Queen’s Club ATP500 – Maailman ykkösenä kohti ruohokautta

Olihan siinä vähän sulattelemista, kun Pariisista palasi kotiin sekä finaalista erittäin pettynyt että rankingin ykköspaikan myötä unelmansa täyttänyt mies. Keho ja mieli olivat selvästi levon tarpeessa, joten ohjelmassa oli aikaa perheen kanssa, mutta toki myös vähän treeniä ja muita tennisammattilaisen velvollisuuksia. Nyt ollaan kuitenkin taas uusien haasteiden äärellä, kun Lontoossa polkaistaan ruohokausi käyntiin.

Pakko se on myöntää, että Roland Garrosin finaalitappio otti koville. Pettymys oli tosi iso, eikä pelkästään lopputuloksen takia, vaan myös siksi, että peliesityskin jäi niin piippuun. Koko Pariisin reissun ajan käytössä olleet särkylääkkeet saivat matsin jälkeen jäädä tauolle, ja kyllähän sen sunnuntaiaamuna sitten kotona huomasi, että kehokin oli aika palasina. Mutta olo oli silti jotenkin harvinaisen tyhjä, sillä onhan tuollaisessa isossa ottelussa helposti sellainen fiilis, että pelaa vähän muillekin kuin itselleen. Ja sitten kun epäonnistuu niin jää jopa syyllinen olo.

No, jokaista uran Grand Slam -finaaliaan harva voittaa, joten ehkä se on vain hyväksyttävä, että neljän voitonjuhliin päättyneen jälkeen yksi kääntyy tappioksi. Ja äkkiä sitä pääsi pois tenniskuplasta, kun lauantaina puoliltaöihin kotiin palattua pääsi suoraan useammaksi tunniksi keittiöön valmistelemaan seuraavan päivän lastemme synttärijuhlia. Ei ole omassa kalenterissa montaa sellaista viikonlopun päivää, jotka voi etukäteen merkitä varmaksi kotona vietettäväksi, ja tämä sunnuntai oli yksi niistä harvoista, jolloin uskalsi synttärit järjestää. Mutta juhlat kyllä sujuivat hienosti kaikin puolin.

---

Maanantaiaamuna heräsin useampaan viestiin, joissa onniteltiin vielä virallisesti ykköspaikan saavuttamisesta. Olihan tuo ollut varsinkin viimeiset puolitoista vuotta aika iso tavoite uralla, ja sen täyttyminen tuntui kyllä valtavalta onnistumiselta. Vaikka samanaikaisesti ajatukset olivat edelleen melko epäuskoiset, sillä enhän olisi muutama vuosi sitten ikinä uskonut, että mitään tällaista voisi uralla saavuttaa. Useamman vuoden tauolta palatessani uskoin, että top100 voisi nelurissa olla realismia, ja ehkä jonkun Grand Slamin voisin päästä pelaamaan, mutta top30 -ranking ja masters-turnaukset tuntuivat aika kaukaiselta. Mutta tässä sitä nyt ollaan listaykkösenä.

Monella tavalla on jopa hienoa, että olemme listaykkösinä Henryn kanssa yhdessä, sillä kyllähän hänen panoksensa tähän saavutukseen on ihan yhtä iso kuin minullakin. Makeaa on hänen kanssaan ollut saavuttaa tämä yhdessä. Ja aika monta sattumaa pomppinut varsin sopivasti oikeaan suuntaan. Lloydin kanssa vuoden 2020 lopulla varmaan emme kumpikaan uskoneet niin nopeaan nousuun suurturnauksiin, mutta aika vauhdilla on Henrynkin kanssa noustu sieltä rankingsijoilta noin 50 ykkösiksi asti. Koko brittisysteemiä sopii siis myös kiittää vuolaasti.

Ja tottakai mukanani on ollut myös ihan mahtava tiimi omasta takaa. Aika monta valmentajaa vuosien varrella, vanhemmat ja vaimo sekä kaikki muut tiimin jäsenet. Moni on ollut myös mukana aika pitkään, Boris vetovastuussa tenniksen osalta kohta kymmenen vuotta, Erik fysiikan puolella yli tuplasti tuon. Mikko on hoitanut fyssarin tonttia kentille paluusta alkaen, ja lääkärini Petri on ollut mukana vielä sitäkin pidempään. Mutta on tiimissä myös mukana monta tuoreempaa lisäystä, kun olen halunnut kääntää kaikki kivet maailmanhuippua tavoitellessani. Pari vuotta mieltä hoitanut psykologini Satu, selkäni uuteen uskoon viime vuodesta alkaen kääntänyt fyssari Jukka sekä viime vuoden lopussa mukaan tullut hengitysvalmentaja Tomi. Ja viime vuodesta alkaen managerina toiminut Jarno, joka on auttanut minua keskittymään olennaiseen sekä saanut myös kasvatettua tiimiä sponsoreiden osalta. Sekä tietysti suuren suuri määrä muita henkilöitä, jotka ovat tuuppineet minua oikeaan suuntaan urallani. Toivottavasti muistan heitäkin kaikkia vielä urani aikana jossain vaiheessa kiittää.

---

Samalla kun ykköspaikka varmistui, hetkellisesti toki mielessä pyöri myös se, että mitä sitten seuraavaksi. Listakärjen tavoittelu on motivoinut antamaan kaikkensa päivä toisensa jälkeen, mutta huipulla ei toki pysy, jos vaatimustasosta yhtään tinkii. Onneksi kilpailuvietti on edelleen korkea, ja varmasti herättää taistelemaan kerta toisensa jälkeen matsitilanteessa, mutta varmasti vaikkapa Dohan kaltaiset aika isolla riskillä kipeänä pelaamiset tulevat jäämään vähemmälle jatkossa. Keskitytään yhä enemmän isoihin kisoihin ja huippukunnon ajoittamiseen silloin, kun sitä eniten halutaan. Mutta toki tämä vuosi halutaan ensin toki myös päättää listakärjessä.

Tiimissä on myös onneksi Louis’n kaltaisia kaiken nähneitä valmentaja, jotka osaavat ohjata meitä oikeaan suuntaan. Hän on urallaan valmentanut toistakymmentä maailman ykköstä, ja kysyinkin häneltä miten hän näkee meidän seuraavat askeleemme. Moni varmaan ajattelee, että turha tuollaisia nyt on ajatella, keskittyisivät vain pelaamiseen, mutta varmasti niin on moni muukin yrittänyt. Helposti ykköspaikkaa alkaa yrittää suojella tai yrittää alkaa kontrolloida liikaa asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Meille tärkeintä on tiedostaa tilanne, olla sinut ennakkosuosikin asemassa jatkuvasti pelaamisen kanssa sekä nähdä itsemme ykkösinä pidemmän aikaa. Uskoa, että kuulumme sinne jatkossakin.

---

Vietin maanantaina lasten kanssa ihan mahtavan päivän kolmistaan metsäretkellä ja Linnanmäellä, ja väkisinkin tuossa päivän aikana tuli monta kertaa sellainen fiilis, että ei voisi asiat kyllä varmaan paremmin olla. Se on upea tunne se, ja varsinkin silloin, kun sen ääreen osaa pysähtyä. Vaikeampia hetkiä varmasti mahtuu jokaisen elämään enemmän kuin tarpeeksi, joten silloin pitää nauttia, kun on siihen on aihetta. Toki nyt tuntui kaikki palaset olevan kohdallaan, mutta en tiedä olisiko päivä ollut yhtään sen huonompi muutenkaan. Istua nyt jäätelöllä auringon paisteessa kauniina kesäpäivänä.

Arki se sieltä kuitenkin vyöryi kovaa vauhtia päälle; tiistaina ohjelmassa oli mielenhuoltoa ja sponsoritapaamisia, kun taas keskiviikkona hoidettiin enemmän kehoa kuntoon. Ja torstaina päivä kului pitkälti Kalastajatorpalla sponsorini Lexian kanssa yhdessä toteutetussa tennispäivässä, jossa oli niin lapsia kuin aikuisia mukana pelaamassa kanssani. Ja päivän päätteeksi vielä reilusti mediatapaamisia, joissa pääsin vastailemaan toimittajien kysymyksiin.

---

Mutta äkkiä oli taas Suomessa viisi päivää vierähtänyt, ja suunta vaihtui perjantaiaamuna kohti Helsinki-Vantaata. Ohjelmassa olisi alustanvaihto nurmelle ja Queen’s Clubin perinteinen ATP500-turnaus. Lento ei pahasti kuormittanut, joten iskimme vielä iltapäivällä treenikentälle, ja onhan se kyllä joka kerta yhtä nautinnollista ruoholle päästä ensimmäistä kertaa lyömään. Ja vielä tuon tason kentille. Liikkuminen on pehmeää, ja pallo suorastaan liukuu luokse. Ja tietysti tältäkin alustalta mieleen tulvii aika monta hyvää muistoa.

---

Lauantaina treenit jatkuivat parilla sessiolla, joista ensimmäisen vedimme Brittien kansallisessa tenniskeskuksessa, kun Queen’s Clubilla oli kenttäaikaa sen verran rajallisesti saatavana naisten kisan ollessa vielä käynnissä ja kaiken lisäksi vähän myöhässä sateiden takia. Mutta ei ole hassummat kentät tuollakaan tarjolla, ja iltapäivällä palasimme vielä viralliselle kisapaikalle toisiin treeneihin.

---

Ruohotennis tuntuu aika nopeasti sujuvan ihan mukavasti, sillä syötössä on rytmi kohdallaan ja volleypeli tuntuu myös tosi vakaalta. Syötönpalautus on toki varsinkin aluksi aika vaikeaa, mutta jaksan kyllä uskoa, että sekin tuosta pikkuhiljaa alkaa löytyä, kun saadaan tarpeeksi toistoja. Tänään ohjelmassa on pisteiden peluuta pariin kertaan, jotta päästään paremmin ja paremmin myös tuon osalta rytmiin. Ja löydetään sijoittumisen kannalta oikeat paikat kuten esimerkiksi palauttajan partnerina oikea-aikainen liike tarpeeksi lähelle verkkoa.

Pääsarja alkaa Queen’s Clubilla maantaina, ja ensimmäistä kierrosta pelataan keskiviikkoon asti. Meidän pelipäivämme ei vielä ole tiedossa, mutta vastus sen sijaan on, kovantason pari Andreozzi/Guinard. Heidän edellinen tappionsa on juurikin meitä vastaan Madridin finaalista, mutta pääosin tuo johtuu siitä, että miehet ovat kumpikin olleet sen jälkeen vuorotellen hetkellisesti loukkaantuneina. Vaikka ruoholla heillä on kummallakin selvästi muita alustoja vähemmän kokemusta, niin en kyllä silti lähtisi yhtään aliarvioimaan vastustajia tälläkään kertaa. Erot ovat nopealla kentällä äärettömän pienet, ja voi hyvin olla yhdestä tai kahdesta pisteestä voitto kiinni. Hereillä saa siis olla alusta loppuun asti ja antaa parastaan. Matsi kerrallaan. Vamos!