Aijaijai, kyllä maistuu makealta kirkkain pokaali Pariisin Masters-turnauksessa! Revanssi tuttuakin tutumpaa paria vastaan onnistui upeasti, ja nyt kelpaa tämä ilta hymyillä aika paljon tavallista leveämmin. Tässä voittokuva areenalta, päivittelen tässä tekstiä pikkuhiljaa kotimatkan aikana. 🥇

Aika mukava päivä muodostui tästä marraskuisesta sunnuntaista. Olimme hieman onnekkaita pelatessamme eilen semifinaalimme päivän ensimmäisenä otteluna verrattuna tuleviin vastustajiin, jotka urakoivat oman ottelunsa vasta illalla, ja ehdimmekin viettää rauhassa eilen iltapäivää kehoa huoltaen ja tulevaan keskittyen. Fyssarimme Mikko joutui karkaamaan vielä iltalennolla Suomeen työskentelemään tänään sunnuntaina alkaneessa Helsingin CH-kisassa, mutta saimme tutut hoidot tehtyä ja toki itsekin tiedän aika hyvin, mitä kehoni tarvitsee. Alkuviikosta oli ensimmäiseen kertaa useampaan kuukauteen pientä jumia alaselässä, mutta noista selvittiin onneksi nopeasti, ja nyt kaikki tuntui lähes täydelliseltä. Tai niin täydelliseltä kuin tässä iässä nyt voi tuntua. 🙂 Kävimme illalla vielä porukalla syömässä ennen kuin rauhoituimme lepoon ja keskittymään tulevaan.


Tänään sunnuntaina sisäinen kello herätti sopivasti kahdeksan tunnin yöunien jälkeen ja olo oli jotenkin heti aamusta alkaen mukavan rauhallinen. Edes finaalipäivä ei tuntunut mitenkään erityisen jännittävältä, ainakaan negatiivisessa mielessä, eikä edes Lloydin ja Julianin kohtaaminen aiheuttanut suurempia tunnereaktioita etukäteen. Pakkasimme kamppeet valmiiksi ja otimme kaikki laukut mukaan kentille, jossa lämmittelimme ensin yhdessä vastustajien kanssa mukavia jutellen kuntosalille kehot valmiiksi ennen kuin jakauduimme eri kentille bollaamaan. Me olimme eilen ensimmäisinä varaamassa harjoituskenttää, joten saimme ensimmäisen kiinnityksen keskuskenttään, kun taas Lloyd ja Julian tyytyivät suosiolla treenikenttään sen sijaan, että olisivat tulleet jakamaan meidän kanssamme areenakentälle. Lounas oli sama riisiä ja kanaa kuin eilenkin, minkä jälkeen kävimme nopeasti tiimipalaverin läpi, viimeistelimme kehot matsikuntoon ja annoimme mennä.


Matsi lähti vahvasti käyntiin Henryn pitäessä syöttönsä tyylikkäästi kärkeen, eikä muut laittaneet huonommaksi. Ensimmäiset neljä gamea mentiin täysin syöttäjien komennossa, eivätkä ne varmaan kestäneet edes yhteensä kymmentä minuuttia. Jo 2-2 -tilanteessa elettiin kuitenkin ratkaisevia hetkiä, kun teimme Henryn kanssa kumpikin huonot suoritukset verkolla ja vastustajat saivat kolme murtopalloa. Henry selvitti niistä kuitenkin jokaisen, erityisesti 15-40 -tilanteen hurja pommi kämmeneltä ja 40-40 -tilanteen viileät smashit olivat häneltä ihaltavaa tekemistä. Ja tuon perään oli meidän vuoromme iskeä, kun saimme Lloydin syötössä neljä peräkkäistä murtopalloa. Ensimmäinen päättyi pitkän taistelurallin päätteeksi vastustajille, mutta toisella kertaa onnisti. Enkä minä epäröinyt seuraavassa syötönpidossa, vaan siirsin meidät 5-2 -johtoon. Cash piti vielä tuohon kohtaan syöttönsä, mutta niin teki Henrykin ja ensimmäinen erä oli alle puolessa tunnissa meidän.
Toisessa erässä syöttöpelimme jatkoi vahvana, ja ote tuntui olevan aika vahvasti meillä. Niin se oli toki myös viime viikolla Wienissä, mutta nyt emme aikoneet siitä luopua. Kaivoin pari loistavaa palautusta Lloydin syöttövuoroon 2-2 -tilanteessa, ja nyt ei enää vastapuolen riskikakkonen ratkaisupaikassa onnistunut. Tuloksena tupla ja murto meille. Henry piti tuon perään vakuuttavasti syöttönsä, ja lähellä oli matsin ratkaisu jo 4-2 -tilanteessa, kun saimme kaksi murtopalloa Julianin syötössä parin huippuonnistumisen perään. Ja olihan tuossa minulla pallo kahdesti aika hyvin lavassa, mutta vähän jäi piippuun. Saavuin syöttämään 4-3 -tilanteessa, ja vaikkei ykkönen nyt niin hyvin kuin ottelussa aiemmin upunnutkaan, oli hermojen hallinta kovaa luokkaa. Lloyd piti sen jälkeen syöttönsä, ja näin oli Henryn aika syöttää ottelua kotiin. 30-0 -johto tuli helposti, mutta sen jälkeen Cashin pokapalautus putosi ulkorajalle ja myös seuraava taistelupiste meni väärään suuntaan. 30-30 -tilanteessakaan ei saatu pistettä helpolla, mutta Julianin kurotuslobbi putosi ihanasti juuri takarajan yli ja kädessä oli ottelupallo. Lloyd aavisti palautuksen väärin, ja Henryn sivarisyöttö oli niin puhdas ässä kuin olla ja voi. Voitto oli meidän!




Jos aikaisemmat ottelumme Lloydia ja Juliania vastaan ovat olleet mielettömän tiukkoja ja tasaisia, tämänpäiväisestä matsista jäi kyllä sellainen fiilis, että me olimme aika mukavasti kuskin paikalla. Ei pelimme mielestäni siltikään ollut kuitenkaan mitenkään täydellistä, vaan esimerkiksi syöttäjän partnerina verkolta jäi monta yleensä pois laitettavaa palloa peliin, eikä palautuksissakaan päästy mihinkään täyteen hurmioon. Syöttöpeli oli kyllä pääosin tosi hyvää, ja voitimme monta pidempää rallia erinomaisilla lyöntivalinnoilla ja fiksulla kentän käytöllä. Mutta parannettavaakin ehdottomasti jäi.
Henkisellä puolella tänään nähtiin sen sijaan aivan rautaisen kova suoritus. Oikeastaan koko viikko on ollut tuolla puolella ihastuttavan nousujohteista, sillä alkuviikon pieni negatiivisuus ja stressi kääntyi finaalia kohden suorastaan hämmästyttäväksi rauhallisuudeksi ja luottamukseksi. Tänä vuonna useampi kisa on päättynyt harmittavasti vaikkapa semifinaalivaiheeseen, kun joko koneesta on vähän loppunut bensa tai stressi on ollut ratkaisuotteluissa liian läsnä. Mutta tänään meistä huokui kentällä jonkinlainen riemu ja innostus sekä sellainen halu ilmaista itseämme ilon kautta. Ja liekö juurikin tuon takia olo nytkin neljä ottelua 72 tuntiin pelanneena sellainen, ettei edes juuri väsytä?
Löysimme tänään kentällä jotenkin sellaisen juuri oikean henkisen mindsetin, jossa halusimme tietysti tehdä parhaamme ja onnistua, mutta lopputulos ei ollut pääasia. Jotenkin annoimme voiton tai tappion vain olla jossain kaukaisuudessa keskittyen vain tähän hetkeen ja pelaamiseen. Tottakai aivan ottelun viimeisissä gameissa jotain jännitystäkin kehoon väkisin tuli, mutta tuokaan ei ollut meille mikään ongelma. Ei tennismatsia kuulukaan voittaa ilman mitään vaikeuksia, kyllähän nyt sen verran lajia pitää arvostaa, ja niinpä pari tiukempaa syöttövuoroa ottelun loppuun ja käyttämättömät tuplamurtopallot lähinnä hymyilyttivät sen sijaan, että olisivat aiheuttaneet kipsiä. Paikka tuossa matsin loppusuoralla oli täysin ansaittu, ja nyt vain oli aika tehdä sen minkä osasimme. Eli keskityimme piste kerrallaan.
