Wimbledon R64, Heliövaara/Patten – Atmane/Sanchez 7-5, 6-2

Varsin erinomainen alku saatiin tämän vuoden Wimbledoniin, kun ennakolta tuntemattomampi ranskalaispari kaatui suoraan kahdessa erässä. Syöttöpeli oli vahvaa, ja palautuksissakin loimme paikkoja jopa tuhlattavaksi asti. Toinen kierros kutsuu siis, kun saamme perjantaina vastaamme yhdysvaltalaisparin Kiger/Trhac.

Kirjoittelin kisaennakon jo hyvissä ajoin lauantaina, minkä jälkeen ehti vielä hyvin huilata sunnuntaina ennen kuin jatkoimme treenejä Raynes Parkin treenikeskuksessa maanantaina ja tiistaina. Teimme tuolla pari pidempää sessiota, johon kuului aikaa kentällä niin valmentajien kanssa, Henryn kanssa keskenämme kuin treenipisteitäkin pelaten. Ei se täydellistä ollut, mutta sopivasti paranemaan päin kuitenkin. Jotenkin tällä kertaa olin kuitenkin myös harvinaisen tyytymätön Raynes Parkin ruohokenttiin, jotka ovat AELTC:n omistamia ja sinänsä loistokunnossa. Mutta kai sitä sitten on hemmoteltu pilalle, kun ruohokausi koostuu ainoastaan Queen’s Clubin ja Wimbledonin turnauksista, sillä saa tuon parempia nurmikenttiä kyllä maailmasta aika tarkkaan hakea, eikä varmaan siltikään löydä.

Treenitunnelmaa Nys/Roger-Vasselinin kanssa pelatessa.

Olosuhteet ovat olleet Lontoossa koko viimeiset pari viikkoa suorastaan täydelliset, eikä tänään matsipäivänäkään tuosta poikettu. Lämpöä 25 astetta, taivas puolipilvinen ja tuuli heikkoa. Mutta odotusta oli silti luvassa, sillä meitä edeltävät naisten ja miesten kaksinpelit pelattiin kumpikin käytännössä maksimimittaisina, ja vaikka ottelumme oli päivän kolmas matsi, pääsimme aloittamaan vasta iltakuudelta. Onneksi ei kovin usein tarvitse paras viidestä otteluiden jälkeen olla ohjelmassa, on siinä oma taiteilunsa säätää bollaukset, ruokailut ja muut valmistelut kohdalleen. Onneksi Wimbledonin pelaajatiloista löytyy kuitenkin ihan hyvät lepotilat, ja muutenkin kokemusta tällaisista tilanteista riittää. Ja meillä nelurin top4-sijoitettuina pääsy Wimbledonin jäsenten pukuhuoneisiin, joissa viihtyy myös ihan mukavasti. 😎

Kentälle 16 kuitenkin siis lopulta päästiin, ja katsomo oli mukavan täynnä suomalais- ja brittiläiskannustusta alusta alkaen. Pääsimme heti Sanchezin ensimmäisessä syöttövuorossa 1-1 -tilanteessa pariin kertaan murtopalloille, mutta vielä ei tärpännyt. Henry selvitti seuraavassa syötössään myös yhden vastustajien breikkipallon, mutta tuo jäi lopulta ottelun ainoaksi. Saimme Sanchezin syötössä 3-3 -tilanteessa 0-40 -johdon myötä kolme peräkkäistä murtopalloa, mutta vieläkään ei onnistunut. Palautustekemisemme oli kuitenkin korkealla tasolla ja lopulta 5-5 -tilanteessa ranskalainen vihdoin murtui. Syöttövuoroni erän loppuun ei ollut ottelun paras, mutta tuli kuitenkin kotiin.

Toisessa erässä painostuksemme jatkui, ja tällä kertaa otimme murron heti ensi yrittämällä Sanchezin murtuessa toistamiseen 1-1 -tilanteessa. Atmanen viheliäisessä vasurisyötössäkin pääsimme kerran murtopalloille seuraavassa gamessa, mutta vaikkei tuo tullut niin Sanchez murtui loppuun vielä kertaalleen. Pääsin syöttämään ottelun kotiin, ja päätin vastustajien pyristelyn tyylikkäästi ässään.


Kyllähän me tänään selvästi parempi pari kentällä olimme, ei siitä pääse mihinkään. Vastustajien syötöissä heidän pelikuvionsa olivat melko rajoittuneita, mikä takasi meillä taktisen etulyöntiaseman, ja käytimme tuota palautuksissamme myös armotta hyödyksemme. Vastapuolelta ei syötön jälkeen menty juuri kertaakaan väliin, joten saatoimme jatkuvasti pommittaa palautuksemme krossina ja ottaa sen jälkeen palauttajan partnerina aggressiivisen position lähellä verkkoa. Ei sekään toki Atmanen kaltaista kinkkistä syöttäjää vastaan ruohokentällä ole helppoa, mutta Sanchez oli kyllä syöttönsä kanssa pahasti helisemässä, sillä saimme murtopalloja hänen jokaisessa syöttövuorossaan.

