Olipahan korkealuokkaista tekemistä, kun kovanluokan vastus kaatui Madridin kisan puolivälierässä loistoesityksen jälkeen. Palautuspeli oli mahtavaa läpi ottelun, ja lähellä oli jopa selvempikin voitto. Selvästi tuli tehtyä oikeita asioita tähän matsiin valmistautuessa. Perjantaina vappupäivän ohjelmassa on siis semifinaali, jossa vastaan tulee toinen Calvinin valmennettavista Luke Jonhnson sekä hänen parinsa Jan Zieliński.

Tiistain ottelussa piti laittaa vatsapöpön takia vähän tavallista enemmän fyysisesti itseään likoon, ja kun keskiviikon sääennustekin näytti kovin sateiselta, päätimme Henryn kanssa kumpikin pitää välipäivän kokonaan huilia tenniskentältä. Kuntosalilla tuli toki kehoa liikuteltua ja fyssarimme Mikon kanssa pidettyä huolta, että kaikki toimii muutenkin niin kuin pitää. Sateita ei lopulta Madridissa tullut taivaalta lähes ollenkaan, mutta jos tämän päivän vireestä jotain johtopäätöksiä pitää vetää, niin huilipäivä eiliselle oli kyllä kaikesta huolimatta täydellinen valinta.
Oloni ei edelleenkään ole ollut ihan täydellinen, ja syöminen on yhä vähän tuskallista, mutta sain kuitenkin vähän edelliskierrosta paremmin tankattua tänään energiaa koneeseen sekä aamupalalla että bollauksen jälkeen lounaalla. Löimme tarkoituksella vähän tavallista pidempään, noin 45 minuuttia, jotta välipäivän ruoste olisi varmasti hiottu pois, minkä lisäksi tein juuri ennen matsia vähän pidemmät terävyyttä herättelevät harjoitteet, jotta kehossa olisi varmasti räjähtävä olo matsin alkaessa. Kellon lyödessä 13 meidät kuulutettiin Arantxa Sanchezin mukaan nimetylle stadionille ja ottelu sai alkaa.


Vastapuolella lähdettiin pelkällä lobbipalautuksella liikkeelle otteluun, ja hieman piti meidän hakea syöttöpeliämme kahdessa ensimmäisessä syöttövuorossamme. Saimme kuitenkin tärkeästi tuon yllätyksen kontrolloitua ja 2-1 -tilanteessa mursimme Pavicin syötön nollille Arevalon hieman sählätessä verkolla. Myös tuplamurtoon oli paikkoja niin 4-1 – kuin 5-2 -tilanteessakin, mutta lopulta vasta 5-3 -tilanteessa saimme erän ratkaistua, kun pelastimme hienosti kaksi vastustajien murtopalloa Henryn syötöllä.
Toisessa erässä kova menomme jatkui, kun pelasin aivan täydellisen palautusvuoron heti erän alkuun murtaessamme Arevalon syötön, ja jälleen oli lisää murtopalloja tarjolla niin 2-0 – kuin 3-1 -tilanteissakin. Eikä ollut tuo tuplamurtokaan monesta sentistä kiinni. Helpolla eivät kuitenkaan vastapuolella meinanneet luovuttaa, ja niinpä 4-3 -tilanteessa olikin vastamurto totta, kun Henry harvinaisesti teki pari virhettä syöttäjän partnerina, ja Pavic löysi mahtipalautuksen breikkipalloon. Meillä oli puolittainen sauma uuteen murtoon heti perään, mutta myös Henry joutui pelastamaan 0-30 -tilanteen seuraavassa gamessa ennen kuin pito irtosi. Ja lopulta toinen erä ratkaistiin tie breakissa.
Saimme tie breakiin täydellisen alun siirtymällä 4-0 -johtoon pelkillä huippusuorituksilla, emmekä tuosta johdostamme enää luopuneet. Arevalon palautus oli vain senttejä pitkä 4-1 -tilanteessa, minkä jälkeen 5-1 -tilanteen kaksi rystyäni olivat kyllä lähellä ottelun parhaita. Arevalo pelasti kaksi ottelupalloamme huippusyötöillä, mutta kolmas toi helpotuksen, kun Henry tyylitteli volleynsa linjasta läpi. Videolta se ei ehkä ihan niin selkeästi näy, mutta minun volleyni olisi tuossa matsipallossa kyllä varmaankin leijannut pitkäksi… Mutta kiitetään toki vuolaasti Arevaloa, että hän tuon pallon otti ilmasta. 😁
Olihan tämän päivän ottelumme ihan parasta massakenttien tekemistämme pitkään aikaan. Palautuspeli oli aivan fantastisella tasolla kahta huippusyöttäjää vastaan, ja muutenkin pelissä oli hienosti monipuolisuutta ja onnistumisia niin verkolta kuin takekentältäkin. Toki murtopalloja olisi voinut jokusen enemmän käyttää, ja tuo yksi harvinainen heikko jakso Henryltä syöttäjän partnerina pitivät lukemat tasaisina, mutta pisteitä voitimme tänään sen verran vastustajia enemmän, että ansaitsemme kyllä ehdottomasti voittomme. Eikä puntti tutissut edes siinä vaiheessa, kun vastustajat meinasivat alkaa päästä otteluun toisessa erässä mukaan. Tie break oli suorastaan täydellinen.
Jotain ensimmäisiltä kierroksilta puuttunutta tuoreutta ja terävyyttä oli tänään ehdottomasti tekemisessä mukana, ja jotenkin tuntui myös siltä, että aikaa oli lyönneissä tavallista enemmän. Madridissa oli tänään ehkä vähän tavallista viileämmät olosuhteet, mikä varmasti aavistuksen hidasti peliä, mutta olimme kyllä tosi hyvin hereillä Henryn kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Ei haitannut minun heikommat yöunet tai vatsan alueen epämukavuus, jota vähän dynaamisella teipillä onnistuneesti poistettiin. Ja Henrykin oli selvästi latautuneemman ja nälkäisemmän näköinen kentällä tänään. Ja silloinhan pelistä on myös paljon helpompi nauttia. 😎


Huomiseen semifinaaliin saamme vastaamme toisen britin, joka kaiken lisäksi kuuluu vielä samaan Calvinin valmennustalliinkin, joten valmennuksen puolelta apuja ei neutraaliuden vuoksi ole saatavilla. Ollaan siis Henryn kanssa toinen toistemme tukijoita tuon matsin päättymiseen asti. Mutta eipä tuokaan onneksi ensimmäinen kerta ole, pitää vaan saada sama nälkä heräteltyä huomennakin ja pitää kehoista hyvää huolta. Sen näytimme tänään, että peli on kovassa kunnossa, kun saamme vain miehistä kaiken irti.
Semifinaali on ohjelmassa perjantaina kello 13.30 eli puoli tuntia tämänpäiväistä myöhemmin. Kenttä on sama, joten ympäristökin on tuttu. Laitetaan siis show pystyyn taas alusta alkaen, piste kerrallaan nöyrästi pelaten ja positiivista energiaa säteillen. Vamos!
Ilo oli katsoa kun pelinne oli niin energistä. Hyvää vappua sinne ja tsemppiä huomiseen!
