US Open R16 Heliövaara/Patten – Koolhof/Mektic 2-6, 2-6, QF Heliovaara/Danilina – Townsend/Young 7-6(3), 3-6, 8-10

Olipahan kamala päivä. Kaksi ottelua ja kaksi tosi huonoa esitystä. Nelinpeli ei lähtenyt oikein missään vaiheessa käyntiin, ja mixty päättyi suorastaan kammottaviin virheisiini ratkaisevassa tie breakissa. Täytyy vain yrittää unohtaa tämä päivä mahdollisimman nopeasti.

Tällä hetkellä ei juuri tee edes mieli kirjoittaa tämän päivän tapahtumista, sen verran paljon harmittaa. Päivän isoin positiivinen juttu lienee se, että ehdin kuin ehdin vielä Finnairin iltalennolle, ja pääsen näin ollen jo tiistaiksi kotiin. Mutta muuten on kyllä mieli maassa.

Kroppa tuntui aamubollauksessa olevan ihan hyvässä tikissä, eikä mitään kipuja tai väsymyksen tuntemuksia ollut. Nelurin alkaessa maila ei kuitenkaan enää tuntunut omalta ja jotenkin sekä ajoitus että tuntuma palloon oli koko ajan pahasti kateissa. Ihan kuin ei olisi ollut kunnolla kontrollia siihen, miten paljon voimaa keho kussakin lyönnissä tuottaa. Väsymyksen piikkiin en tämän päivän esitystä suostu kuitenkaan laittamaan, vaikka mixtyssä homma meni loppua kohden melkeinpä vielä vaikeammaksi.

Kolmas kierros nelurissa ja puolivälierä mixtyssä ovat kuitenkin tietysti ihan kohtalaiset suoritukset, eikä New Yorkista tarvitse tyhjin käsin poistua. Mutta enemmän oli tietysti toiveissa. Ei vain oikein missään vaiheessa täysin tuntuneet olosuhteet jenkkikiertueella sopivilta.

Onneksi jo ensi viikolla päästään kuitenkin kotoisampiin olosuhteisiin, kun vuorossa on sisäkentillä pelattava Manchesterin Davis Cup -lohkovaihe. Kutkuttavat ottelut Iso-Britanniaa, Argentiinaa ja Kanadaa vastaan ovat varmasti tiedossa. Ja tuon jälkeen matka jatkuu sitten Aasiaan, josta on myös paljon hyviä kokemuksia vuosien varrelta. Ja toivottavasti lisää tulossa. Nollataan tämä päivä ja siirretään siis katse eteenpäin. Vamos.

54 thoughts on “US Open R16 Heliövaara/Patten – Koolhof/Mektic 2-6, 2-6, QF Heliovaara/Danilina – Townsend/Young 7-6(3), 3-6, 8-10

  • Leuka pystyyn Harri! Sitähän se urheilu lopulta on, suuria tunteita laidasta laitaan. Kiitos taas mielenkiintoisesta kisasta! Joskus ne päättyy näin päin, mutta ensi kerralla kenties toisin. Aina siis on onneksi se kuuluisa seuraava kisa!

    Nyt Harri, isosti tsemppiä tulevaan ja katse syksyn koitoksiin!

  • Joskus maanantait on pahoja monissakin duuneissa. Sulla oli nyt sellainen. Kiitos silti jälleen tenniskatsojalle tarjoamistasi taidonnäytteistä US openissa. Hienoa, että kykenet kirjoittamaan vaikka varmasti fiilis on kamala. Elastinen sanoo sen hyvin: ylös ja eteenpäin!

  • Juu, olihan se vähän masentavaa katseltavaa se neluri, vaikea löytää mitään hyvää, paitsi satunnaiset väläytykset, joten käännyin tilastojen puoleen. Yllättäen teillä oli vastustajia parempi ykkössyöttöprosentti, joskin sillä voitetut pisteet tuli huonosti kotiin ja serve rating oli huono, joten vaikea tilastoistakaan on hyvää löytää. Mutta tsemppiä ja nokka pystyyn, tämägän oli vain tennistä ja se tärkein, eli perhe, odottaa!

  • Niin, ei pelkät tärkeät pisteet riitä. Paremmin sitten seuraavassa.

