Bari CH80 – Valmistautumista kauden viimeiseen kilpailuun

Vähiin käy ennen kuin loppuu, kauden viimeinen kansainvälinen kilpailu käynnistyy omalta osaltani huomenna keskiviikkona. Saavuimme parini Lloydin kanssa tänne eteläiseen Italiaan eilen maanantaina, ja otimme tänään tuntumaa taas ulkotennikseen pienen tauon jälkeen. Mutta onneksi pelataan sentään kovilla kentillä, joten sopeutuminen ei ole kovin vaikeaa. Ensimmäiset vastustajamme ovat japanilaiset Matui/Uesugi, ja otteluaika selviää vielä myöhemmin tänään.

Minulla oli alun perin varattuna lento tänne Bariin jo sunnuntaiaamulle, mutta päätin lopulta Talin kisan finaalipaikan myötä lykätä lähtöä päivää myöhemmäksi. Halusin olla vielä yhden päivän kotona, ja sainpahan samalla hoidettua kehoa fysioni Mikon luona. Sunnuntain aamulento olisi mahdollistanut pelaamisen samana iltapäivänä kaksinpelin karsinnoissa, mutta ei vain tuntunut siltä, että olisin halunnut rääkätä itseäni, vaan lepo oli tällä kertaa tärkeämpää. Myös Lloyd oli tulossa Bariin vasta maanantaina, sillä hän pelasi sunnuntaina Brittien yliopistomestaruuskilpailut voittaen lopulta koko kisan parinsa Michael Shaw’n kanssa, hienoa!

Reilun 300 000 asukkaan Bari sijaitsee Adrianmeren rannalla Etelä-Italiassa, joten matka oli Suomesta katsottuna yllättävän pitkä. Oma reittini oli lentää Finnairilla ensin Roomaan ja jatkaa sieltä muutaman tunnin lounastauon jälkeen Ryanairilla Bariin. Vuokrasin tällä kertaa paikan päällä myös auton, sillä kentät ja kisahotelli ovat yli 10 kilometrin päässä toisistaan. Oli siis etukäteen arvattavissa, että kisakuljetuksien kanssa voi joutua vähän säätämään. Ja lopulta paikan päälle saapuessani selvisi, että järjestäjät olivat laittaneet minut eri hotelliin kuin alun perin oli tarkoitus, joten välimatkaa on vielä enemmän. Mutta auto tuli siis hyvään tarpeeseen, ja viikkohintakin oli todella edullinen.


Sen verran etelässä tämä viikko ollaan, että kisat pelataan siis ulkokentillä. Päivälämpötilat ovat ihan miellyttävästi reilussa 15 asteessa, mutta aamuisin on vähän viileämpi. Ja illalla lämpötila laskee äkkiä auringon laskiessa, mikä tapahtuu näilläkin leveyspiireillä jo ennen puoli viittä. Mutta on se suomalaiselle aina luksusta päästä nauttimaan ulkona olosta ja auringon valosta marraskuussa. 😊 Aurinko tosin paistaa aika matalalta, mikä vähän haittaa helposti pelaamistakin, mutta lippistä vain syvemmälle, niin eiköhän tästä selvitä!

Kisaklubi on hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Bari Country Club, johon on vastikään rakennettu hieno klubirakennus. Kuntosalit ja ravintolat ovatkin erinomaiset, mutta kisan pelaamisen kannalta harmillista on se, että kovia ulkokenttiä on ainoastaan kolme. Massakenttiä on lähemmäs kymmenen ja kovia kenttiä kuplassa kaksi lisää, mutta treenin kannalta täällä on kyllä vaikeaa. Matsit alkavat kaikilla kolmella kentällä kello 10, ja valoisaa peliaikaa on vain 6,5 tuntia. Eivätkä keinovalot ole oikein riittävän hyvät, jotta niillä haluttaisiin matseja ainakaan aloittaa, joten ruuhkaa siis on, ja täytyy toivoa, ettei sade pääse yllättämään.


Ainoa mahdollisuus päästä treenaamaan ulkona oli esimerkiksi tänään kello 8 aamulla, joten olimme Lloydin kanssa heti aamusta liikeellä. Saimmekin kokonaisen tunnin treenattua ulkona, minkä jälkeen jatkoimme vielä hetken kuplahallissa, joka toimii kisan pääasiallisena treenipaikkana. Mutta on se aika erilaista lyödä palloa pimeässä, pölyisessä ja äänekkäässä kuplassa, kuin kevyessä tuulessa ja auringonpaisteessa ulkona. Jotenkin ihmetyttää, että tällaisissa paikoissa kisoja tunnutaan niin usein järjestettävän, vaikka ATP:n sääntökirjassa on selkeät kriteerit kenttien määristä ja olosuhteista, eivät nuo kriteerit selvästikään täällä täyty.