Omissa syötöissämme ykkösen prosentti oli aavistuksen matala, mutta emme toisaalta hävinneet kymmenessä syöttövuorossamme kuin yhteensä kymmenen pistettä. Melko vakuuttavaa syöttötekemistä kaiken kaikkiaan. Ja kyllähän me myös pidemmissä ralleissa vedimme aika usein pidemmän korren. Ja muutama aika nautinnollinen palloralli tulikin pelattua ja voitettua.

Mikä tärkeintä ensimmäisen kierroksen testi hoidettiin siis kunnialla, ja kaiken lisäksi kentällä oli hyvä energia ja suorastaan nautinto pelata. Ei sitäkään sovi koskaan unohtaa ja lakata arvostamasta. Kyllä se on joka kerta yhtä ainutlaatuista päästä näille kentille pelaamaan. Eikä pelin tarvitse olla täydellistä, ainakaan vielä tässä vaiheessa kisaa. Englannin jalkapallo-ottelukin oli vielä samaan aikaan käynnissä, joten pääsimme tuostakin ajoittaisesta mylvinnästä matsin aikana nauttimaan.


Matsin jälkeen hoidimme tavallista pidemmät mediavelvoitteet pressitiloissa, kävimme tiimin kanssa ottelun läpi, hoidimme kehot kuntoon ja käänsimme katseet kohti seuraavaa kierrosta, joka on ohjelmassa perjantaina. Ehkä odotusten vastaisesti emme pääsekään pelaamaan toisella kierroksella Ranskan avointen semifinaalin uusintaa, vaan vastaan tulee amerikkalaispari Kiger/Trhac. Kookkaan Trhacin syöttö on yksi kiertueen parhaimmista, emmekä häntä Australian avointen avauskierroksella tammikuussa onnistuneet murtamaan. Kiger sen sijaan on uusi tuttavuus matsivastustajana, vaikka hän onkin treeneissä ollut useamman kerran samalla kentällä. Henry myös asuu Kigerin kanssa hyvin lähekkäin Chapel Hillissä, ja he pelaavat tenniksen lisäksi myös golfia paljon yhdessä. Kiger on nelurissa tosi hyvä palauttaja, ja onkin noussut vauhdilla kohti ATP-kiertuetta voittamalla muun muassa 7 challenger-kisaa viimeisen vuoden aikana. Ei siis häntäkään kannata yhtään aliarvioida, varsinkin kun tänään kaatui kovan luokan pari ensimmäisellä kierroksella.

Torstaina ohjelmassa on varmasti Oton kaksinpelin seuraamista sekä kevyttä omaa treeniä iltapäivällä. Mutta pääasia on se, että keho ja mieli pysyvät virkeänä, jotta perjantaina jatketaan siitä mihin tänään jäätiin. Nousujohteista tekemistä ja pelaamisesta nauttimista. Siitä tulee hyvä. Vamos!

13 thoughts on “Wimbledon R64, Heliövaara/Patten – Atmane/Sanchez 7-5, 6-2

  • SAdly I didn’t get to watch the match but it sounds like you cruised it comfortably. Congrats, and very best of luck in round 2, I hope the weather stays cool for you, and hang on to that good energy.

  • Eka matsi plakkarissa, hyvä niin!!! Ehkä ei vielä tarvinnut ihan parasta näyttää, mutta mielestäni pelasit oikein mallikkaasti. Syötit ja palautit hyvin, petasit Henrylle pisteen tekopaikkoja ja hoksottimet toimi vikkelään. Olin havaitsevinani Henryllä alkukankeutta palautuksissa, mutta tämäkin puoli petraantunee, kun vastus tiukkenee. Hyvillä mielin ja tsempillä seuraavalle kierrokselle! 😀💪

  • Hyvä alku ja varmasti teillä nälkää riittää. Skarppina vaan jatkoon. Jos näet Ottoa niin sano nyt uskomattoman isot onnittelut. Varmasti teille kaikille mieltä kohottaa moinen huippusaavutus. Nyt on vibat korkealla.

  • Hyvä voitto jatkakaa samaan tahtiin; voitto kotiin mstsi kerrallaan 😊🎾👍
    Onnee, tsemppii ja hyviä pomppuja.
    Vamos
    ps. Säätikö Henry syöttönsä kuntoon Oton vasurivastaanottoa treenastessa??? 😉

  • Hieno, varma voitto 👍 Sinulta varmaa tekemistä, Henry vaikutti hieman hermostuneelta, liekö kotiyleisö tuonut onnistumispaineita.

    Hauska kuulla yleisöstä kannustuksia”Hyvä Harri”. Joka pelissä näyttää olevan vähintään yksi suomalainen yleisössä. 🤗 Itsekin tsemppihuudellut RG:ssa vuonna 2022.

