Terveiset Kiinasta, jossa vierähtää seuraavat toivottavasti kolme viikkoa. Ohjelmassa on Pekingin ja Shanghain ATP-kilpailut, joihin valmistautuminen on jo hyvällä mallilla, ja edelleen treeneissä homma on kyllä jälleen viritetty tosi hyvälle tasolle. Toivottavasti saamme matseissakin parhaan terän Henryn kanssa irti, avauskierroksen vastus on mielenkiintoinen pari Davidovich-Fokina/De Minaur.
Davis Cup -reissulta jäi vähän happamat tunnelmat, mutta pari päivää huilia ja kotona ihmettelyä kuittasi tuon aika hyvin, ja pääsin jo viime viikon keskiviikkona aloittelemaan taas treeniä. Kehossa oli kaikki tosi hyvällä mallilla, vain pieni flunssanpoikanen esti yhdet treenit, mutta muuten päästiin käynnistelemään taas kovalle kentälle siirtyminen suunnitelman mukaan. Ulkokentilläkin olisi varmaan voinut vielä vetää, mutta päädyimme käytännön syistä Taliin sisälle, niin ei tarvinnut sateestakaan ottaa stressiä.


Kotiolojen treeneissä pääsi taas hyvin rakentamaan kokonaisvaltaista tennispohjaa, mutta tärkeää olisi saada myös runsaasti treeniä alle samalla puolella verkkoa Henryn kanssa ennen seuraavia matseja. Niinpä suuntasimme Boriksen kanssa kohti Pekingiä jo perjantaina, hyvissä ajoin ennen torstaina aikaisintaan alkavia matseja. Suoraa lentoa ei tänäkään vuonna ole Kiinan pääkaupunkiin tarjolla, mutta Finnairin siivin pääsi onneksi Hong Kongiin asti, josta matka jatkui vielä vajaat kolme tuntia Cathay Pacificin tuliterällä Airbus A321neo:lla Pekingiin.




Henrylle osui omalle menomatkalleen USA:n itärannikolta omat haasteensa, kun Dallasissa oli puhelinyhteydet poikki ja hänen alkuperäinen lentonsa peruttu, mutta sunnuntaiksi saatiin hänetkin mukaan remmiin. Boris vetää tiimiä nyt siis tämän viikon ajan, kunnes Shanghaissa on mukana myös Calvin, joka viime ja tämän viikon valmentaa Luke Jonhsonia toisaalla. Vedin Boriksen kanssa yhden treenin kahdestaan, mutta muuten olemme päässeet Henryn kanssa varsin mukavasti treenivireeseen. Sijoittumista ja yhteispeliä on katsottu läpi vähän tavallista tarkemmin, ja ehditään tässä vielä muutama treenieräkin varmasti ennen ensimmäistä ottelua kokeilemaan.




Pekingin kisan kaaviossa on mukana nelurin puolelta kärkitiimit, mutta loput kaaviosta onkin sitten pääasiassa kaksinpeliin keskittyviä pelaajia. Tokiossakin pelataan tällä viikolla ATP500-kisaa, mutta tämä Pekingin turnaus on palkintorahoiltaan peräti tuplasti isompi, minkä lisäksi välttää työlään Japanin työviisumin hankinnan ja on ylipäätänsä lähempänä tulevaa Shanghain kisapaikkaa. Kiinaan pääsee tänä vuonna Suomen passilla ensi kertaa ilman viisumia, mutta vaikka turismi ja ”business” ovatkin viisumivapaaseen maahanpääsyyn oikeuttavia syitä, ammattilaisurheilu ei noihin kategorioihin harmittavasti sovi. Minulle meinasi viisumin kanssa käydä oikein klassinen lapsus, kun huomasin Bulgarian DC-viikonloppuna, että viisumia ei myönnetä, jos passissa on alle 6 kuukautta voimassaoloaikaa jäljellä, mutta onneksi Poliisi toimitti uuden passin peräti seuraavaksi päiväksi ja kiinalaiset kisajärjestäjät saivat lähetettyä kutsukirjeet uuden passin tiedoilla yhtä nopeasti. Viisumi valmistui lopulta sopivasti lähtöpäivänä, joten eihän tuo mennyt edes tiukalle. 🙂
Treeniä on siis muutama päivä takana, olosuhteet tuntuvat sopivan meille tosi mukavasti, eikä kehossakaan satu mihinkään. Kai sitä voisi siis jo pian pelitkin aloittaa. Ensimmäisen kierroksen vastustajiltamme tullee pallo kuitenkin aika monta kertaa takaisin, joten valmiina pitääkin olla. De Minaur varsinkin palauttaa todella hyvin, eikä Davidovichillakaan puutu taitoa. Mutta edelleen tilastomme kaksinpelipelaajia vastaan on varsin erinomainen, joten uskotaan siihen, että paras peli löytyy ja onnistumisia tulee myös silloin kuin niitä eniten tarvitaan. Treenin laadusta se ei ainakaan ole täälläkään jäänyt kiinni.
Pääsarjat alkavat täällä Pekingissä vähän erikoisesti torstaina ja finaalit ovat puolestaan ohjelmassa vielä erikoisemmin keskiviikkona. Syy tähän on tuo isolla kaaviolla pelattava tuleva Shanghain ATP1000, jossa pelit kestävät puolitoista viikkoa ja pääsarjat alkavat siis ensi viikon puolessa välissä. Meillä on viime vuoden finaalipaikan myötä hyvät muistot Pekingistä, joten kunhan otteluohjelma ensimmäisille päiville julkaistaan ja meidän pelipäivämme varmistuu, niin laitetaan kunnolla puita uuniin ja otetaan homma haltuun. Vamos!
Ja mainitaan vielä lopuksi podcasteista kiinnostuneille, että viime aikoina ehdin olla mukana parissakin eri haastattelussa. Tuorein niistä on englanninkielinen vierailu ruotsalaisessa Linus på baslinjen -podcastissa, jossa käydään läpi muun muassa edellisen kahden vuoden tapahtumia, Grand Slam -voittoja, motivaatiota, suhdetta Louis Cayeriin ja vaikka mitä muuta. Jälkikäteen katsottuna yhteen kysymykseen vaihtaisin kyllä vastauksen, kun uutta tietoa on tullut saataville. Kuka arvaa mitä?
Toinen parin viikon takainen vähän syvemmälle nelinpelin teoriaan ja taktiikkaan uppoutuva keskustelu käytiin puolestaan Petteri Sihvosen 1vs1 -podcastissa. Lähes parituntinen sessio saattaa olla fanaattisimmille seuraajille ihan mielenkiintoista kuunneltavaa. 🙂
Jösses sentään, ihan pikkasta vaille passiton mies! Sitä meikäläinen vain astelee aina valmiiseen pöytään kun ryhtyy tiedän pelejä katselemaan; ei voi tietää, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ennen h-hetkiä. Tai siis tietää, kun niin kivasti hommaa taustoitat kirjoituksillasi. Kiitos!
Nielaisin ylimääräisen kerran kun näin eka kierroksen vastustajanne, on kovia ja ketteriä poikia. Davidovic-Fokinan peliä olen aina tykännyt katsella, ei jätä kiveäkään kääntämättä kentällä. Joten olkaahan tekin ketteriä ja järjestäkää kaikkee yllättävää ja arvaamatonta kun pitkästä aikaa yhdessä Hanryn kanssa irti pääsette. Siis sen erinomaisen peruspelinne lisäksi.
Peukut pystyssä jo kohta, kunhan ensin podcastailen. Make it & take it!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Oli onneksi ihan hallussa tuo passitilanne lopulta kuitenkin 🙂 Mutta toivotaan, että pelikentälläkin sama hallinta pysyy, vikkeliä poikia on vastapuolella ja tuskin tulee paljon virheitä. Paitsi ehkä verkolta toivottavasti.
Vamos!
Vamos!
Teillä on Wimbledonin jälkeen aika vähän otteluita Henryn kanssa, joten varmasti hyvä saada rauhassa kertailla yhteisiä kuvioita. Jospa se harjoitusten hyvä tekeminen nyt lopulta jälleen siirtyy ottelukentälle. Peruslyöntipeli siinä eniten on tökkinyt ja jos lähtee kulkemaan, niin vain taivas on rajana. Kovaa kolmea viikkoa tässä kotikatsomossakin odotellaan. 🙂
Matseja ei tosiaan ole liikaa alla, siinä mielessä on uusi tilanne. Mutta peruslyöminen ja palautuspeli tuntuu kyllä toimivat treeneissä tosi hyvin. Eiköhän se saada kentällekin asti tästä vielä vietyä 💪💪
Ja minä kun luulin vain USAhan pääsyn vaikeaksi, pro-lumilautailija tuttujen kautta. Sitä siis tapahtuu muuallakin, onhan se kumma jos lumilaudan tai tennismailan kanssa tulee maahan ja siellä ihmetellään miksi tullaan, kun on turnaus/kilpailu, en oikein ymmärrä tuota. Kun voisi ATP sivuilta helposti tarkistaa, onko pro tennispelaaja 🙂 Mutta kiitos taas päivityksestä ja tsemppiä! VAMOS!
Menee kieltämättä monessa maassa vaikeaksi, kun on tuloja tiedossa, eikä tavallisena turistina ole passintarkastuksesta läpi asiaa. Mutta toistaiseksi on pahemmitta kömmahdyksittä onneksi selvitty tämä ura! Nyt vain kova meno päälle matsikentällekin 💪
Kiitos Harri, tuot meille aurinkoa pilvisiinkin päiviin näillä blogeillasi! Ilo kuulla, että kaikki on hyvin ja että et turhaan hermoile (”viisumin saamisen kanssa ei menny edes tiukalle”😂), joten täälläkin jo kovasti odotellaan, että pääsette Henryn kanssa tositoimiin 🎾 Tsemppiiiiiiiiii peleihin 💪💪 mukana ollaan🙋♀️ Pitääpä kuunnella podcastit tässä pelejänne odotellessa !
Kiva kuulla, että blogitekstit tuovat valoa päivään! Aurinko paistoi tänään Pekingissäkin ja treeneissä oli varsin hyvä meno eli johan tässä matseja kovasti odotellaan. Mutta ei näköjään vielä torstaina ainakaan päästä aloittamaan.
Aasian swingi on mukava kierros. Valmistelut kuulostavat hyvältä. Näillä eväillä on hyvä lähteä otteluihin! Tsemppiä! 💪🏻🇫🇮🇬🇧💪🏻
Tämä on peliolosuhteilta kieltämättä minun lempivaiheitani vuodessa. Ja muutenkin. Laitetaan se näkymään myös pelituloksissa!
Oletko tosissasi ? Kolme kuukautta ilman jälkkäriä ? Voitko aukaista noin tiukkaa kieltoa ?
Koko vuosi tässä on menty ilman jälkkäreitä tai muita herkkuja. Karkit, jäätelöt, keksit, suklaat, kaikki on ollut tammikuun alusta pannassa. 😅 Kisavoitosta olen itselleni luvannut jäätelön, mutta Australian McFlurry on jäänyt toistaiseksi ainoaksi…
Ja siis ajattelin ihan vain kokeilla miten tällainen haaste sujuisi ja tosi helposti on kyllä mennyt. Paino on pysynyt paremmin kohdillaan, eikä tarvitse koko ajan pähkäillä ottaisiko vai eikö ottaisi jotain herkkua suuhunsa. Eikä enää edes tee makeaa mieli. Ehkä jonain kesäpäivänä lasten kanssa jäätelökiskalla joutui hetken puremaan hammasta, mutta yksinkertaisempaa on ollut kyllä ruokakaupassa ja ravintoloissa asiointi. 🙂
Juha K edellä ihmettelee jälkkärikieltoa. Olet sellaista pitänyt itsellesi kyllä aiemminkin, lähinnä mietin kauanko se on nyt jo ollut päällä…
Hankala vastus odottaa ensimmäisellä kierroksella ja Sirkan tavoin itsekin pidän D-F:n pelien katsomisesta (harvoja kaksinpelaajia, joita tykkään katsoa). Hereillä saa olla ja peli oltava kunnossa, jotta voitto avauskierrokselta tulee.
Tulevissa kilpailuissa on ainakin tätä kirjoittaessani vielä Davis Cup roikkumassa. Ehkä olisi aika poistaa se. Toki Davic Cup ja lentoreitti osuvat hyvin, kun ymmärtääkseni (jos uskon YLEn Teksti-tv:tä) seuraava vastus helmikuussa Davis Cupissa on Hongkong, jonka kautta lentosi Kiinaan kulki.
Jälkkärikieltoa avasin tuossa ylempänä, jospa olisi jäätelö ensi viikolla kisavoiton jälkeen otettavissa? 🤞 Ja hyvä huomio tuo Davis Cup, oli jäänyt turhaan roikkumaan listalle. Vaikka Hong Kongissa sitä taas näköjään helmikuussa pelataan!
Kiitos taas blogistasi, päivityksestä ja linkeistä haastatteluihisi.
Tiiminne valmistautumiset ja treenit kuulostavat olevan hyvällä mallilla, joten ei muuta kuin hyvää peliä Pekingin turnaukseen!!!
Kiitos tsemepeistä, parhaamme tehdään!
Minulla ei tuo Sihvosen podcastin kuuntelu onnistu, vaan se vaatii tilausta. Liekkö vika käyttäjässä? Vaikka tämä Harrimania aika vakavaa onkin, niin vielä ei olla apu360 tilaus -asteella.
Vaatiihan se tilauksen, mutta voit rekisteröityä, kuunnella ja perua tilauksen. Maksat 1 eur, omasta mielestäni se kannattaa.
Onnea voitosta sinulle ja Henrylle! Tuli vain mieleen, että kun laji on muuttunut, kaksinpelaajia on enemmän nelureissa, niin miten se vaikuttaa menestymiseen. Niinkuin napapiirin sankarit elokuvissa, niin tuli tuossa vähän muuttujia 🙂 Olethan kaatanut Djokovicin jne, mutta viekö kaksarinpelaajia vastaan pelaaminen jotain pois neluripelaajia vastaan pelaamiselle, vai tuoko se jotain lisää, miten koet asian? Ja syökö se enemmän valmennusresursseja?