Madrid ATP1000 SF, Heliövaara/Patten – Johnson/Zielinski 6-3, 4-3 rtd.

Finaali kutsuu Madridissa, vaikka tietysti siinä mielessä vastustajien kannalta harmillisesti, ettei Johnson pystynyt pelaamaan ottelua loppuun asti. Peli tuntui kuitenkin kokonaisvaltaisesti olevan edelleen mukavasti kohdillaan, ja huomenna päästään nautiskelemaan keskuskentän tunnelmasta, kun vastaan finaaliottelussa tulee kovalyöntinen pari Andreozzi/Guinard.

Eilisen voiton jälkeen tunnelmat olivat luonnollisesti kohdallaan, kun kauden paras massakenttämatsi loi uskoa siihen, että tälläkin alustalla tullaan pärjäämään. Vatsaongelmatkin alkavat pikkuhiljaa vihdoin olla takana päin, ja aamulla herätessä mies tuntui olevan kivasti valmiina myös fyysisesti. Calvin ja Louis pysyivät tämän päivän täysin neutraaleina sivustaseuraajina, mutta olivat kuitenkin mukana aamubollauksessa kentällä sekä kuunteluoppilaina matsia edeltävässä taktiikkapalaverissa. Päärooli oli kuitenkin tällä kertaa pelaajilla, ja boksissammekin oli ainoastaan fyssarimme Mikko, kun kentälle puoli kahdelta lähdettiin tallustamaan.

Juuri ennen kentälle menoa lämmittelyalueella kävi kuitenkin vastapuolelle vahinko, kun Johnson pyöräytti nilkkansa ikävästi juuri viimeisissä spurteissaan. Fysio teippasi äkkiä nilkan jotenkuten kasaan, ja kun kentälle asteltiin, niin en kyllä rehellisesti sanottuna huomannut vaikkapa alkubollauksessa mitään suurempia ongelmia. Mutta 2-1 -tilanteeseen päästyämme Johnsonin ensimmäisessä syöttövuorossa kävi kuitenkin selväksi, ettei hän täysin pystynyt vasemmalla jalallaan ponnistamaan. Otimme tuosta kaiken hyödyn irti vahvalla palautusvuorolla ja murrolla, mikä riitti lopulta aina erävoittoon asti, kun oma syöttämisemme oli priimaluokkaa.

Toisessa erässä minä jatkoin taas syöttämistä ensimmäisenä, kun aurinko oli toiselta puolelta pahasti oikeakätisen silmässä. Pientä jännitystä oli ilmassa Henryn syöttövuorossa 1-2 -tilanteessa, kun vastustajat saivat kaksi murtopalloa, mutta kaksi erinomaista syöttöä pitivät meidät tasoissa. Ja lopulta 3-3 -tilanteessa saimme toistamiseen Johnsonin syötön murrettua, kun kämmenpalautukseni linjaa pitkin onnistui. Vastapuolella oli tuohon asti elätelty toiveita meidän kipsaamisestamme tai heikommasta päivästä, mutta kun tilanne alkoi näyttää toivottomalta, niin he päättivät heittää pyyhkeen kehään lisävahinkojen välttämiseksi.


Ei ole koskaan helppoa pelata, jos vastapuolella on pientä loukkaantumista, ja ei se kaukana tänäänkään ollut, että vaikkapa toinen erä olisi voinut mennä tiukallekin. Oma kokemukseni oli kuitenkin kentällä rautaa, ja tuntui, että olin tosi hyvin pelin sisällä alusta alkaen; syöttö toimi, palautus toimi ja muutenkin olin aktiivisena haluamassa palloa monta kertaa. Toki joitakin heikompiakin lyöntejä aina mahtuu mukaan, mutta erityisesti syöttöpelin laatu kyllä ilahduttaa, sillä hävisin viidessä syöttövuorossani vain yhteensä kolme pistettä ja ykkösetkin napsuivat ruutuun yli 70% tarkkuudella.

Zielinski pelasi tänään selvästi vailla paineen hiventäkään ja onnistui muutamissa upeissa lyönneissä, mutta Johnson oli vastapuolella kyllä selvästi pulassa etenkin syöttönsä ja liikkumisensa kanssa. Nelurissa pystyy kuitenkin yllättävän hyvin peittelemään toisen heikkouksia, ja pistelaskusysteemi pitää helposti tilanteen jännänä pitkään. Niinpä olikin meiltä tosi tärkeää pitää fokus kasassa ja mieli energisenä, mutta silti muistaa kärsivällisyys. Ratkaisemme ottelun sitten, kun on siihen oikea hetki. Ja kyllähän se hetki lopulta tuli.