Aikaisemmissa kohtaamisissa olemme myös ehkä jopa liikaa keskittyneet siihen, mitä vastapuolella tehdään, kun taas tänään keskitimme tiedostaen fokuksen nimenomaan itseemme. Keitä me olemme ja miten me pelaamme. Uhkumme positiivista energiaa, pelaamme hyökkäävää tennistä ja keskitymme tähän hetkeen. Rohkeuttakin näytämme. Olemme varmasti kiertueen parhaita syötönpalauttajia, emmekä tänään antaneet omissa syötöissäkään vastustajille murtoa. Kun keskitymme tekemään omaa parastamme, ei meitä oikeasti kukaan halua kohdata. Toki pari pientä taktistakin muutosta tehtiin, kuten pari tarkoituksellista hiljaisempaa ykkössyöttöä Julianin rystylle, mutta pääosin pysyimme siinä kuuluisassa omassa pelissämme.
Ei tätä viikkoa voi siis kokonaisuutenakaan kovin negatiivisesti katsoa. Hieman hämmentävästi viime viikolla Wienissä pelit jäivät kolmeen, vaikka pelasimme koko kisassa vain yhden keskinkertaisen syöttövuoron, kun taas täällä Pariisissa meidät oli puolestaan murrettu ennen finaalia jo kuudesti. Mutta tuokaan ei meitä lopulta vienyt pois tolaltaan, sillä palautuspelissä klikkasi täällä vähän hitaammalla kentällä tosi mukavasti. Murtopalloille päästiin jatkuvasti ja murtojakin otettiin neljässä matsissa yhteensä 12. Se on kova lukema sisäkentällä oli alusta mikä tahansa.
Ja ehkä nyt saa vähän vielä kehua omaakin syöttämistäkin, joka parani kahdesta ensimmäisestä matsista niin, että hävisin semissä ja finaalissa omilla syötöilläni kahdeksassa syöttövuorossa yhteensä seitsemän pistettä. Tänäänkin löin matsin ensimmäisen kakkossyöttöni vasta toisen erän puolivälissä, kun olin ensin laittanut matsin 11 ekaa ykkössyöttöä peräkkäin kenttään. Kuka se kentän serve-bot olikaan? 😎 Alkuviikolla pallot tuntuivat jotenkin liian pehmeiltä ja tuplia tuli kaikille, mutta tänään ei kaksoisvirheitäkään nähty meidän puoleltamme yhtään. Ehkä ne Headin pallot sittenkin sopivat meille ihan hyvin? Olihan tämä Pekingin lisäksi vasta kauden toinen kisamme noilla palloilla. 😊
Ensimmäinen ATP1000-kisavoitto on siis nyt totta, ja vaikka sitä ehti jo hieman joutua odottamaan, niin tosiasiassa nyt oltiin ensimmäistä kertaa oikeasti siinä tilanteessa, että selvästi voitto ansaittiin. Kaikki tapahtui Pariisissa jotenkin tosi nopeasti, sillä aloitimme matsit vasta torstaina ja kolme vuorokautta myöhemmin kisa on jo ohi. Toisen kierroksen taisteluvoitto osoittautui hurjan tärkeäksi, ja jotenkin sen jälkeen tekemiseen löytyi upea hallinta. Ja sellainen rauhallinen tekemisen meininki, jolla kisoja voitetaan jatkossakin. Tuo heijastui jopa tämän kisan matsien jälkeisiin tuuletuksiini, joissa oli niissäkin lähinnä maanläheistä hymyilyä tai käsien nostamista ilmaan ennemmin kuin raivokasta riehumista. Jotenkin tuntui siltä, että olemme juuri siellä, missä pitääkin.
Parasta aikaa tämä sisäkausi monesti on minulle ollut, ja onneksi vieläkin on yksi turnaus jäljellä. Torinon ATP-finaalit alkavat tasan viikon kuluttua, ja kyllähän tuonne kelpaa lähteä Race-listan kakkosina, jonne tämä kisavoitto meidät nosti. Lohkot arvotaan vasta myöhemmin ensi viikolla, mutta eipähän tarvitse Lloydia ja Juliania kohdata ainakaan alkulohkossa. Finaalissa sitten mieluummin. 😉 Mutta toki ollaan vielä kaukana tuosta, sillä jokaisessa matsissa alkulohkosta alkaen tulee vastaan pelkästään maailman kärkipareja. Eikä Torinon perinteisesti nopeilla kentillä ole yleensä selviä matseja pahemmin nähty.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli Pariisin kisan jälkeen toistaa viime vuotinen valmistautuminen, jolloin Henry tuli muutamaksi päiväksi meille kotiin vieraaksi Helsinkiin. Lennot ja treenit oli täksikin vuodeksi jo varattu, mutta tulimme nyt tämän viikonlopun aikana sittenkin siihen tulokseen, että kun lepoa varmasti on hyvä ottaa ainakin päivä tai kaksi, niin ehkei Henryn kannata Suomeen ihan vain turistiksi kuitenkaan tulla, vaikka kuinka olisi hyvät oltavat tarjolla. Torinoon lähdetään joka tapauksessa jo keskiviikkona, joten Henry hyppäsi junaan vanhempiensa luokse Englantiin, kun taas minä lennän muutamaksi päiväksi Helsinkiin hoitamaan omia juttujani.
Ohjelmassa on minullakin varmasti ainakin vähän lepoa, mutta muutakin ohjelmaa riittää, sillä kentän ulkopuolisten juttujen lisäksi tiistaina on tarkoitus tulla käymään Talissa sekä itse kevyesti bollaamassa että tapaamassa kisakatsomoa niin VIP-puolella kuin yleisellä alueella. Treenejäni kentällä 8 voi tulla katsomaan kello 14-15, kun taas nimmareita jaan Meet & Greet -tapahtumassa ONSEn teltalla kello 17 alkaen. Ja toki sinne saa tulla muutenkin juttelemaan ja moikkaamaan ja ehkä tapaamaan jopa muitakin blogin kommentoijia. 😊
Siihen asti nautitaan kuitenkin täysillä tästä päivästä ja kisavoitosta. Ja uskotaan, että lisää on tulossa. Vamos!


PS. Ja ne jälkkärit. Vuoden tiukin puristus eli täydellinen herkkulakko sisälsi siis ainoastaan yhden poikkeuksen: kisavoiton jälkeen saa luvan yhdelle herkulle. Kaksi ensimmäistä kisavoittoa mentiin jäätelöllä, mutta nyt onkin vaikeampi tilanne. Varsinkin jos kehtaa myöntää, että kävimme vaimon kanssa ennen Wienin kisaa syömässä ravintola Palacen maistelumenun, josta ei raaskinut jättää mitään syömättä. Ja taisin jopa vaimolle uhota, että tässä sitä syödään voittojälkkäriä etukäteen, sillä vuoden loppuun mennessä tulee vielä ainakin yksi titteli. 😎
Upeaa, isot onnittelut teille tästä selkeästä ja ansaitusta voitosta 🏆❣️
Ei pelkkä turnausvoitto vaan lopultakin voitto Cash/Glasspoolista.😸
Ja kiitos kun teit nopean postauksen faneille kommentointia varten 🥹
Isosti onnea ja hyvää kannatti odottaa, kesti ehkä vähän turhan pitkään ennenkuin exät kaatuivat mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😁👌💪. Itsellä oli kova luotto heti alusta et tänään on teidän vuoro, varsinkin kuin näin olemuksenne pelin alussa. Harri olit tänään todella liekeissä, sitä oli hieno katsoa, rentous ja itseluottamus oli selkeästi tapissa. Henryllä oli muutama haastavampi hetki mut tsemppasit hänet hienosti kohti samaa erinomaista tasoa. Tsemppiä kauden päätökseen!
Onneksi olkoon! Todella hieno saavutus ja varmasti kauan odotettu sellainen. Ottelua seuratessani minulla tuli sellainen ole, että olisin katsonut 40 vuotta avioliitossa olleen pariskunnan elämää. Tarkoitan sitä, että tunnette kaikki niin hyvin toisenne, että mitään suurempia yllätyksiä ei ole enää edessä, vaan kaikki on jo nähty ja tehty yhdessä 😀
Pitää vielä kiittää siitä, että ette mitään suurempia sydämentykytyksiä tällä kertaa järjestäneet. Ainut sellainen pieni hetki oli, kun viimeisessä pelissä Henry onnistui varsin helpon volleyn lyömään verkkoon tyhjän kentän asemasta ja kahden matsipallon asemasta olikin sitten 30-30. Ottelun alussa ajattelin, että olisi sama mennä suoraan 3. erän tiebreakiin, kun se kuitenkin on edessä. Mutta hyvä, että hoiditte homman kotiin jo ennen sitä. Jäi sellainen vaikutelma, että Lloyd ja Juliankaan eivät erityisen maansa myyneitä olleet tappion jälkeen. Ehkä neljä aiempaa voitettua kohtamista tiukoissa matseissa tuntui jo heistäkin, jos ei nyt epäreilulta, niin kuitenkin ehkä jopa hieman onnekkaalta.
