Huikeasti käyntiin lähtenyt vuosi 2018 jatkui huhtikuun alussa jo vuoden toisella Davis Cupilla. Voitettuamme Tunisian pari kuukautta aiemmin vieraskentällä saimme toisella kierroksella vastaamme Liettuan kotikentällä Talissa. Joukkueemme kokoonpano pysyi luonnosesti samana ja myöskin pelit jatkuivat aika samalla hurmoksella kuin Tunisiassa kotiyleisön riemuksi. Minä sain tällä kertaa aloittaa maaottelun kohtaamalla Liettuan kakkospelaajan Laurynas Grigelisin. Hauskasti viikon aikana pidetyssä lehdistö-/arvontatilaisuudessa Grigelis vastasi tyynen rauhallisesti olevan mielenkiintoista pelata uutta vastustajaa vastaan ennen kuin ehdin itse korjaamaan, että olimme ehtineet pelata vastakkain jo kahdesti ammattilaistasolla. Ehkä Grigelis vaan oli pyyhkimään molemmat tappionsa pois mielestään.
Joka tapauksessa tämänkin kertainen ottelu päättyi minun voittoon kolmessa erässä, minkä jälkeen Emil taisteli hienosti Liettuan ykköstä Rikardas Berankisia vastaan häviten vasta kolmessa erässä. Ratkaisupäivään lähdettiin siis 1-1 tilanteessa, jossa ensin minä ja Henri voitimme nelurin, sitten hetiperään minä hävisin Berankisille ja lopulta Emil voitti ratkaisevassa ottelussa Grigelisin. Suomelle siis voitto, ja olihan se makeaa pelata hurmoshenkisessä Talissa varsinkin, kun suomalaisten pelaajien pelit olivat niin hyvässä iskussa.
Davis Cupin jälkeen ohjelmassa oli taas hetki treeniä ennen voitokasta Vaasan Finnish Touria ennen kuin matka jatkui taas kansainvälisille kisakentille, tällä kertaa kohti Skotlantia. Glasgow’ssa pelattiin toisen urani ensimmäinen challenger-kisa, jonka aloitin luonnollisesti karsinnoista. Vaikkei kaavio-onnessa ollut valittamista niin kyllä karsintojen kautta kvartseihin selviytyminen kaksinpelissä ja semifinaali Karlovskiyn kanssa nelinpelissä olivat mieltä tyydyttäviä suorituksia. Syöttöpeli oli koko viikon vahvaa, eikä edes pieni flunssa viikon aikana tuntunut haittaavan menoa. Ja olihan matkalla koviakin voittoja, muun muassa englannin James Wardista. Harmittavan lähellä oli myös jopa kaksinpelin semifinaalipaikkakin, ja uran isoin yksittäinen ATP-pistepotti, mutta jälleen oli Italian Matteo Viola eri mieltä. Olin kolmatta erää jopa breikin edellä, mutta Violan hyydyttävä peli voi minusta lopulta mehut pitkän matsin päätteeksi 7-5, 2-6, 5-7, ja kvartsipaikkaan oli siis tyytyminen.
Glasgow’sta matkani jatkui lähes suoraan Kiinaan, jossa vuorossa oli kaksi 25-tonnin kisaa yhdessä Pattin kanssa. Ensimmäinen kisa Wuhanissa alkoi osaltani aika lyhyellä valmistautumisella, eikä pelikään meinannut kunnolla lähteä käyntiin. Kaiken lisäksi satutin taas selkääni ensimmäisessä ottelussa ja olin jopa todella lähellä luovuttaa tuon ottelun, mutta jotenkin sain taisteltua matsin voitoksi kolmessa erässä. Tämän kertainen selän suojakramppi oli aikaisempia heikompi, joten kovalla aamujumpalla ja isoilla kipulääkeannoksilla pystyin lopulta pelaamaan koko viikon. Seuraavat kaksinpelit rullasivat suorastaan erinomaisesti eikä valittamista ollut myöskään nelinpeleissä Pattin kanssa. Vasta finaalissa kiinalaista Rigele Teä vastaan olin kuitenkin täysin aseeton hänen lähes virheetöntä voimatennistään vastaan, mutta onneksi balsamia haavoille antoi nelurin kisavoitto Pattin kanssa.
