Rooma ATP1000 R32, Heliövaara/Glasspool – Salisbury/Ram 7-6(5), 6-3 (Teksti päivitetty)

Jaahas, sillälailla laitetaan maailman ykköset nippuun. Onhan tämä päivä ollut ihan suorastaan absurdi, mutta peliesitys sen sijaan täyttä timanttia. 😍 Vuorokaudessa ehtii näköjään tapahtua vaikka mitä, mutta kun sujuu niin nautitaan täysillä. Ei kuitenkaan silti olla liian tyytyväisiä tähän, vaan jatketaan isolla sydämellä toiselle kierrokselle matsiin Kokkonakis/Tiafoe paria vastaan.

Yritän pitää tämän postauksen melko tiiviinä, sillä tällaisen päivän jälkeen lepoon ja palautumiseen kannattaa satsata. Mutta helppoa ei tiivistäminen kyllä ole. Saavuimme Lloydin kanssa Roomaan jotakuinkin samaan aikaan kello 10 jälkeen aamulla ja suuntasimme siitä suoraan tennisklubille ottamaan nopean välipalan ja lyömään puoleksi tunniksi treenikentille. Olosuhteet olivat nopeahkot, mutta Dunlopin pallot tuntuivat alusta asti hyviltä, eikä sopeutuminen siten tuntunut ihan mahdottomalta. Pelikin tuntui ihan kohtuulliselta ottaen huomioon viikonlopun neljän päivän huilin ja vain yhden eilisen treenin sen jälkeen. Kevyen lyönnin jälkeen oli lounaan vuoro, minkä jälkeen odottelimme pari tuntia hereillä sinnitellen omaa vuoroamme.




Mutta kun matsi alkoi, ei valmistautumisesta tai sen puutteesta ollut tietoakaan. Olimme Lloydin kanssa kumpikin ns. ”dialed in” ja pidimme syöttövuorojamme vakuuttavasti alusta alkaen. Samanaikaisesti myös vastustajat pelasivat kuitenkin tarkkaa syöttö- ja verkkopeliä, joten ensimmäisessä erässä ei nähty lopulta ainoatakaan murtopalloa. Ratkaisua haettiin tie breakista, joka alkoi meidän kannaltamme hyvin Ramin syöttäessä tuplan 1-0 -tilanteessa. Minibreikit kuitenkin tasoittuivat minun missatessani rystyni verkkoon, mutta Lloydin huikea palautus 5-4 -johdossa toi meille taas edun. Ensimmäisen eräpallon Ram selvitti hyvällä syötöllä, mutta 6-5 -tilanteessa syötön jälkeinen kämmendraivini oli riittävän hyvin, ja sitä seurannut Ramin lobbi karkasi hieman pitkäksi. Erä siis meille 7-6(5).

Toinen erä ei olisi voinut paremmin alkaa, sillä pelasin ihan maagisen palautusvuoron heti erän ensimmäiseen gameen lyömällä ensin rystypalautuksen, sitten kämmenpalautuksen ja no ad -pisteeseen vielä yhden rystypalautuksen suoraan läpi. Pidimme perään Lloydin syötön 0-30 -tilanteesta sekä murtopallosta huolimatta ja olimme jopa lähellä tuplamurtoa 2-0 -tilanteessa. Tuossa no-ad -pisteessä tapahtui ehkä ottelun ainoa epäröiminen, kun jäin vähän paikalleni verkolla Lloydin huippupalautuksen jälkeen, eikä tuplamurtoa pitkästä pisteestä huolimatta siis tullut. Hoidimme kuitenkin perään tärkeästi minun syöttöni 0-30 -tilanteesta kääntäen ja aivan yhtä tärkeästi Lloydin syötön 3-2 -tilanteessa 30-40 -tilanteen ja kahden murtopallon kautta.

