US Open R64, Heliövaara/Patten – Cerundolo/Cerundolo 6-4, 6-2

Hienosti lähti käyntiin myös vuoden viimeinen Grand Slam -turnaus! Henry oli alussa tosi kovassa vireessä ja kun minäkin ottelun aikana lämpenin varsin kelvolliseen pelikuntoon, niin argentiinalaisvastustajille ei paljoa jäänyt jossiteltavaa. Parempi voitti ja sillä sipuli. Pelit jatkuvat siis toiselle kierrokselle, sunnuntaina vastaan tulee pari Arnaldi/Struff.

Saatiin eilen torstaina mukavasti varsin onnistunut kenraaliharjoitus alle, kun lyönti tuntui olevan jo vähän paremmin kontrollissa ja Henrykin alkoi treenipisteitä Gonzalez/Moltenin kanssa takoessamme jopa hymyillä kentällä, kun peli alkoi kunnolla napsua kohdalleen. ”I am back”, saattoi jopa hänen suustaan kuulla sanottavan. 😅 Parin tunnin sessio iltapäivällä oli olosuhteidenkin puolesta hyvää harjoitusta tälle päivälle, sillä keli oli hyvin samankaltainen, lähes 30 astetta lämpöä, reilusti kosteutta ilmassa ja auringonpaistetta. Illalla kävimme vielä hyvät kehonhuollot läpi ja söimme yhdessä, joten oli vielä tiimihenkikin tikissä.

Matsipäivän tunnelma oli sopivasti latautunut, kun lähdimme aamukahdeksalta tekemään vajaan tunnin ajomatkaa aamuruuhkassa kohti Flushing Meadowsia. Jo kello kymmeneltä bollatessamme ilma tuntui aika painostavalta, mutta lyönti sen sijaan oli kyllä viikon tähän asti parasta. Palasimme sen jälkeen sisätiloihin syömään ja tankkaamaan ja saimme lopulta odotella lähes kolme tuntia ottelumme alkua, kun edeltävä neluri kääntyi toisen erän ottelupalloista vielä kolmanteen erään asti. Mutta olipahan keho ainakin lämmin, kun oli meidän vuoromme hieman ennen kello kahta iskeä kentälle.



Henry oli heti ottelun ensimmäisessä palautusvuorossa hurjassa vedossa pelaten kolme loistavaa pistettä. Minun ruutuuni nuorempi veljeksistä sortui tuplaan, ja kun osasin murtopallossa katkaista Henryn hyvän palautuksen jälkeen oikea-aikaisesti linjan kiinni, niin murto oli heti meillä. Omissa syöttövuoroissa ei ollut alusta alkaen hädän päivää, ja paikkoja oli itse asiassa murtaa useamminkin niin 2-0 kuin 3-1 -tilanteissa. En kuitenkaan saanut noihin vaadittavia onnistumisia aikaiseksi, vaikka ihan hyvissä lyöntipaikoissa olinkin. Mutta kun omista pidettiin huolta, niin ensimmäinen erä tuli meille lopulta 6-4.

Toisessa erässä vastapuolelta pelattiin pari parempaa syöttövuoroa alkuun, mutta 2-2 -tilanteessa pääsimme taas edelle, kun kaivoin murtopallossa hyvin Franciscon ykkösen takaisin ennen kuin hän sortui rystyvirheeseen. 4-2 -tilanteessa kävi sitten jo vähän tuurikin, kun ensin pelasin huippupisteen, mutta löin iskulyönnin pokalla pahasti leveäksi ja pitkäksi. Pallo osui kuitenkin ilmassa pois alta juoksevaan Franciscoon kentän rajojen ulkopuolella ja meillehän tuosta piste tuomittiin. Murtopallossakin palautukseni hipaisi juuri sopivasti verkkonauhaan. Mutta toki näissä karkeloissa otetaan kaikki tuollaiset aina vastaan. Henry syötti vielä puhtaasti ottelun 5-2 -tilanteessa kotiin ja homma oli siten reilussa tunnissa paketissa.


Kyllähän tämä sellainen sopivan vakuuttava ensimmäisen kierroksen matsi oli, ja kelpaa hyvällä fiiliksellä jatkaa eteenpäin. Hävisimme koko ottelussa ainoastaan neljä pistettä omissa syöttövuoroissamme, kaksi mieheen, joten ei kyllä ollut omissa syöttövuoroissa paljoa moitittavaa. Palautusvuoroissa painetta saatíin sen sijaan luotua aika mukavasti, ja pidemmätkin rallit olivat pääosin kivasti kontrollissa. Eikä verkkopelin hallinnastakaan ollut epäselvyyttä, siinä veimme kyllä voiton 6-0.

Omassa pelissä alku oli aavistuksen takelteleva, olin useamman kerran lyömässä palloa jopa liian aikaisin, hieman ylireagoivassa tilassa siis. Mutta tein puoltenvaihtojen aikana ensimmäisessä erässä pari kertaa pienen rauhoittavan rutiinin hengityksen avulla, ja pääsin tuon jälkeen selvästi paremmin myös ajoitukseen kiinni. Pari kertaa kentän nopeus toki silti pääsi ottamaan miehestä voiton vastapuolen moukaroidessa kämmeniään tai ykkössyöttöjään, mutta kuitenkin pelissä oli selvästi paljon hyviäkin aineksia. Ja syötössäkin oli järkeä, ensimmäisessä syöttövuorossa oli ykkönen kateissa, mutta sen jälkeen alkoi löytyä, enkä itse asiassa hävinnyt enää pistettäkään.

Olen nyt pari päivää tehnyt ennen kentälle astumista tosi huolelliset liikkumistreenit, mikä tuntuu tosi hyvältä, kun palloa aletaan lyömään. Varsinkin kun tulee ikää, niin jalka ei enää liiku napista painamalla tai vain päättämällä, että nyt juostaan, vaan erilaisia rytminmuutosharjoitteita, split stepin tarkkuutta sekä ylipäätänsä askeltiheyden nopeuttamista pitää tehdä paljon myös kentän ulkopuolella. Välillä unohtuu itseltäkin pikkuisen tuo osa-alue, sitä keskittyy salilla enemmän lihasten aktivointiin kuminauhoilla ja erilaisilla avaavilla harjoitteilla sekä ylipäätänsä voimatasojen ylläpitoon. Mutta ei saa missään nimessä unohtaa nopeusjuttuja ja jalkatyön tarkkuutta. Harvoin sitä on hyvällä jalkatyöllä nimittäin huonosti tullut palloa lyötyä.


Tunnelma on siis New Yorkissa mallillaan, olosuhteisiin aletaan päästä päivä päivältä paremmin käsiksi ja kisat jatkuvat. Seuraavat vastustajat Arnaldi/Struff hoitivat tänään oman matsinsa näytöstyyliin häviten vain kaksi gamea, joten pitää kyllä olla valppaana, että mitä sieltä on meitä vastaan tulossa. Struff on nelurikentilläkin pärjännyt vuosien saatossa mainiosti dominoiden kenttää syötöllään ja palautuksellaan, mutta Arnaldin nelurimenestys on ollut vähäisempää. Tiedetään siis varmasti kumpaa kannattaa ainakin paperilla painostaa. Mutta pääasia on tietysti pitää oma peli vakaana ja jatkaa erityisesti tätä syöttämistä.

Toisen kierroksen ottelumme on kaiken järjen mukaan ohjelmassa sunnuntaina, joten treenataan huomenna kevyesti ja laitetaan sitten taas ylihuomenna homma käyntiin. Vamos!

6 thoughts on “US Open R64, Heliövaara/Patten – Cerundolo/Cerundolo 6-4, 6-2

  • Hienosti alkoi, ei muuta kuin samalla moodilla jatkossakin, tsemppiä! Tuo liikkumistreeni / jalkojen herättely ennen peliä oli varmasti hyvä idea. 👌

  • Juu ajatusmukana ja lisää hengitysharjotuksia, että saadaan pää ja koko kroppa toimimaan synkassa 🎾😊👍
    Positiivisella otteella, ilon ja pelinautinnon myötä eteenpäin!
    Vamos! 🎾🎾🎾

  • Kyllä oli Henry hurjassa iskussa heti lähdöstä. Ei varmasti ollut kiva syöttää hänelle, kun oli ihan sama millaista palloa tarjoaa, niin se tulee takaisi ja kovaa. Sinulla peruslyönti haki vähän itseään, mutta luotto siihen riitti ja sehän lähti kulkemaan. Nyt ei lennellyt mailat, vaan järkevät ajatukset. 🙂

    Peli oli teiltä paljon parempaa kuin mitä se elokuussa oli, joten oikeita asioita on siis tehty. Peli alkaa asettumaan noihinkin olosuhteisiin juuri oikeaan aikaan.

    Eikö tästä Struffista pitänyt aikanaan tulla Henri Kontisen nelinpelipari? Se kertoo jotain siitä, millainen potentiaali hänellä on nelinpeliin. Onhan siellä turnausvoitto tällekin kaudelle, vaikka ei ole juurikaan edes pelannut. Luulenpa, että kannattaa ihan kentälläkin painostaa Arnaldia. 😀

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *