakin kisavoittoja ottaneet Nielsen/Puetz. Saimme otteluun ihan salama-alun ja voitimmekin ensimmäisen erän 6-3, minkä jälkeen toista erää edettiin ilman murtoja 5-5 -tilanteeseen asti ennen kuin pääsimme edelle. Sitten 6-5, 40-15 -tilanteessa tapahtui kuitenkin jotain aivan odottamatonta, kun syötin ensin kaksi tuplaa peräkkäin, minkä jälkeen kolmannessa matsipallossa Pattikaan ei saanut rystyvolleytaan kenttään. Eihän näin voinut tapahtua, että täysin yhtä lyöntiä vaille valmis finaalipaikka valuikin käsistä! Ja niinhän siinä kävi, että tuon jälkeen vielä molemmat tie breakit valuivat vastustajille ja tuloksena oli karuakin karumpi päätös kaudelle. Siis en oikeasti muista milloin, jos koskaan, olen syöttänyt kahta kaksoisvirhettä peräkkäin ja kaiken lisäksi tappio sattui vielä pahemmin, kun oli sellainen fiilis, että olisimme finaalissa olleet selkeitä ennakkosuosikkeja. Kyllä oli taas seuraavat viikot iltaisin ennen nukkumaanmenoa vaikea olla ajattelematta tuota tapahtunutta.

Kausi 2019 oli nyt loppu, mutta harvinaista kyllä minulla oli ihan sellainen fiilis, että selän tilanteesta huolimatta olisin ehdottomasti halunnut jatkaa pidempään. Kauden viimeisestä viidestä nelinpelikisasta tuloksena oli kaksi voittoa ja kaksi semifinaalia, minkä lisäksi myös kaksinpeli kulki mukavasti. Kaiken kaikkiaan tilanne oli täysin erilainen kuin muutama kuukausi takaperin kesällä, sillä nyt taas peli maistui ja tulevaisuus näytti valoisalta. Pitkä kisatauko olisi nyt kaikkea muuta kuin hyvä juttu, sillä parin kuukauden päästä kauden 2020 alussa pelit alkaisivat taas ikään kuin alusta. Näin se kisakalenteri kuitenkin menee, joten ei muuta kuin pari viikkoa lomailua alle ja sitten katse kohti tulevaa pre-seasonia!

One thought on “Loka-marraskuu 2019

Comments are closed.