Wuhanista jatkoimme matkaa paikallisella luotijunalla kohti Luania, jossa ensimmäisenä pääsimme ihmettelemään aivan poskettomia olosuhteita. Junamatka ei ollut kuin pari tuntia, mutta nyt oli vastassa sellainen kuumuuden ja kosteuden yhdistelmä, jota harvoin on tullut minulle vastaan edes etelämmässä Kaakkois-Aasiassa. Luanin tenniskeskus sijaitsi hieman erikoisella lomakylän tapaisella alueella kaupungin ulkopuolella, mutta ei siellä juuri ketään tennispelaajien lisäksi näkynyt. Hotellin yhteydessä oli myös erittäin hieno golfklubi, josta ei meinannut löytyä mitään tietoa netin kautta, eikä sielläkään juuri pelaajia näkynyt. Itse kävin kyllä välipäivänä yhden kierroksen heittämässä useammankin caddien ja paikallisen pron seuratessa peliä tarkasti. Sama pro myös lainasi minulle mailojaan, vaikkei meillä ollut edes yhteistä kieltä!
Pelattiin Luanissa toki tennistäkin, vaikka kaksinpelitkin jäivät vain yhden erän mittaiseksi. Kroppani ei yksinkertaisesti vain lähtenyt toimimaan paikallisessa kuumuudessa ja totesin tiukasti hävityn ensimmäisen erän jälkeen, että en tule mitenkään jaksamaan kolmea erää, enkä haluaisi riskeerata saman päivän nelinpeliä, joten oli parasta luovuttaa. Taktiikka kuitenin toimi aika hyvin, sillä tuloksena oli lopulta nelurissa selvääkin selvempi kisavoitto Pattin kanssa, ja hienoa oli nähdä tällä kertaa myös Patti nostamassa (valtavaa) mestaruuspokaalia kaksinpelissä. Kuumat olosuhteet tuntuivat kelpaavan Patin pelille, sillä kerrankin hän ei voinut tiukoissa paikoissa valua puolustusasemiin, vaan hänen oli pakko pelata aggressiivisesti jaksaakseen pelata ottelu loppuun asti!
Kiinan kiertueen jälkeen oli ohjelmassa alustan vaihto ja siirtyminen massalle toukokuun lopussa, mutta mitään pikavoittoja ei tällä kertaa ollut alustanvaihdon myötä tarjolla. Matkustin ensin Kazakstaniin, jossa tarkoitukseni oli pelata Shymkentissa ja Almatyssa kaksi challengeria neluria yhdessä taiwanin Yangin kanssa, mutta emmepä lopulta olleet lähelläkään päästä mukaan ensimmäisessä kisassa Shymkentissä. Hävisin myös kaksinpelissä heti karsintojen avauskierroksella, joten tuo reissu oli lopulta yhteensä kahden päivän mittainen, sillä totesin turhaksi jäädä odottelemaan toista viikkoa Almatyssa, ja vain pienen pientä mahdollisuutta päästä siellä nelinpeliin.
Sain kuitenkin Shymkentin karsintaviikonlopun sunnuntaina yllättäen viestin Henri Laaksoselta, joka etsi pari Poznanin challengeriin. Säännöthän mahdollistavat kaksin- ja nelinpelin pelaamisen eri kisassa samalla viikolla, jos on kaksinpelistä ulkona ennen kuin nelurin ilmoittautuminen on umpeutunut, mutta emme lopulta mahtuneet Henrin kanssa sisään Poznaniinkaan. Henri kysyi minua kuitenkin mukaan Ranskaan seuraaviksi kahdeksi viikoksi, mihin suostuin ilomielin.
