Aika monta päivää siinä meni ennen kuin uskalsi palata takaisin tenniskentälle viikon takaisten tapahtumien jälkeen. Päävammojen kanssa pitää aina olla tarkkana, mutta saimme onneksi myöhäisen aloituksen tähän Cincinnatin kisaan, ja niinpä pääsemme vasta keskiviikkona toivottavasti taas tositoimiin. Vastassa ensimmäisen kierroksen ottelussa on villikorttipari Nakashima/Woodall.
Montrealin kolari Henryn kanssa kieltämättä hetkellisesti vähän säikäytti heti tapahtuneen jälkeen, mutta huoli pysyi kyllä yllä koko loppuviikon, sillä erilaisia epämääräisiä oireita seurasi mukana pitkälle Cincinnatiin. Alkuvaiheessa päänsärky ja pahoinvointi tuntuivat hankalimmilta vaivoilta, mutta myös silmien valonarkuus, univaikeudet ja väsymys ovat tulleet viime päivinä tutuiksi. Varsin yleisiä aivotärähdyksen oireita nuo ovat toki kaikki, joten vaikka olo oli ajoittain epämiellyttävä, niin ilman suurempaa takapakkia niistä varmasti kuitenkin pikkuhiljaa selvittäisiin.
Sain Suomesta käsin apua sekä omalta lääkäriltäni, että päävammoja varsinkin jääkiekkopelaajien osalta tutkineelta spesialistilta, ja olemmekin olleet useamman kerran päivässä jatkuvasti yhteydessä oikeanlaista palautumissuunnitelmaa rustatessa ja toteuttaessa. Lennätin myös fyssarini Mikon varmuuden vuoksi tänne Cincinnatiin auttamaan täksi viikoksi, ja hänestä onkin ollut paljon apua muun muassa tasapainon ja silmien liikkeen testauksessa sekä erityisesti niskan alueen mobilisoinnissa. Niskani ei ollut missään vaiheessa erityisen kipeä, mutta todennäköisesti iskun seurauksena lihaksisto oli pienessä suojakrampissa, jota on nyt saatu avattua. Päivä päivältä on siis pienin askelin edetty oikeeseen suuntaan, ja tänään maanantaina pääsin vihdoin lyömään palloa suhteellisen normaalisti.
Lensimme Henryn ja Calvinin kanssa Montrealista tänne Cincinnatiin jo torstaina, joten aika monta päivää tässä onkin paikan päällä jo ehtinyt viettää, vaikkei tennistä olekaan kovin paljon tullut pelattua. Tämä on minulle jo kolmas kerta tässä kisassa, joten paikat ovat kyllä tuttuja. Ainakin vielä tämän vuoden, sillä ensi vuodeksi on suunnitteilla hieman suurempaa laajennusta kisa-alueeseen, kun turnaus pitenee puolitoistaviikkoiseksi ja kaaviot suurenevat vastaamaan muita ATP1000-kisoja.
Peliolosuhteiltaan Cincinnati on perinteisesti ollut melko nopea, mutta tänä vuonna kentät eivät mielestäni mitenkään mahdottoman sileiltä kyllä tunnu. Lämpötila pyörii 30 asteessa, joten pallo lentää eläväisesti, ja kyllä kierteitä käyttämälläkin hyvin pärjää. Teoriassa tämän pitäisi meidän pelityylillemme sopia, mutta toistaiseksi menestykseni Cincinnatissa on ollut aika vaatimatonta, sillä tuloksena on vain yksi matsivoitto kahdella pelikerralla.