    Joko Henryllä on paikka Manchesterin suomi-katsomoon, pukee ylleen skottien lipun värejä ja kantaa fc Marseillen lippua?

  • Tätä se urheilu välillä on ja välillä kroppa ei toimi niinkuin haluaisi. Maanantai on usein se vkon tahmein päivä…tsemppiä jatkoon. Eiköhän Manchesterissä löydy taas tuttu vire. 💪

  • Harri, elämä jatkuu ja loppu kauden kaksoisvirheet tuli tehtyä. Ehkä jonkinlainen väsymys kuitenkin painoi. Tsemppiä loppukauteen ja olet muuten Wimbledon mestari jos pääsi unohtumaan.

  • Kiitos kun jaksat kirjoittaa ja avata tuntemuksiasi kuitenkin. Ja kiitos kaikista hienoista peleistä kauden aikana. Olisi epäinhimillistä, jos ei väliin mahtuisi heikompia päiviä – tähän kohtaan nyt osui sellainen. Tsemppiä ja katse eteenpäin!

  • We’re so lucky to have this blog and hear your thoughts, win or lose. It’s such a privilege. No other player gives such access. 👍 Undoubtedly a tough day but they are few and far between in what is an amazing season. 👏

    One notable moment in the mixed doubles was your impressive racquet break over your knee💪which has gone viral. It’s being linked to Ben Shelton revealing recently he’s fined by Yonex if he breaks a racquet.

    Enjoy the break at home with your family and good luck in the Davis Cup (except against GB). 😉

    • Yes, the racquet is indeed a useful tool for almost anything for a tennis player. 🙂 I have done these things myself with success: 1. hit your head or legs to get you fired up. 2. hit a jammed muscle on your back that prevents you from hitting your swing naturally, a place you would not normally reach and massage otherwise. 3. killing horseflies that are bothering you during play, biting your legs 4. using it as a stress management toy during a match by fiddling it and by juggling with it 5. Anger management by breaking a racquet. 6. Cleaning your shoes on a clay court 7. And whatnot, you name it!

      I have done nr 5 in the traditional way, by hitting the court. So has so many other players, some have even broken several racquets in a row. But never have I ever even thought of doing nr 5 ”Harri style”, that was quite unique 🙂

  • Koko ajan lähetin sympatiaa, oli aistittavissa että nyt varmasti v***aa. Kun itsekin on aina niin hajalla ja itselleen vihainen kun peli ei kulje, eikä sentään tule ihan tuon tason matseissa pelattua televisioituna jne 😀 Oishan se outoa jos koskaan ei sattuisi ’maanantaipäivää’. Odotin myös jo tätä kirjoitusta, suuri kiitos kun jaat hyvät ja huonot hetket vaikka se ei varmasti aina helppoa ole.

  • Kannattaa tutustua sellaiseen henkilöön kun Aki Mähönen.

    Kyseessä on fitness valmentaja jolla on tietoa treenaamisesta ja ruokavaliosta. Valmentaa muunmuassa nhl ja sm liiga pelaajia ruokavalion suhteen. Tämä oli vain vinkki/kehotus, akin kanssa pääset kyllä seuraavalle tasolle ruuan suhteen siitä olen varma

    https://app.minnect.com/expert/AkiMahonen

    Toimii Helsingissä ja löytyy

  • Harvinaisen sanattomaksi vetää. Nelurista sen verran, että vastustajathan pelasivat upean ottelun ja tulivat tosi latautuneina ottamaan revanssin teistä.

    Mixty jäi näkemättä ja ilmeisesti sitä ei tarvitse hirveästi harmitella.

    Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla. Maanantai on tästäkin viikosta taklattu ja eihän siitä voi kuin parantaa. Hieman haavojen nuolemista kotona ja uusiin taistoihin.

  • Minusta näytti siltä, että hävisitte tämän matsin ennen kaikkea psykologisesti, kun alku ei lähtenytkään kuten edellisessä mahtipelissä. Yrittäkää purkaa Henry kanssa yhdessä, miksi Koolhof/Mekticiä vastaan peliesitys ei noussut alkukuopastaan.