Matsin loppu alkoi häämöttää, mutta kuten tiedetään, ikinä ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Varsinkin oma henkinen tilani oli kuitenkin loppuun asti lähes täydellinen. Mieli oli positiivinen ja luottavainen, jaksoin hokea itselleni ”jag vill, jag kan, jag vågar” ja nautin ihan tosissani kaikesta siitä tunnelmasta, jota Rooman tennispyhättö tarjosi. Suorastaan hymyilin ennen jokaista pistettä, niin fiiliksissäni olin ottelun aikana varsinkin toisessa erässä. Loistava pito 4-3 -tilanteessa vei meidät entistä lähemmäs, ja mikäpä olisi parempi tapa kruunata otteluvoitto kuin murtaa vastustajat vielä toistamiseen 5-3 -tilanteessa. Peli oli tässä vaiheessa lähes flow-tilassa, eikä matsin lopun jännittämisestä ollut tietoakaan. Ensimmäisen ottelupallon Salisbury selvitti hyvällä syötöllä, mutta toiseen Lloyd löi kakkossyötön palautuksen kämmeneltään sydämensä kyllyydestä. Eikä edes maailman kärkipelaaja pystynyt tuota kämmentä palauttamaan, vaan voitto oli meidän. Aivan mieletöntä.


Tunteet vyöryivät väkisinkin pintaan voiton jälkeen, niin upea oli tuo hetki. Kaikki se stressi ja kiire tänne ehtimiseksi oli takana ja se epävarmuus siitä, miten pärjäämme urani ensimmäisessä ATP1000-kisassa vain historiaa. Ainakin tunteiden puolesta tämä voitto menee varmasti top5 -kategoriaan viime vuosien aikana. ATP-kisavoitot, Wimbledon, Davis Cup, siellä samassa kategoriassa ollaan. Maailman ykköset nurin ja vielä ensi yrittämällä tällä tasolla. On sitä tullut elämässä tehtyä monta oikeaa valintaa, että täällä ollaan.

Kaikki tuo tunteellisuus varmasti korostui senkin takia, että tämän eteen on tehty niin kovasti töitä. Mutta ei tämä matsi pelillisesti silti mikään täysin taitojemme yli pelaaminen ollut. Pelasimme hyvää vahvaa omaa peliämme, ja onnistuimme tiukoilla hetkillä fantastisesti. Pidimme kaikki omat syöttövuoromme, mikä vie aina lähelle voittoa, ja lisäksi palautimme muutaman gamen hienosti. Verkolla tuli ehkä joissain paikoissa pelattua vähän varovasti, eikä kaikkia tappopaikkoja hoidettu kliinisesti, mutta ehkä se pitää näissä olosuhteissa itselle hyväksyä. Tämä taso on se, jolla pystymme pelaamaan ja nyt on viimeistään todistettu, että voimme todellakin voittaa kenet vain.

Kisat kuitenkin siis jatkuvat, ja mielellään kannattaa taas huomenna esittää parastaan, ettei tämä voitto jää unholaan turhan nopeasti. Vastus vaihtuu täysin eri tyyppiseen pariin, sillä Kokkinakis/Tiafoe pelaavat vahvasti takakentältä ja pallo tulee varmasti sieltä todella kovaa. Brittien taustajoukot ovat tehneet hyvää työtä skouttauksen osalta, jotta huomiselle saadaan vielä tämän illan aikana luotua hyvä taktiikka, mutta parastamme saamme kyllä jälleen esittää, mikäli mielimme voitosta taistella. Toisaalta voi sen myös ajatella niin, että miksipä emme esittäisi. Onhan kaikki edelleen meille vain voitettavaa!

Huomenna pelataan siis paikasta kahdeksan parhaan joukossa, ja matsimme on ohjelmassa päivän kolmantena otteluna kello 11 alkaen. Toivottavasti noin klo 14 Italian aikaa ollaan siis kehissä, ja varmasti Eurosport Player ja TennisTV näyttävät taas ottelun. Annetaan vain palaa ja nautitaan täysillä, me pystymme siihen!

