Wimbledonin reissun jälkeen on vuorossa ansaittu muutaman päivän huili kotona. Alustava suunnitelmani oli pelata seuraavan kerran jo ensi viikolla Båstadissa, mutta pienen pohdinnan jälkeen päädyin jättämään tuon viikon väliin keskittyäkseni treeniin ja kehon palautumiseen. Kisakentille paluu siirtyi siis viikolla eteenpäin Hampurin ATP500-kisaan 18.7. alkaen.
Wimbledonin pari viisieräistä ottelua viikonloppuna söivät ainakin henkistä kapasiteettia aika paljon. Eihän nelinpeli fyysiseltä rasitukseltaan koskaan tunnu yhtä raskaalta kuin kaksinpeli, mutta juurikin täyden fokuksen ylläpitäminen monta tuntia ja itsensä likoon laittaminen vievät silti kyllä mehuja miehestä. Ja tietysti tappion jälkeen muutenkin tankki on vähän tyhjä.
Lensin vielä samana iltana ottelun jälkeen Lontoosta kotiin ja olenkin nyt nautiskellut muutaman päivän Suomen kesästä sekä perheen kanssa yhdessä olosta. Kotona vietetyt kesäpäivät ovat täyttä kisakalenteria pelatessa aika kortilla, joten sitä osaa kyllä arvostaa vaikkapa koiran ja vauvan kanssa kävelylenkillä käydessään kesäisiä lämpimiä aamuja, kukkivia kasveja ja ylipäätänsä ympärillä olevaa vihreyttä. Ja onpa meillä nyt kevään muuton jäljiltä ensimmäistä kertaa myös oma piha, jossa kelpaa kesäpäiviä viettää.
Ajatuksissani oli pyrkiä saamaan itseni taas kisaiskuun jo ensi viikoksi Båstadiin, mutta kotiin tultuani alkoi kyllä tuntua enemmän ja enemmän siltä, että mieli kaipasi vähän pidempää puhallusta. Båstad olisi varmasti ollut hyvä pelata, jos Wimbledonissa olisi tullut jo avauskierroksilla tappio, mutta nyt alustanvaihtoon olisi parin lepopäivän jälkeen jäänyt vain kolme päivää. Race-listan osalta kisalla ei myöskään ollut väliä, sillä olin ilmoittautunut Båstadiin Emilin kanssa. Toki Ruotsin kesä ja erityisesti Båstad ovat myös hienoja paikkoja pelata tennistä, mutta nyt päätin pysyä kotona vielä viikon, ja onneksi Emilkin ymmärsi hyvin päätökseni.
Hyvä juttu tulevan kalenterin kannalta oli kuitenkin se, että pääsimme Lloydin kanssa Hampurin kisaan toiseksi viimeisenä parina mukaan. Nuo ATP500-kisat ovat sisäänpääsyltään välillä aika tiukassa, sillä kaaviot ovat pienet, mutta rahaa on jaossa paljon ja pisteitäkin alkukierroksilla samalla kaavalla kuin ATP1000- ja Grand Slam -kisoissa. Yhdestä voitosta 90 pistettä, kahdesta 180 jne. Niinpä aika moni kärkipari haluaa juurikin noita ATP500-kisoja pelata. Meidän yhteisrankingimme 75 riitti kuin riittikin kuitenkin siis mukaan ja tämänhetkinen lähtöpäivä kotoa Hampuriin on nyt perjantai 15.7.
Hampurin jälkeisen kalenterin osalta ihan täyttä varmuutta ei vielä ole 1.8. alkavan Washingtonin kisan osalta, joka on myös ATP500-tasoinen. Tarkoituksemme on aloittaa kovienkenttien kautemme sieltä, jos vain mahdumme mukaan, mutta jos paikkaa ei tule, jatkamme Euroopan massalla vielä toisen viikon Hampurin jälkeen. Mahdollisuus on tällöin pelata 25.7. joko Umag ATP250 tai Kitzbühel ATP250.
Elokuun isojen kisojen eli Montrealin ja Cincinnatin ATP1000-luokan kisojen osalta tilanne alkaa kuitenkin näyttää herkullisen hyvältä. Noihin Masters-kisoihin on nelinpelissä käytössä normaalin ilmoittautumislistan lisäksi ns. Race top13 -sääntö, jonka perusteella kauden neljään viimeiseen ATP1000-kisaan pääsee mukaan ilmoittautumishetkellä eli kaksi viikkoa ennen kisan alkua ne parit, jotka ovat race-listalle 13 joukossa, vaikka heidän yhteisranking ei muuten riittäisikään mukaan.
Olemme Lloydin kanssa tällä hetkellä Race-listalla sijalla 12, eivätkä pahimmat uhkaajat eli Behar/Escobar tai Peers/Polasek pelaa tulevilla viikoilla ollenkaan. Kaiken lisäksi top13-säännössä on mukana myös ns. eligibility-kriteeri, eli parin on tullut pelata yhdessä siitä alkaen, kun he ovat tämän vuoden aikana yhteistyönsä aloittaneet. Pari siis menettää oikeutensa top13-paikkaan, jos molemmat pelaajat pelaavat samalla viikolla kisan eri partnereiden kanssa. Esimerkiksi keväällä Lloydin päästessä mukaan Miamin ATP-kisaan Michael Venusin kanssa, en minä voinut pelata mitään muuta kisaa samaan aikaan tai olisimme menettäneet paikkamme top13-listalla. Juuri nyt tuo vaikuttaa kuitenkin aika hyvältä päätökseltä. 😊
Pitkää jenkkireissua odotellaan siis jo, mutta vielä on aikaa tehdä tulosta myös Euroopan massalla nyt heinäkuussa. Massapelimme meni hurjasti eteenpäin kevään aikana ja teimme siellä jopa uramme parhaat tulokset, joten miksipä ei peli kulkisi nytkin. Ruoholla peli perustuu todella paljon syöttöön ja lyhyisiin pisteisiin, mutta massalla luovuus ja monipuolisuus pääsevät paremmin esiin.
Uskonkin, että massatuntuma löytyy treeneissä aika nopeasti, ja nythän on aikaa myös tehdä useampi rakentava fysiikkaharjoitus, jotta kehossa pysyy voimatasot yllä. Mitään loukkaantumishuolia ei ole, mikä on aina positiivinen juttu, joten jatketaan siis treeniä ja nautitaan Suomen kesästä vielä hetken aikaa.
Taitonne ja yhteispelinne lisäksi olette myös viisaita. Tauon paikka pitää osata nähdä, ja myös ottaa. Jopa koirasi on päättänyt että nyt vähän aikaa rauhassa.
Katselen tässä lempihiekkasäkkinne, Ram/Salisburyn, touhua matkalla finaaliin. Onhan se vähän uutta ajatella että tähän sinne kuulutte!
Eihän ne sinne fiaaliin menneet, vaan töpeksivät oikein olan takaa.
Tauko pitää tosiaan ottaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Riittääpähän energiaa tuleviin kisoihin 💪 Ja olipa tosiaan mielenkiintoiset semit Wimbledonin nelurissa!
Uskon, että päätös pitää palauttava breikki on ihan oikea. Pitäkää kivaa kotona, ja sitten taas menox!
Juuri näin, vamos!
Minusta näyttä siltä, että kaksinpelissä pelaajat haastavat tuomioita paljon useammin kuin nelurissa. Jos olen oikeassa, johtuuko se siitä, että kaksi paria silmiä näkee enemmän kuin yksi pari vai onko teillä jonkinlainen herrasmiessopimus, ettei tuomioita turhaan tarkisteta ? Vai oletteko vain tottuneet pelaamaan usein kentillä, jossa ei voi haastaa ?
Mielenkiintoinen huomio! Enpä ole itse tullut huomanneeksi, mutta esimerkiksi Wimbledonissa kyllä sain kuulla, että käytän haastoa todella harvoin. Ehkä sitten vain osui pelkästään hyviä tuomioita? Tai sitten kaksinpelissä haastoja käytetään myös pelin rytmin hidastamiseksi, mitä nelurissa harvoin tarvitsee tehdä?
Miten tuo top13 sääntö menee: onko pareja aina max 13 vai otetaanko seuraavat mukaan, jos 13 joukossa on eri parien kanssa pelanneita? Esim siis jos Molteni/Gonzalez ja Kravietz/Mies menevät teistä ohi ja olette 14. Hampurin jälkeen niin pääsettekö mukaan kun Molteni/Gonzalez ovat pelanneet muiden parien kanssa samalla viikolla?
Olen ymmärtänyt säännön juuri noin, eli vain ”eligible teams” lasketaan mukaan top13-listalle. Esimerkiksi viime vuoden päätösrankingin mukaan Klaasen/McLachlan saivat pääsyn tämän vuoden alun Masterseihin, vaikka olivat virallisella Race-listalla vasta numero 15.
Tämän vuoden listalla esim. Molteni/Gonzalez ja Dodig/Krajicek ovat ”non-eligible”.
Kiitos. No sittenhän tilanne näyttää todella hyvältä!
Hyvä päätös. Kroppaa ja mieltä pitää kuunnella, että ei mene puurtamiseksi. Ja varmasti perheen kanssa Suomessa ajatukset eivät ole pelkästään tenniksessä 😎.
Juuri näin! Toki Wimbledonia tulee edelleen telkkarista seurattua, mutta aika paljon ehtii myös tehdä muitakin juttuja 😊
Hei. Onko sulla omaa henkistä valmentajaa tai oletko joskus käyttänyt henkisen valmentajan palveluita? Mitä mieltä olet yleisesti henkisestä valmennuksesta?
Moi, hyvä kysymys! Tällä hetkellä minulla ei ole erityistä henkistä valmentajaa tiimissäni. Aiemmalla urallani kävin urheilupsykologilla parin vuoden ajan noin kerran kuussa, ja nyt kokeneenpana urheilijana olen edelleen soveltanut noita oppeja. Lisäksi olen lukenut aika paljon kirjoja henkiseen valmentautumiseen liittyen. Ja kaiken kukkuraksi tuntuu siltä, että tennisvalmentajani ovat sattuneet monesti olemaan erittäin hyvin perillä myös henkisen puolen asioista, mistä on ollut iso hyöty.