  • Olihan se jo etukäteen selvää, että olette parempi nelinpelipari ja kyllä se kentälläkin näkyi alusta asti. Piinavan pitkään siinä ensimmäisessä erässä vaan kesti, että se näkyi myös tulostaululla. Sanchezin syötöt olivat murrettavissa joka syöttövuorossa ja lopulta sen kolme kertaa peräkkäin teittekin. Positiivista oli sekin, että saitte lopulta murtopallon Atmanenkin syötössä, vaikka siihen olikin vaikeuksia päästä käsiksi.

    Oikein hyvä ja varma avauspeli teiltä. Omista syötöistä sellaiset havainnot, että Harrin kohdalla kannattaa ehkä unohtaa verkolle syöksyminen syötön perässä, kun syötöt jäivät järkiään verkkoon, kun syöttäjä kaatuu liikaa eteenpäin. Henry kadotti jotenkin nostoaan ykkösruutuun syöttäessä varsinkin viimeisessä syöttövuorossaan. Muutenhan varsinkin Harrin syöttäminen oli suorastaan erinomaista.

    Ainakin paperilla kakkoskierros helpottui, mutta aika tylyt lukemat tulevat vastustajat laittoivat eilen taululle. Ilmeisesti ihan hirveästi he eivät ole yhdessä pelanneet, joten kyllähän te jälleen ennakkoon olette kaikin puolin parempi pari. Se vaan jälleen alusta asti myös kentällä selväksi, niin hyvä siitä tulee.

  • Vielä pari volleyta, jos sallitte. 🙂

    Muistelen, että joskus oli puhetta siitä, että jos vastapuolen syöttäjä verkolle noustessaan lyö kolme kertaa ykköslentolyönnin kaiteesta läpi, pohditaan tuleeko teidän palauttajan parina olevan verkkopelaajan asemaa ja liikettä muuttaa. Toteutuiko tuo eilen, kun näytti, että otitte toisessa erässä kaiteen tiukemmin kiinni?

    Toinen tilanne mikä pohditutti oli Atmanen sijoittuminen palauttaessaan Henryn syöttöä. Hänellä oli monta kertaa kämmenkulma aivan auki. Te olette sopineet kuvion etukäteen, mutta kyllähän Harri verkolla näkee Atmanen liikkeen. Tekeekö siinä vielä mieli vinkata Henrylle, että muutapa syöttöä? Huutaa ei oikein voi, kun vastustajakin kuulee, mutta mites äänekäs rykäisy ”piilomerkkinä”? 😀

  • Onnittelut Wimbledonin avausmatsivoitosta! Kyllä tänne kotikatsomoonkin asti näki, että nautit pelaamisesta, niin aitoa oli hymysi pelin tiimellyksessä, että oiken tarttui tännekin asti ☺️
    Hienosti pelinne kulkee, hyvä te👏👏👏 Ja jatkoon🤗 tsemppiiiiiii💪💪

  • Harri, vaikka kirjoititkin, että syöttö ei aivan tikissä ollutkaan, niin kyllä se minusta oli huomattavasti paremmalla tasolla kuin mitä viime aikoina on nähty. Tsemppiä toiselle kierrokselle!

  • Syöttöpelisi oli aivan mahtavaa, vamosta tuli huudeltua kotikatsomossa tiuhaan 💪😁. Hienoa kannustusta oli myös paikan päällä.

    Onnea seuraavaan, pitäkää hyvä vire yllä!

  • Ensimmäisessä erässä pääsitte hyvin murtopalloille, muttei tahtonut murtoa tulla. Useampi Harrin lyönti erässä ei löytänyt itseään kenttään. Syöttäminen sujui mielestäni paremmin kuin viime aikoina, vaikka sitten murron jälkeen se ekan erän viimeinen ei kyllä mennyt yhtä hyvin kuin aiemmat.

    Koko ajan oli ihan rauhallinen olo seurata, kun tilanne vaikutti olevan hallinnassa ja enemmän sai jännittää missä vaiheessa erä ratkeaa kuin sitä mihin suuntaan se ratkeaa. Tänään Oton pelin seurantaa täältä ruudun takaa ja huomenna sitten taas nelurin kimppuun. Tsemppiä!

  • Jännä on tämä laji kun selkeästä tasoerosta huolimatta ensimmäisen erän numerot olivat hyvin, jopa piinallisen tasaiset.
    Ja jännä on sekin miten erätauko – toisin kuin geimitauot – muuttaa herkästi momentumin 180 astetta!

    Suomalaista tennisfania hemmotellaan nyt kun tätä kirjoittaessa myös Ottoa voi seurata ylpeänä. Toivottavasti hänellä ei toissapäiväinen momentum ole kääntynyt.

  • Otosta puheenollen, näin hesarissa liveseurannan Oton matsista, oli voittanut ekan erän. Päätin sitten seurata matsin loppuun VeikkausTV:stä.
    Niinhän siinä sitten kävi…

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *