EDIT: Shanghaissa on satanut nyt pari päivää taukoamatta, joten ensimmäinen ottelumme on ohjelmassa vasta tiistaina.
Pekingin finaalipaikka tarkoitti sitä, että turhan pitkää odotusta ei ennen Shanghain kisaa ollut tiedossa. Matkustimme uudelle kisapaikalle torstaina, minkä jälkeen vedimme perjantaina hyvät treenit. Tarkoitus oli aloittaa ottelut tänään lauantaina paria Pavlasek/Rojer vastaan, mutta sade vesitti nuo suunnitelmat. Uusi yritys siis sunnuntaina.
Pekingin kisasta jäi kokonaisuutena varsin hyvät fiilikset, sillä vaikka finaalissa kirvelevä tappio tulikin, on peli selvästi taas vahvassa iskussa. Muutamia isoja kisojakin on vielä tälläkin kaudella edessä, joten innolla suuntasimme torstaina kohti Shanghaita. Mielessä oli retki Kiinan muurille aamulla ennen lähtöä, mutta lopulta päädyimme ammatillisesti parempaan ratkaisuun eli aamupäivän lepoon ja iltapäivän matkustukseen. Jossain vaiheessa on kuitenkin levättävä, ja vaikkei matkapäiväkään täysin levosta käy niin parempi se on silti olla kasaamatta siihen ylimääräistä kävelyä ja autossa istuskelua.
Henry ja Calvin hyppäsivät Pekingissä luotijunan kyytiin, mutta minä päätin ilmailuharrastajana tietysti lentää. Varsinkin, kun kyydit tarjosi upouusi kokonaan Kiinassa valmistettu Comac C919 -lentokone. Ja pääsin samalla myös näkemään Pekingin vuonna 2019 avautuneen Daxingin lentoaseman. Kokonaismatka-ajassa ei lentokoneella kovin paljoa junaan verrattuna säästänyt, sillä junamatka kesti reilut neljä tuntia ja lentomatka vajaat kaksi. Kaksinpelin finalistit taittoivat somen perusteella matkan ihan omalla koneellaan, mutta sen kyytiin ei valitettavasti meille herunut kutsua…






Jos Pekingissä tuntui viime viikolla keho täysin kivuttomalta muutamana aamuna, niin perjantaina matkapäivän jälkeen herätessäni oli kyllä pakko myöntää selän olleen vähän jumissa. Shanghaissakin matkaa keskustan kisahotellista kisapaikalle on vielä kaiken lisäksi lähes tunti suuntaansa, joten piti kyllä ennen treenikentälle hyppäämistä jumpata keho käyntiin vähän tavallista syvällisemmin. Mutta onneksi on oikeat liikkeet olemassa ja apuakin saa tarvittaessa kisafyssareilta.
Treenasimme perjantaina ensin tunnin verran kahdestaan Henryn kanssa olosuhteisiin totutelleen, minkä jälkeen pyörittelimme Tokion kisan voittaneita Cash/Glasspoolia treenimatsissa. Kentät eivät Shanghaissa ole mielestäni ihan yhtä nopeat kuin viime vuonna, enemmänkin medium fast. Pallojen kanssa on sen sijaan moni pelaaja ollut ihmeissään, sillä kyseistä Wilson All Court -palloa ei käytetä kiertueella missään muualla, eikä sitä kyllä ole kaupoissakaan ainakaan Euroopassa näkynyt. Pallo on melko painava, mutta toistaiseksi totellut kyllä omaa mailaani ihan mukavasti.


Tarkoituksena oli siis aloittaa meidän ottelumme tänään lauantaina, mutta pari päivää sitten Taiwanin seuduilla pientä tuhoakin aiheuttaneen Krathon-taifuunin rippeet iskivät Shanghain seudulle täksi viikonlopuksi. Ehdimme kyllä bollata ja valmistautua matsiimme ihan normaalisti, mutta juuri meitä edeltävän matsin alkaessa taivaalta alkoi tihuttaa vettä, eikä sade enää illan aikana tauonnut. Keskuskentällä on suljettava katto, joten yhdellä kentällä pelejä pystyttiin jatkamaan, mutta ulkokenttien pelit siirrettiin suosiolla seuraavaan päivään.
Sääennuste ei valitettavasti näytä sunnuntaillekaan erityisen valoisalta, joten on mahdollista, ettei matsiamme päästä aloittamaan vielä huomennakaan. Matsimme on aikataulutettu toiseksi isoimmalle stadionille päivän neljänneksi otteluksi, mutta sadetta on kyllä varmasti ainakin jonkin verran myös huomenna tulossa. Valmistaudutaan toki otteluun normaalisti, mutta katsotaan miten käy.