Toivotaan, että tänä vuonna menestyksen osalta ääni kellossa muuttuu, ja ainakin paperilla ensimmäisen kierroksen matsin pitäisikin olla voitettavissa. Lähdemme kisaan 7-sijoitettuina ja saimme kaaviossa vastaamme siis villikorttiparin Nakashima/Woodall. Nakashima pelaa neluria harvakseltaan, mutta hänellä on kyllä viime aikojen kaksinpelivireen perusteella peli varsin hyvässä kunnossa. Hänen parinsa Woodall on sen sijaan lähes täysi mysteeri, sillä hänestä ei edes löydy profiilia ATP:n sivuilta. Virginiassa yliopistotennistä pelannut Woodall pelasi viime viikolla ensimmäisen ITF-kisansa, ja selviytyi nelurissa heti finaaliin asti, joten kyllä hän pelata osaa, mutta muuten näytöt ovat olleet aika vähäisiä. Kuulemma kuitenkin kovasyöttöinen pelaaja vastassa, ja sellainenhan ei koskaan ole nelurissa helppo vastus.
Saimme kisajärjestäjiltä mukavasti apuja avausottelumme aikatauluttamisessa mahdollisimman myöhäiseksi, ja niinpä olemme siis kehissä vasta keskiviikkona. Henry on treenannut jo useamman päivän, ja nyt kun minäkin alan olla terveiden kirjoissa, niin eiköhän meidän pelitasomme sieltä taas ihan kelpo tasolle äkkiä palaudu. Ja nälkää ja näyttämisenhalua ainakin taas riittää. Vamos!
Kyllä on sanottava heti aluksi, että tätäkin kirjoitustasi tuli odotettua kuin lapsi joulupukkia ikään. 😀 😀
Terveys on todella tärkeä jota on vaalittava aina kun siihen pystyy vaikuttamaan. Toivottavasti pelissänne muistatte etäisyydet, ettei enää pääse tapahtumaan samaa.
’Katselin eilisiltana pätkän neluriottelua Gille/Vliegen ja huomasin, että heidän pelinsä on täysin pois raiteiltaan ja niinpä näyttivät hävinneen tuon matsin itselleni täysin tuntemattomalle parille. Tosin tuolla parilla oli kyllä peli hallussa. Näinpä teidänkin täytyy panna parastanne tuleviin vastustajiinne riippumatta siitä ovatko tunnettuja vain tuntemattomia, sillä olen huomannut alempia sarjapelejä jonkin verran katsottuani, että kyllä niissäkin pelimiehiä löytyy. Esimerkkihän on itsesi teamkaverissa vallan mainio.
Ei muuta kuin hyvää pelihuumoria ja onnea tuleviin koitoksiin!!!!
Taitaa sekä Fils että Jarry olla top-25 kaksinpelaajia … eipä taida mikään neluripari haluta heitä vastaansa.
Joo, kyllä ovat hyviä lyöntien palauttajia. Lyönneissä oli sekä voimaa että tarkkuutta.
Mitä tulee sitten tuohon top-listaukseen, niin kaksinpelin top ei kyllä vielä sano oikein mitään neluripeleissä (listasijoitus Fils yli 300 ja Jarrry yli 1500), jos ja kun vastassa on ns. taitavat neluripelaajat. Toki aina on taitavien pelaajien syöttöjen sekä palautusten onnistuttava sekä samalla noudatettava ”peliälykkyyttä”.
On kyllä iso helpotus täälläkin, että terveys alkaa pikkuhiljaa palata normaaliksi. 🙏
Ja näissä ATP1000-kisoissa on monesti mukana paljon kärkikastin kaksinpelaajia myös nelurissa, ja harvoin heitä helpolla voitetaan. Tennistaidot ovat aivan huippuluokkaa, palloa lyödään yleensä kovempaa kuin nelurimiehillä keskimäärin ja paineitakaan ei turhaan oteta. Aika paha yhdistelmä siis. Mutta taktisessa osaamisessa heidät voi onneksi sentään päihittää.
No niin nyt vaan pikkuhiljaa vaihdetta silmään ja erä, geimi ja piste kerrallaan kohti onnistumisia. 💪
Sinulla näkyy paidassa omat henk.koht sponsorit. Pihlajalinna, Cinia yms. Olisitko jossain määrin voinut avata näiden sponsorien syntymistä ja sisältöjä, toki rahasummat ei julkisia tietenkään ole. Lähinnä miksi päädytty näihin? Riittääkö pelkkä mainos paidassa vai kuuluuko muita sisältöjä sopimuksiin? Onko tullut nyt menestyksen myötä uusia esim. ulkomailta?
