Barcelonan finaalitappiota ja matsipallon draamaa on nyt sulateltu pari päivää niin, että pikkuhiljaa alkaa siitä päästä jo eteenpäin. Eilinen matkapäivä toi minut Lissaboniin, jossa tämän päivän valmistavien treenien jälkeen pääsen jo heti huomenna tiistaina taas tositoimiin. Vastaan tsekkiparini Zdenek Kolarin kanssa saamme 4-sijoitetun parin Cerretani/Weissborn, ja ottelu on ohjelmassa päivän neljäntenä matsina kunhan Zdenek saa aamulla pelattua ensin kaksinpelinsä alta pois.
Eilinen sujui siis suhteellisen rauhallisissa merkeissä, kun lensin iltapäivällä TAP Portugalin suoralla lennolla tänne Lissaboniin. Maisemat matkalla olivat ihan viimeisen päälle, sillä kirkkaassa kelissä saimme ihailla sekä Barcelonan seutua, koko Madridin että upean laskun Lissabonin kaupungin ylitse. Muuten tunnelma matkalla oli hieman jäinen, sillä samoilla lentokenttäkuljetuksilla ja lennoilla oli mukana sekä viime viikon parini Alex, että finaalivastus Weissborn, jotka eivät juuri ole olleet puheväleissä finaalin jälkeen… Pakko vielä mainita, että en ole varmaan koskaan saanut näin paljon palautetta myös muilta pelaajilta matsipallon tapahtumista, ja moni on Alexin tavoin syyttänyt Weissbornia tuomarin harhaanjohtamisesta. Ei siis mikään helppo paikka hänellekään!
No yritän nyt kuitenkin jättää nuo tapahtumat taakse ja keskittyä tästä eteenpäin vain tähän Lissabonin kisaan. Kisajärjestelyt ovat tällä viikolla todella hyvät, sillä pelaajat on ensinnäkin majoitettu ihan keskustassa sijaitsevaan hienoon Vila Gale Opera -hotelliin, kuljetukset toimivat kuin unelma ja klubillakin on selvästi panostettu kisajärjestelyihin. Lisäksi koronaohjeistukset on otettu todella tosissaan, sillä joka paikassa tennisklubilla on jopa kävelyteillä merkattu kulkusuunnat ja muun muassa käsidesiä on saatavilla ihan joka nurkassa. Kasvomaskit on myös käytössä ihan koko maanlaajuisesti, eikä niiden käytöstä tunnuta hirveästi lipsuvan.
Klubilla on yhteensä yhdeksän kenttää, joista keskuskenttä sijaitsee vähän erillään päärakennuksen edessä. Sen lisäksi kolme kenttää, joista kaksi on matsikäytössä, on myös sijoitettu hieman alemmas puiden keskelle. Toisella laidalla hieman ylempänä sijaitsee sitten vielä viisi kenttää, jotka tämän kisan aikana toimivat treenikenttinä. Lisäksi laajalla alueella on pari sisäkenttää, padelkenttiä sekä joku muu sisähalli, joka on nyt kisan aikana suljettu. Joka tapauksessa kyseessä on tosi tunnelmallinen vanha jo peräti vuonna 1902 perustettu klubi, jossa puusto ja luonto tuovat oman mausteensa fiilikseen. Toisaalta puut tuovat myös aika paljon varjoja kentille varsinkin näin syksyisen auringon aikaan, mutta ei anneta sen häiritä.
Itse peliolosuhteet ovat tämänpäiväisen parin treenin perusteella selvästi viime viikkoa nopeammat. Käytössä on taas Biellan tavoin kivikovat ja painavat Wilson Roland Garros -pallot, minkä lisäksi myös kentät ovat todella kovat. Perinteiseen eteläeurooppalaiseen tapaan massakenttä on rakennettu käytännössä lisäämällä betonin päälle kevyt kerros tiilimurskaa. Pallo siis pomppaa korkealle ja liikkuminen on ajoittain liukasta. Eli varsinkin syötön pitäisi toimia paljon tehokkaammin kuin esimerkiksi viime viikolla.
Edellisen postauksen kommenteissa tuli pari hyvää kysymystä nelinpelaajana olemista ja challenger-elämästä, ja molemmat osuvat itse asiassa sen verran hyvin ajankohtaisesti juuri tähän viikkoon, että pureudun vielä hetkeksi nelinpelin ja challenger-kisojen maailmaan yleisemmällä tasolla. Olen vähän harmillisesti joutunut vaihtamaan paria nyt kolme kertaa kolmen viikon aikana, mikä tietysti tuo omat haasteensa sekä valmistautumiseen että pelaamiseen. Pelasin pari edellistä viikkoa tosi hyökkäävien perinteiseen tapaan verkolle päin pelaavien Lawsonin ja Walkowin kanssa. Tällä viikolla parini Kolar on kuitenkin selvästi edelleen enemmän kaksinpelaaja, vaikka hän nelurissa onkin rankattu jopa korkeammalle kuin kaksinpelissä. Kolar tulee pelaamaan pääosin takaa laadukkailla peruslyönneillään, mikä antaa minulle aikaa hoitaa verkolla omaa puoltani. Mutta toisaalta minun syöttäessä tai palauttaessa Kolar tuskin pystyy antamaan minulle ihan niin paljon tukea verkolta kuin esim. Lawson ja Walkow, jolloin minun pitää pystyä hakemaan enemmän ratkaisuja krossipalloissa myös itse.
Pelasin kaksi edellistä viikkoa käytännössä täysin ilman syöttö-volley peliä, mutta huomenna varmaan sitäkin pitää harrastaa enemmän, sillä muuten vastustajat ottavat verkon nopeasti haltuun. Yleisesti hyvän kaksinpelipelaajan kanssa on pääosin tosi kiva pelata nelinpeliä, ja monet parhaat tulokset ovat minullakin tulleet kaksinpelaajien kanssa (kisavoitot mm. Laaksosen, Ruusuvuoren ja Marchenkon kanssa). Kaksinpelaajat yleensä syöttävät ja palauttavat hyvällä varmuudella, minkä lisäksi he eivät turhaan stressaa nelinpelin tiukkoja tilanteita. Ainakin itselleni tuo viimeinen on tosi tärkeä juttu, sillä haluan tuntea kentällä oloni rauhalliseksi, ja se onnistuu yleensä parhaiten silloin, kun parina on ns. hyvä tyyppi. Kolar on tuttu aiemmista kisoista, ja hänen kanssaan meillä synkkaa hyvin, joten siinä mielessä yhteispeli tulee varmasti olemaan kivaa, vaikkemme ennen olekaan parina pelanneet.
Mielenkiintoista on myös huomata kuinka helppoa nelinpelaajan kanssa pelatessa on harjoitella, kun voit koska tahansa treenata parisi kanssa. Nelurimiehet ovat muutenkin aika yhtä ja samaa porukkaa, jolloin treenimatsien järjestäminen on helppoa. Kaksinpelipelaajien puolella kilpailuasetelma on jotenkin voimakkaampi, ja pelaajat ovat vähän pienemmissä porukoissa, mutta neluripelaajat tuntuvat siis kaikki olevan yleensä aika hyvää pataa keskenään. Tällä viikolla, kun parini pelaakin kaksinpeliä ja haluaa treenata pääasiassa sitä, niin omien neluritreenien järjestäminen onkin paljon vaikeampaa. Esim. tänään lämmitin ensin Ofnerin hänen kaksinpelimatsiinsa, jotta sain vähän tuntumaa olosuhteisiin, minkä jälkeen sain puolisäkällä otettua Hueyn paikan heidän neluritreeneissään Lammonsin parina, kun Huey valitteli kipeää lonkkaansa aamulla. Samoja haasteita on edessä huomenna, kun Kolar pelaa kaksinpelinsä jo klo 10 aamulla, eikä minun ole järjeä pallotella hänen kanssaan kello 8.30, kun neluri on ohjelmassa vasta aikaisintaan 14.30. Onneksi sain kuitenkin sovittua bollauksen kello 11 ranskalaisen Grenierin kanssa ennen hänen kaksinpeliään.
Noin yleisesti voisikin sanoa, että kyllä CH-tasollakin nelinpeli -ja kaksinpelipelaajat ovat siis vähän omaa porukkaansa. Pakko myöntää, että en ole itse viimeiseen pariin viikkoon tainnut edes katsoa yhtään kaksinpeliä yksittäisiä gameja lukuun ottamatta, vaikka nähtävillä olisi ollut varmasti aika hyviä matseja. Esimerkiksi viime viikolla kaksinpelin Barcelonassa voitti espanjalainen superlupaus Carlos Alcaraz, jonka peliä tulee varmasti katsottua telkkarista muutaman vuoden päästä. Nyt minua kuitenkin lähinnä kiinnosti katsoa hänen touhujaan treeneissä, sillä valmentajana toiminut Juan Carlos Ferrero näytti osuvan edelleen palloon aika puhtaasti. Muitakin hyviä ex-pelaajia on tullut viimeisen parin viikon aikana bongattua valmentajan hommista, muun muassa Pat Cash oli viime viikolla matkassa jenkki Nakashiman kanssa.
Challenger-tasolla yksi ihan mielenkiintoinen aspekti on minusta myös raha, sillä mukana varsinkin kaksinpelissä on pelaajia niin monenlaisilla taustoilla. Monessa kisassa ensimmäisten kierrosten satojen eurojen palkintorahoista pelaa pitkäaikaisia top-100 pelaajia, joiden uran tienestit ovat monia miljoonia, kun taas samanaikaisesti mukana on myös niitä, jotka eivät ole tienanneet urallaan juuri mitään, ainakaan vielä. Kyllähän se vain realismia on, että nuo huippupelaajat yleensä viihtyvät omissa porukoissaan ja muut sitten omissaan. Mutta tottakai on myös poikkeuksia, ja olihan se esimerkiksi toissa viikolla Biellassa jopa hieman absurdia kuunnella maailmanlistan entisen numero viitosen Tommy Robredon juttelevan yhdessä meidän neluripelaajien kanssa sitä, kuinka lentokenttäkuljetukset eivät oikein toimi ja uusia palloja saa vain 3 päivässä. No, toisaalta onhan se kiva kuulla, että ne ovat myös hänelle tärkeitä asioita!
Yhteenvetona voisi siis sanoa, että challenger-tasolla on mukana monenlaisia pallonlyöjiä monista eri lähtökohdista, ja kyllähän se tietysti näkyy myös pelaajien olemuksessa kentän ulkopuolella. Mutta pääosin kaikki ovat kyllä tosi reiluja toisiaan kohtaan ja harvoin mitään riitoja näkee kentän ulkopuolella, vaikka vastustajia toisille ollaankin. Jokainen tietää kuitenkin sen, että jos alat olla muita kohtaan epäkunnioittava niin aika pian tulee olemaan vaikeaa löytää itselleen treeni- ja lämmittelykaveria tulevissa kisoissa. Ei tarvitse olla kaveri kaikkien kanssa, mutta olemalla reilu helpottaa kyllä omaa elämäänsä jatkossa.
Poikkeuksiakin toki on, ja kuulinpa tänään sellaisenkin tarinan huomisesta vastustajasta Jamie Cerretanista, että jenkeissä (josta hän siis on kotoisin) on joku pelaaja jopa yrittänyt kerätä kasaan facebook-ryhmää, jossa kaikki pelaajat sijoilta 50-300 sitoutuisivat olemaan pelaamatta yhdessä nelinpeliä Cerretanin kanssa, jotta hänet saataisiin savustettua ulos tourilta. Ei taida Cerretani siis olla mikään tourin pidetyin pelaaja. Lisäksi sen verran mitä naistenniksen meiningistä olen kuullut, niin WTA-kiertueella toisia pelaajia syrjivä toiminta on valitettavasti jonkin verran yleisempää ja siellä moni pelaaja ei esimerkiksi suostu treenaamaan jonkun toisen pelaajan kanssa. Ehkä juuri sen takia WTA-kiertueella omien lyöntisparraajien palkkaaminen onkin paljon yleisempää kuin miesten tourilla.
Tämä tällaisena iltapohdintana ennen huomista matsia. 😊 Vastassa meillä on siis huomenna kaksi vasuria, jotka molemmat pelaavat parhaiten nimenomaan verkolta. Meidän tavoitteena tuleekin siis olla hyvä syöttäminen, jotta vastustajat eivät pääse palautusten jälkeen verkolle sekä hyvät palautukset, jotta saamme heille aikaan paljon pahoja ykköslentolyöntejä. Mikään helppo matsi ei ole luvassa, sillä verkolla heitä ei tule olemaan helppoa ohittaa, mutta onneksi meillä löytyy Zdenekin kanssa tulivoimaa lähteä myös tarvittaessa pommittamaan takakentältä. Toivottavasti viime viikkojen hyvä vire jatkuu ja luvassa on vielä pitkä viikko Lissabonissa!
Kiitos jälleen tour-elämän verhojen raottamisesta! Kiehtovia näkökulmia taas availit aspekteihin, joita challenger-touria lähinnä livestreamin kautta seuratessa ei aina tule ajatelleeksi.
Kuvailemasi viime viikon finaalin jälkeiset reaktiot muiden pelaajien taholta kuulostavat kyllä rohkaisevilta. Ennen kaikkea ne antavat myönteistä kuvaa siitä, miten reilun pelin henkeä pidetään tärkeänä ja aktiivisesti halutaan ylläpitää pelaajien keskuudessa. Tänään onkin hyvä paikka ottaa tuoreeltaan revanssi Weissbornista.
