Toukokuu 2020

Toukokuu alkaa kääntyä loppua kohden ja sehän tarkoittaa sitä, että kesä on täällä. Sää ainakin Helsingissä on ollut viime päivinä mukavan aurinkoinen, mikä on tehnyt ulkona liikkkumisesta suorastaan nautittavaa. Mieli voi hyvin ja positiiviset uutiset koronakriisin suunnasta auttavat pitämään fiiliksen yllä. Toki edelleen on syytä noudattaa varovaisuutta, mutta olen ainakin itse nyt uskaltanut jo aloittaa lähes normaalin treenaamisen ulkokentillä.

Hallituksen ja sitä kautta Tennisliiton suunnasta näytettiin siis pari päivää sitten vihreää valoa urheilukilpailujen järjestämiseksi kesäkuun alusta alkaen. Tämä on tottakai hieno uutinen, sillä nyt meillä pelaajilla on ainakin jotain mitä odottaa. Treenaamiseen tulee suunnitelmallisuutta ja motivaatio kasvaa selkeästi, kun pystyy asettamaan tavoitteita ja tekemään töitä niitä kohden.

Pelasin siis muutaman kerran viikossa tennistä jo edellisviikoilla, mutta vasta tällä viikolla aloitin treenaamisen tosissaan. Ensimmäiset sessiot tuli tehtyä kovilla kentillä Laajasalossa ja aivan upouusilla hienoilla Australian Open -tyylisillä kentillä Meilahdessa. Nyt takana on kuitenkin myös ensimmäiset treenit massakentillä, joilla treenit jatkossa tulevat tapahtumaan. Lyönti tuntui luonnollisesti ensimmäisillä kerroilla vähän hakemiselta, mutta muuten alkaa jo olla yllättävän normaali olo kentällä. Jalkatyössä on vielä pientä parannusta, mutta ainakin siis tuntuman osalta ollaan jo varsin hyvällä tasolla.

Isommalta takamatkalta sen sijaan pitää lähteä fyysisten ominaisuuksien suhteen. Tein korona lockdownin aikana jonkin verran pyörälenkkejä ja kevyttä kuntopiiriä kotona, mutta iskutus, terävyys ja nopeuskestävyys ovat kyllä nyt selvästi normaalia heikommalla tasolla. Myös paino on tippunut useamman kilon; varmaan osittain terveellisemmän ruokavalion myötä, kun tulee syötyä vain kotona eikä ollenkaan ravintoloissa, mutta osittain kyseessä on varmasti myös lihasmassan pienentyminen. Keholleni olikin aika iso sokki, kun teimme fysiikkavalmentajani Erikin kanssa ensimmäisen kovan fysiikkkatreenin tämän viikon alussa. Sen tuomasta lihaskivusta toipuessa meni jopa useampi päivä, mutta tänään samantyyppinen treeni tuntui jo selvästi helpommalta. Sykemittarilla on myös voinut seurata kuinka treenin aikaiset sykkeet ovat jonkin verran tavallista korkeammalla, mutta uskon, että noin 4-6 viikon treenin jälkeen ollaan taas takaisin fyysisessä iskussa.

Tuo nelisen viikkoa treeniä pelikuntoon pääsemiseksi tulee varmaan olemaan aika lähellä optimia, sillä tässä on pystynyt jo alkamaan suunnitella kesän kilpailukalenteria. Oma oletukseni on, että tulen pelaamaan Suomessa koko kesän ajan, sillä en usko, että ATP-kisoja pelataan vielä elokuussa, minkä lisäksi monen maan liigatkin on jo peruttu. Mitään ulkomaiden kansallisia kisojakaan tulen tuskin vielä kesän aikana pelaamaan, ellei nyt rahapalkinnot niissä ole todella houkuttelevia ja tilanne koronan suhteen parane huomattavasti.

Positiivinen uutinen on kuitenkin se, että meillä on Suomessa aika hieno Finnish Tour -kalenteri kesäksi! Aionkin aloittaa kisakauden juhannuksen jälkeen SM-kisoilla Talissa, jossa ohjelmassa on sekä kaksin- että nelinpelit. Sen jälkeen heinäkuun puolessa välissä pelataan Finnish Tour Hangossa ennen kuin vuorossa on näillä näkymin rahakisa Tampereella jo aiemmin perutun Tampere Openin sijasta. Elokuussakin pelataan Finnish Touria vielä Hämeenlinnassa ja syyskuun alussa Jyväskylässä. Eli vaikkei kalenteri muistutakaan juuri ollenkaan sitä, mitä vuoden alussa ajattelin niin kyllähän tässä tennistä ehtii kesällä hyvin pelata.

Jatketaan tästä hyvällä fiiliksellä siis kohti tulevia treenejä ja erityisesti tulevia kisoja. Kirjoittelen taas pian lisää kuulumisia ja toivottavasti kesäkuun aikana myös pari teemakirjoitusta muun muassa Davis Cupiin, välineisiin ja syöttötekniikkkani hiomiseen liittyen. Niitä odotellessa!

Ilme ei ollut kovin luottavainen kauden ensimmäisissä tennistreeneissä, mutta onneksi nyt tuntuu jo paremmalta.