Kauden 2019 alku Australiassa ja Aasiassa ei siis lähtenyt käyntiin ihan toiveideni mukaan ruotsalaispari Andre Göranssonin kanssa. Helmikuun lopun Bangkokin kisojen aikana sain kuitenkin yllättävän viestin chileläiseltä Hans Podlipnikilta, joka kyseli halujani pelata yhdessä kevään aikana. Tiesin Hansin päässeen aiemmin urallaan muun muassa Wimbledonin kvartseihin ja olleen 50 parhaan joukossa maailmanlistalla, joten odotin innolla yhteisiä kisojamme maaliskuussa ja toivottavasti siitä eteenpäinkin. Kaiken lisäksi Hans oli kuulemani mukaan todella positiivinen ja mukava tyyppi.
Aloitimme yhteispelit Hansin kanssa maaliskuun alussa Kiinasta, jossa ohjelmassa oli kolme kisaa peräkkäin. Ensimmäinen viikko Zhuhaissa, toinen Shenzhenissä ja kolmas Zhangjiagangissa. Lensimme Hong Kongiiin ja jatkoimme siitä autolla upouutta siltaa pitkin Kiinan puolelle Zhuhaihin jo viisi päivää ennen kisan alkua valmistautumaan yhteispeliin, ja tuntuikin heti alusta asti, että treeneissä Hansin kanssa oli tosi hyvä intensiteetti ja laatu. Sää Zhuhaissa aiheutti omat haasteensa, kun sadetta tuli taivaalta oikeastaan joka päivä ja suuri osa otteluista ja treeneistä piti pystyä järjestämään kahdella katetulla kentällä tai valtavalla keskuskentällä, jonka katon pystyi tarvittaessa sulkemaan. Mutta aloitimme treenit monesti jo klo 7 aamulla, jotta saimme koko kentän käyttöömme ja näin treenin laatu pysyi korkealla.
Itse ottelut Zhuhaissa eivät kuitenkaan menneet ihan nappiin. Nelinpelin avauskierros paria Cacic/Moriya tuli takkiin melko selvästi vähän vaisun esityksen jälkeen. Kaksinpelissä pääsin mukaan neljän pelaajan karsintoihin, joissa voitin avauskierroksella paikallisen villikortti-pelaajan, mutta pääsarjassa tuloksena oli kuitenkin tappio korealaiselle Yunseong Chungille. No, jatkoimme tämän jälkeen ahkeraa treenaamista ja lisäsimme erityisesti nelinpelipisteiden peluuta treenisisältöön, jotta löytäisimme oikeat sijoittumiset. Myös toistemme kuviot tulisivat toivottavasti näin selkeämmiksi. Sadepäivät tarkoittivat kuitenkin edelleen tosi aikaisia treenejä, mutta toisaalta iltapäivisin jäi aikaa tehdä jotain muuta. Esimerkiksi tennisklubilta katsottuna tien toisella puolella aidan takana sijaitsi Macaon erityishallintoalue, jonne lähdinkin yhtenä iltapäivänä pistäytymään ihmettelemään maailman suurimpia kasinoja.
Reissu jatkui viikon jälkeen Zhuhaista muutaman tunnin automatkan päähän Shenzheniin, jossa ohjelmassa oli astetta isompi kisa, 90 pisteen challenger. Kaksinpeliin ei tällä kertaa ollut asiaa, mutta nelinpelissä sen sijaan pääsimme tällä kertaa pisteiden makuun ensimmäisen kierroksen voitolla Lopez-Perez/Ratiwatana -parista. Kvartseissa pelasimme reissun parhaan ottelumme, mutta sekään ei tällä kertaa riittänyt, kun tämän vuoden Australian avointen finaalipari Purcell/Saville vei voiton kolmessa erässä. Yhteispelimme oli mennyt kuitenkin selvästi eteenpäin ensimmäisestä viikosta ja fiilis oli yhä positiivinen matkan jatkuessa kolmannelle viikolle.
Kolmannen viikon kisapaikka Zhangjiagang sijaitsi parin tunnin lentomatkan päässä Shanghain lähettyvillä, ja ilmatkin olivat jo selvästi paremmat. Pääsin tällä kertaa jälleen mukaan kaksinpelin karsinotoihinkin, jossa otin voiton Sveitsin Luca Margarolista ennen kuin pääsarjassa brasilialainen Guilherme Clezar oli parempi. Nelinpelissä tuntui, että valmistautumisemme oli sujunut tosi hyvin, mutta niin vain tuloksena oli kirvelevän tiukka tappio parille Balaji/Hach heti ensimmäisellä kierroksella. Tuntui, ettei mikään oikein pomppinut meille päin, eikä tuolloin vain ollut meidän päivä.
Kolmannen viikon matsin jälkeisenä iltana kävimme Hansin kanssa pitkähköt keskustelut ja päädyimme lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että yhteispelimme jäisivät siihen. Vaikka treeneissä pelit sujuivat ja kentän ulkopuolellakin viihdyimme yhdessä niin ehkä henkisesti olimme tosi erilaisia latautujia otteluun. Siinä missä minä olen monesti rauhallinen ja pääsen parhaaseen suoritukseeni ns. tyhjän mielen taktiikalla niin Hans puolestaan tarvitsee erittäin voimakkaan ”vamos”-mentaliteetin, jossa joka pisteessä ähistään ja puhistaan kuin se olisi uran viimeinen. Tuollainen puolestaan ajaa minut liian jännittyneeseen tilaan, jossa alan puristaa mailaa ja pelistä häviää rentous kokonaan. Tällaiset asiat oppii monesti vain kokemuksen kautta, joten siinä mielessä Kiinan reissu oli kuitenkin opettavainen. Pisteitä toki haluaisi aina enemmän, mutta ehkä seuraavassa kisassa sitten osuisi paremmin.
Kiinan reissun jälkeen tilanne oli siis se, ettei neluriparikuvioita ollut sovittuna ja seuraavia kisoja sekä pareja piti taas alkaa metsästää. Viikon kotona olon jälkeen massalle siirtyminen tuntui hyvältä ajatukselta, ja sainkin sovittua lyhyellä varoitusajalla pelaavani Espanjassa Murcian challengerin venezuelalaisen Luis David Martinezin kanssa. Hieno ikivanha tennisklubi aivan Murcian keskustassa tarjosi hienot puitteet ja täpötäydet katsomot, mutta oma peli ei valitettavasti kulkenut. Tappio ekalla kierroksella melko selvästi parille Gakhov/Lopez-Perez ja kotimatka kutsui. Vähän sama fiilis jäi tuosta viikosta kuin Kiinastakin; Etelä-Amerikan pelurit tuntuvat tarvitsevan kentällä tosi erilaisen mielentilan kuin minä, mikä varsinkin jos peli ei kulje saattaa aiheuttaa turhia jännitystä yhteispeliin ja henkiseen tilaan.
Onneksi huhtikuuta oli kuitenkin yhä jäljellä, ja sain sovittua heti Murcian jälkeen jenkki Alex Lawsonin kanssa yhteispelit USA:n kevätkiertueelle. Alex on collegen käynyt fiksu kaveri Arizonasta ja tulimmekin alusta asti tosi hyvin juttuun kentän ulkopuolella. Ihan helpolla emme kuitenkaan yhteispeliämme saaneet alkuun, sillä ensimmäisessä kisassa Floridan Sarasotassa jäimme yhteisrankingillamme ulos pääsarjasta. Sain viime hetkellä puhuttua paikan päällä olleen Henri Laaksosen ilmoittautumaan neluriin kanssani, mutta oli jo tuolloin tiedossa, että Henrillä oli pientä flunssaa ja jouduimmekin antamaan luovutuksen avauskierroksella. Kaksinpelit Sarasotan vihreällä massalla olivat ihan kohtuullisen hyvät, karsinnoissa hyvä voitto saksalaisesta Härteisistä ennen kuin pääsarjassa tuli tappio taas brassi Clezarille. Saimme kuitenkin tehtyä hyviä treenejä Alexin kanssa koko viikon, joten jäi viikosta jotain hyvää käteen parin hienon golfkierroksen lisäksi.
Sarasotasta noin 4 tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen sijaitsevassa Tallahassee oli reissun toinen ja viimeinen kohde. Hieno floridalaisen lähes trooppisen metsän keskellä sijainnut tennisklubi ja mahtavat kelit tuntuivat tällä kertaa toimivan, sillä pelasimme Alexin kanssa tosi hyvin alusta asti. Ensimmäisellä kierroksella kaatuivat kakkossijoitetut Lammons/Withrow ja kvartseissa myöskin hyvä pari Göransson/Reese. Mutta mitä ihmettä tapahtui semeissä? Vastassa oli hyvät kaksinpelaajat Kwiatkowski/Rubin ja vaikka hävisimmekin ensimmäisen erän 3-6, nostin meidät lähes yksin mukaan peliin toisessa erässä pelaamalla mahtavan erän lopun. Ja kolmannen erän tie breakia johdimme jopa 9-5 ennen kuin homma meni vaikeaksi. Varsinkin 9-8 -pisteen rystykrossivolleyni jääminen verkkonauhaan jäi kyllä harmittamaan pitkäksi aikaa ja muutenkin tuon matsin jälkeinen epäusko oli aika kammottava fiilis. Eihän neljän peräkkäisen ottelupallon jälkeen pitäisi voida hävitä matsia! Mutta minkäs teet, aina ei voi voittaa.
USA:n massakenttäkiertue olisi jatkunut vielä viikon verran Georgian Savannahissa, mutta minun osaltani kiertue päättyi tässä kohtaa, sillä menimme toukokuun ensimmäisellä viikolla vaimoni kanssa naimisiin. Vaikeahan tuollaista päivää on täydellisesti sovittaa kisakalenteriin vuosi etukäteen, mutta eiköhän kaksi kisaviikkoa voi uhrata siviilielämälle aina silloin tällöin. 😊 Ja ehkä pieni breikki voisi tehdä muutenkin henkisestikin hyvää alkuvuoden tiukkojen tappioiden ja tiiviin matkustusaikataulun jälkeen.
Kiitoksia erittäin mielenkiintoisesta blogista! Kirjoituksiasi on tullut seurattua jo vuodesta 2011. Hienoa kuulla näistä henkisistä jutuista, otteluun latautumisesta ja pelaajien eroista. Sivusta katsoen on todella vaikea sanoa, koska pelaajien kemiat osuvat kohdalleen ja koska ei, ja tulos ei aina kerro koko totuutta.
Jes kiva kuulla! Tosiaan tulosten takana on monesti paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Muun muassa henkilökemiasta ja olosuhteista on harvoin saatavissa kovinkaan paljoa tietoa penkkiurheilijalle asti, mutta toivottavasti tämän blogin avulla ainakin jotain kiinnostavaa uutta päätyy kotisohville asti.