Davis Cup Suomi – Monaco 1-3

Kaikki oli pedattu upeaa Davis Cup -viikonloppua varten, mutta niin vain monacolaiset tulivat ja pilasivat kotiyleisön juhlat. Lauantain tunnelma areenalla oli kohdallaan, mutta tulos jäi piippuun. Sekä nelinpeli että ykkösten kaksinpeli kirjattiin vierasjoukkueen voitoksi kolmessa erässä, ja niinpä Suomen pelit jatkuvat taas ensi helmikuussa yhtä pykälää alempana.

Viikonlopusta on nyt ehtinyt pari päivää toipua, mutta ei ole harmitus kyllä edelleenkään tiessään. Oma peliesitys ei ollut sillä tasolla, jolla olen tottunut operoimaan, ja tottakai tällaisessa joukkuemuotoisessa pelimuodossa tuo harmittaa vielä tavallista enemmän. Kaikki tuntui valmistautumisen kanssa menneen nappiin, mutta ei vain tosi paikassa saanut oikein itsestä irti. Ja jotenkin edelleen mies aivan poikki myös fyysisesti. Mutta onneksi nyt ehtii hetken levähtää.



Itse ottelukaan ei alkanut ollenkaan hassummin. Patti löi kolme erinomaisen matalaa palautusta Arneodon ensimmäisessä syöttövuorossa 2-1 -johdossamme, ja kun tuosta meille murtopallo avautui niin emme jättäneet sitä käyttämättä. Tavaramerkkirystylobbini toimi ja Patti poimi volleyn hienosti verkolta pois. Matsi oli siis erinomaisesti hallussa, kunnes 5-3 -tilanteessa Pattin syöttäessä erää kotiin piti vielä hakea ratkaisua vähän syvemmältä. Mutta loistava taistelupito kolme murtopalloa selvittäen toi meille avauserän.

Toisessa erässä olimme vastustajien syöttövuoroissa aika purjeessa, eikä murtopaikka ollut lähelläkään. Vastustajien syöttäminen oli tarkkaa ja monipuolista, mutta ei meillä kyllä palautuksissa ollut minkäänlaista laatua. Pelastin tärkeästi kolme murtopalloa 3-4 -tilanteessa omalla syötölläni, mutta 4-5 -tilanteessa Arneodo löysi eräpalloon täydellisen palautuksen Pattin varsin onnistuneeseen ykkössyöttöön ja yhtäkkiä olivat erät sitä myöten tasan.

Kolmannessa erässä sama meno jatkui, emmekä oikein saaneet mitenkään paikkoja avattua palautusvuoroillamme. Siirryimme vastaanottamaan vastustajien ykkösiä molemmat takana, mutta ei sekään oikein avannut tietä onneen. Arneodon syöttö yskähteli aavistuksen 2-2 -tilanteessa ja pääsimme 30-30 -tilanteeseen tuplan avittamana, mutta tuon lähemmäs ei ollut asiaa. Ja 2-3 -tilanteessa vastustajat onnistuivat murtamaan Pattin syötön erän ainoalla murtopallolla. Jotain takaa-ajoa olisi meiltä vielä loppuun toivonut, mutta kun sellaista ei nähty, niin tuo murto riitti lopulta Monacolle otteluvoittoon.


Aika jotenkin sellainen mitäänsanomaton kuva jäi omasta peliesityksestä nelurin jälkeen. Syöttöpeli toimi kyllä varsin mukavasti, eikä minun syöttöjä ottelussa murrettu, mutta palautuspeli ontui pahemman kerran, ehkä pahemmin kuin koskaan, eikä verkollakaan tekemisen laatu ollut totuttua. En voittanut ottelussa ainoatakaan pistettä, jossa vastustajat saivat ykkössyötön ruutuuni kenttään, ja kun heillä pysyi prosentti korkeana, niin vähiin jäivät siis palautuspisteiden voitot ylipäätänsä. En jostain syystä lukenut normaaliin tapaan vastustajien syöttösuuntia ja ne kerrat, kun olin pallon takana, niin lyönnit olivat merkillistä räpellystä erityisesti kämmeneltä.

