Eilisen hyvän ottelun ja fiiliksen jälkeen tänään koitti sitten paluu maanpinnalle. Venäläisvastustaja pelasi kokonaisuudessaan todella vahvan ottelun käyttäen omia vahvuuksiaan ja minun heikkouksiani taitavasti hyväkseen. Kotov onnistui molemmissa erissä pelaamaan lisäksi neljän gamen pituiset huippujaksot, joihin minulla ei ollut siis tänään vastauksia olemassa. Noh, tämä kaksinpeli oli joka tapauksessa tällä viikolla ihan pelkkää bonusta, ja onpahan nyt ainakin olosuhteet tutut ennen ensimmäisen kierroksen nelinpeliä!
Lähdin siis tämän päivän matsiin ihan luottavaisella mielin, ja aamutreeni Bachingerinkin kanssa tuntui vielä tosi hyvältä. Mutta ottelun alkaessa huomasin kyllä nopeasti, että vaikea matsi on luvassa. Kotov osasi vaihdella lyöntiensä korkeutta ja pituutta todella hyvin, minkä lisäksi erityisesti kämmeneltä hän pystyi todella usein sivusilmällä näkemään mihin päin minä olin liikkumassa ja lyömään sitten juuri toiseen kulmaan. Tuntui, ettei minun lyöntini paino yksinkertaisesti riittänyt tänään saamaan häntä tarpeeksi ahdinkoon, ja vielä kun kaiken lisäksi hän varsinkin ensimmäisessä erässä ohitti minut pariin kertaan aika hienosti niin myös oma usko hönkiä verkolle väheni luonnollisesti loppua kohden.
Jos eilen tuntui siltä, että pystyin nauttimaan pelaamisesta täysillä niin kyllähän se tänään oli rehellisesti sanottuna vähän vaikeampaa, kun tuntui siis yksinkertaisesti siltä, ettei vaan pärjää. Se on inhottava tunne se, kun ei tunnu löytyvän pelikirjasta mitään taktiikkaa, jolla voisi voittaa takakentän ralleja toistuvasti. Kotov luki kaiken lisäksi syöttöjänikin todella hyvin, ja kun iän myös oma liikkeeni väkisinkin on vähän hidastunut niin tuntuu, että ns. tuuppaustaktiikkakaan ei enää riitä edes hetkellisesti taistelemaan pääsystä mukaan otteluun. Eli kaiken kaikkiaan tämä päivä oli nyt sellainen, jossa on vain nostettava hattua vastustajalle ja todettava ”too good”. Ei oma virheiden määrä ollut mitenkään tavallista isompi, mutta vastustaja vain tuntui lyövän paikasta kuin paikasta läpi.
Mutta pääasiassa nelurin takiahan tänne Antalyaan on siis tultu, ja nyt voi hyvin sanoa, että tuntuma kenttiin, palloihin ja muihin olosuhteisiin on kunnossa, ja mies sitä kautta valmis päälajiin. Saamme Emilin kanssa vastaamme parin Molchanov/Nedovyesov, joista erityisesti Molchanov on hyvinkin tuttu vuosien ajalta, mutta myös Nedovyesovia vastaan olen jo useamman kerran ehtinyt pelata. Tuo ottelu on ohjelmassa kolmantena matsina huomenna, joten toivotaan, että Emilin löytämä hyvä kaksinpelivire jatkuu nelinpelikentälläkin, minkä lisäksi oma perustasoni pysyy riittävän korkealla.
Kisapaikasta voisin kertoa vielä sen verran, että nyt pelataan siis Antalyan itäpuolella Belekissä eri paikassa kuin esimerkiksi missä viime vuoden ATP-ruohoturnaus Antalyassa pelattiin. Täällä Belekissä on yli 30 toinen toistaan valtavampaa rantahotellia vierekkäin, ja aika monessa niistä on myös tenniskenttiä. Kisoja täällä järjestetäänkin lähes harva se viikko, muun muassa ITF Futuret pyörivät lähes vuoden ympäri jollain hotelleista. Koskaan aiemmin en ole Turkissa tennistä pelannut, mutta nyt omaankin kalenteriin on tiedossa pari lisäviikkoa täällä päin, kun tammikuun lopussa Mega Saray hotellilla pelataan kaksi Challenger-kisaa.
Vaikka tennis, golf, uima-altaat ja muut aktiviteetit houkuttelevat paikalle paljon urheilevia turisteja, niin ihan puhtaasti lomailemisen kannalta tälla alueella vetonauloina on varmasti perinteiset all-inclusive hotellit, jollainen tämä meidänkin Limak Resort on. Ymmärtääkseni kaikki kalleimpia alkoholijuomia lukuun ottamatta kuuluu hotelliyön hintaan, mikä varmasti on monelle hyvä vetonaula. Jossain vaiheessa isot noutopöydät alkavat kuitenkin väkisinkin kyllästyttää, varsinkin kun niiden teema tuntuu monesti olevan se, että erilaisten ruokien määrä korvaa ainakin osittain laadun… Pelaajille on varmaan ainakin osittain koronarajoitusten takia järjestetty tällä viikolla ruokailu erillään hotellin muista vieraista hotellin juhlatilassa, mutta pakko sanoa, että vaikka valinnanvaraa siis riittää, niin kyllä se ruokailu pikkuhiljaa väkisinkin muuttuu enemmän ja enemmän nautinnosta tankkaamiseksi tällaisissa paikoissa. Mutta ei sovi valittaa, kyllä sitä vatsansa aina täyteen on saanut!
Tänään meinasin vielä lähteä auringonlaskun aikaan hetkeksi kävelemään rannalle ja palauttelemaan jalkoja merivedessä, jotta kroppakin on valmis tuleviin nelureihin. Kaikki pitäsi siis olla valmiina nyt kun se kausi siis vasta todellisuudessa huomenna käynnistyy! 😊
On kyllä pakko antaa taas tunnustusta siitä, että osaat analysoida ottelun kulun tyhjentävästi. Rehellisen objektiivinen analyysi pelistä ja Kotovin selvästä paremmuudesta. Ei mitään turhia selityksiä. Arvostan!
Jep, kai se on sitten sitä kokemuksen mukanaan tuomaa rauhallisuutta. 🙂
Ihan samaa meinasin kirjoittaa, rehellistä Harria! Itse muutama vuosi olin samalla alueella all-Inc hotla Sirenessä, ruokaa riitti ja massakenttiä vapaina siten, että pääsi aamu- ja iltapäivällä bollailemaan.
Harrille tsemppiä huomiseen!
Ylen uutisessa mainittiin samalla tavalla kuin sinä kirjoitit blogissasi, eli ettet ole ”ikinä ollut ATP-tasolla kaksinpelin pääsarjassa”, mutta eikö oikea ilmaisu olisi ATP Tour -tasolla, koska ovathan Challengeritkin ATP-turnauksia, vai olenko ymmärtänyt aivan väärin?
Mielenkiintoinen kysymys! Kallistuisin kuitenkin hyväksymään myös tuon Ylen käyttämän termin, sillä ainakin itse tulkitsen ATP tason turnaukset nimenomaan ATP Tourin kilpailuiksi. ATP Challenger kisat ovat toki ATP:n organisoimia turnauksia myöskin, mutta tasoltaan kuitenkin pykälää alhaisempia.