Italia vaihtui espanjaan ja puolalaispari amerikkalaiseen, mutta voittokulku jatkuu. Saimme siis jenkkiparini Alex Lawsonin kanssa hyvän alun Barcelonan kisaan kaatamalla villikorttiparin kohtuullisen ylivoimaisen esityksen jälkeen. Peli tuntuu olevan kohdallaan eikä kropassakaan tunnu viime viikon rasitukset. Täydellä höyryllä siis kohti torstain kvartsia!
Italian kisa päättyi siis lauantana illalla, mutta lento tänne Barcelonaan oli vasta myöhään sunnuntaina. Vuelingin operoima päivän ainoa suora lento Milanosta Barcelonaan keräsi useammankin pelaajan kyytiinsä, vaikkei koneessa muuten suurempaa ruuhkaa ollut. Espanjaan tullessa piti täyttää viimeisen 14 päivän oleskelupaikat ja vakuuttaa olevansa terve joko aplikaation tai paperilomakkeen kautta, mutta muuten maahantulo ei aiheuttanut ongelmia. Espanjan koronatilanne ei tosiaan ole hääppöinen, mutta onneksi isoimmat ongelma-alueet eivät taida osua aivan kisapaikan lähelle.
Myöhäisen lähdön vuoksi päätimme Alexin kanssa ottaa sunnuntaipäivästä kaiken irti treenaamalla hyvän session Biellassa ennen matkustusta, mikä tuntui olevan hyvä ratkaisu. Perjantai oli joka tapauksessa jäänyt välipäiväksi sateiden takia, joten oli hyvä saada vähän lisää treeniä alle ennen tämän viikon kisaa.
Barcelonassa valmistautuminen kisaan käynnistyi maanantaiaamuna koronatestillä ennen kuin vedimme Alexin kanssa tunnin treenin kahdestaan aamulla. Lounaan jälkeen vuorossa oli pisteiden peluuta, kun pelasimme treenierän Lammons/Lock -parin kanssa. Pääosa ensimmäisen kierroksen nelureista oli tälläkin viikolla aikataulutettu keskiviikolle, mutta jostain syystä kisan supervisor halusi meidän ottelumme jo tiistaille. Tämänkin takia oli hyvä saada pelattua pisteitä yhdessä Alexin kanssa, jotta yhteispeli tulisi matsitilanteessa luonnollisemmin.
Alexin pelityyli on todella eteenpäin menevä, sillä hän pyrkii ylös verkolle sekä syötön että palautuksien perään. Tuo puolestaan tarkoittaa, että minun kannattaa joko olla palautusgameissa hyvin hereillä nousemassa mukaan verkolle tai vastaavasti käyttää painavia takakentän lyöntejä pedatakseni Alexille paikkojan lopettaa pisteitä verkolla, sillä nimenomaan verkolla pisteiden lopettamisessa eli ns. put-away lentolyönneissä Alex on parhaimmillaan. Lisäksi Alexin syötössä minun pitää vähän hakea paikkaani verkolla eri kohtaan kuin viime viikolla, sillä vasurin kanssa pelattaessa vastustajien palautuskulmat ovat hieman erilaiset.
Joka tapauksessa tämän päivän matsimme sujui eilisen treeni jäljiltä tosi hyvin. Villinkortin saaneet vastustajamme eivät selvästi olleet tottuneet pelaamaan nopeatemposta nelinpeliä, joten voitimme koko ottelun ajan paljon pisteitä tulemalla rohkeasti vastaan. Voisi jopa sanoa, että ottelu olisi ollut yhtä pistettä vaille suorastaan erinomainen, jos olisimme käyttäneet ensimmäisen ottelupallomme toisen erän 5-1 40-40 tilanteessa. Inside-out lyhytkrossikämmeneni lipsahti kuitenkin juuri ja juuri leveäksi, minkä jälkeen keskittymisemme vähän herpaantui. Hävisimme perään Alexin syötön ja vastukset pitivät vielä toistamiseen ennen kuin saimme ottelun poikki minun syöttövuorollani 5-4 -tilanteessa. Tässä lajissa onneksi kuitenkin siis vain voitot lasketaan eikä tuota lopun pientä löysäilyä kukaan muista enää huomenna. Hyvä on kuitenkin pitää mielessä, että nelurit voivat kääntyä tosi nopeasti ja keskittyminen on hyvä pitää 100-prosenttisena loppuun asti.
Olosuhteet täällä Barcelonassa poikkeavat melko paljonkin viime viikon Biellan kisasta, joten siinä mielessä on ihan kiva, että saamme huomenna vielä yhden treenipäivän ennen kuin vastus vaikeutuu torstaina. Biellassa pallot olivat kivikovia ja painavia sekä kentät pääosin märkiä, mutta nelisensataa metriä korkeutta merenpinnasta kuitenkin vähän nopeutti peliä. Täällä sen sijaan Headin pallot ovat todella pehmeitä ja kevyitä, kenttä kova ja kuiva ja tuulikin selvästi tuo jännitystä peliin. Lisäksi aurinko paistaa tähän aikaan vuodesta jopa Espanjassa aika matalalta ja vasta-aurinkoon pelatessa syötöt ja muut korkeat pallot ovat yllättävän vaikeita.
Kaikista suurin ero olosuhteissa on siis kuitenkin taas kerran palloissa. Täällä käytettävät Head ATP Tour -pallot tuntuvat vain poksahtavan jänteissä, eikä varsinkaan syöttöön saa millään samoja tehoja kuin viime viikolla Biellassa. Palloihin ei vauhdin lisäksi oikein tunnu tarttuvan kierrekään, joten ainakin minä otin peräti kaksi kiloa (23kg -> 21kg) pois mailan jännityksestä saadakseni palloon vauhtia ja tuntumaa. Myös kenttien massa on jonkin verran karkeampaa kuin Italiassa, mikä ehkä vähän hidastaa peliä.
Itse tenniskeskus, missä tällä viikolla pelataan on myös aika erityyppinen kuin viime viikolla. Nyt pelataan Sanches-Casal -akatemiassa, joka on nimensä mukaisesti enemmän tennisakatemia kuin klubi. Massakenttiä on yhteensä 13 ja kovia kenttiä suunnilleen yhtä monta, mikä mahdollistaa laajan junioritoiminnan pyörittämisen. Aivan Barcelonan lentokentän laidalla sijaitsevalla akatemian alueella on tenniskenttien lisäksi mahdollisuus pelata padelia tai beachvolleyta, uida tai käydä kuntosalilla. Lisäksi alueella on melko isot ratsastustallit. Ulkomailta tuleville lapsille ja nuorille on lisäksi tarjolla ihan kunnon kansainvälinen koulu ja asuntolat, joten paikalla voi viettää jopa koko tennisuransa nuoresta pitäen. Jos sellainen siis kiinnostaa. Omaan silmään käynnissä oleva akatemiatoiminta on ainakin toistaiseksi näyttänyt valitettavan paljon siltä, että joku maksaa isoa rahaa siitä, että lapsi pääsee treenaamaan nimekkäässä akatemiassa, mutta itse tennis ei tunnu nuoria tai heidän valmentajiaan juuri kiinnostavan. Enemmän tulee mieleen tennispelaajatehdas kuin innostava kasvuympäristö.
No joka tapauksessa oma visiittini täällä Barcelonassa ei tule kestämään yli viikkoa, joten sen ajanhan selviää missä vain. Peli kulkee, joten nautitaan siitä ja jätetään muut nautiskelut sitten parempiin aikoihin. Torstaina pelataan siis taas tosissaan, joten palataan silloin asiaan. Vamos!