Jep, pienin askelin kohti menestystä. Pihlajalinna ja Cinia ovat tosiaan pari vuotta olleet sponsoreinani. Oikeiden ihmisten kautta on löytynyt kontaktit ja ollaan päästy yhteistyön makuun, mitään suurempaa filtteriä minulla ei yhteistyökumppaneiden osalta ole, eli lisääkin mahtuu hyvin mukaan. 🙂
Hihamainosten lisäksi olen tuonut yrityksiä somessa näkyviin, järjestänyt tennistapahtumia yritysten henkilöstölle ja tapaamisia esimerkiksi ATP-kisoissa, joissa heidän porukkaansa on ollut katsomossa. Aiempien sponsoreiden kanssa on myös tullut kirjoitettua esimerkiksi heidän intraansa juttuja myös.
Ulkomailta ei ole ainakaan vielä sponsoreita löytynyt, mutta yritys on kyllä kova. 🤞
Keskityn tälläkin kertaa ihan toisiin asioihin:
Saitteko siis neluriparina kaksi autoa, yhden molemmille? Vai saiko pari yhden auton jota joudutte sitten vuorottelemaan (mikäli on asioita yksin johonkin)? Tarvitseeko autoa oikeasti mihinkään? Aika usein olet sanonut että kaikki on ihan vieressä (hotellit-kisakeskus-nähtävyydet). Tosin, eihän ameriikassa mihinkään kuljeta kävellen…
Tekninen asia, laitatko tarkoituksella vain kirjoituksen jotkut kuvat zoomattavaksi? Nyt lentokone, Escalade ja Cheesecake on suurennettavia, muut eivät.
Ja vielä yleisempi kysymys, eikö Henryn broidi ollut hawkeyen parissa, miten ollaan varmoja että hawkeye on oikeassa? On kuitenkin joskus vain muutamasta millistä kyse?
Eli miten noi kalibroidaan? Onko testitilanteessa joku toinen suurnopeuskamerajärjestelmä vieressä ja voidaan verrata näiden antamia tuloksia? Jotenkin tuntuu arveluttavalta luottaa noin vain tietokoneen tuloksiin, vaikka kyllähän tietokone tietää.
Hyviä kysymyksiä!
Neluriparille annettiin yksi auto per pari. Henryllä ei ole ajokorttia, joten toinen olisikin mennyt vähän hukkaan. 🙂 USA:ssa autoa kyllä tarvitsee oikeastaan kaikkeen varsinkin täällä Cincinnatissa, jossa tenniskentät sijaitsevat keskellä ei mitään Masonin kaupungissa ja kisahotellitkin ovat missä sattuu moottoriteiden varsilla. Ei taita yhtään ravintolaakaan oikein olla kävelymatkan päässä. Kisakuljetuksiakin saa kyllä pyydettäessä, mutta on oma auto selvästi kätevämäpi.
Nuo valokuvat yritän kyllä aina kaikki laittaa zoomattavaksi. Jostain syystä editori ei aina tuota hyväksy, ja olenkin siitä muutaman kerran aiemminkin saanut palautetta. Vahinkoja siis.
Hawkeye on täällä Cincinnatissakin kaikilla kentillä käytössä, live versiona vielä. Henryn velikin on paikan päällä hommissa. Jokainen kenttä kalibroidaan aina etukäteen, olen joskus sitä ollut katsomassa. Palloja ja CD-levyn tapaisia esineitä asetellaan siinä runsaasti koko kenttäalueelle, mutta sen tarkemmin en teknisesti kalibroinnista ymmärrä. Mutta aika hyvään tarkkuuteen siinä kai nykyään jo päästään.
