Kesää 2017 sääteli siis jalapohjan ja kantakalvon ongelmat, joiden tuntemuksia treeni- ja kisamäärä luonnollisesti seurasi. Syksyä kohden tilanne alkoi kuitenkin näyttää taas valoisammalta, ja iskinkin takaisin kansainvälisille kilpakentille Hämeenlinnan Finnish Tour -voiton jälkeen Tunisian kahdessa massakenttien 15-tonnisessa syyskuussa, jossa pelini tuntui jo aika hyvältä. Ensimmäisellä viikolla kaksinpelissä karsintojen jälkeen pääsarjan ekalla italialainen Filippo Baldi oli vain liian kova, mutta nelurissa yhteispeli jenkki Evan Zhun kanssa kuitenkin sujui enemmän kuin hyvin ja tuloksena oli toisen uran ensimmäinen kisavoitto nelinpelissä. Jenkkiyliopistossa opiskellut Evan valikoitui pariksi ihan sattumalta juuri ennen sign-inia, mutta olipahan hyvä, että löysimme toisemms.
Toisella viikolla Hammametissa homma lähti myös käyntiin tosi mukavasti parilla voitolla niin karsinnoissa kuin pääsarjassa kunnes kaksinpelin kvartsissa selkä veti itsensä kovaan suojakramppiin ja se kisareissu oli sitten siinä. Nelurin semin kävimme vielä tuon jälkeen kentällä pyörähtämässä, sillä sääntöjen mukaan luovutusvoiton antamalla ei nelurissa saa kyseisen kierroksen pisteitä tai palkintorahaa. Mutta oli siinä kyllä kisanjohtajalle selittämistä, kun en hädin tuskin pystynyt kävelemään, mutta pakko oli kuitenkin väittää olevansa pelikuntoinen saadakseen ne semin 6 ATP-pistettä ja pari sataa dollaria. Joka tapauksessa kuitenkin taas tästäkin reissusta kotiin tuliaisina arvokkaita pisteitä ja rankingin suunta oli taas mukavasti ylöspäin.
Selän välilevyn vääränlaisen liikkeen aiheuttama kramppi hälveni kotioloissa muutamassa päivässä ennalleen, minkä jälkeen kävin pelaamassa voittoisasti taas yhden Finnish Tourin ennen kauden päättävää Viron kolmen 15-tonnisen kisaputkea. Noista kisoista muodostuikin paluuni varmaan paras reissu. Ensimmäisellä viikolla pelattiin Tartussa nopella mattoalustalla. Pelasin lopulta kisoissa seitsemän voittoisaa kaksinpeliä ilman erätappiota enkä menettänyt koko kisassa syöttöni kuin kahdesti. Vastustajatkin olivat ihan kovia tekijöitä, sillä jälkeenpäin katsottuna ainakin kolme viimeistä vastustajaani Kotov, Karlovskiy ja Kolar ovat kaikki nousseet heittämällä challenger-tasolle. Lisäksi nelurissakin tuli kisavoitto Niklas-Salmisen kanssa. Tuo oli varmasti yksi elämäni vakuuttavimmista kisaviikoista ja olipahan tuloksena myös urani ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa SE-paikka seuraavalle viikolle.
Toisella viikolla Tallinnassa alusta vaihtui täysin, sillä Tallink tennisekeskuksessa pelialusta oli todella hidas. Lyönnin ajoitus Tartun nopealta matolta tullessa oli luonnollisesti alussa aika vaikeaa, mutta onneksi itseluottamus ainakin oli kunnossa. Vaikka pari ekaa matsia menikin taas hyvin, en saanut kvartseissa kaikkea enää irti ja tällä kertaa Karlovskiy otti minusta revanssin. Nelurissa Pattin kanssa tuli kuitenkin taas kisavoitto eli pokaalin kanssa sai jatkaa matkaa kolmannelle kisaviikolle Pärnuun.
SE-paikkaa Pärnuun ei ollut kaksinpelin kvartsitappion myötä saatavilla, ja Tallinnan nelurifinaalin jälkeen pitikin tosissaan kiirehtiä Pärnuun, jossa karsinnat alkoivat samana päivänä Tallinnan nelurifinaalin kanssa. Hain edellisenä iltana vuokra-auton Tallinnan lentokentältä, ja finaalin jälkeen vaan heti auto alle ja eteenpäin! Pärnun nopealla kuluneella plexipave-alustalla alkoi miehessä näkyä pientä kisaväsymystä, ja vaikka pari karsintavoittoa ja kolme hyvää pääsarjavoittoa tulikin otettua, ei semeissä tullut tappio enää edes niin harmittanut, sillä enempään en vain sillä kertaa pystynyt. Nelurin semitappio sen sijaan harmitti paljonkin, sillä olisi tuo kisa ollut ihan täysin voitettavissa tuoreemmalla suorituksella ja olisihan se ollut mahtavaa ottaa Pattin kanssa Virosta kolme nelurin kisavoittoa putkeen.
Viron kolmen kisan jälkeen olisi ollut mahdollista pelata vielä yksi kisa Helsingissä, mutta ei minulla olisi varmasti paikat enää kestäneet. Lisäksi tuolle viikolle ilmaantu mahdollisuus kokeilla vielä jotain ihan uutta päästessäni Suomen joukkueen mukaan Portugalin Estorilissa pelattuihin padelin EM-kisoihin. Olin aiemmin saman vuoden aikana onnistunut voittamaan Max Sjövallin kanssa SM-kisat ja sitä kautta saanut kunnian olla mukana Suomen padeljoukkueessa, ja olihan tuokin reissu varsin makea kokemus. Aika monta tenniskentiltä tuttua pelaajaa oli noissa kisoissa mukana, mutta kyllä siellä silti huomasi kuinka todelliset padelpelaajat varsinkin Etelä-Euroopan maista ovat ihan omalla tasollaan. Mutta joka tapauksessa joukkuekisan 9-sija oli mielestäni meidän jengiltä aika hyvä suoritus!
Kaiken kaikkiaan vuosi 2017 oli siis aika kaksijakoinen. Tiesin pelitasoni olevan parhaimmillaan korkealla tasolla niin kaksin- kuin nelinpelissä, mutta jalkapohjaongelmat ja pari väsähtämistä kyllä varjostivat vuotta. Ja jäihän kisamääräkin lopulta aika alhaiseksi pelattuani vain seitsemän kv-kisaa. Kuitenkin tuntui siltä, että olin tehnyt juuri oikean ratkaisun lähdettyäni takaisin tenniksen maailmaan. Tunsin oloni kotoisaksi kisapaikoilla ja tiesin tekeväni tätä tällä kertaa täysin ja ainoastaan itselleni, oikeista syistä. Aiemmin olin ehkä helposti kuvitellut haluavani näyttää muille ja ajatellut aina silloin tällöin, että mitäköhän joku muu pelaamisestani ajattelee. Nyt olin täysin sinut itseni kanssa, tiesin mitä olin urallani siihen mennessä saavuttanut ja mitä tennikseltä halusin. Ei ole väliä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Tiedän myös olevani täysin oman urani pomo. Jos pelaaminen ei kiinnosta, voin koska vain alkaa tehdä jotain muuta. Mutta nyt kun se kiinnosti, niin saatoin tehdä juuri sitä.