Vuonna 2013 huhtikuussa pelasin ensimmäisen urani viimeiset ottelut Davis Cupissa Irlantia vastaan. Kroppa oli aika hajalla, usko omaan tekemiseen sekä menestysmahdollisuuksiin aika alhaalla ja taloudellinen yhtälö vähän haastava. Kokonaisuutena tuntui, että olin saavuttanut tennisurallani sen tason, mikä saavutettavissa oli eli top200 kaksinpelissä ja lähelle top100 nelinpelissä. En ollut mitenkään pettynyt, vaan päin vastoin erittäin ylpeä siitä mitä olin urallani saavuttanut!
Elämässä kiinnosti kuitenkin muut jutut. Olin aina pitänyt B-vaihtoehtoa tennikselle olemassa käymällä lukion loppuun ja hakemalla ja pääsemällä sisään Aalto-yliopistoon. Alusta asti oli selvää, että pelaan tennistä niin kauan täysillä kuin siltä tuntuu ja teen sen jälkeen uran työelämässä, jos rahatilanne ei mahdollista suoraan eläkkeelle jäämistä tennispelaajan uran jälkeen. Menestyksennälkäisenä tyyppinä ajattelin tottakai, että työelämässä pääsee ihan yhtälailla kokemaan nousua huipulle, ja unelmatyönäni oli joku päivä olla jonkin ison firman toimitusjohtaja.
Niinpä aloitin heti keväällä 2013 ensimmäisen oikean työni Helsinki-Vantaan lentoasemalla palveluneuvojana. Työpäivä alkoi monesti klo 5 aamulla, mutta ei se minua haitannut, ehtihän sen jälkeen kesällä helposti vaikka uuden harrastukseni eli golfin pariin. Tennistä tuli pelattua tosi vähän, ei ollut mitään sen ihmeellisempää kiinnostusta käydä vaikka vain lyömässä. Pari kansallista kilpailua aika vähällä treenillä kävin kokeilemassa, mutta eipä niissä tullut kisavoittoja, kun ei ollut treeniä alla. Eikä pelaamisesta myöskään oikein nauttinut, kun jalka oli tahmea ja pelintaso muutenkin niin kaukana siitä, mitä olisi halunnut sen olevan.
Matkustamista kuitenkin kaipasin heti alusta asti ja aika paljon kävinkin erilaisilla viikonloppumatkoilla Euroopassa ja jonkun kerran kauempanakin. Matkustaminen ilman tennisbägejä oli myös aika erilaista ja rentouttavaa, koska matkaohjelmaan ei tarvinnut sisällyttää mitään pakollista. Lentokoneharrastajana myös lennot sai valita ilman, että tarvitsi miettiä miten kroppa palautuu. Muutin kesällä 2013 myös omaan kotiin ja ostin ensimmäisen oman auton. Tietynlaista aikuistumista oli siis havaittavissa, ja onpa sekä tuo asunto että auto yhä käytössä.
Aloitin syksyllä 2013 myös opinnot tuotantotalouden linjalla Otaniemessä. Opiskelijaelämä ei kuitenkaan jotenkin tuntunut ollenkaan omalta paikaltani, joten kävin paikalla Otaniemessä käytännössä ainoastaan pakolliset tentit ja muuten opiskelin itsenäisesti. Muutenkin suhtautumiseni opiskeluihin oli enemmän suorituskeskeinen, tarvittavat opintopisteet vain kasaan ja paperit kouraan, jotta voisi siirtyä kunnolla työelämään.
Jälkeenpäin ajateltuna opiskeluajasta olisi toisenlaisella lähestymisellä voinut saada paljon enemmänkin irti kavereiden ja kontaktien myötä olemalla enemmän mukana esimerkiksi ainejärjestön toiminnassa. Mutta toisaalta etänä opiskelu antoi mahdollisuuden tehdä elämässä paljon muutakin opiskeluaikana, sillä opiskeluihin käytetty aika oli näin merkittävästi pienempi. Mitä järkeä on istua luennolla kuuntelemassa, kun joku selittää kaksi tuntia asiasta, jonka lukemiseen ja sisäistämiseen kirjoista menee vartti? Varsinkin, kun nykyään niin suuri osa opetuksesta on englannin kielellä ja sanoma varmasti muuttuu sekä yksinkertaistuu, kun suomalainen professori opettaa suomalaisia opiskelijoita englanniksi.
Varmasti opiskeluihin olisi siis voinut panostaa enemmänkin, mutta toistaiseksi ainakin olen ollut jälkiäteen tyytyväinen omiin valintoihini. Saatoin myös nyt jatkaa töitäni lentoasemalla samaan tapaan kuin kesällä, ja sitä kautta päiviin tuli enemmän täytettä.
673380 914573I dont agree with this specific write-up. However, I did researched in Google and Ive located out that you are correct and I had been thinking inside the incorrect way. Continue producing quality material related to this. 163332