Okei, tämä menee nyt todella sivuraiteelle, mutta mielenkiintoista kuulla, että Henry asuu jenkeissä, ja ei silti omaa ajokorttia. Helsingissä tai Lontoossa asuessa tuo ei olisi erityisesti ongelma, mutta amerikkalainen yhteiskunta ja valtaosa kaupungeista rakentuu autoilun varaan… Tämä on todella tyhmä kysymys, mutta kotona ollessaan miten hän hoitaa siirtymät esim. treenikentälle? 😀
Ja sitten vähän asiaakin, mahtava kuulla että toipuminen on edistynyt ja olet päässyt takaisin treenikentälle! Päävammat ei ole leikinasia. Toivovaan, että pääsette nopeasti taas iskuun ja Cincinnatista olisi tuliaisina useampikin voitto, vamos!
Hehe, samaa olen minäkin ihmetellyt. Mutta kyyti kuulemma aina jotenkin järjestyy 😅
Siinäpä seuraava Guest star puheenvuoro idea, Henryn veli kertoo Hawkeyestä!
Tokihan me odotellaan myös Sir Henryn seuraavaa visitiitiä täällä, ei olla unohdettu.
Tässä Chat GPT:n vastaus. https://chatgpt.com/share/ecef6394-666e-42fb-920a-5ced8241bb3e . Oma käsityksenikin on, että Hawk Eye on käytännössä 100 % luotettava.
Kiitos!
No, ei ole aivan 100-prosenttisesti luotettava, jos liittämäsi linkin kirjoitukseen on uskominen. Siinä sanotaan tuosta näin ”Hawk-Eye ei kuitenkaan ole täysin virheetön. Sen tarkkuus ja luotettavuus riippuvat kameroiden asennuksesta, sääolosuhteista ja kentän rakenteesta. Vaikka virhemarginaali on erittäin pieni, se ei ole täysin olematon.”
Tarkoittaako tuo sitä, että käytössä on haasteen kautta toisen systeemin tarkastus? Vai eikö haasteita enää ole käytössä, kun kentällä on Hawk-Eye-systeemitarkistus?
Haasto on käytössä vain silloin, jos kentällä on tavalliset linjatuomarit. Enemmän ja enemmän on käytössä kuitenkin niin sanottu live electronic line calling eli järjestelmä tuomitsee pallot reaaliajassa. Tällöin ei haastoja tarvita, kun päätös on kerran tietokoneen toimesta jo tehty. Kai siinä jonkun millimetrin virhemarginaali on, mutta riittävän tarkka kuitenkin.
Onpa hyvä, että olet toipumassa aivotärähdyksestä! Sen vaivan kanssa ei ole leikkimistä, sen verran tärkeää on kaikki oireet hoitaa huolella: aivot ohjaamat meitä kaikessa!
Itse onnistuin parisen vuotta sitten kaatumaan kovalla kentällä siten, että pää eli takaraivo osui ekana kenttään, ei siis käsi, selkä lonkka… Päänmagneettikuvaus toi ”positiivisen” tuloksen, ja muutaman viikon levon, kuntoutuksen ja lääkityksen jälkeen olo kirkastui! Eikä enää mitään outoja tuntemuksia ole – jos ei lasketa aiempaakin ”normaalia sekoilua”!
Nyt teille molemmille paljon tsemppiä kaikin puolin, vamos.👍
Jep, ei ole päävammojen kanssa leikkimistä. Toivottavasti täällä päästään samaan tilanteeseen, eli että tuntemukset häviävät kokonaan päivien sisällä. Ja sitten voi pelata taas täysillä. 💪
Silloin loukkaantumisen jälkeisestä kirjoituksesta osui silmääni ajatus vain aivotärähdys. Mutta onneksi asiaan on kuitenkin suhtauduttu esimerkillisesti siihen kuuluvalla vakavuudella. Ja miksei olisi, sillä kyllähän sinä ihailtavan perusteellisesti kaiken teet. 🙂
Onko brittien tiedustelupalvelukin ihmeissään tämän Woodallin kohdalla? Melkoinen mysteeripelaaja vaikuttaa olevan. Ilmeisesti yliopistopeleissä on kulkenut ihan kivasti, kun on kerran villi kortti annettu.