No, vielä yksi iso kisa teillä edessä ja sitä odotetaan kovasti. Kaiken kaikkiaan voi kyllä näin aktiivisen seuraajan näkökulmasta sanoa, että on ollut jälleen loistava kausi. Välillä väkisin tulee tappioita, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin hieno kausi jo tähän mennessä!
Onneksi olkoon valtavan paljon! Ja kiitos! 🙂
Toiveissa oli viikon parasta peliä ja sitä todella saatiin. Ihan kaikki toimi moitteettomasti ja voittajista ei ollut mitään epäselvyyttä. Ansaitusti annoitte Lloydille ja Julianille tunnustusta parhaana nelinpeliparina maailmassa, mutta tänään olitte selkeästi heitä edellä. Oli hieno hetki, kun nostit esiin sen, että lähdette Torinoon pareina numero 1 ja 2. Onhan sekin ihan uskomaton tarina.
Paljon nostettiin esiin sitä, että edelleen tilanne on heidän hyväksi 4-1. Hyvä on myös muistaa, että keskinäiset finaalit on teille 1-0. Torinossa ette ainakaan alkulohkossa kohtaa, mutta jospa siellä olisi finaalissa uusinta. Mutta sinne on matkaa ja tässä passaa nyt muutama päivä tätä tuuletella. Että voi tuntua hyvältä! 😀
Juuri näin, kyllä kelpaa hymyillä. Voitto oli kaikin puolin ansaittu, ONNEKSI OLKOON!!!
Molemmat pelasitte parasta tennistä yhdessä ja erikseen. Syöttö toimi ja osui juuri sinne, missä vastustajalla oli eniten vaikeuksia palauttaa. Molemmat näytitte määrätietoisilta ja siltä, ettei tässä ole hätäpäivää. Ja peli oli just sen näköistä, mahtavaa!! Luulen, että pääsitte varsinkin LLoydin ihon alle. Sen verran myrtyneeksi ilme muuttui. Ja pieni ärtymisen ryöpsähdyskin häneltä nähtiin, mikä ei liene tavanomaista hänelle.
Nyt seurasin poikkeuksellisesti palkintojen jaon puheineen ja siinäkin ’veitte voiton’, vaikkei se mikään kilpailu olekaan.
Seuraavaksi Torinoon hyvillä mielin ja omaan osaamiseen luottaen!!
WOW, WOW,WOW 🤩🏆🤩 Sydämelliset onnittelut upeasta pelistä ja hienosta 1000-voitosta!!! Kyllä täälläkin hymyillään leveästi varmasti koko ensi viikko, oli sen verran maittava ja makea voitto 😁 Luin just alkuviikosta viime vuoden blogiasi ja silloin Henry tuli tässä Pariisin ja Torinon välissä Suomen visiitille. Onko teillä nyt samanlaisia suunnitelmia vai suuntaanko Henry tässä välissä Englantiin/ ihan Amerikkaan asti? Nauttikaa nyt tovi tästä makeasta voitosta ja sen jälkeen vielä täydellä höyryllä Torinoon!
P.S. Piti vielä kysyä: Olet nyt syksyllä iloinnut siitä, että kroppa toimii ja on hyvässä iskussa/ kivuton. Onko joku selkeä asia, joka on vaikuttanut siihen, että näin on?
Uskoisin että puserossa ei enää ollut pakottavaa tarvetta voitolle eikä tappion pelosta tietoakaan. Huikea henkinen tasonnosto edelliseen kohtaamiseenne. Täyttä tykitystä ilman turhia lukkotiloja! Vamos ja isot Onnittelut!
Pojat oli hippasillaan ihan kunnolla! Yksi viihdyttävimpiä matsejanne, kertakaikkisen upeita venytyksiä, spagaatteja, kaksoislutseja, lobbyjä, slaisseja ja mitä vielä. Ihan huikeeta!!!! Ja oli muuten rentoutta ja hymyäkin. Tästä kaikesta seurauksena Iso Voitto. Teille varmasti erityisen merkityksellinen.
Sydämelliset Onnittelut !!!!!
Ja turvallista kotimatkaa!