Lauantain finaali siis odottaa, ja aika pitkä matka on tähän tultu ensimmäiseltä kierrokselta alkaen. Toisella kierroksella oli aika pienestä kiinni, että kisat olisivat päättyneet, mutta tässä sitä nyt ollaan. Saa siis varmasti pelata rennosti huomenna, varsinkin kun vastaan tulee tosi kovassa vireessä olevat Andreozzi/Guinard. Kumpikin leipoo palloa minkä kädestä irti saavat, ja varsinkin Guinardin peruslyönnit ovat kyllä ajoittain aivan hurjia pommeja. Kumpikaan ei verkolla kuitenkaan ole parhaimmillaan, ja tuota meidän pitää pystyä hyödyntämään, vaikka kehitystä on heillä toki lentolyönneissäkin viime aikoina paljon tapahtunut. Kohtasimme heidät viime syksyn Aasian kiertueella kahdesti, Pekingissä voitimme kahdessa tie breakissa, kun taas Shanghaissa hävisimme ottelupallojen jälkeen MTB:ssa. Voisi siis olettaa, että tiukka matsi on huomennakin tulossa.

Finaali pelataan lauantaina paikallista aikaa kello 14 eli Suomen aikaa tuntia myöhemmin. Siistiä päästä hakemaan viikolla täydellistä lopetusta, mutta nautitaan kuitenkin piste kerrallaan. Vamos!

14 thoughts on “Madrid ATP1000 SF, Heliövaara/Patten – Johnson/Zielinski 6-3, 4-3 rtd.

  • Hienoa päästä taas seuraamaan finaalia, vaikka luovutusvoitto jättääkin aina hieman valjun maun. Mutta ei anneta sen haitata. Katsoin vastustajienne välierän. Hyvällä pelillä te olette kyllä ehdottomia suosikkeja. Ei paineita. Toivottavasti paljon nautinnollisia palloja 🙂

  • Eipä sitä tosiaan viitsi voitolla paljon retostella kun vastustaja joutuu luovuttamaan. Mutta hyvin palauttelit ja kokonaisuus teillä näytti hyvältä. Huomenna sit jännitetään luultavasti ihan alusta loppuun saakka. Paukutelkaa homma kotiin!!!?

  • Aika mukavasti vuosi alkanut ja jatkunut, mikäs siinä. Varmasti mukava pelata Madridissa jos ja kun olo alkaa olla kaikinpuolin hyvä. Huomenna pelaatte finaalissa todennäköisesti katto pään päällä (sadetta), joten vielä kotoisa fiilis sitä myöten. Paineet vastustajalla. He tietävät kuinka kovassa vedossa olette. Hyvällä liikkeellä ja sopivasti hyökkäävällä asenteella saatte vastustajat horjumaan epämukavuusalueelle. Paljon palloja Guinardille.

  • Onneksi olkoon tämän päivän pelistä, joka oli selvä jatkumo eilisestä, tosi upeasta työskentelystä. Teidän aktiivisuutenne, taidokkuutenne ja hallintanne kentän kaikilla osa-alueilla vain korostuvat ja paranevat kerta kerralta! 👌👌👌 On myös iso ilo katsoa syöttötyöskentelyäsi, niin eilen kuin tänäänkin!!! Arevalo/Pavic olivat usein yllättävän aseettomia palauttaessaan syöttöjäsi. Samoin kaverit toisella puolen verkkoa tänään. Mielestäni te olette myös entistäkin aktiivisempia ja nälkäisiä takomaan pisteitä. Samalla spiritillä huomiseen, todella jännittävään finaaliin. Just let it burn!!! 👍👍👍 💪💪💪

  • Massa-asetuksista on tullut jauhettua ja kyllähän ne hyvin kohdallaan ovat. Ensimmäisen massatonnisen finaali ja eipä tuo taida olla kuin toinen kaiken kaikkiaankaan. Kova saavutus jo itsessään, mutta onhan tuossa voittokin tarjolla.

    Aika äkkiä tänään selvisi, että ei siellä vastapuolella kykene liikkumaan kuin toinen pelaaja, mutta hyvin kyllä roikkuivat mukana siitä huolimatta. Kovaonninen kaveri tuntuu Johnson olevan. Viime vuonna, kun alkoi kulkemaan, meni ranne ja nyt sitten nilkka.

    Tiukka vääntö finaalista varmasti tulee ja teidän seinän tulee verkolla kestää pommitusta. Omista syöttövuoroista huolella kiinni pitäen ja palautuksissa painetta antaen, niin hyvä siitä tulee.

    Jos sellainen rankinghuomio sallitaan, niin ohititte Lloydin ja Julianin. Vähän eri suuntiin teidän käyrät osoittavat, mutta eiköhän ne pian jälleen kohtaa.

  • Onnittelut finaalipaikasta ja tsemppiä siihen!! Pelinne on parantunut koko ajan ja voitto aivan ansaittu.
    Uskon, että lopputulema olisi ollut sama, vaikka Johnsonin nilkka olisi ollut kunnossa. Muutama pidempi taistelupiste olisi ehkä nähty enemmän, mutta teidän pelinne oli tänään niin suoraviivaisen tehokasta, että kyllä sillä olisi täyskuntoinenkin vastustajapari talttunut.

  • Aika hienon Madririn viikon olemme saaneet täällä kotikatsomoissakin kanssanne viettää! Ja huomenna finaaaaaaliiiiiiiiiiii 🥳💪💪Tsemppiiiiiiiìiii, säihkykää 🤩🤩

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *