Wimbledon R64, Heliövaara/Glasspool – Gaston/Musetti 6-3, 6-3, 6-4

Vamos, vakuuttava voitto Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella vie meidät jatkoon. Saatiin juuri sitä mitä tilattiin, vahvaa syöttöpeliä ja onnistuneet murrot jokaiseen erään, joten eihän päivän matsiin voi olla kuin tyytyväinen. Torstaina on ohjelmassa välipäivä ennen kuin sitten perjantaina tai lauantaina jatketaan. Wimbledon ei olisi Wimbledon, jos ei sade silloin tällöin sotkisi ohjelmaa. Niinpä tänäänkin aamulla jouduttiin […]

Wimbledon – Avausottelu keskiviikkona

Viimeistelytreenit on nyt tehty, ja on aika kaivaa matsikamppeet valmiiksi. Ensimmäisen kierroksen ottelumme paria Gaston/Musetti vastaan on nimittäin ohjelmassa huomenna keskiviikkona päivän viimeisenä otteluna kentällä 9. Kyllähän tätä onkin jo odotettu! Oma fokus on kuitenkin ollut pääasiassa omissa jutuissa, ja viimeiset pari päivää treeniä ovatkin sujuneet tuttuun tapaan paljon treenipisteitä pelatessa. Olemme päässeet vetämään harjoituseriä […]

Wimbledon – Viime vuonna villilläkortilla, tänä vuonna sijoitettuna

Lontoossa ollaan, ja kyllähän tennispelaajalla suupielet kääntyvät väkisinkin ylöspäin, kun seuraavalla viikolla ohjelmassa on mikäpä muukaan kuin Wimbledon. Pari päivää huilia Eastbournen kisan jälkeen olivat paikallaan, mutta nyt ollaan taas täydessä valmistautumismoodissa. Omat matsimme alkavat todennäköisesti keskiviikkona, kun saamme vastaamme parin Gaston/Musetti. Viime päivät ovat sisältäneet niin rennompaa kiertelyä Lontoossa kuin kovempaa treeniä Wimbledonissa. Vaimo […]

Eastbourne ATP250 QF, Heliövaara/Glasspool – Murray/Soares 4-6, 5-7

Ei ollut valitettavasti tänään meidän päivämme Eastbournessa. Pelasimme Lloydin kanssa matsin aikana vuorotellen huonot jaksot, eikä siihen tänään yksinkertaisesti ollut varaa. Tämä viikko jäi siis vähän lyhyemmäksi kuin olisimme toivoneet, mutta ei kai sitä aina voi olettaa päätyyn asti pääsevänsä. Katse siis eteenpäin ja kohti yhtä vuoden kohokohdista, Wimbledonia. Eastbournessa päivä valkeni kauniin kesäisenä, vaikka […]

Eastbourne ATP250 R16, Heliövaara/Glasspool –  Göransson/McLachlan 7-6(3), 6-7(9), 10-4

Jes, voitolla lähti käyntiin myös tämän viikon kisa Eastbournessa. Odotusten mukaisesti helpolla emme kuitenkaan päässeet, vaan voittoon tarvittiin täydet kolme tie breakia. Toisen erän peräti yhdeksän menetettyä ottelupalloa olisivat joku toinen päivä voineet vähän jäädä harmittamaan, mutta nyt keräsimme itsemme hienosti kolmanteen erään, ja pääsemme huomenna pelaamaan semifinaalipaikasta paria Murray/Soares vastaan. Queen’s Clubilla loppui pelit […]

Queen’s Club ATP500 finaali, Heliövaara/Glasspool – Mektic/Pavic 6-3, 6-7, 6-10 (teksti päivitetty)

Voi harmi, upea turnaus, mutta viimeiset pisteet kääntyivät valitettavasti väärään suuntaan. Kroatialaiset tekivät paljon oikeita asioita, ja vaikka me emme hävinneet yhtään syöttövuoroamme niin tie breakeissa jäimme alakynteen. Leuka pystyyn kuitenkin joka tapauksessa, hopealautanen matkalaukussa kelpaa jatkaa matkaa kohti Eastbournea 🥈 Olihan päivä tänään Queen’s Clubilla. Ensin aamulla huima taisteluvoitto semeissä ja finaalissa viimeiseen asti […]

Queen’s Club ATP500 SF, Heliövaara/Glasspool – Bopanna/Shapovalov 7-5, 6-7(4), 10-4. Finaali su 20 min kaksinpelin palkintojenjaon päättymisen jälkeen!

Hienoa nelinpeliä pelattiin tänään erän verran, mutta sen jälkeen Lontoon ylle kerääntyi muutama sadepilvi, eikä kenttä enää kuivunut odotuksesta huolimatta riittävästi illan viiletessä. Noin tunnin odottelun jälkeen sade oli lakannut ja pääsimme kentälle asti lämmittelemään, mutta pitkällisten pohdintojen jälkeen tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että kenttä on edelleen liian liukas. Ottelua jatketaan siis sunnuntaina paikallista aikaa […]

Queen’s Club ATP500 QF, Heliövaara/Glasspool – Ram/Salisbury 7-6(8), 6-2 (Teksti päivitetty)

Huhhuh, maailman ykköspari kaatuu taas! Ensimmäinen erä oli niin tasainen kuin mahdollista, mutta erikoinen tie break kääntyi meille, eikä vastapuolelta oikein löytynyt enää uskoa toisessa erässä aikaisen murtomme jälkeen. Semifinaali siis vuorossa seuraavaksi, ja mikä kokemus päästä pelaamaan se keskuskentälle lauantaina! Vastassa on Bopanna/Shapovalov. Onhan tämä aika siistiä löytää itsensä taas ATP500-kisan semifinaalista. Varsinkin, kun […]

Queen’s Club ATP500 R16, Heliövaara/Glasspool – Mahut/Roger-Vasselin 7-5, 6-3

Wau, aika hienolla voitolla lähti käyntiin tämän kesän ruohokausi. Ei matsi missään nimessä täydellinen ollut, mutta moni treenaamamme osa-alue toimi hienosti, ja ennen kaikkea pelasimme taas tänään mahtavasti yhteen joukkueena. Tästä kelpaa jatkaa tulevaan puolivälierään, jossa vastaan tulee joko Ram/Salisbury tai Murray/Soares. Oli jo viime viikon lopusta alkaen selvää, että saatuamme villinkortin pääsarjaan odotukset tähän […]

Queen’s Club ATP500 – Pääsarjan villikortti varmistui

Hyvät neljä päivää laadukasta treeniä maailman huippujen kanssa on nyt ruoholla takana Lontoossa. Peli tuntuu päivä päivältä paremmalta, joten oli mahtava juttu kuulla tänään varmistus sille, että pääsemme pelaamaan tulevan viikon Queen’s Clubin kisassa pääsarjassa. Toivottavasti peli kulkee sielläkin, ettei mene villikortti hukkaan. 😊 Kehossa alkoi tänään olla selviä väsymisen merkkejä, sillä treeni on ollut […]