    Ennen ottelua kirjoittelusi vaikutti vähän ”liikaa fiilistelevältä”, mikä on toki inhimillistä meille kaikille edellisen ottelun mennessä poikkeuksellisen hienosti. Vaarana vain, ettei seuraavaan peliin sitten lataudukaan oikein. Into kanavoituu liikaa esim. ”mahtavaa olla tässä”-tyyppiseen ajatteluun, jolloin fokus ei ole kunnolla pelissä ja ottelun alku voi lähteä menemään huonosti.

    Siitä taasen seuraa henkinen mahalasku ”voi helvetti, ei tää näin voi mennä” – mistä onkin sitten vaikeaa kaivaa itseään pois, kun korkeat odotukset putoavat nopeasti ja korkealta. Tätähän näkee paljon myös yllättäjissä, jotka pelattuaan pois sijoitetun pelaajan mahtiottelulla häviävät seuraavalla kierroksella selvästi heikommalle vastustajalle.

    Tsemppiä analyysiin, kääntäkää tuo epäonnistuminen uudeksi vahvuudeksi. Sillä ne parhaat erottuvat pienten erojen pelissä.

  • Taitaa siellä muutama muukin iso nimi olla jo ulkona. Huonoja päiviä sattuu siis kaikille.

    Nyt vaan muutama päivä sulle tärkeimpien kanssa ja sitten Britteihin tekemään taas ihmeitä 😊

  • Pää pystyyn ja kohti uusia kisoja.
    Välillä pitää epäonnistua, että uskaltaa taas onnistua!

    Nähdään Manchesterissa!

  • Notkahduksen jälkeen seuraavat voitot tuntuvat entistäkin paremmilta, vamos!
    Ottelua kun katseli, niin mielessä varmistui entisestään, miten paljon mielenkiintoisemmaksi nelinpeli tulisi, jos kaikki neljä pelaajaa olisivat syöttöviivan takana palloralliin alkaessa.

  • Menneet on meneitä, eli pallot on pelattu ja mailat kassiin ja kotiin. Näin se vaan menee. Kokonaisuutena turnaushan meni hyvin. Kärkisijoitetut parit ovat toisten parien haluttua ” riistaa”, nyt dubbelissa vastustaja oli scoutannut teidät erittäin hyvin ja kun alku meni ns. vihkoon syötön murrolla, niin he saivat vahvan lisäbuustin otteluun. I don’t like Mondeys sanotaan biisissä ja näinhän se sitten toteutui.
    Hienoja hetkiä saimme kuitenkin todistaa, aina vaan ei voi voittaa ja niinhän sitä sanotaan, että tappio kasvattaa. Tsemmppiä tuleviin koitoksiin, nyt on levon aika. 🎾

  • Kiitos Harri: olet tuonut aurinkoa päiviin (ja välillä öihinkin) peleilläsi ja blogillasi! Tsemppiiiiiiiii tuleviin koitoksiin!

  • Kiitos kun jaat fiiliksiä meille myös vaikeilla hetkillä. Olemme teidän tukena!

  • Molemmat ottelut katsoin ja oli kyllä vaikeaa. Heti alkuun murtui Henryn syöttö, joten heti takamatkalle. Sen jälkeen hän omansa kaikki kolme muuta ottelussa pitikin, mutta kun Harri piti vain ensimmäisen ja hävisi kaikki kolme muuta syöttövuoroa (kolme peräkkäistä varmaan henk.koht. ennätys), niin ei siinä ottelua voita. Lisäksi vastustajat eivät antaneet murtopalloakaan, niin minkäs teet.

    Sekanelinpelissä alku oli aiempia kierroksia parempi ja ensimmäinen erä päättyi voittoon. Anna oli selvästi oikein hyvällä pelipäällä, mutta Harrilta melkoinen virhekokoelma ja ei oikein mikään tuntunut onnistuvan. Ajoitus heitti ja pallot verkossa tai metritolkulla ulkona moneen kertaan. Semmoinen olo jäi, että Harrin tilalle olisi tarvittu toinen Anna…

    Turha kuitenkaan jäädä tähän vellomaan, kun oli niin selvästi normitasosta poikkeava päivä. Nyt vaan asioiden läpikäynti tulevaisuutta varten, lepoa, pään nollaus ja uuteen nousuun. Tsemppiä!

  • Otan osaa tähän harmituksiisi eilisistä tappioista, jotka kyllä kirpaisevat. Nämä tunteet joutuu ja on hyvä käydä läpi, analysoida ja siitä homma jatkuu entistä vahvempana! Ja se kyllä onnistuu sinun analysointikyvyilläsi!
    Väistämättähän sitä tulee hetkittäin huonoja jaksoja, mutta sinun pelitasosi ja osaamisesi on niin korkealla tasolla, että parempia päiviä tulee, kun ”antaa hyvien asioiden vain tapahtua!”
    Rentoja ansaittuja hetkiä perheen parissa ja hyvää valmistautumista Davis Cup’iin. 👍👍👍

  • Aina ei voi voittaa, niin yksinkertaista se elämä on. Paitsi itse elämä voittaa. Huomaat sen varmaan kotipuolessa.

  • Katsoin aamulla nopeutettuna tuon sekanelinpelin, se oli kyllä mielestäni jo huomattavasti parempaa tekemistä. Enemmän odotin mailan hajoamista jo nelinpelissä, mutta tietysti nuo mixtyn kaksi viimeistä virhettä kirpaisevat. Tuleeko muuten tuosta jokin sakko, kun saa code violationin? Siitä ainakin yksi katsoja sai ainutlaatuisen tuliaisen, kun annoit rikkoutuneen mailasin hänelle.

    Taylor Townsend sanoi kenttähaastattelussa ”shoutout to the haters in the corner, they’re gone now”, jotain katsojia tarkoittaen. Mutta itse en huomannut mitään erikoista kun pikakelauksella katsoin ottelun, muutamia äänekkäitä Harri/Anna-kannattajia oli, mutta muuta en huomannut. Oliko siellä muka jotain ikävää käytöstä katsojilta Townsendin suuntaan? Jos kutsui joitakin hatereiksi vain siksi, kun kannustivat vastustajaa, niin se olisi kyllä aika alhaista.

    PS. Pakko vielä sanoa erityisesti mieleeni jäänyt piste nelinpelistä, toinen erä 1-1, 0-15, käänsit selkäsi kun luulit että piste on ohi, mutta jotenkin vielä Patten sai kaivettua pallon peliin, ja kun käännyit, huomasit että ”hitto täällähän pelataan vielä”. Se oli aika hauska kommellus, vaikka pistettä et voittanutkaan.

  • Nyt ei muuta kuin tosi motivoituneena DC-matsien kimppuun ensi viikolla!!! Niitä odotellaan mielenkiinnolla 😊!

    Tässä ehti jo tottua, että voittoja tulee melkein liukuhihnalta ja jotenkin ihmeen kaupalla nousette voittajiksi vaikeistakin tilanteista. Eihän se tietenkään ole aina mahdollista, joten ihan hyvä palata maan pinnalle täällä kotisohvillakin.
    Annan peli oli nyt hyvässä kuosissa, joten siltä kantilta oli harmi, että täpärä voitto jäi saamatta 🫤.

  • Voi Harri varmasti harmittaa. Tähän turnaukseen mahtui kuitenkin myös todella hienoja matseja joten toivottavasti niistä kuitenkin jäi hyvä mieli. Kiitos kun jaksoit silti kirjoittaa ja muista, että elämme mukanasi sekä vasta- että myötämäissä! Intoa vaan jatkoon.

  • Pakko kai se on suoraan ja kaunistelematta todeta, että Koolhof/Mektic ottelu oli kertakaikkiaan kamala. Kolme tuplavirhettä yhteen syöttövuoroon ja muutenkin tuntui käytännössä koko ajan, että tällä kertaa ei Harri eikä Henry saaneet itsestään läheskään parastaan irti.

    Joskushan näitä hirveitä päiviä kaikille väkisinkin sattuu, mutta on kyllä todella sääli, että tällaisen ottelun piti tulla eteen Grand Slam kisassa.

    Mutta ei tässä auta jäädä tuleen makaamaan. Kasatkaa itsenne ja kohti uusia voittoja! Tsemiä!

  • Taas hyvä turnaus Harri!
    Nyt tulee intrigi kysymys. Vastaa jo haluat.
    Ketä huippunelureita puuttuu sun päänahkalistalta?
    Olet varmaan pelannut jo lähes kaikkia vastaan.