Upeaa 🇫🇮🇬🇧🏆 Isosti onnea!
Sekä eilisen että tämän päivän pelissä teidän, ja etenkin sinun, olemuksesta paistoi rentous. Hymyäkin näkyi. Eilen kirjoitit, että alkuviikon stressi oli pois. En tiedä mitä taikoja teitte, mutta tuntuivat toimivan 😎🏆
Kotikatsomossa taas silmäkulma vähän kostui ❤️
Mahtavaa!!! Suuret onnittelut!! Toisen kierroksen ottelunne oli hyvä. Puolivälierässä meinasi noutaja tulla ja selvisitte kyllä kuilun partaalta semeihin. Semeissä paransitte paljon. Tänään ei varsinaisesti ollut voittajasta epäselvyyttä. Upea tason nosto! Pitkään ei tarvinnut hikoila sen enempää jännityksestä kuin tuskasta ainakaan. Homma vaikutti olevan sen verran hyvin hanskassanne. Toisen erän loppupuolella alkoi kuitenkin tulla kihelmöivää jännitystä. Pari murtoanne roikkui jo ilmassa, mutta saitte tyytyä Henryn turnausvoitosta syöttämiseen. Kyllä nyt oli luottoa, että joka tapauksessa voitatte, ja olihan se Henryn viimeinenkin syöttövuoro lopulta hieno ja hallittu.
Nauttikaa hetki voitosta – minäkin pysyn erinomaisella mielellä ainakin huomiseen. Tarjoilkaa ”leipää” ja sirkushuveja Torinossa 🙂 Kiitos vielä upeista hetkistä, mitä olette tarjonneet syksyn pimeyteen 🙂
Kahden viikon päästä leijun, jos voitatte Torinossa ja Eduard Hallberg on ainakin pallilla Levillä 🙂
Onnea isosta voitosta ja tsempoiä ATP-finaaleihin! Tästä on hyvä jatkaa 🎾🎾🎾
Vamos!
Onnea upeasta ja makeasta voitosta! Avaa meille hieman miten henkinen valmistautuminen otteluun meni sekä miten saitte ottelussa pidettyä paineen päällä, myös henkisesti, loppuun asti? Tämä voitto taisi kehittää samalla tiettyjä henkisiä puolia entuudestaan. 🇬🇧💪🏻💪🏻🇫🇮
Olihan upeaa peliä teiltä. Ehkäpä kauden parasta pistitte pöytään ja näin hiljensitte vastapelurinne täysin. Jopa Lloyd hakkasi tuskissaan mailaa kentänpintaan. Eka kerran tuollaista näin häneltä. Sinä Harri näytit todella vapautuneelta, sillä pieni hymynkare oli väliin havaittavissa. Henry on ehkäpä ”piilovapautunut”, sill ei sitä ulospäin juurikaan näyt. Hienosti hoiditte pelin kotiin.
Parhaimmat onnittelut eka voitostanne 1000-kerhossa!!! Varmaan tuntuu mahtavalle tuo voitto, sekä ennen kaikkea voitto vastustajaparista neljän aiemman koetun tiukan tappion jälkeen.
Nyt sitten samoin eväin finaaliin. Periksi ei anneta missään vaiheessa. Jooko?
Hauska huomio tiiminne toimivasta yhteistyöstä, kun Boris on kuvassa Henryn kanssa ja sinä Calvinin kanssa 🙂 Mutta miksi sinulla on isompi palkinto kuin Henryllä?
Taitaa Henryllä olla pokaali kuvassa kallellaan, kun taas Harrilla suorassa. TV:n kuvassa molemmat samankokoisia. 😀
Torille! Onnea jätkät! Nyt naatitaan!
Onnittelut hienosta turnausvoitosta!! Ihan eri jalalla liikenteessa kuin kahdessa edellisessa matsissa. Ei yhtaan kaksoisvirhetta kummaltakaan, milloin viimeeksi?! Tsemppia Torinoon ! Kiitos pyyhkeesta perjantaina, nahdaan sitten taas kevaalla @ Roland Garros !!
Onneksi olkoon 🏆
Pelitaso trendaa ylöspäin. On aika suurentaa palkintokaappia tulevaisuutta varten!
Onnea! Oli todella ansaittu voitto. Vielä sai kyllä jännittää viimeiseen ässään asti, sen verran tiukoista paikoista vastustajat ovat nousseet. Tsemppiä ATP finaaleihin!