PS. Loppuun vielä valtava kiitos kaikista kommenteista tänne blogiini! Kaikki olen lukenut läpi, ja ne tekevät minut todella onnelliseksi. Vastaan niihin vähän paremmalla ajalla, sillä nyt pitää ehtiä nukkumaan. 🙂

73 thoughts on “Rooma ATP1000 R32, Heliövaara/Glasspool – Salisbury/Ram 7-6(5), 6-3 (Teksti päivitetty)

    • Uskomaton tarina ja upea voitto loistavalla pelillä! Onnittelut ja nyt rennosti samalla fiiliksellä seuraavaa kohti. Ei ole kuin voitettavaa ja mikä pari tahansa kaatuu tämänpäiväisellä pelillä. Viime syksynä kirjoitin tänne, että olette matkalla top20:een, mutta taisin olla liian varovainen arviossani 💪💪 Nauttikaa!

      • Suuret kiitokset! Nautitaan todellakin tästä matkasta. Mutta jatketaan samalla nöyrää taistelua päivästä toiseen. 💪

  • Ykkösparin voitolla ei voiteta seuraavaa peliä. Nyt vaan oikea asenne ja tsemppi seuraavaan matsiin, niin hyvä tulee..!!

  • No huhhuh, mikä vuorokausi teillä on ollut! Tämä on sitä suomalaisen urheilun Torille-tason suoritusta!! 👏Tullaan alternate-listalta ja näytetään maailman ykkösparille, että miten sitä nelinpeliä oikeen pelataan… ja todettakoon myös, että ei ole koskaan ennen harmittanut näin paljoa mennä omiin tennistreeneihin, sillä ehdin kattoa teidän ekan erän ja sitten piti lähteä. Melkein putosi puhelin kädestä kun näin ATP:n sivuilta, että voititte! Ja katsoin äsken Eurosportilta tokan erän nauhotteen, hyvin piti teillä hermot loppuun saakka, ja lopussa hyvät tuuletukset. Mihinhän teidän turnaus saattaakaan vielä johtaa? Harmi ettei Kokkinakiksella ole Kyrgiosta parinaan, siitä olis tullut hauskaa 😅

    • Laura, kyllä oli jännää ekan erän voiton jälkeen. Hoin itselleni toisessa erässä murron jälkeen, että oma syöttö, oma syöttö ja sieltähän se päänahka tuli..!! 🙂 🙂

    • Hurjaa menoa, sanos muuta! Ihan mieletön päivä, mutta ei jätetä tätä tähän, vaan jatketaan täysillä eteenpäin. Vamos!

  • What a great story. 😎 I’ve heard of professional golfers, who thinking they’d missed the cut in a tournament on a Friday, have left for the airport only to turn back when they find out they’ve made it but Tennis must be the only sport where you can play a match in the afternoon having been thousands of miles away in the morning. 😁

    Congratulations to you and Lloyd on a tremendous win 👏 which must feel even sweeter given the circumstances. Did the schedulers give you a later start knowing the situation or was it just good fortune?

    Respect to ”Ville” for being on the ball. 🦸‍♂️

    • Thank you! It was an amazing day indeed. And what a story to tell. Hopefully we can keep the same spirit up in the upcoming matches!

      I don’t think the organizers made any special efforts to schedule the match late during the day, as the schedule was published already before it was known that Rublev was going to pull out. Sometimes the stars just align. 🙂

  • Onnea upeasta voitosta ja tsemppiä jatkoon. Tämä on hieno päivä suomalaiselle tennikselle!

  • Olipahan tarina. Huh huh. Aivan kertakaikkiaan uskomaton tarina. Nyt vaan tästä vielä päätyyn asti.

  • Mahtava matsi ja tarinakin jostain absurdin ja uskomattoman rajamailta. Huikeata touhua, onnittelut!