    • Ei ainakaan top30-sijoilta löytynyt ketään, jota en olisi ainakin kertaalleen voittanut. 🙂

      • Siksi kysyin, kun en minäkään ketään keksinyt.
        Kiitos vastauksesta.
        Siis eikun eteenpäin kohti uusia kahinoita!

  • Teille kävi nyt Carlokset ja Novakit, huono pelipäivä ja vastustaja pelasi puolestaan hiton hyvin. Toki sillä erotuksella, että pääsitte viikolle kaksi, toisin kuin edellämainitut herrat 😊 Pää pystyyn ja kohti seuraavia turnauksia! 💪🏼🔥

  • Seppo Rädyn pistämätön totuus: ”Päivän kunto ratkaisee”. Ja teillähän se ei ollut kohdillaan. Mutta eipä siitä yhtään enempää. Varmasti tulee olemaan vielä kohdillaan ja toivottavasti jo ensi viikolla! Manchesterissa elämöidään ja toivottavasti joku fanitapaaminenkin järjestyy!

    • Ja edelleen Seppoa lainaten, jenkit on paska maa, turnausten tulosten perusteella 🙂

      • Korjaan edellistä kommenttiani muotoon ”US Open pallo on paska pallo”, kuuntelin juuri Calvinin tuoretta tarinaa turnauksesta, syöttötilastojen mukaan monet pelaajat tekevät enemmän tuplia noilla palloilla eivätkä luota niihin, leijailevat ja kick syötöt vaikeita niillä jne., Pitäisi olla samanlaisia samasta tehtaasta, Cincinnati, Montreal ja US Open, mutta eivät kuitenkaan tunnu samanlaisilta. Ja lisäksi vielä se naisten ja miesten pallojen ero, mikä on oiva lisä tuohon kaaokseen, kun pelaa mixtyä.

  • Katsoin itsekin kolmannen erän, kun kehaisit sitä huonoksi. Tosiaan, joskus ei oikein mikään suju ja harmi, että voitto oli silti noin lähellä ja Anna pelasi hyvin. Ota kuitenkin positiivisena tuo tyylikäs mailanhajoitus, ilman vaarantamatta läheisiä. Lähes The Man Wawrinkan tasoa! Kiitos synkistäkin ajatuksistasi!

  • Harri, thank you for sharing the good and the bad of life on tour. It was a tough day in the office for sure. It looked to me that everything went well for the opponents in the men’s doubles even when you and Henry had some great shots. In the mixed, I really thought you and Anna were going to get the win in the end. But sometimes crap happens unexpectedly.
    I’m glad you were able to get a night flight back home! Onto next week and new battles to fight!

  • Hitsi Harri. Hyvä ja positivinen loppusaldo vaikkei se ehkä siltä heti tuoreeltaan tuntunutkaan. Kyllähän se vähän näkyi että teillä molemmilla oli paineita niskassa ja sinulla tuplasellaiset. Ei ollut rentoa ja terävää. Ihan turhaan niitä paineita on itselle pinota (helppoa tietty sohvalta sanoa) koska kaikki tietävät kuinka hyviä olette ja mihin pystytte. Mikä pari tahansa on kaadettavissa ja mikä tahansa kisa voitettavissa. Kaikki on hemmetin hyvin ja näistä vuosista huipulla pitäisi osata nauttia. Tästä mukaan positiiviset asiat ja loppukausihan näyttää aika erilaiselta kuin vuosi sitten vai mitä? Hymyä huulille.

  • Ismo Alangolla on kappale V kun Vttaa, sitä kun kuuntelee tarpeeksi kauan loopissa, niin tulee lopulta hyvälle tuulelle pikku hiljaa, toimii ainakin minulla 🙂 Siinä on jotain maagista, kepeän sävelen myötä se tekee omia taikojaan. Tsemppiä jatkoon!

  • Nämä päin seiniä menneet viimeiset ottelut täytyy vain jättää taakseen.
    Tsemppiä jatkoon!

  • Haluan liittyä kannustajiesi joukkoon. Onhan myös niin, että ns. epäonnistuminen kehittää enemmän kuin onnistuminen, ainakin omalla kohdalla on mennyt näin. Niin että no worries, sana ”play” tarkoitaan leikkiä, ei tämä niin vakavaa ole. Se oli pieni hetki maailmankaikkeudessa, niitä tulee uusia. Pakko vielä kehua uutta kuvaasi jonka julkaisit jo muutama blogi sitten: nyt on ollut alan osaaja asialla, kuvasta välittyy niin suuri positiivinen voima ja vahvuus ja kyllä se pieni hymykin on sieltä kaivettavissa, sopivasti. Kiitos näistä hienoista
    postauksista, ylä- ja alamäet yhtä arvokasta luettavaa. ”Voima olkoon puolellasi” ja me täällä taatusti ollaan.

  • No niin nyt, kun Emil huilaa niin oisko se Harri sinun aika haastaa 2-pelissä D.Evands? Rystylle ja verkolle.. oon Evandsin pelejä aika monta nähnyt. Ei huimaa temmolla tai rystyllään, jota pääosin vain slaissaa, toki syöttää hyvin ja tarkasti. Norrie ei liene pelikunnossa edelleenkään. Dubbelissa kaikki on kaadettavissa, mutta singgeleissä tarvitaan voittoja. Tsemppiä peleihin💪

  • Bad day of tennis is better than a good day in the office… Jopa Novakille käy joskus näin. Olet yksi maailman parhaista nelinpelaajista ja Wimbledonin hallitseva mestari. Sitä ei yksi huono pelipäivä mihinkään muuta. Yksi asia mikä tässä hetkessä tulee mieleen on ajanjakso, kun nousit Lloydin kanssa top 10:een upeiden turnausten jälkeen. Muistaakseni ATP finaalien jälkeen alkoi luisu alaspäin ja mukaan hiipi ehkä pieni psyykkinen kipsaus, vaikka oli tullut paljon menestystä. Jos täältä sohvalta saa kommentoida, niin kaikki oppi tuosta ajasta nyt käyttöön varsinkin henkisellä puolella. Mitään ei tarvitse kenellekään enää todistaa. Piste kerrallaan seuraavia matseja kohti ja nauti pelistä ja upeasta elämänvaiheesta. Kiitos tästäkin rehellisestä postauksesta. Onnea ei tarvitse tuleviin matseihin toivottaa, koska taidolla tätä lajia pelataan ja siksi määräät kentällä jatkossakin 💪💪

  • Onko muuten paikka ATP-finaaleihin jo virallisesti varmistunut? Enää ei taida olla mahdollista, että tulisi toinen GS-voittaja takaa ohi, kun US Openin jäljellä olevat parit menisivät muutenkin voitolla edelle racessa. Toki lähdetään siitä, että muutenkin ollaan listalla 8 parhaan joukossa 🙂

    • Kyllä se lähes satavarma on. Ainoa skenaario, jossa emme pääse mukaan on sellainen, että Race-listan top7 ulkopuolella on kaksi tämän vuoden GS-voittajaa, ja me olemme noista ulkopuolisista tiimeistä se alhaisemmalla sijalla oleva.

      • Tuota tosiaan yritin kirjoittaa, että enää ei luulisi olevan mahdollista kahden GS-voittajan jäädä top 7 ulkopuolelle. Mutta joka tapauksessa tsemppiä Davis Cupiin ja loppuvuodelle! Kiva kun piipahditte Olarissa treenaamassa, paikalliset junnut olivat innoissaan 😊

  • Kuten varmaan kaikki huomasivat, eilisessä Urheiluruudussa oli DC aiheinen juttu ja pieni haastattelu. Nyt odotellaan siis tuleeko Henry verkon toiselle puolelle.

    Does our UK based readers know any rumours if Henry will be participating next week Davis Cup? Harri mentioned that it is somekind of political decision there.

    • Ainakaan viimeisimmän tiedon mukaan joka saatavissa brittien joukkueesta, ei Henry ole mukana.

      Tietääkö Harri tuleeko Henry joka tapauksessa katsomaan cup-pelejä?

      • Maanantaihin asti on aikaa vaihtaa joukkuetta. Eiköhän siellä Patten Manchesterissä nähdä. 😉

  • No nyt se on varma mitä Harri jo kertoi, Lontoon Tennis Assiosiaation (LTA org uk) sivuilta se kerrotaan:
    Patten will take the place of Joe Salisbury

Comments are closed.