Silmiä avaavaa oli myös lukea kaksinpelaajien ja nelurispesialistien eroista neluripareina. Se, että kaksinpelaajat ottavat neluripelit usein hieman rennommin, kuvaa myös kotikatsojan havaintoja. Toisinaan olen miettinyt, latistaako sellainen parin tietty sivulajiasenne mahdollisesti nelinpeliin täysilla satsaavan fiiliksiä kentällä. Mutta oli kiinnostavaa kuulla, että sillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia omaan henkiseen puoleen etenkin tiukoissa paikoissa. Tuo on myös kiinnostava huomio, että kaksinpelaaja on parina usein passiivisempi verkolla ja sen myötä pelaatte ehkä enemmän omia puolia ja joudut siksi kenties ratkomaan itse myös enemmän sen sijaan että petaisit verkolla olevalle parille hyviä tappopaikkoja.
Blogisi analyysit tuovat koko ajan uusia ulottuvuuksia nelurimatsien katsomiseen, joten kiitos siitä!
Sekä Harrin blogi että kommentti olivat hyvää analyysia. Onnittelut ensi viikon maanantaina tulevasta uudesta 4-peli ranking ennätyksestä, siitä on hyvä rakentaa jo asetelmia ensi kauteen vaikka kisaviikkoja onkin muutama vielä tarjolla tänäkin vuonna. Ei paineita mutta finaalipaikka merkitsisi legendan, Leander Paesin ohitusta joten ei muuta kuin matoa koukkuun loppuviikosta!
Kysymys: kun nyt pelaat toista uraasi kypsempänä pelaajana, miten koet muuttuneesi? Analysoitko vastustajia enemmän tai laadit game-planeja oman tiimisi vahvuuksien kautta tms,? Miten paljon pystyt omaa kokemustasi tuomaan otteluihin ja parisi tueksi? Jos puhutaan murtopalloista tai matsipalloista, ei varmaan pitäisi enää paljon jännittää?
Seuraan pelejäsi Etelä-Afrikasta käsin, toivottavasti ensi vuonna saadaan tänne sen kokoluokan kisoja että pääset bongailemaan kenttiä ja päästään katsomoon kannustamaan!
Jes kiitos! Toivotaan, ettei takaa nyt vahingossa tule useampaa pelaajaa ohi, mutta eiköhän ennätysranking lähes varma ensi maanantaina ole. Finaalipaikka on kuitenkin tottakai tähtäimessä!
Tuota kypsymistä pelaajana tulee kyllä monesti pohdittua itsekin. Varsinkin se yllättää, kuinka pääsin jo aiemmin urallani tuohon 128 rankingiin, vaikka tuntuu, etten silloin ymmärtänyt nelurin taktiikasta puoliakaan siitä kuin nykyään. Toki joskus nelurissakin parasta on vain antaa palaa ja jättää turha miettiminen vähemmälle. Mutta kyllähän se on nykyään nautinnollista huomata kuinka useammin ja useammin tulee tehtyjä oikeita lyöntivalintoja siten, että ne tulevat nimenomaan selkärangasta. Ja se on juurikin parempien gameplanien ja nelurin peruskuvioiden syvällisemmän ymmärryksen ansiota. Kokemuksen myötä on myös nykyään enemmän itseluottamusta tehdä päätöksiä ja kertoa omista mielipiteistään myös peliparille.
Mutta kyllähän breikkipallot ja matsipallot jännittävät ihan siinä missä ennenkin! Jos ei jopa enemmän, sillä nuorempana sitä ei oikein osaa ajatella häviämistä, vaan antaa vain mennä. Nyt kun uraa ei ole niin paljon enää jäljellä, niin tappioita ei voi joka kerta vain kuitata sillä, että ensi kerralla tai ensi vuonna sitten uudestaan. Ne on otettava ne voitot nyt tai ei koskaan. Mutta toisaalta sitä on oppinut myös nauttimaan niistä tiukoista tilanteista, kun tietää, että niitä tulee elämässä rajattu määrä. Ja niiden isojen tunteidenhan takia tätä lajia pelataan! 🙂
Jes, kiitos hyvistä kommenteista! Ja upeaa kuulla, että blogini avulla nelinpelin ilosanoma leviää näin hienosti 🙂
Kiitos jälleen mielenkiintoisista näkemyksistä erityisesti tourin elämästä. Ja onhan sen huomannut, että tennis ei ole varsinainen joukkuelaji ja monesti naisten puolella vielä vähemmän.
Kiva kuulla, että kirjoitukset kiinnostavat. Tennis on kyllä siitä mielenkiintoinen laji, että kisoissa pelataan puhtaasti yksilölajia, mutta treeneissä ei kyllä olisi haittaa, jos pystyisi toimimaan tiimissää joukkueurheilun tapaan.