Lähtökohtaisesti henkinen valmennus on kuitenkin todella tärkeä osa tämänpäivän urheilua. Paineiden käsittely, keskittymiskyky, epämukavuuden sieto, siinä muutamia osa-alueita, joita yksin pyörittelemällä voi kehitys jäädä vajavaiseksi. Erityisesti nostaisin tuon keskittymiskyvyn sellaiseksi osa-alueeksi, jonka kehittäminen vei ainakin minun pelini uudella tasolle.
Hei Harri! Osaatko sanoa, mitä tarkoittaa ilmoittautumislistalla ”OS”? Katselin pari päivää sitten Tampere Openin nelinpelin ilmoittautujalistaa, ja se oli puoliksi tyhjä. Nyt viime hetkellä sinne on kuitenkin ilmestynyt OS-merkittyjä pareja, osa tosi huonollakin rankingilla. Ja näköjään yksi paikka on jäänyt täyttämättä, siihenkin on merkitty OS.
Moi, en itse löydä nopealla haulla sellaista kaaviota, missä nuo OS-merkinnät näkyisivät. Mutta valistunut arvaus olisi, että OS tarkoittaa onsite.
Challenger-kisoissa nelinpeliin otetaan ensin 10 paria ennakkoilmoittautumisen kautta, minkä jälkeen loput 4 tai vetäytymisten takia useampi paikka täytetään paikan päällä (onsite) lauantaina tapahtuvan ilmoittautumisen perusteella. Onsite-ilmoittautumisen myötä kisaan voi tulla tosi koviakin pareja kuten Erler/Miedler Tampereelle, mutta tällä kertaa on näköjään jäänyt peräti tyhjä paikka kaavioon, kun tulijoita ei ollut tarpeeksi. Ainakin lentohinnat Suomeen ovat pilvissä, joten ehkä silläkin oli vaikutusta.
En tarkoittanut kaaviota, vaan ilmoittautumislistaa (entry list), siellä näkyivät OS-merkinnät: https://www.dartsrankings.com/tennis/tampere
Mutta kiitos vastauksesta, asia selvisi! Eipä näemmä kaksinpelin karsintoihinkaan ollut tunkua, seitsemän alternatea ja kaksi tyhjää paikkaa sielläkin.
Kappas vain, tuo sivusto ei ollutkaan minulle ennestään tuttu. Mutta aika kätevän näköinen listaus sieltä näyttää kyllä kisojen ilmoittautuneista löytyvän!
Hyvä jos asia kuitenkin selvisi, tunkua ei Tampereelle tosiaan ollut.
Katsoin juuri Hampurin ATP500 dubbelin kaaviota ja näyttää siltä, että saatte heti alkuun tosi pahan parin vastaan. Kakkoseksi sijoitetut Wesley Koolhof ja Neal Skupski astelevat kentälle eivätkä varmasti helposti tule taipumaan. Maksimaalista venymistä siis taas tarvitaan. Tsemiä Harri ja Lloyd! 🙂
Avainsana on taas! Alatte varmaan jo tottumaan siihen että kohtaatte maailman parhaita viikosta toiseen. Nämä taitavat johtaa sitä tämän vuoden race- lista…
Oletteko aikaisemmin kohdanneet? Skupskin ainakin muistan hävinneen teille.
Kyllä ne siitä kaatuu , ootte te jo kovempiakin tieltänne raivanneet!
Vamos, sekä Koolhof että Skupski on kerran kohdattu aiemmin ja molemmat on voitettu. Nyt kuitenkin aika kova pari kyseessä, mutta ei anneta sen häiritä. 💪
Vamos, kiitos!
Kyllä vähän harmitti kun kaaviota katsoi, olisi toivonut Harrin ja Lloydin löytyvän toisesta kohdasta kaaviota. Ranking kuitenkin nousee ja pelit kovenevat kokoajan. Pitää vain ajatella positiivisesti ja kannustaa täällä ruudun takana. Kaikki kovat pelit varmasti kehittää myös Harrin ja Lloydin Yhteispeliä kovemmallakin tasolla. Tsemppiä Saksaan..!! 🙂
Kiitos tsempeistä! Eipä näissä karkeloissa helppoja matseja montaa tule vastaan, joten oma vahva peli vain käyntiin alusta alkaen ja yksi piste kerrallaan eteenpäin. 💪
Iso on ero Hampurin ja Gstadin kaavioiden välillä. Siellä olisitte olleet vähintään 2-sijoitettuja. Noh, kohta ette enää missään joudu kohtaamaan sijoitettuja avauskierroksella…
Näinhän se on. Alkuperäisellä listalla Hampuriin viimeisenä mukaan päässyt pari olisi ollut Gstaadissa ykkössijoitettuina, kuten mekin. Mutta Hampurin kolminkertaiset palkintorahat ja tuplapisteet ne vain houkuttelevat.