Vastustajamme tuossa ensimmäisen kierroksen matsissa ovat siis Pavlasek/Rojer, jotka pelasivat viime viikolla Tokiossa ensimmäisen kerran yhdessä. Erittäin kokenut Rojer on tuttu vastus ja ollut pari vuotta sitten Helsingin CH-kisassa viikon verran parinanikin, mutta Pavlasekia vastaan olen pelannut vain kerran, tasan vuosi sitten Astanassa. Rojer taitaa verkkopelin ja on aina terrierimäisellä tsempillä liikkeellä, kun taas Pavlasek on parhaimmillaan palautuksissa ja takakentällä. Meillä on kuitenkin tuttuun tapaan ihan hyvä määrä dataa heistä olemassa, joten pelisuunnitelma on hiottu kuntoon.
Toivottavasti huomenna päästään pelaamaan ja toivottavasti pelataan voittoisasti. Mielellään Shanghaissa nimittäin loppupeleihin asti olisi mukana. 💪 Vamos!


Taas edessä hieno syksyinen viikko! Peli-iloa ja hienoja hetkiä kentällä! Ei haittaa, vaikka täällä sataisi vettä. Hyvä suoritus riittää, mutta kovasti odottaisi ensi viikonlopun finaalia. Tsemppiä!
Kiitos! Nautitaan ja otetaan se paras peli esiin. Toivottavasti ollaan vielä viikonloppuna mukana.
Onnea huomiseen, toivottavasti pääsette pelaamaan. Ihan hyvä,, ettei onnistunut tänään, kun itselläni oli niin paljon muuta ohjelmaa, etten olisi päässyt seuraamaan ottelua. 🙂 Muistan muuten nähneeni kuvia Djokon koneesta, johon hän oli ottanut liuta muita pelaajia kyytiin (jokunen vuosi sitten). Kuinka yleistä on, että starat auttavat muita tavallisia pelaajia, kun tietysti yleensä suunnatte samaan seuraavaan kisaan? Oletko joskus kysynyt, että pääsisikö kyytiin? Ehkä kannattaisi? Yksityiskoneella matkustaminen olisi varmaan hauska kokemus.
Jep, toivottavasti päästään sunnuntaina pelaamaan. 🤞
Kärkimiehet tosiaan aika usein lentävät omilla koneillaan, mutta eipä sinne yleensä ylimääräisiä juurikaan mukaan oteta. Heillä on isot tiimit jo omasta takaa ja tuskin haluavat lisää säätöä, kun se kätevyys ja omat aikataulut on yksi suurimmista syistä yksityiskoneella matkustaa. Joissain kisoissa kisajärjestäjät tarjoavat finalisteille privaattikonekyydin seuraavaan kisaan, mutta vielä ei ole itse tullut tuollaisessa finaalissa oltua…
Kyllähän täälläkin jo aika kovasti kentälle pääsyä odotetaan. Peli kuulostaa edelleen olevan iskussa, jos Tokion voittajia pystyy suorastaan pyörittelemään. Samalla itseluottamuksella vaan kisakentälle.
Tämän päivän ohjelmassa ihmettelin alusta asti sitä, että miksi Cerundolo, joka pelasi kaksinpelin, oli laitettu vielä pelaamaan nelinpelikin ennen teidän ottelua. Ihan kuin teitä ei ole olisi tänään oikeasti edes haluttu päästää. Jos tuossa pitää lepoaika antaa, niin eikös se tulisi aika loogisesti, kun teidän peli olisi ollut ensin?
Jospa huomenna jo pelaamaan pääsette. Joka tapauksessa valmiina ollaan! 😀
Toivotaan, että päästään pian kentälle ja vire on matsissakin kohdallaan 💪
Onhan noissa otteluohjelmissa monta muuttujaa, mutta kieltämättä itsekin samaa mietin. Monesti järjestäjät haluavat välttää saman pelaajan peluuttamista päivän ensimmäisessä ja viimeisessä ottelussa, ettei päivät veny kohtuuttoman pitkiksi kenelläkään. Tuo argentiinalaisten neluri haluttiin myös siinä mielessä saada pelattua aikaisemmin/varmemmin, että Etcheverry pelaa sunnuntaina kaksinpeliä. Jos neluri olisi edellisiltana venynyt kovin pitkälle, ei tuota kaksaria olisi voinut laittaa seuraavan päivän alkuun, mikä oli mahdollisesti suunnitteilla. Tämä näin järjestäjien kannalta mietittynä.
Katselin minuutin teitä edeltävän ottelun striimiä, jossa näkyi tyhjä ja märkä kenttä. Suljin sen sitten, kun huomasin ettei kenttää oltu edes peitetty. Eli Shanghaissakaan ei peitetä kenttää, vai oliko tuo poikkeus?