    Ja sehän ei ollut mikään tuurivoitto eikä tullut siksi että vastustaja olisi pelannut jotenkin huonosti, vaan ihan omalla tekemisellä otitte voiton – maailman ykkösparista. Enää ei kannata miettiä mihin asti peli riittää, tuolla vauhdilla kun jatkatte niin massakauttakin on vielä täydet kolme ja puoli viikkoa pelattavana 😁

    • Isot kiitokset! Oli kyllä uskomaton päivä kerta kaikkiaan. Mutta ei tosiaan mikään tuurivoitto, vaan kaksi ammattilaista tekemässä parastaan alusta loppuun. Toivotaan, että pystymme samaan tulevina päivinäkin 💪

  • Mahtava voitto! Parasta Glassovaaraa mitä olen nähnyt ja etenkin Glasspool oli kyllä tänään todella hyvä. Huipputason neluria ja hienoa nähdä, että teillä peli vielä parani loppua kohti ja pelasitte parhaiten tiukoissa paikoissa. Ja vastustajatkin pelasivat siis lähes virheettömästi.

    Ja huomenna sitten samalla ilmeellä eteenpäin! 💪

    • Oli kyllä erinomainen ottelu, kiitos! Mutta edelleen löytyy kehityksen kohteita, toivottavasti tämän päivän jälkeen vielä vähemmän. 🙂

  • Kuten aikaisemmin todettiin niin määrätietoinen neluriharjoitus Lloyd:n kanssa kantaa hedelmää , ja ranking sijoitus nousee tasaisesti, Onnea !

  • Upeaa, todella upeaa. Ei pelannut maailman ykköspari huonosti. Toinen pari pelasi vaan paremmin. Hieman silti jännitti, että kuinka tässä käy. Kentällä jännitystä ei näkynyt. Hienoa peliä ja varmat pisteet pois hyvällä prosentilla. Huomenna uudestaan. Hyvä keskittyminen ja hyvä tulee!

    • Kiitos! Ihmeen vähän tosiaan kentällä jännitti, jotenkin niin keskittynyt ja rento oli suoritus alusta loppuun. Tiesimme mitä olimme tekemässä ja luotimme pystyvämme mihin vain. Lisää tätä!

  • Isot onnittelut voitosta! Tuo mainitsemasi hymy näkyi hyvin vähän rakeisella kuvallakin😊näytit todella nauttivan pelistä.
    Peukkuja pidetään täällä jatkoon!!

    • Kiitos! Kunpa aina saisi tuon saman tunteen ja hymyn kentällä kasvoille. Se vie pitkälle!

  • Parasta peliä mitä ikinä nähnyt teiltä, huikeaa! Tulee mieleen Moskovan uroteot kun Matwe ihmetteli korkeata tasoasi. Ei ihmettele enää kukaan, se vain on.
    Ottelulla on tietysti yksi sankari kotipuolessa joka joutui kirkumaan kurkku suorana että isä tajuaisi että Lloydilla on asiaa. Kuulemma hänelle on tänään ensimmäinen syntymäpäivänsä(?). Roomassa ei voi käydä liian monta kertaa…

    • Todellakin hyvää peliä meiltä! Mutta ei silti mitään täysin flow-ilotulitusta alusta loppuun, vaan tarkkaa ja keskittynyttä peliä taktiikan mukaisesti.

      Ja tosiaan pikkutyttömme Alballa oli eilen 1-vuotissynttärit. Aika kivan lahjan antoi isälle. 🙂

  • Aikamoista! Hieno ja varmaan pikahälytyksestä johtuen paineeton suoritus. Kirjoittelin aiemmin, että muista nauttia. Nyt nautittiin näemmä isosti! Taidot ja taktiikka riittää mihin vaan. 💪🤛

    • Nyt tosiaan nautittiin! Ja miksi ei nauttisi, on tässä kokemuksia rikkaampana taas tämän viikon jälkeen.

  • Mieletöntä Harri!! Niin ilolla sitä tälläistä seuraa. Tennishalleissa teidän voitto tuntui olevan kaikkien huulilla. Kyllä ihmiset välittää!!

    • Kiitos! Ihan varmasti top5 voitto, ellei jopa korkeammalle yksittäisenä suorituksena. Ei sitä nyt ihan joka päivä tule maailman ykkösiä kaadettua. 😀

  • Olisi hienoa jos Heliövaara/Glasspool onnistuisi tässä turnauksessa menemään pitkälle. Rooma on kuitenkin legendaarinen ATP1000-tason kisa, josta on luvassa voittajalle massiivinen pistepotti eli 1000 ATP-pistettä. Ainakin kaksinpelissä finaalissa hävinnytkin saa 600 ATP-pistettä, kaipa se on sama juttu nelurissa. Menestys Roomassa voisi mahdollistaa ison nousun ranking-listalla ja taata jatkossa helpommin paikkoja isompiin ATP-kisoihin.

    Maailman ykköspari on jo kaadettu, joten alku turnaukselle on erittäin mahtava, mutta pitää silti olla realisti. Näissä karkeloissa ei ole mukana yhtään huonoa paria ja otteluvoittojen ei todellakaan voi olettaa tapahtuvan helposti. Toivotaan kuitenkin me kaikki suomalaiset tennisfanit, että Harrin ja Lloydin hyvä vire jatkuisi.

    Tiedämme kokemuksen perusteella, että tennis on taitolajina hyvin herkkä ja huomisen kunto/tatsi ei välttämättä olekaan se sama kuin tänään. Kuten Harri taisi mainitakin, Kokkinakis voitti Aussie Openin Kyrgiosin parina, joten kyseessä ei varmasti ole mikään huono dubbelimies. Tiafoen dubbelisaavutuksista minulla ei ole sen suurempaa tietoa, mutta kaksinpelissähän mies on todella kova ja pelannut viime aikoina vahvaa tennistä. Roomassa hävisi niukasti ekan kierroksen matsinsa 6-7, 6-7, mutta en nyt muista ketä vastaan.

    No, joka tapauksessa maksimaalisesti tsemppiä Harrille ja Lloydille tähän kovaan kisaan! Laittakaa ihan kaikki peliin, taistelkaa joka pallosta kuin Nadal ja toivotaan teille menestystä, enempää tässä ei voi tehdä! VAMOS!

    • Vamos! Nelinpelin pisteet kertyvät tosiaan samoin kuin kaksinpelissä eli tällä viikolla on isoja pisteitä jaossa. Täytyy siis laittaa kaikki peliin, että tulosta tulee vielä tämän ensimmäisen voiton jälkeenkin. Pahoja ovat vastustajat toisellakin kierroksella, mutta kaikki on mahdollista. 💪

  • Hienoa, että suomitenniksen seuranta ATP-huipputasolla sai toisen yllätysjatkon. Valitettavasti Emil missasi mahdollisuutensa, mutta teillä oli upea startti. Ratkaisupallot hoituivat tyylikkäästi ja niistä kredittiä myös Lloydille erityisesti 1. erän tie breakin osalta. Viikonlopun finaaleja jälleen kerran odottaen ja tsemit ja 👍👍 niihin!

  • Ni kan, ni vill, ni vågar!! Nyt palauttakaa myös henkisesti, peli alkaa 0-0 tilanteesta ja piste kerrallaan! Antakaa palaa maailman huippupari!

  • Palautuminen on tosiaan näissä hommissa avainasemassa ja eikös siihen mentaaliseen palautumiseen tämä blogin kirjoittaminen olekin itseasiassa mainio työkalu!? Tulee käytyä päivän matsi vielä kerran läpi alusta loppuun, minkä jälkeen voi siirtää katseen eteenpäin eikä tarvitse enää yöuniaan pilata kelaamalla matsia päässään. Tää blogi on vähän niin kuin henkistä hierontaa ja venyttelyä päivän pinnistelyn jälkeen, sillä onhan tuollainen matsi varmasti myös hurjan raastavaa keskittymiskyvyn ja muun mentaalisen suorituskyvyn kannalta.

    • Todellakin! Tämä blogin kirjoittaminen on tosi hyvää ajatusten nollausta ja auttaa keskittymään olennaiseen. Tulee rauhassa pureksittua asiat ja siirrettyä jo tapahtunut taka-alalle. Nyt onneksi sai hyvät unet alle ennen toista kierrosta!

  • Pitäisiköhän teidän ottaa tavaksi tuollainen valmistautuminen, Lloyd paikalle vain käsimatkatavaroilla ja yöllä matsipäivänä puhelimesta herätys 2:30 vauvan huutoon? Jos kerran menee noin hyvin sen jälkeen!

    Tässähän nähdään jatkossa vielä uusintamatsi Krawietz ja herra Mies.

    • Hehheh, ehkei ihan samaa yritetä enää toistamiseen, mutta hyvä se on ainakin tietää, ettei kaiken aina tarvitse olla täydellistä. 🙂

  • Jestas, mikä war story!
    Tämä tarina pääsi Ylen puoli ysin uutisten urheilu-uutisiin, ihan syystäkin.

    Näin pelistä puolitoista erää. Valitettavasti omat treenit alkoivat, mutta katsoin lopun Playerista.
    Hurja matsi, olitte pitelemättömiä. Valtavat onnittelut!

    Mikä ihmeen meteli siinä viereisellä kentällä? Ainakin Eurosport Playerin kautta kuului jotain muutakin meteliä kuin teidän pelin kannustusta.

    Mut hei, niin onnellinen teidän puolesta!

    • Oli kyllä melkoinen tarina! Näissä Masters-kisoissa yleisöä on paikalla todella paljon, joten viereisen kentän mylvintä kuuluu hyvin läpi. Taisi olla Bianca Andrescun kannustusjoukot eilen äänessä meidän vieressämme.

    • Katsoin kanssa Eurosport Playeristä, niin vieressä oli menossa naisten WTA turnauksen peli, muistaakseni nelinpeli. Tämähän on taas yhdistetty ATP-WTA tapahtuma, ja areena rakennettu niin että katsojat voi seurata kahta matsia samalla. Ehkä katsojille mieluisaa että näkevät kaksi peliä samaan aikaan, mutta häiritseeköhän vähän pelaajia?

      • On tosiaan vähän tavallista enemmän yleisön mylvintää varsinkin tuolla kentillä 4-7, mutta minusta se ainakin vain parantaa tunnelmaa. Tietää olevansa oikeassa urheilutapahtumassa mukana. 🙂 Finaalissa keskuskentällä saa sitten pelata rauhassa. 😉

  • Onnea Harri! Upea voitto ja hengästyttävä tarina 🙂 Olette tämän ansainneet. Nyt vain tarkkana henkisen puolen kanssa, että paukkuja riittää myös seuraavalle kierrokselle!

    Pari kysymystä: Lentolippujen hankinnassa ei ollut mitään haasteita noin lyhyellä varoajalla? Otatko tämmöisissä tapauksissa vain menolipun ja paluu sitten kun karkelot on ohi osaltanne? Panostatko esim. business paikkaan, jotta edes hitusen parempi lepo ennen peliä?

    Vauvan herätyksen ja aamukoneen välissä ei varmaan uni enää tullut silmään, vai? 😉

    • Kiitos, upea päivä!