Nyt oli jo yle urheilunkin mukaan vakuuttava voitto.:)
Olihan siinä ainekset suoranaiseen murskavoittoon, mutta ehkä se pitää sopivan nälkäisenä, kun ei liian helpolla tule. Kyllä se otteluvoiton tuoneen pallon lentolyönti kieltämättä näytti pitkältä, mutta ehkäpä se oli nerokkaasti suunnattu Arevalon jalkoihin. Eipä kyllä olisi uskonut, kun Pavicin kanssa pari turnausta pelasit, että tulee aika, jolloin voitat hänet neljä kertaa peräkkäin. Sen verran kova peluri ja voittajatyyppi on, mutta etpä tuota pöllömpi ole sinäkään. 😀
Hetken niitä massa-asetuksia haettiin, mutta nyt vaikuttaisi osuneen aika kohdilleen. Nyt vaan pitäisi pitää tuo vielä puolitoista kuukautta. 🙂
Melkoisen hyvin palauttava pari sieltä huomiseksi vastaan tulee, joten voidaanpa nähdä enemmänkin murtoja. Zielinski on aina ollut haastava ja Johnson tuttuudessaan tuo omanlaisensa haasteen. Mutta suuret ottelut ovat teille huomattavasti tutumpi paikka kuin heille. Joten vahvasti omaan tekemiseen luottaen. Ja huudetaanpa jo nyt täältä kotikatsomosta, että tarvittaessa voitte hoitaa tiebreakien kauttakin, jos sitä ei katsomosta pääse kuulumaan. 😉
Kahta ekaa matsianne en ole päässyt katsomaan, vain lukemaan raporttisi tapahtumainkulusta ja vaikeuksista. Nyt pääsin mukaan ihan kuvan kanssa ja kyllä oli molemmilla hyvä meininki. Nokkelia ja teräviä lyöntejä eikä breikkipallojen tuhlailukaan kaatanut voittoanne. Hyvä te!!! Ja toivottavasti olosi normalisoituu edelleen ja saatte vappupäivänkin matsissa samanlaisen peli-ilmeen päälle kuin tänään!
Hieno voitto! Kyllä te osaate pelata massalla! Nyt oli kyllä vahva luotto koko matsin ajan, vaikka se yksi vastamurto tulikin. Semissä olette vahvat suosikit, mutta voittakaa peli-ilolla, vaikka joka pallosta ei aina nauttisikaan. Vappu on työmiehen juhlaa. Tehkää siis kovasti töitä, niin lopputulos on varmasti hyvä 🙂
Yesyesyes, vahvaa oli meno ja makea oli voitto💪💪Mestari tuolla yllä jo lupasi hoitaa tiebreakhuudot tarvittaessa, niin mepä täällä meiän kotikatsomossa luvataan olla syömättä liikaa vappumunkkeja, jotta pysytään sopivasti nälkäisinä myös……Tsemppiiiiiiiiiiiii ja peli-iloa huomiseen!!!🤗
Olipa ilo katsoa teiltä vihdoin massalla loistavaa peliä ja ennen kaikkea peli-ilmettä. Jotenkin se pelihuumori ja tsemppi ovat olleet massalle siirryttäessä hakusessa. Mutta kyllä se vaan Harri sinulle sopii, että tyyneyden sijaan herättelet et vain itseäsi, vaan pariasi ja jopa yleisöä (kun se on paikalla). Kun pelihurmos on päällä, ei edes terveydelliset haasteet haittaa. Sen olet jo näyttänyt moneen kertaan, viimeisimmäksi Dubaissa ennen tätä turnausta. Helppoa vastusta ei ole tulossa seuraavaan peliinkään, mutta samalla peli-ilmeellä ja periksiantamattomuudella siitäkin selvitään. Ihan sama, vaikka pidemmän kaavan kautta. Kiitos loistavasta esityksestä vappuaattona. Jatketaan samaan malliin vappupäivänä!!!
Toisen erän 3-2 -tilanteen puoltenvaihdossa sanoit vastustajille jotain, mikä tuntui herättävän hilpeyttä ainakin takana olleessa katsojassa, tuomarissa, Henryssä ja ehkä vastustajissakin. Siitä seurasi vielä jotain kommentointia vastustajilta ja tuomarilta. Koskiko se viimeistä palloa, jossa Pavic (vai Arevalo?) yritti kurottaa lyöntiisi, ei ylettänyt, mutta lyöntisi meni kuitenkin ilmeisesti äärimmäisen niukasti leveäksi?