Vuosi 2017 tulisi olemaa usean vuoden tauon jälkeen ensimmäinen, jolloin pelaisin taas tosissaan tennistä. Opinnoissa oli jäljellä vielä diplomityö, mutta sain sen onneksi mukavasti suoritettua alta pois alkuvuoden aikana ja saatoin keskittyä täysillä tennikseen. Tuntui, että tarvitsin ohjatun fysiikkatreenauksen lisäksi nyt myös apuja tennisvalmennukseen, jotta treenejä pystyttäisiin tekemään omilla ehdoillani, eikä pelkästään muita sparraten. Jarkko Nieminen Tennis Academyssa oli tuolloin käynnissä hyvä meininki, joten vaikken ihan välttämättä kohderyhmää ollutkaan, sain sovittua hyvän treenipaketin heidän kanssaan, mikä toi selvästi lisää laatua tekemiseen.
Off-seasonin aikainen treeni JNTA:ssa sisälsi Federico Riccin johdolla erityisesti keskittymistä kämmenen ja syötön kehittämiseen. Kämmenessä tarkoitus oli saada ladattua enemmän painoa oikean jalan päälle, jolloin saisin myös pakaran ja lantion mukaan lyöntiin paremmin. Syötössä keskityimme jalkojen käytön lisäämiseen, keskivartalon kierron kasvattamiseen sekä osumakohdan nostamiseen. Näillä ideoilla sekä ahkeralla fysiikkatreenaamisella valmistauduttiin siis kauden avaukseen Georgian Davis Cupissa sekä niitä seuraaviin ensimmäisiin kisoihin Portugalissa. ATP-pisteitä minulla oli tässä vaiheessa tilillä 0, joten kirjaimellisesti nollilta oli siis aloitettava.
Georgian Davis Cupissa oli varmasti hitain alusta, jolla olen koskaan pelannut. Tartanin kaltaisella pinnalla kick-syöttö pomppasi lähes naurettavan hyvin ja alakierteet pysähtyivät aivan paikalleen, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Perjantain kaksinpelissä selvä voitto Georgian kakkospelaajasta ja lauantaina pelattiin todella hyvä matsi Niklas-Salmisen kanssa nelinpelissä. Tälläkin kertaa valitettavasti jengimme kuitenkin joutui tyytymään tiukkaakin tiukempaan tappioon, kun Patti hävisi ratkaisevan matsin viidennen erän tie breakissa. Oma peli tuntui kuitenkin hyvältä ja tuntui, että olin valmiina ensimmäisiin kansainvälisiin kisoihini Portugalissa.
Maaliskuun Portugalin futureissa oli mahdollisuus pelata villikorttikisa ennen varsinaista kisaa, joten vaikka paikkani 128 pelaajan karsinnoissa olikin jo varma, niin pääsarjaan pääsemiseen oli toinenkin reitti. Ja hyvinhän se meni, villikorttikisassa tuli kahden päivän aikana kuusi voittoa ja paikka pääsarjassa oli siis varma. Ihan yhtä hyvä tuuri ei käynyt Pattilla, sillä hän hävisi minulle villikorttikisan finaalissa ja joutui siis lopulta karsintoihin, jotka hän kuitenkin selvitti. Aika kovaa touhua, sillä tuossa vaiheessa Patti oli pelannut yhteensä 10 matsia eikä ollut tienannut vielä ainuttakaan ATP-pistettä!
Itse sain sen sijaan karsintojen ajaksi mukavat pari välipäivää ja pääsarjan ekalla tulikin helppo voitto toisesta villikorttipelaajasta. Toisella kierroksella pelasin 1,5 erää todella hyvin portugalilaista Joao Dominguesia vastaan ennen kuin kropasta kuitenkin loppui bensa pahemman kerran. Jaloissa täysi kramppi päällä tokan erän lopussa ja oli pakko luovuttaa kolmannen erän alusa. Näköjään matsikestävyydessä oli siis vielä vähän hiottavaa ennen kuin pystyisin pelaamaan omalla tasollani koko kisan ajan. Tämän jälkeen toinen viikko Portugalissa oli enemmänkin selviytymistä, ja neljän karsintamatsin jäljiltä pääsarjassa oli peli jo todella jäykkää. Joka tapauksessa reissusta mukaan 1 ATP-piste ja toinen urani oli todellisesti alkanut.
Portgalin reissun jälkeen oikeassa jalkapohjassani oli pieniä tuntemuksia, mutta ne eivät juurikaan haitanneet peliä jalan lämmmettyä. Lähdinkin hyvillä mielin Bahrainiin kahteen 15-tonniseen. Portugalin ATP-piste ei ehtinyt laskentaan ennen Bahrainin kisan ilmoittautumista, mutta en uskonut sen olevan ongelma, sillä Bahrainissa oli perinteisesti ollut aika tyhjät karsintakaaviot. Mutta vielä mitä, jäin ekana pelaajana ulos karsinnoista ja matka Bahrainiin oli siis lopulta täysin turha! Aika kova pala, kun katsoi minkä tasoista turistia siellä karsinnoissa pelasi, ja oma pelikin olisi ollut aika kovassa iskussa. Noh, Suomessa jalkapohjani ilmoitti taas olemassa olostaan, joten ehkä se oli lopulta onni, ettei matseja tullut enempää.
Jouduin pitämään hieman taukoa juoksemisesta ja pelaamisesta, mutta huhtikuiseen Hangon Davis Cupiiin Madagascaria vastaan uskalsin kuitenkin lähteä mukaan. Täytyihän sitä nimittäin päästä pelaamaan nelinpeliä tuoreen maailman ykkösen Henri Kontisen kanssa! Ja hyvinhän se meni, vaikka huhujen mukaan Hangosta meinasi tuolit loppua, kun katsomopaikkoja järjesteltiin yleisöryntäyksen myötä lisää ja lisää. Minun ei ollut tarkoitus pelata tuona viikonloppuna kaksinpelisä, mutta kun tilanne oli kuitenkin neljän matsin jälkeen 2-2, kapteenin pyynnöstä päätin lopulta hypätä kehiin myös kaksinpelissä, jossa ratkaisin voiton Suomelle.
Loppukevät ja kesä meni kuitenkin ihmetellessä jalkapohjan ja kantakalvon kuntoa. Sattumalta samanaikaisesti samanlaisista vammoista kärsi myös Jarkko Nieminen salibandyuransa kanssa, mutta minulle ei lopulta koskaan tehty leikkausta niin kuin hänelle. Yritin välillä pelata pari kisaa kotimaassa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Perussairauteeni selkärankareumaan on kuitenkin olemassa myös ns. biologisia lääkkeitä, jotka voivat auttaa myös erilaisiin jänne- ja nivelvaivoihin. Saatuani lääkäriltä luvan ja Kelalta tuen aloittaa itseni piikittämisen biologisilla lääkkeillä kaikkosivat jalkapohjaoireetkin lopulta melko pian ja pystyin aloittamaan valmistautumisen loppuvuoden kisoihin.