Kesäkuu jatkui siis Ranskassa, jossa Lyonin challengerissä jäimme lopulta tiukan sign-in säätämisen jälkeen Henrin kanssa ekana ulos nelurista. Kaksinpelikään oikein lähtenyt sujumaan hävitessäni ranskalaisvastustajalle selvästi herti karsintojen ekalla kierroksella. Viikko hyvää massatreeniä toi kuitenkin uuden ilmeen peliini, ja yllätin jopa itseni pääsemällä toisella kisaviikossa Blois’ssa kaksinpelissä karsintojen finaaliin ja siitä kaiken kukkuraksi lucky loserina pääsarjaan. Pääsarjassa olikin sitten vuorossa pari erikoisempaa ottelua, kun ensin ekalla kierroksella Portugalin Silvaa vastaan pelastin hurjan pitkän ottelun jälkeen kaksi matsipalloa, joista toisessa hän pääsi jopa aika vapaasti lyömään volleyta verkolta tyhjään kenttään.
Mutta vielä erikoisempaa oli, kun menetin toisella kierroksella itse ottelun 7-6, 5-1 -johtoasemasta ja kolmen matsipallon jälkeen. En ole koskaan muulloin hävinnyt erää 5-1 -johdosta, mutta tulipahan sekin nyt koettua. Toisen erän tie breakin ottelupallossani kävi vielä aika pelottavasti, kun onnistuin kurotustilanteessa lyömään mailallani pallon sijasta takaverkon edessä seissyttä linjatuomaria. Mailani kimposi tilanteessa lopulta ulos kentältä, jonne linjatuomarikin nopeasti ohjattiin tutkittavaksi, mutta jälkikäteen onneksi kuulin, ettei hänelle käynyt pahemmin. Oli tuossa tilanteessa ja koko ottelussa taas ihmettelemistä varmaan muillakin kuin vain minulla itselläni. Blois’ssa pääsimme ensimmäistä kertaa myös nelurissa sisään Henrin kanssa ja otimme avauskierroksella ihan hyvän voiton ennen kvartsitappiota portugalilaisparia vastaan. Joka tapauksessa kisasta jäi kuitenkin vähän kaksijakoiset fiilikset, kun mahdollisuuksia oli pidemmällekin.
Vuoden 2018 toinen kvartaali päättyi osaltani nykyisen kotisaareni Kulosaaren yleisiin SM-kisoihin, joista tuloksena oli melko suvereeni voitto hyvällä pelillä. Kaiken kaikkiaan mielessä oli kuitenkin taas paluu takaisin isompiin kisoihin. Pohdintaa oli myös käytävä siitä, missä määrin tekisin kisavalintani nelinpelin ja missä määrin kaksinpelin ehdoilla. Jos pelkkää kaksinpeliä miettisin niin varmasti fiksuinta olisi ollut pysytellä kovilla kentillä touko- ja kesäkuukin pelaten vielä muutama future-kisa, mutta kyllä mieli vaan veti kohti challengereita ja erityisesti niiden nelinpelejä. Kaksinpelit joutuisin varmasti aloittamaan suurimmaksi osaksi karsinnoista, mutta nyt kun mahdollisuus olisi Henrin kanssa pelata neluria enemmänkin, kyllä päätös challengereihin keskittymisestä oli varmasti ihan oikea. Varsinkin kun menestystä olisi tulossa pian.
Valitettavasti kännykkäni hajosi elokuussa 2018, eikä minulla ole varmuuskopioita kuvista ajalta toukokuu-elokuu 2018. Tekstipainotteista siis tämän kirjoituksen loppu ja seuraavan kirjoituksen alku.
Kiitos hyvästä blogista. Voisitko kertoa jossain vaiheessa tarkemmin mailanvaihtoprosessistasi? Testasitko useita merkkejä ja malleja? Se on varmaan aika haastava asia ammattipelaajalle, koska riskinä on hyvästä sopimuksesta huolimatta epävarmuus mailan sopivuudesta omiin lyönteihin, kuuluisin esimerkki varmaan David Ferrer.
Moi, kiitos hyvästä juttuehdotuksesta! Ilman muuta voin kertoa lisää mailan vaihdostani. Kirjoittelen varmaankin nämä viime vuosien tarinat ensin alta pois, mutta kyllähän se siltä näyttää, että ehdin sen jälkeen kirjoitella monenlaisia tarkempia postauksia esimerkiksi Davis Cupiin, mailan vaihtoon ja nelinpelin taktiikoihin liittyen. Eli muutaman viikon jos jaksat odottaa niin varmasti tulee asiaa tuohonkin liittyen!