Eipä tule mieleen näin äkkiseltään mieleen yhtään ulkokovien kisaa, missä kentät peitettäisiin sateen iskiessä.
Ruoholla ja massalla toinen juttu, näitä ei ihan helposti keinotekoisesti kuivailla joten pressujen käyttö perusteltua.
Kovia kenttiä ei tosiaan ole tapana oikeastaan missään suojata sateelta. Sateen loputtua uudenlaisilla esimerkiksi Cincinnatissa ja US Openissa käytetyillä laitteilla saadaan läpimärkä kenttä kuivattua täysin 15 minuutissa, joten eipä tuosta suojauksesta juuri olisi hyötyä.
Were you confused for a second and joined Lloyd on the same side during practice? 😁 I bet a smile hasn’t left his face since winning Tokyo. 😑😉 I’m being nosey but could you tell me who ”Luke” is who was in Lloyd’s and Julian’s box in Tokyo? Not a recognisable face.
More questions but do you know if Ebden & Boppana have split even though they’re 5th in the race. In 2021 Dodig and Polasek split after Wimbledon having won the Australian Open but reunited to play the tour finals.
Good luck tomorrow. 🍀
Haha, we had plenty of fun in practice with Lloyd and Julian. Maybe too many tries to tag the opponent but that was of course part of the fun. Luke Hammond is Julian’s coach.
And looks like Ebden/Bopanna have entered Vienna and Paris together. So they will most likely play in Turin as well as long as they qualify.
👍
Smile? Lloyd? Are we talking about Myrtsi? How can we translate myrtsi to our London colleagues, ”crack of semi-smile”.
Sääennuste Shanghaihin sunnuntaille näyttää pahasti siltä, ettei tennistä nähtäisi kuin aikaisintaan tiistaina. Valitettavaa jos suomalainen ennuste pitää paikkansa.
Onnea joka tapauksessa tuohon koitokseen oikein roppakaupalla!!
juu tältä edelleen näyttää 😓 joudutaan viemään turnaus aika tiiviisti läpi.
Kiitos kun jaksat laittaa paljon kuvia näihin postauksiisi, on todella mielenkiintoista nähdä tennisammattilaisen silmin maailmaa 🙂
Onko teillä tennispiireissä jotain yhteisesti sovittua tapaa hyvittää lentokilometrejä ilmaston lämpenemisen kannalta? Hiilidioksidi ja typen oksidit kun ovat lentomatkustamisen ilmiselvä haittapuoli. Vai istuttaako joku puun ja joku toinen vaan ei?
Onnea matsiin!
Kiva kuulla! Kuvia pitää tosiaan muistaa ottaa paljon, tulee elävämpää tarinaa. ☺️
Matkustaminen on tosiaan aika välttämätön osa tätä ammattia. ATP aloitti viime vuonna pelaajille yhteisen tavan kompensoida hiilidioksidipäästöjä. Pelaajat jopa kilpailevat siinä toisiaan vastaan. Tässä jutussa esim. tilanne viime vuoden päätteeksi:
https://www.atptour.com/en/news/carbon-tracker-2023-success
Missä vaiheessa tulee hoppu saada turnaus valmiiksi?
Mitä vaihtoehtoja tässä on? Kaksi matsia päivässä on ihan normaalia mutta entä kolme?
Voiko turnausta jatkaa ilmoitetun jälkeen maanantaina tai tiistaina? Tietty siinä menee kaikki aikataulut televisioinnista/striimauksista uusiksi.
Entä päivän pidentäminen, lähinnä aamusta? Näitä yöllä pelattuja on jo nähty ihan normaaliaikatauluissakin.
Tai sitten otteluiden pelaaminen muilla katetuilla kentillä, turnauksen harjoitushallit tai muut lähialueen kentät?
Oletan että turnauksen keskeyttäminen ei ole vaihtoehto.
Eipä tässä onneksi vielä ole mitään hätää. Kuusi päivää kisaa jäljellä ja viisi kierrosta matseja niin kaksin kuin nelinpelissä. Tiistaina aloitettiin puoli tuntia aikaisemmin, mutta eipä se auttanut, kun satoi silti.
Sääntöjen mukaan saa pelata kaksi kaksinpeliä samana päivänä ja vielä nelurinkin tarvittaessa päälle. Tai yksi kaksinpeli ja kaksi neluria. Yksi lisäpäivä on myös aina tarvittaessa käytössä eli maanantaille voidaan venyttää.
Shanghaissa pelattiin maanantaina neljä kaksinpeliä treenihallissa sisäkentillä, joten tuokin tarvittaessa onnistuu. Mutta ei ollut kameroita eikä hawe-eyeta eli yrittävät kyllä sisätennistä välttää.