Jess! Olipahan suorastaan erinomainen esitys tänään. Pidimme vaaralliseksi tiedetyn aussiparin aisoissa alusta alkaen, ja mikä parasta, pystyimme tänään toteuttamaan voittavan taktiikan ihan loppuun asti. Olemme viime turnauksissa pelanneet paljon hyviä yksittäisiä eriä, mutta tämän päivän ottelussa ei tullut minkäänlaista herpaantumista, vaan taso pysyi ihailtavasti siis koko ottelun ajan. Näitä lisää kiitos!
Eastbournen sää ei tarjonnut viimeiseen pariin päivään ihan sitä parasta tenniskeliä ja ottelumme siirtyikin pelattavaksi vasta tänään keskiviikkona. Maanantaina ei kukaan päässyt lyömään kentillä kertaakaan ja eilen tiistainakin matsit saatiin aloitettua pari tuntia myöhässä, eikä nelinpelejä ehditty lopulta pelaamaan ollenkaan. Onneksi saimme kuitenkin eilen Lloydin kanssa vedettyä tunnin treenin illalla Skupskin veljesten kanssa, joten ihan parin päivän pelitaukoa ei sentään tullut.
Tänään jo aamubollauksessa tuntuma oli kyllä vahva eikä se ottelun alkaessa siitä muuttunut mihinkään. Sovimme aiemmista otteluista poiketen minun aloittavan syöttämisen, ja jotenkin tuo päätös toi syöttööni hyvää itseluottamusta, vähän samoin kuin viime viikolla Ali Grayn kanssa. Ensimmäisessä erässä aussit jäivätkin täysin jalkoihin syöttövuoroissamme, kun taas me olimme palautuksissa kärppänä paikalla. Saville voitti koko erässä vain kaksi pistettä omissa syötöissään, eikä hän silti tehnyt paljoa väärin; löimme vain palautuksemme niin vastustamattomasti heidän ulottumattomiin.
Juttelimme toisen erän alkaessa Lloydin kanssa penkillä, että 6-2 -erän parhaita puolia on se, että pääsee tekemään toisessa erässä kaikki ihan samalla lailla kuin ensimmäisessä. Aloitimmekin jälleen vahvasti minun syötölläni, mutta 1-1 -tilanteessa aussit saivat ottelun ainoat murtopallot Lloydin syöttövuorossa. Ennalta sovitut kuviomme breikkipalloihin kuitenkin toimivat hienosti ja jatkettiin siis ilman syötönmurtoja. Saville piti sen jälkeen syöttönsä ensimmäistä kertaa, mutta 4-3 -johdossamme mursimme hänet jälleen kerran. Pari hyvää palautusta tekivät pohjatyön, ja Lloydin no-ad -pisteessä lyömä huikea rystylobbi sinetöi murron. Enkä epäröinyt hetkeäkään syöttää matsia kotiin 5-3 -tilanteessa, vaan hoidimme ottelun kotiin puhtaalla pidolla. Mahtavaa!
Jotenkin tämän päivän ottelussa meillä oli Lloydin kanssa vahva tunne alusta alkaen. Brittivalmentajaguru Louis Cayer oli mukana aamubollauksessamme ja antoi pari hyvää neuvoa, muunmuassa sen, että mietimme valmiiksi ennen peliä pelikuviot mahdollisia breikkipalloja kohdatessamme. Näin ollen kentällä ei tarvinnut stressitilanteessa tehdä hätiköityjä päätöksiä. Muutenkin päätösten teko tuntui tänään kentällä tapahtuvan luonnostaan ja olimme toisemme syöttösuunnista jatkuvasti samaa mieltä. Ja myös tiukoissa paikoissa onnistuimme tänään loistavasti, käytimme breikkipallot hienosti ja voitimme ottelun molemmat no-ad -pisteet.
