Wimbledon – Ensimmäinen ottelu lähestyy

Treeniä ja sadetta on nyt nähty Wimbledonissa lähes viikon verran, mutta onneksi ei tarvitse enää pitkään odottaa ensimmäistä ottelua. Maanantain ja tiistain sateet siirsivät nelinpelin alkua päivällä eteenpäin ja lyhensivät ensimmäisen ja toisen kierroksen ottelut paras kolmesta -menetelmällä pelattaviksi, mutta eiköhän matsitunnelma ole kaikesta huolimatta ihan kohdallaan. Kunhan nyt vaan päästäan huomenna kentälle! Kyllähän se […]

Wimbledon – Treeniä ennen ensimmäistä Grand Slam -pääsarjaa

Kävin Wimbledonissa viisi vuotta sitten lomamatkalla katsojan roolissa, enkä tainnut tuolloin ajatella, että saapuisin joku päivä tänne vielä pelaajana. Mutta niin vain lauantaina olin itse lyömässä kokovalkoisessa peliasussa All England Lawn Tennis & Croquet Clubin tenniskentällä valmistautuen urani ensimmäiseen Grand Slam -turnauksen pääsarjaotteluun. Vaikea sitä on olla tuntematta pientä ylpeyttä omista saavutuksistaan jo tänne päästessään, […]

Eastbourne ATP250 SF, Heliövaara/Glasspool – Mektic/Pavic 4-6, 7-6(5), 16-18

Jos elämässä haluaa kokea tunteiden vuoristorataa niin tennispelaajan ammatti on kyllä yksi hyvä uravaihtoehto. Aamun ensimmäinen yllätys selvisi bollauksen jälkeen, kun Jamie Murray vetäytyi ja saimme luovutusvoiton kvartsista. Mutta sitäkin mausteisempia herkkuja oli tarjolla iltapäivällä, kun pääsimme Lloydin kanssa kahteen kertaan sentin päähän maailman ykkösparin päänahkaa. Huikea trilleri päättyi kuitenkin karvaaseen tappioon viiden matsipallon jälkeen. […]

Eastbourne ATP250 R16, Heliövaara/Glasspool – Purcell/Saville 6-2, 6-3

Jess! Olipahan suorastaan erinomainen esitys tänään. Pidimme vaaralliseksi tiedetyn aussiparin aisoissa alusta alkaen, ja mikä parasta, pystyimme tänään toteuttamaan voittavan taktiikan ihan loppuun asti. Olemme viime turnauksissa pelanneet paljon hyviä yksittäisiä eriä, mutta tämän päivän ottelussa ei tullut minkäänlaista herpaantumista, vaan taso pysyi ihailtavasti siis koko ottelun ajan. Näitä lisää kiitos! Eastbournen sää ei tarjonnut […]

Eastbourne ATP250 – Villikortti taskussa kohti ensimmäistä kierrosta

Aika pitkään piti odottaa varmistusta tulevan viikon pelien osalta, mutta onneksi lopulta villikorttipaikka Eastbournen ATP-kisaan aukesi tutun parini Lloydin kanssa. Vielä muutama päivä sitten oli kysymysmerkkejä ilmassa Lloydin pelikunnon osalta sekä sen osalta tarvitsivatko myös toiset englantilaispelaajat meidän edeltämme villejä kortteja kisaan. Peruutuksia tuli kuitenkin sen verran, että edeltämme kaksi brittiparia pääsivät suoraan mukaan, emmekä […]

Wimbledonin villikortti varmistui sekä pohdintaa ruohokentistä

Eilen saatiin huippu-uutisia Englannissa, kun villi korttimme Wimbledoniin varmistui Lloydin kanssa virallisesti. Mitä villeihin kortteihin tulee, niin tuosta alkaa olla vaikea laittaa enää paremmaksi, joten onhan se aika mahtava juttu! Ensi viikon Eastbournen ATP250-kisan osalta tilanne on vielä hieman auki, sillä sinne villejä kortteja on jaossa vain kaksi. Lloyd on kuitenkin taas kunnossa, joten toivotaan, […]

Queen’s Club ATP500 R32, Heliövaara/Gray – Opelka/Peers 4-6, 6-3, 7-10

Voihan videot, omalta osaltani tämä oli yksi kauden parhaita otteluita, mutta sekään ei tänään riittänyt voittoon. Olimme mielestäni tänään parempi tiimi suuremman osan aikaa, mutta niin kuin varsin hyvin tiedetään niin tennismatsit ja varsinkin nelurit ratkaistaan monesti niissä ihan viimeisissä pisteissä. Mahtavaa oli pelata isossa kisassa ja uusi parini Alastairkin suoriutui hienosti, mutta olisihan se […]

Queen’s Club ATP500 – Valmiina kohti isompia kisoja

Nottingham vaihtui eilen lauantaina Lontooseen ja puitteet sen kun paranevat. Lloydin torstain ottelussa tapahtunut pieni loukkaantuminen estää kuitenkin hänen pelinsä tällä viikolla, mutta onneksi sain hänen tilalleen toisen britin Alastair Grayn, ja mikä hienointa myös villikortti tänne Queen’s Clubin turnaukseen pysyi yhä voimassa. Isommassa kisassa helppoja vastuksia ei kuitenkaan ole luvassa ja saammekin avauskierroksella verkon […]

Nottingham CH125 QF, Heliövaara/Glasspool – Ebden/Smith 4-6, 2-6

Voihan harmi, saimme tänään hyvän alun otteluun aussiparia vastaan, mutta 4-4 -tilanteesta eteenpäin syöttöpelimme ei enää ollut omalla tasollaan. Lloyd joutui ottamaan lääkintätauon ensimmäisen erän jälkeen, mutta sekään ei valitettavasti pelastanut tilannetta, eikä ottelun voittajasta ollut toisessa erässä enää epäselvyyttä. Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan ole mitään vakavampaa, vaan pystymme jatkamaan seuraavat viikot suunnitelman mukaan. Todella […]

Nottingham CH125 R16, Heliövaara/Glasspool – Gray/Parker 6-2, 6-3

Uran ensimmäinen ruohokenttänelinpeli 32-vuotiaana ei ollut lopulta ollenkaan hassumpi esitys. Villinkortin saaneet vastustajat jäivät auttamatta jalkoihin mitä paremmin pääsimme palautuksiin käsiin, eikä voittajasta ollut toisen erän alun hetkellistä herpaantumista lukuun ottamatta epäselvyyttä. Pelit jatkuvat heti huomenna, ja vastus varmasti kovenee myös, mutta sehän ei meitä haittaa. Jo pari edellistä päivää lyönnin ajoitus Nottinghamin nurmella oli […]