Johan tässä on ehtinyt seuraavaa ottelua odotella, mutta parempi niin ja olette saaneet rauhassa toipua. Uskotaan, ja tällä kertaa vähän joutuu myös toivomaan, että kaikki lähtee kentällä toimimaan totutun upealla tavalla.
Joo, ei turhia riskejä kannata ottaa. Ja onneksi lääkärini kyllä tietävät tämän ja laittavat kirjaimellisesti jäitä hattuun.
Ei löydy briteiltäkään tietoa Woodallista, mutta jotain pari virkettä sentään saatiin erään yliopistovalmentajan kautta hänen pelistään. Mutta tavallista selvästi vähemmän on dataa etukäteen. Ehkä se myös vähän vapauttaa omaa peliä. 🙂
Onneksi olet saanut pätevää ammattiapua ja myös fyssari-Mikon paikalle.
On myös ilo kuulla, että olet pääsemässä normaaliin pelikuntoon. 👌
Nyt vain hyvää peli-iloa ja isot tsempit ekalle kierrokselle! 👍👍👍
Kiitos! Kyllä tästä hyvä tulee 💪
Hyvä, että oireet aivotärähdyksestä ovat väistyneet, mutta tarkkana saa kyllä olla, kun ei päänuppi varmasti ole ihan kokonaan vielä toipunut eli riehumalla liikaa voi oireita palata. Ei siis mitään ”tuleeko tästä huono olo” -testaamista (huvipuistot yms. kaukaa). Ammatti-ihmisten kanssa olet asiaa puinut, joten luotetaan, ettei tule takapakkia ja tiedät mihin kiinnittää huomiota oloasi arvioidessasi. Ilmeisesti Henry pääsi ns. pelikuntoon jo vähän nopeammin eli ei tarvitse olla hänestä huolissaan? Tsemppiä turnaukseen!
Jep, varovaisia on oltu ja protokollaa tarkasti noudatettu. Päivittäin testaillaan ja myös erilaisia kognitiivisia testejä on vielä tänään tiistainakin tiedossa. Mutta voiton puolella onneksi ollaan jo. Ja Henry tosiaan pääsi vähän helpommalla, vaikka hänenkin piti pari päivää taukoa kyllä ottaa.
Renne tuossa sanoikin olennaisimmat asiat 😊.
Onnea siis ekaan matsiin! Täällä ollaan ”hengessä mukana”.
Kiitos tsempeistä!
Nyt uuteen nousuun! Taitonne ei ole kadonnut minnekään. Kirjoitan tätä ennen Cincinatin avausta. Omalla kilpaurallani alppihiihdossa koin viiden voiton jälkeen kolme ulosajoa. Hetken olin alamaissa, kunnes tajusin osanneeni aikaisemminkin. Voitin loput neljä kilpailua. Tämä tapahtui Jenkeissä.
Noniin, nyt näytti peli taas teillä olevan omissa uomissansa, eli helppoa kuin heinänteko! Tosin huomasi, että Henry loisti kirkkaammin kuin sinä, mutta sinäkin väläytit sitä terävämpää peliä kuitenkin olosuhteista riippumatta, hyvå peli siis sinulta! Ja mitä sillä väliä kumpi sen paremmin tekee missäkin pelissä jos voitto tulee! Tosin vastustajat olivat selvästi omissa ongelmissansa, niin tasoa pitää nostaa vastustajien mukaan vielä. Toivottavasti kuntosi vielä paranee seuraavaan peliin. Woodall vaikutti välillä olevan syöttökone, mutta ei sitten onnistunut nujertamaan teitä lopulta, sortui liika virheisiin. Brandon syötti kai paremmin, mutta sekään ei hidastanut teitä! Onnea ja VAMOS seuraavaan matsiin!