      Lentolippuja saa nykyään onneksi ostettua netistä monilla yhtiöillä jopa aina 2 tuntia ennen lähtöä saakka. Joskus tämä ei ole onnistunut, ja silloin on pitänyt soittaa, mutta harvoin siihen tarvitsee turvautua. Yhdensuuntaisia lentoja nykyään pääasiassa ostan, varsinkin kun kotimainen Finnairkin alkoi pari vuotta sitten myydä niitä kohtuu hinnoin. Kaukolennoilla menopaluut ovat yleensä selvästi edullisempia eli silloin täytyy vähän miettiä tarkemmin.

      Euroopan lennoilla bisneksen puolella ei penkki yleensä eroa turistista, joten käytännössä aina tulee economyssa matkustettua. Mutta kaukolennoilla esim. Australiaan tuli tänä vuonna lennettyä bisneksessä. Se taitaa kuitenkin olla ainoa tänä vuonna.

      Ja tosiaan ei kovin hyvin tullut uni toissa yönä. Nyt Roomassa onneksi kuitenkin uni maistui!

  • Wow ! Olen todella onnellinen puolestanne ! Oli kyllä jännäämistä tokassa erässä, kun useaan otteeseen jäitte 0-30 tappiolle omissa syötöissänne. Lloydille on noin käynyt aika usein ja sitten pelastanut tilanteen ässillään. Mutta nyt se olit sinä, joka hoidit tilanteen rauhallisesti neljällä peräkkäisellä pisteellä. Ja viimeisen syöttövuoron sitten täysin suvereenisti. Bravo !

    Hymysi tosiaan näkyi TV-kuvassa hyvin selvästi ! Minulla kävi jopa mielessä ajatus: ’Kai Harri ymmärtää, että matsi ei ole vielä ohitse ’ 😊😊

    • Kiitos! Vaikka upean keskittynyt olemus olikin, niin tottakai matsin aikana ehti jännittää vaikka kuinka. Mutta tällä kertaa se kanavoitui upeasti vain vielä tarkempana keskittymisenä. Hymyilykin rentouttaa ja auttaa pitämään ajatukset positiivisina. Lisää tätä!

  • Huh-heijaa, miten hieno voitto teiltä!!! Mahtavaa todellakin! Paljon onnea!!! Nyt vain samalla menolla Kokkinakis/Tiafoe nurin ja seuraavalle kierrokselle!!! Buona giornata👌👌👌 Forza forza💪💪💪

  • Huhhuh!
    Nyt ei oikein löydy sanoja kertomaan kuinka ihmeissäni olen tuosta tempusta.
    Syöksymällä Roomaan, suoraan kentälle ja maailman ykköset nurin!
    En nähnyt ottelua, koska en pysynyt kyydissä mukana.
    Yksi kovimmista penkkiurheilukokemuksista silti!
    Ikimuistoinen juttu.
    😊👍👌

  • Onnea voitosta ja tsemppiä päivän matsiin. Kiinnostuneille tiedoksi että ennakkotietojen mukaan ainakin Veikkaustv näyttää matsin.

  • Tämän päivän ottelu VeikkausTV:n ohjelmassa, jos ei ole investoinut parempiin striimeihin.

  • Tämä molemminpuoleinen kiittely on varsin paikallaan. Juuri pääsitte urienne kohokohtaan ja sekös riemastuttaa ihan valtavasti !
    Rankit nousevat sitä tahtia, että challengereissä ei toivottavasti tarvitse enää käydä harmitusta hankkimassa.
    Olet pikkuhiljaa nousemassa meidän multimoniruokaistenkin penkkiurheilijoiden ykkössuosikiksi.
    Hienoa blogiasikin huomaan odottelevani siinä missä matsien alkujakin.
    Muchas gracias !
    Jukka

    • Isot kiitokset! Ja mahtavaa että myös blogit kiinnostavat niin isosti, toivottavasti kotikatsomoissa ollaan edes puoliksi yhtä fiiliksissä kuin täällä kentän puolella. 🙂

  • Grazie, piti laittaman vaan kelvannee siinä missä muito obrigadokin…
    Jukka

Comments are closed.