Mutta kai lähtökohta on se, että järjestetään sitten mieluummin kisat liian vähillä kentillä kuin ei järjestetä kisoja ollenkaan. Ja eihän kentissä täällä mitään vikaa olekaan, pallon pomppu on ihan miellyttävä ja tunnelma kohdallaan. Artengon pallotkaan eivät tällä kertaa tunnu ihan niin kovilta kuin esimerkiksi pari viikkoa sitten Bergamossa, sillä ehkä viileä sää vaikuttaa niihinkin.

Mutta se olosuhteista, ne ovat mitä ovat, ja nyt kannattaa alkaa jo keskittyä ensimmäiseen otteluun, joka pelataan siis huomenna keskiviikkona. Japanilaisvastustajamme olivat viime viikolla Helsingissä ja ehtivät tässä välissä jo matkustaa Bahrainiinkin ennen kuin tajusivat, että pääsevät mukaan kisaan vain tänne Italiaan. Kokenut 43-vuotias Matsui on minulle tuttu jo useamman vuoden takaa, olemme pelanneet yhdessäkin useamman kerran, ja yhä jaksaa mies kiertää kisoja. Hänellä on hyvä syöttö ja volleyt, mutta ikä alkaa väkisinkin näkyä liikkeessä ja peruslyönneissä. Nuorempi Uesugi on sen sijaan minulle vähän tuntemattomampi pelaaja, mutta mitä tänään viereiseltä treenikentältä vilkuilin, niin kämmen ainakin näytti lähtevän todella terävästi.

Mitään helppoa matsia ei siis huomenna kannata taaskaan odottaa, vaan tarkoitus on lähteä nöyränä pelaamaan sitä kuuluisaa omaa peliä. Tämä viikko mennään vielä täysillä, ja sitten voi katsoa mihin asti se ranking nousi ja millä sijoituksella lähdetään sitten kohti kautta 2022. Australiasta tihkui äsken vähän lisää tietoja sähköpostiin ja näyttää siltä, että vain rokotetut pelaajat saavat sinne matkustaa. Omassa kalenterissa on kuitenkin varattuna jo piikki numero 3 kahden viikon päähän, joten hyvältä näyttää, että Ausseista se ensi kausi siis alkaa. Mutta vielä tämä viikko vedetään siis täysillä ennen kuin paljastetaan sen tarkemmin ensi vuoden kuvioita, forza! 🙂

5 thoughts on “Bari CH80 – Valmistautumista kauden viimeiseen kilpailuun

  • Barin turnausjärjestelyt kuulostavat suorastaan luokattomilta ja amatöörimäisiltä. Todella harmillista. Mutta kuten sanoit, nyt kannattaa keskittyä huomiseen otteluun ja japanilaisparin voittoon ja siitä eteenpäin matsi kerrallaan. Jos hieman mennään asikoiden edelle, niin kovin pari, joka voisi tulla finaalissa vastaan on kakkossijoitettu Vavassori (69)-Hernandez (91). Tunnetko heitä, pelityyliään ja osaamistaan lähemmin? -Tsemppiä huomiseen avausotteluunne!!!

    • On sitä hienompiakin challengereja tullut pelattua, mutta pääasia, että keskitytään niihin peleihin. 😄 Ja mielellään vain siihen seuraavaan, sillä finaaliin on vielä pitkä matka. Melkeinpä kaikki vastukset kaaviossa ovat nyt tuttuja, joten ainakin on selkeät suunnitelmat! Mutta palataan niihin vielä lähemmin aina kun se on ajankohtaista 👍

  • Tsemppiä kisoihin! Hienoa ja toivottavasti Aussit pitävät kiinni tuosta 2x rokotus pakollisena (vaikka muuten en ehkä välitä heidän toiminnastaan pandemian aikana), jotenkin käsittämätöntä että ATP-tourilla 2/3 on vain rokotettuja (ylen uutinen vähän aikaa sitten), kun miettii että kaikki matkustavat sikin sokin ympäri maailmaa viikottain!

    • Kiitos! Tuo rokottautuminen on kyllä ollut kestopuheenaihe tämän vuoden aikana tourilla. Ymmärtääkseni nyt aletaan olla jo yli 80% rokotekattavuudessa pelaajien osalta, ja eiköhän vielä jokunen käy piikillä, kun muuten jää Aussit ja USA:n kisat välistä ensi vuonna. Mutta vaikeaa se on niille, jotka ovat esimerkiksi saaneet ensimmäisen rokotteen ja sen jälkeen sairastaneet COVIDin, sillä heille ei välttämättä anneta toista piikkiä. Ja Australia vaatii nimenomaan molemmat rokotteet otetuksi tai muuten ei maahan ole asiaa.

Comments are closed.