Samanlaista epävarmuutta oli havaittavissa myös verkolta. Tuo osa-alue oli ainoa, joka ei kyllä treeniviikollakaan tai edes jenkkikiertueella ollut ihan kohdallaan, mutta jotenkin sitä toivoi, että matsissa tuosta jotenkin selviytyisi. Syöttäjän partnerina tuli kuitenkin lyötyä monta palloa vääriin paikkoihin ja ylipäätänsä monta kertaa en saanut palloa tapettua paikoista, joista se olisi ollut mahdollista. Vastustajat käyttivät myös hyvin lobbipalautusta hyväkseen, eikä tällaisella matalapomppuisella alustalla ja pehmeillä palloilla ole helppoa iskulyöntejä tappaa. Mutta omasta mielestä löin iskuja kyllä varsin hyvin, tosi monta kertaa monacolaiset saivat vain kaivettua nuo takaisin ja piste jatkui. Todella turhauttavaa tuokin.

Henki Pattin kanssa oli minusta läpi ottelun kohdallaan, eikä ottelu tuohon missään nimessä ratkennut. Tällä kertaa pelillisesti oli vain jostain syystä joku takalukko lukossa. Voisiko olla jotain sellaista, että haluaa onnistua niin paljon, että tekeminen ei sen takia pysy kasassa. Tai jännityksen myötä keho on vähän yli- tai alivirittyneessä tilassa. En kuitenkaan oikein edes osannut sanoa mihin suuntaan olisin mielentilaa halunnut siirtää, sillä sinänsä kaikki tuntui olevan kunnossa. Lyönti ei vain osunut kohdalleen.

Aika harvoin tällaisia pahempia pelillisiä epäonnistumisia on onneksi viime aikoina eteen osunut, varsinkin kun fyysisesti mies tuntui olevan ihan hyvässä iskussa, eikä mitään fyysisisä rajoitteita siis kehossa ollut. Tietysti täytyy muistaa, että vastapuolella oli kaksi ihan osaavaa pelaajaa myös, ja he kyllä onnistuivat parantamaan suoritustaan läpi ottelun. Eikä heiltä nähty oikeastaan minkäänlaista yhtä pistettä pidempää fokuksen laskua ottelun aikana. Olisimme tarvinneet tällä kertaa pikkuisen apuja tuolta suunnalta, mutta sellaistakaan ei ollut tarjolla. Parempi siis voitti.

Nelinpelin käännyttyä monacolaista eduksi, olisi seuraavat kaksi kaksinpeliä pitänyt Suomen voittaa. Otto esitti hienon taistelun, mutta Monacon ykkönen Vacherot oli lopulta melkein kolmen tunnin väännön jälkeen parempi. Ja niin oli monacolaisten voitonjuhlien aika. Meidän joukkueemme poistui hallilta varsin nopeasti, illalla kävimme vielä yhdessä syömässä ja reflektoimassa viikkoa, mutta palasin kyllä jo tuon jälkeen omaan kotiin nukkumaan. Ja heti sunnuntaiaamusta sai onneksi lasten kanssa touhutessa siirrettyä ajatuksia jo eteenpäin.


ATP-kiertue jatkuu seuraavaksi Kiinaan, mutta oma osallistumiseni noihin kisoihin on yhä vähän epävarmaa. Ilmoittautuminen Shanghain kisaan päättyi eilen, ja laitoimme kyllä nimemme Henryn kanssa listaan, mutta katsotaan nyt vielä hetki, mitä tuon matkan kanssa tehdään. Wien, Pariisi ja Torino ovat viiden viikon kuluttua varmasti ohjelmassa, mutta nyt siis otetaan vielä hetki happea ennen kuin tehdään lopullinen päätös tulevien viikkojen ohjelmasta. Päivittelen kyllä tietoa tänne blogiin, kun tilanne selkenee. Siihen asti nautitaan kauniista syyssäästä ja ladataan akut kauden loppurutistukseen.

10 thoughts on “Davis Cup Suomi – Monaco 1-3

  • Kiva kun päivittelit! Sellaista se urheilu on, välillä mennään kovaa ja korkealla, sitten välillä tulee isojakin pettymyksiä. Leuka vaan pystyyn Harri ja katse eteenpäin. Vastustaja oli tiukassa paikassa ja kova ja ilmaiseksi ei saanut oikein mitään. Krediittiä myös heille.

    Nyt ehkä pieni levon paikka tulee tarpeeseen ja sitten katse kohti loppukautta. Oli se sitten Shanghaissa, tai vasta Wienissä.

  • Täysin samalta tuo peli kyllä näytti katsomoonkin.

    Mutta ei sitä aina voi onnistua, edes kotiyleisön edessä. Kaikki meistä tietää, että teit parhaasi.

    Eli ei muuta kuin leuka ylös ja eteenpäin.

    Tunnelma areenalla oli mahtava, joten toivottavasti saadaan näitä kotipelejä pian lisää 😊

  • Shanghain valoissa jatketaan…😉
    toivottavasti 🎾 Oishan se hyvä käydä pelaamassa kunnon matseja ykköspeliparin kanssa!
    Onnee ja tsemppii loppukauteen ja erityisesti finaaliturnaukseen 🎾🎾🎾

  • Tuo museoon saatu ottelupallo sai minut pohtimaan, että saako turnausvoittajat yleensäkin ottelupallon itselleen? Ja jos näin on, niin oletteko aina ottaneet Henryn kanssa kivi, sakset, paperi -ratkaisun siitä kumpi sen saa vai mitenkä?

    Vähän oli toiveissa, että tämä blogi venyi sen takia, että saadaan selvyys tuon Kiinan reissun osalta. Mutta tämä menikin osastoon, miten pidetään hullua jännityksessä? No kerron sen seuraavassa blogissa.

    Pitkä ja suurta menestystä tuottanut kausi teillä on jo takana ja varmasti osaatte tehdä oikein ratkaisun siitä, missä vaiheessa kautta kannattaa jatkaa. Torinossa olisi kiva pelata niin, että peli on jälleen parhaassa iskussa, joten sitä kohti tavalla tai toisella.

    • Oli kyllä aivan tuurilla saatu tuo Wimbledonin ottelupallo! Siinä tuuleteltiin kättelyn jälkeen verkon toisella puolella oman boksimme suuntaan, kun huomasin pallon maassa T-pisteen tuntumassa ja nappasin taskuun. Ensimmäinen kerta koskaan, kun voittopallon olen saanut ja vähän tuurilla osui nytkin. Mutta sitäkin makeammin. 🙂

      Ja Shanghain osalta varmasti tilanne viimeistään ennen kisan alkua selkeytynee. 😅

  • Ei voi mitään, se on nyt vaan taas haettava uutta vauhtia helmikuussa. Toivottavasti uusi mahdollisuus aukeaa!
    Oisko nyt käynyt kuitenkin niin, että yritystä oli liikaa. Just ennen matsia oli niin valtavasti hehkutusta ja palkinnon jakoa, että helposti tulee tunne, että nyt täytyy esittää sankaritekoja solkenaan. Mutta niin tai näin, nokka kohti loppuvuoden kahinoita ja tsemppiä niihin!!!

    • Tuo on tosi osuvasti analysoitu. Kun haluaa ja yrittää liikaa, häviää kosketus siihen tärkeimpään eli antaisi vain asioiden tapahtua ja pysyisi hetkessä. Mutta jälleen kerran, aika paljon helpommin sanottu kuin tehty.

  • Kiitos postauksestasi!

    Liian suuret pakkovoittaa-paineet nelinpelissä oli, joten silloin harvemmin pystyy parhaimpaansa, saati sitten nauttimaan. Ja kova oli kyllä vastuskin. Hienoa, että et lähde koskaan muita syyllistämään, vaan analysoit näissäkin postauksissasi aina omaa peliäsi. Ja suuri kunnioitus myös sille, että et levittele juoruja muista pelaajista ilman asianomaisten lupaa, vaikka me kärsimättömästi kaikista/ kaikesta kyselläänkin 😆

    Onnittelut DavisCupissa saamastasi palkinnosta, olet sen kyllä toden totta ansainnut! Ja hieno idea oli viedä voittoisan Wimbledonin tavaroita näytille meille kaikille! Nyt on monta ”must visit”-kohdetta, kun pääkaupunkiseudulle seuraavan kerran eksyy 🤩

    Ja ilo kuulla että kroppa on kunnossa 💪💪Jatketaan 🤗🎾 , kun aika on…

  • Oli monta tiukkaa matsia, jotka kaikki kääntyivät vastustajille. Hävisitte, mutta kaaduitte kuitenkin saappaat jaloissa. Aika erikoista että Monacosta, Kaivarin kokoiselta alueelta tulee parempia pelaajia kuin Suomesta. Ei muuta kuin pää pystyyn ja kohti syksyn loppu rundia. Miksi muuten valitsette aina Wienin turnauksen Baselin sijasta?

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *