Madrid ATP1000 – Ensimmäinen ottelu torstaina

Barcelonan hiekat karistettiin kengistä pikavauhtia, kun lensin jo lauantai-iltana semifinaalin jälkeen kotiin. Kaksi yötä omassa sängyssä teki hyvää, ja maanantaina lähdimme sitten koko perheen voimin Madridiin, jossa kisataan siis tuleva viikko tai toivottavasti jopa puolitoista. Matsit alkavat meidän osaltamme jo huomenna torstaina, kun saamme vastaamme kovalyöntiset kaksinpelimiehet, puolalaisen Hurkaczin ja yhdysvaltalaisen Sheltonin.

Barcelonassa tuloksena oli tosiaan semifinaalitappio, ja lopulta meidät kukistanut argentiinalaispari voitti finaalissa myös maailman ykkösparin Koolhof/Skupskin. Emme siis huonoille hävinneet, mutta niin pienestä tuo tappio oli kiinni, että kyllähän se jäi harmittamaan. Kävimme viimeisen parin viikon matsit läpi vielä päävalmentajamme Louisin kanssa täälllä Madridissa, ja muutama taktinen kuvio kun hiotaan vielä tarkemmiksi, niin kyllä tästä hyvä tulee.

Lensimme Madridiin vaimoni ja lapsemme kanssa maanantaina illalla, ja olemme nyt pari päivää ottaneet tuntumaa uusiin olosuhteisiin. Päätimme tehdä nyt perheen kanssa matkustaessa omat matkajärjestelyt, kun vuokrasimme lentokentältä oman vuokra-auton, jolloin lapsen turvaistuin kulkee aina mukana, eikä tarvitse liikkua kisakuljetusten aikataulujen mukaisesti. Hankimme myös majoituksen itse vuokraamalla kokonaisen huoneiston kisahotellin läheltä, ja näin ollen saimme paljon enemmän tilaa sekä esimerkiksi keittiön käyttöömme matkan ajaksi, mikä helpottaa kyllä lapsiperhe-elämää kovasti. Fysioni Mikko on myös mukana matkassa, ja hän majoittuu sitten kisan kautta saamassani hotellihuoneessa, joten lisäkustannus pysyy kohtuullisena, kun toisen huoneen olisi joka tapauksessa joutunut maksamaan itse.


Mutta siis ei ole kyllä tuo omien järjestelyjen teko kyllä harmittanut yhtään, sillä kisajärjestelyt ovat täällä Madridissa valitettavasti aika pahasti alimitoitetut. Viime vuodesta lähes tuplaantunut kaaviokoko on päässyt kuin päässytkin yllättämään järjestäjät täysin. Tämä on itselleni ensimmäinen kerta tässä kisassa, mutta mitä olen muilta pelaajilta kuullut, niin oikeastaan mikään ei ole muuttunut, vaikka pelaajamäärä on melkein tuplasti aiempaa isompi. Vähän huonoltahan tuo resepti pelaajien kannalta kuulostaa!

Viime viikkoa lukuun ottamatta on aika monta kertaa mennyt vähän valitusvirren puolelle viime aikoina kisapuitteista kirjoittaessani, mutta kai sitä odotukset kasvavat, kun pääsee pelaamaan näitä ATP1000-kisoja. Nyt todellisuus on kuitenkin se, että treeniaikaa on saatavilla maksimissaan tunti per päivä puolella kentällä, ja joka paikassa tuntuu olevan valtava tungos. Kisakyyditkään eivät kuulemma pysy aikataulussa ollenkaan. Juomapullojenkin kanssa on ihmeellinen säätö, kun muovipullot on kiellettyjä, ja pelaajille annetaan kisapaikalla neljä omaa metallista pulloa. Eikä noita omia pulloja saa oikein täytettyä mistään, vaan pelaajille annetaan vettä kertakäyttöisissä metallitölkeissä, josta vesi sitten kaadetaan omaan metallipulloon. Ei nyt ihan tuokaan oikein ympäristöystävälliseltä kuulosta.


Vähän on siis ollut säätöä päästä keskittymään olennaiseen, mutta on täällä toki treenikentällekin ehditty. Peliolosuhteet ovat yhdellä sanalla kuvaen nopeat, sillä Madrid sijaitsee ensinnäkin yli puoli kilometriä meren pinnan yläpuolella, minkä lisäksi lämmin yli 30 asteen hellesää tekee pallosta erittäin kimmoisan. Pallo pomppaa siis korkealle ja lentää ilman halki vauhdilla. Tähän kun lisätään massakentän hieman liukas pinta ja muutamat virhepomput, niin ei täällä kyllä kovin pitkiä pisteitä tulla varmasti pelaamaan. Mutta hyvähän se on, ettei joka viikko ihan samoissa olosuhteissa tarvitse jauhaa.



Nopeat ja korkeapomppuiset olosuhteet ovat sellaiset, joissa ei varmaankaan tulevia ensimmäisen kierroksen vastustajiamme vastaan haluaisi pelata. Hieman yllättävästi toisensa löytäneet Hurkacz ja Shelton ovat molemmat nimittäin kiertueen parhaita syöttäjiä, eikä murtoja tule siis varmasti helpolla huomenna. Mutta toisaalta enpä usko, että meitäkään helpolla murretaan, sillä viimeiset kaksi matsia syötin itsekin yli 80% ykkösistä kenttään, ja täällä tuohon saa vähän automaattisesti olosuhteiden puolesta lisää terävyyttä. Ja olkapääkin on hieman paremmassa kunnossa, kun on oma fysio matkassa. 😉

Hurkaczia vastaan pelasimme viime syksynä Astanassa, jossa hänen kick-syöttönsä todella korkea pomppu tuli vähän turhankin tutuksi, mutta Shelton on ihan uusi tuttavuus. Hurkaczilla on nelurista muutama aika kovakin tulos kuten Miamin ATP1000-kisan voitto ja tämän Madridin kisan semifinaali viime vuodelta, mutta Shelton on nuorempana pelaajana pelannut selvästi vähemmän neluria urallaan. Miamissa hänkin kaatoi kuitenkin muun muassa Ram/Salisburyn, joten kyllähän pelitaidot löytyy neluriin häneltäkin.

Meidän pitää huomenna tuttuun tapaan kaksinpelaajia vastaan pelataessamme pystyä mahdollisimman hyvin pitämään verkko omassa hallussamme, ja pysyä palautuksissa hyökkäävinä, jotta se yksi tai kaksi murtoa väkisinkin saadaan aikaiseksi. Sovimme, että jätämme sanan aggressiivinen pois käytöstä, ja käytämme mieluummin sanaa hyökkäävä (offensive), sillä aggressiivisuus pitää sisällään liikaa tunnetta, joka menee helposti väkisin runnomiseksi. Lisäksi pidämme omat syötöt paljon T-pisteen lähettyvillä, jotta vastustajilla ei ole niin paljon kulmia käytettäväksi palautuksissaan. Ja mikä tärkeintä, pysymme yhdessä tiiminä, sillä nelinpeli on kuitenkin lähtökohtaisesti joukkuelaji.

Matsimme on ohjelmassa siis heti torstaina nelinpelin käynnistyessä. Pelikenttämme on kenttä numero 8, ja matsiaikamme päivän viimeinen eli viides ottelu. Jos on suomalaisia tulossa kannustamaan, niin kenttä 8 on iltapäivästä hyvä kohde, sillä myös Emil pelaa oman nelurinsa juuri ennen meitä. Eiköhän siis oteta lippu korkealla kenttä haltuun ja aloiteta matka kohti loppupelejä. Vamos!

16 thoughts on “Madrid ATP1000 – Ensimmäinen ottelu torstaina

  • Tsemppiä kisaan ja kiva kun perhe myös paikalla! Tuliko urheiluruudun juttu sitten myöhemmin, iteltä ainakin mennyt ohi.

    • Kiitos! Tuo urheiluruudun juttu on johonkin jäänyt jumittamaan, sillä pitkään sitä ainakin kuvattiin. Toivottavasti saan tiedon pian, milloin se tulee ulos. 🙌

  • hyviä huomioita nykyautoista 😅 muistan kun oltiin jokunen vuosi sitten kollegoiden kanssa työmatkalla, niin ei meinattu saada vuokra-autoa startattua, kun ei heti keksitty, miten vempeleen saa päälle 😂 mikä vika on siinä että avain työnnetään reikään…

    no mutta asiaan, niin kiva että perhe on nyt mukana! tuo varmasti lisädraivia turnaukseen. onnea avaukseen! ja olkaa varuillanne sheltonin kanssa; en tiedä näitkö sen videon kun hän syötti jossain lähimenneen turnauksessa fritziä vastaan jonkun 2m korkean kick-syötön… pallo vaan lensi fritzin yli 😅

    • Jep, juuri näin! Normaali käynnistysavain oli kyllä upea keksintö aikanaan. Nykyisistä sähköautoista ei edes tiedä ovatko ne päällä vai ei. 😅

      Ja ollaan toden totta valppaana vastustajien syöttöjen kanssa tänään. Tulee kovaa pommia ja kierteistä kickiä, mutta taktiikkapuolella on tehty hyvää pohjatyötä, ja tiedetään jonkin verran, mitä syöttöjä vastustajat preferoivat.

  • Kìitos hienosta blogista ! Tätä kautta on päässyt ikäänkuin luikertelemaan sisään ATP:n maailmaan.
    Yhtä asiaa olen joskus miettinyt ja nyt ajattelin samaa. Voikohan sovittujen taktiikoiden kertominen julkisesti olla liiankin avointa? Vastustajat saattavat nämä löytää ja varautua peliin ne huomioiden?
    Mutta toisaalta, jos luottaa omaan juttuun, niin ei ehkä ole väliä vaikka vastustajat tietävät tiedän pelisuunnitelmat.
    Mutta Madridista voitto kotiin!

    • Kiitos, ATP:n maailma onkin aika mielenkiintoinen. 🙂

      Joskus aiemmin kirjoitin vähän tarkemminkin matsitaktiikoista, mutta nykyään jätän nuo kyllä melko pintapuolisiksi raapaisuiksi. Perusjuttuja pääasiassa, eivätkä ne mielestäni vastustajien taktiikkaan vaikuta. Eikä tämä blogi edelleenkään niin kovin suosittu ole Suomen ulkopuolella, joten aika epätodennäköistähän tuo on, että joku vastustaja tänne löytäisi.

  • Kiitos hyvästä blogistasi, joka on mainio intro päästä Madridin turnauksen olosuhteisiin.

    Ajattelin juuri samaa kuin Jukkai edellä, että vastustajat saattavat hyvinkin vilkaista blogiasi ja saavat syöttötaktiikkanne selville.
    Mutta teillähän on tilanteen mukaan sen verran syöttövaihtoehtoja takataskussa, että voitte tarjota vastustajille odottamattomia yllätyksiä, joten no worries. 💪💪💪
    Onhan se myös kova juttu, että teillä on valmentaguru Louis analysoimassa pelaamistanne ja antamassa huippuvalmennusta. 👌👌👌

    Tsemppiä huomiseen avausmatsiinne!👍👍👍

    • Players using google translate to ”read” Harri’s blog will be none the wiser. 😁 There are many blind spots in the Finnish to English translation. 😖😜

    • Vamos ja kiitos tsempeistä! Ei noissa taktiikka-analyyseissa tosiaan kovin syvälle täällä blogin puolella mennä. Ja ainahan matsin aikana pitää joka tapauksessa soveltaa, eli en ole tuosta paljastuksesta huolissaan. 💪

  • Hyvältä vaikuttavia viilauksia teidän peliin. Ihan kuin aiempaan valitusvirteeni olisi vastattu. =) Kova luotto tiiminne tietotaitoon tosin onkin, joten mahdollisia aukkoja pelissä paikataan kyllä koko ajan.

    Eipä oikein tiedä, mitä huomiselta odottaa. Kovia pelimiehiä sieltä vastaan tulee, mutta varmaa on se, että te olette parempi nelinpelipari. Verkko haltuun alusta asti ja sopiva hyökkäävyys päälle, niin pääsette kuskin paikalle. Siinä on sitten tarjolla ihan perinteiset hallintalaitteet. Eikun vaan ajamisen iloa!

    • Jes, hyvältä kuulostaa! Luotto on kohdallaan täälläkin, joten ilon ja luoton kautta vain kohti matsia. 💪

  • On teillä kyllä melkoisen ammattitaitoinen rymma koolla siellä Madridissa. Tuo Luoisin mukanaolo lienee aivan ratkaisevan tärkeää. ”No nonsens”- valmentajat ovat harvinaista herkkua, ja kun sellaisen saa loistavan parin taustalle, on kotisohvalla parasta vaan naattia! Kovia sieltä tulee joka otteluun, mutta te olette kovimmat!
    Huomenna mennään, vamos!

    • Kyllä on kova tiimi taustalla, se on totta. Mutta kun maailman huippua tavoitellaan, niin täytyyhän sen niin ollakin. Toivottavasti tuo näkyy kentälläkin taas tällä viikolla. 💪

Comments are closed.