Paljon onnea ATP1000 voitosta! Kyllä te pojat osaatte.
Ja jos nyt vedät sen jälkkärin, kuvaa kehiin!
Viides kerta toden sanoi!
Kiitos kotikatsomon puolesta.
Tuo päänahka tuli oikeaan paikkaan.
Pelasit Harri tosi hyvin. Kerro onnittelut myös Henrylle, joka syötti kylmähermoisesti masterstonnin kotiin!
Sen verran on vielä jatkettava, että tässä katkesi myös toinen, ehkä hieman vähemmän huomiota saanut, putki. Olen hitaasti, mutta varmasti, tartuttanut Harrimaniaa myös teini-ikäiseen poikaani. Ongelmana on vaan ollut se, että yhdessä seuraamamme pelit ovat päättyneet tappioon. Tänä viikonloppuna tähän putkeen saatiin kuitenkin oikein komea muutos kolmen suoralla. Tilanne on kuitenkin saanut minut pohtimaan mahdollista sukulaisuussuhdettani sSs:ään. Olen lähes sataprosenttisen varma, että hän ei ole lapseni, mutta selkeästi minulla kyky pitkässä juoksussa opettaa voittavaa tenniksen seuraamista.
Tämä ei ollut mainos, eikä edes tehty kaupallisessa yhteistyössä, mutta asiasta voidaan aina keskustella. 😉 Ja tämä oli valtaosalle ihan turhaa tietoa, mutta pakko se oli saada koneistosta ulos. 😀
Lämpimät onnittelut teille molemmille ensimmäisestä Masters voitosta! Tästä on hyvä jatkaa rennolla otteella.
Tsemppiä lopputurnaukseen ja koko ensi vuoteen!
En ole löytänyt kansalaisopistosta sopivaa kurssia joten voisin kyllä tilata Mestarillisen penkkiurheilijan peruskurssin.
Tälläkin kertaa voittava resepti oli täydellinen seuraamattomuus, mutta siinä on tietyt ongelmakohdat näin penkkiurheilijan näkökulmasta.
😊
Nyt oli Harrin & Henryn peli parasta A-luokkaa! Syöttö, peruslyönnit, lobbit…kaikki toimi. Erityisesti syötöissä nousitte monta pykälää. Olen ollut hieman huolissani siitä, että ykkösenne eivät ole löytäneet ruutua riittävän suurella prosentilla. Etenkin Henry on ollut kaukana normaalista tasostaan.
Näin G/C:n riisuitte aseista ja he joutuivat alistumaan kohtaloonsa. Heille ominaista venymistä ei tapahtunut, koska ette antaneet siihen mahdollisuutta. Pientä palaakaan.
Lisäksi mielentilanne oli levollinen, jolloin joistakin kiperistä paikoista selvisitte kuivin jaloin😀 Varsin helposti. Sinun huulillasi hymy karahti useita kertoja ja se tietää yleensä hyvää. Niin nytkin.
Rankkaisin pelinne yhdeksi kaikkien aikojen parhaistanne.
Onnea vielä kerran! Nyt vaan kohti kauden päätöstä hyvistä asemista. Peli ja miehet iskussa!
Upea suoritus molemmilta, onnea!
1000 kertaa Onnea! Well done! Ilmeistäkin näki, että nyt ei anneta voiton lipsahtaa vastustajille.
Suurkiitos myös (päivitetystä) blogista! On niin ilo ilo ilo lukea(kin) 😁
Many congratulations- finally the monkey is off the back and now you know anything is possible. A very solid game – were those your best ever serving stats? flawless returns, energised and lovely to watch.
And I was confident you were going to win. Julian and lloyd were looking tired from the start and Lloyd’s double faults in the SF seemed to follow into the finals. However the real give-away was your smile, Harri which was very evident on the break point at 5-3 and then even more evident when Henry was serving for the championship.
Looking good for Turin – well done
C’mon Boys!💪🍾🎉 Suuren suuret onnittelut, olipahan hieno voitto!
Ihaillen seurasin sitä mainitsemaasi rauhallisuutta mikä sinusta paistoi koko ottelun ajan.
Ja Henrykin oli täyttä timanttia💎 Teillä taisi tänään löytyä se jokaisen urheilijan unelmoima flow-tila😃
Kyllä kelpaa alkavalla viikolla mennä itsekin taas HH-areenalle lyömään. Eiköhän sinne noita hienoja Pariisin voittokuviakin vielä mahdu😄
Iso käsi upeasta voitosta! Monen monta vuotta on tullut seurattua ja kyllähän tämä voitto-ottelu todellakin kuuluu kärkiluokkaan. Peliteknisesti ei välttämättä aivan top3 tasoa, mutta flow-tilan, mitä itsekin laajasti kuvaat, myötä henkinen kantti ja vire oli varmasti parasta heliöluokkaa. Toivottavasti tallentui hippokampukseen useiden tulevien vuosien käyttövaraksi. Ja akuutisti jo Torinon ”MM-taistoihin”. Tsemit sinne!
Retorinen kysymys: mitä tuumaat väitteestä, että H.Patten on tällä hetkellä maailman osaavin nelinpelaaja ja sen hänestä on tehnyt hänen suomalainen peliparinsa?
You say you weren’t playing perfect tennis. I say: it was pretty much flawless, with some incredible shots: great lobs and unpredictable angles. Good to see you serve so well.
So delighted for you both, many many congrats. A comfortable win.
Onwards!
Congratulations Harri! It’s only up from here. Vamos!
Congratulations Harri and Henry. Another great win and a really strong end to the year where you have ticked off a couple of goals in winning a 500 and a 1000 Masters event. Now to push on and win even more.
Testament to your high standards and consistency now is that you have still accumulated over 7000 points in the Race even when sometimes things haven’t gone to plan. But now things have started trending in the right direction again so hopefully there will be much more success to come.
Best of luck in Turin and have a great time! 😊
MAHTAVAA JA ONNITTELUT! 🏆🏆
Teistä huokui heti alasta fiilis, että tämä me viedään. Julian ja Lloydin habituksessa olen aistinut jotain outoa yhteisen kemian puutetta??
Takaisin tähän otteluun, syötöt toimi ja etenkin verkolla olitte hyviä.
Tästä on hyvä lähteä Torinoon. Nopealla pinnalla syötön merkitys korostuu entisestään, joten sitä kannattaa hioa.
Menestystä jatkoon 👍🎾🍀🍀
Vamoos!!! Olipa upeaa lukea kirjoitustasi. 😎
”Niin tuli kauan odotettu päivä, kun The Pattevaara ensimmäisen kerran voitti Cashpoolin. Matka tähän tapahtumaan oli opettanut heille paljon aiempien karvaiden tappioiden oppimisenlahjojen kautta. Mutta ilman niiden tappioiden tuomia oppimisenlahjoja, he eivät olisi kasvaneet tämän hetken tiimiksi. Tiimiksi, joka tämän voiton myötä uskoi ja ennenkaikkea luotti siihen, että he voivat voittaa tulevaisuudessa aivan kenet tahansa. ♥️” 🎾
Tsemppiä Torinoon peleistä nautiskeluun! Let’s fight!🔥
P.s: Sain mun kiikkustuolihuiviini Tukholmasta jo Peersin nimmarin, yhden lyhyen saagan aikakaudesta muistuttamaan (melkein jouduin kamppaamaan hänet, mutta kun on päättäväisyyttä tarpeeksi… onnistuin 😁). Vielä jonain kauniina päivänä ne Ljoyd, Pavic ja Henrykin sinne tiensä löytävät. Sillä minäkin luotan dubbelifanin matkaani. 😉😂 Bobanna ansaitsi poikkeuksena ikälegendansa turvin myös paikkansa huivista. 🤩
Ljoyd -> oikeasti Lloyd, Bobanna -> oikeasti Bopanna.
Congratulations! Your lobs were amazing this tournament. Just go and have fun in Turin!
Finaalin jälkeinen Sky Sportsin haastattelu kentän laidalla oli mukavaa kuunneltavaa. Ei muuta kuin uusia voittoja kohti!
Onnittelut Harri ja Henry mahtavasta voitosta!🥳🙌
Cash/Glasspool on selvästi hyvä vastus koska pakottavat teidät henkisesti ja fyysisesti parhaimpaan. Ja kun sille tasolle pääsette niin viitatte kenet vaan, eilinen finaali on siitä hyvä osoitus.
Tää oli kyllä nautinnollista myös kotikatsomoissa. Samoilla tulilla vielä ATP-finaaleihin ja kauden viimeinen pytty kotiin, tsemppiä!💪💪