Tiedämme Lloydin kanssa treenien perusteella tasomme olevan parhaimmillaan todella korkea varsinkin nopeilla kentillä. Ja olikin ilo nähdä kuinka saimme matsissa molemmat tänään niin hyvin itsestämme parhaan terän irti. Erityisesti oma syöttöpelini oli ihan parasta laatua, taisin syöttää koko ottelussa vain kolme kakkossyöttöä ja hävitä ainoastaan kaksi pistettä yhteensä viidessä omassa syöttövuorossani. Uskalsin hakea syötöllä ratkaisuja ja ässiäkin tuli paljon. Lloyd oli puolestaan tänään tulessa varsinkin palautuksissa sekä pari kertaa tiukoissa paikoissa pidemmissä ralleissa. Hänestäkin selvästi näkee, että kotimaassa on siistiä pelata.
Huomenna tiedossa on kuitenkin myös verkon toisella puolella kotimaassaan pelaavia pelaajia, kun saamme vastaamme jopa lajilegendoihin kuuluvan Jamie Murrayn sekä hänen parinsa Luke Bambridgen. Hieman omalaatuisella tekniikalla pelaava vasuri Murray on ollut maailman ykkösenä ja taitaa nelinpelin salat. Hän käyttää varsinkin kämmenpalautuksessa paljon lobbia ja matalaa slaissia, eikä lyö kämmenpuolelta juuri koskaan yläkierrettä. Bambridge puolestaan lyö nimenomaan kämmmentään todella kovaa ja saa syöttöönsäkin hyvin vauhtia. Ja molemmat vastustajista osaavat myös verkkopelin todella hyvin.
Kävimmekin tänään iltapäivällä matsin jälkeen treenaamassa matalia ykkösvolleyta pieniin maaleihin sekä muutamaa muuta verkkopelikuviota. Omien syöttöjen jälkeen on varmasti odotettavissa paljon lobbipalautuksia, ja tuo vaatii myös hieman ennakkosuunnitelmia taktiikan osalta. Muistan Henkka Kontisen kertoneen, että kun he Peersin kanssa pelasivat Murrayta vastaan, niin ennen jokaista syöttöpistettä oli sovittuna se, kumpi heistä ottaa mahdollisen verkkopelaajan yli tulevan lobbipalautuksen. Ruoholla lobbipalauttaminen painavaan syöttöön on toki ehkä hieman hitaita alustoja vaikempaa, mutta niiden kanssa pitää siitä huolimatta siis olla hereillä.
Ottelumme on ohjelmassa huomenna torstaina, ja peliaika selvinnee pian, kunhan otteluohjelma julkaistaan. (EDIT: Ottelu pelataan torstaina kello 11 paikallista eli kello 13 Suomen aikaa). Samaan aikaan täällä Eastbournessa pelataan myös naisten WTA-kisaa, mikä yhdessä parin sadepäivän kanssa tarkoittaa, että otteluita on paljon, ja telkkarin sekä muiden rajoitteiden takia otteluohjelman tekeminen on varmasti vähän tavallista monimutkaisempaa. Fiilis on kuitenkin nyt joka tapauksessa hyvä ja itseluottamus kunnossa huomista ottelua varten, oli otteluaika sitten mikä tahansa. Pääasiahan on kuitenkin se, että kisat jatkuvat ja tiedossa on lisää matseja!
Jiihaa! On kovaa settiä. Kyllä tolla pelillä mennnään pitkälle ku vaan taso säilyy. 100% ATP level. Mukava kuulla et syötölläsi otetut pinnat noinkin kovat.
Bästa tennisen jag sett av er idag! Stabilt och lugnt med en säker agenda för hur man spelar i olika situationer. Bra jobbat!
Nostan pipoa!
Hieno voitto, jatkakaa samalla tavalla!
Katsoin kännykällä, joten en kuullut enkä nähnyt, mitä tapahtui toisen erän tilanteessa 33, 30-30, kun Lloyd vaikutti tehneen tuplan. Hienosti hoidit puhumisen, mitä tapahtui?
Onneksi olkoon hienosta pelistä ja maukkaasta voitosta! Kiitokset myös hyvästä analyysistäsi.
Samalla meiningillä ja tsempillä tämän päivän matsiin!!!