Kovasti saimme tehdä töitä, mutta lopulta tiukalla voitolla lähti pelit liikkeelle Wienin kisassa. Keskiviikkoaloitus oli paikallaan, sillä keho oli viime viikon jäljiltä aika kovilla, mutta onneksi olimme tänään taas pelipäällä, sillä ranskalaisvastukset tekivät kyllä kaikkensa meidän haastamiseksi. Voiton myötä kisat kuitenkin jatkuvat, ja heti huomenna torstaina tulee puolivälierässä vastaan slovakialaispari Klein/Kovalik.

Pääsin perille Wieniin siis maanantaina myöhään illalla, ja vaikka yleensä haluankin pääosin positiivisia fiiliksiä tämän blogini kautta välittää, niin välillä on rehellisyyskin paikallaan. Treenasimme tiistaina alkuillasta, eikä keho ollut kyllä alkuunkaan vielä tuohon treeniin valmis. Vedimme treeniä puolitoista treeniä kolmistaan Henryn ja kisan kautta pyydetyn paikallisen lyöntikaverin kanssa, mutta minä jouduin kyllä pariinkin kertaan hyppäämään hetkeksi sivuun puhaltelemaan, että sain ylipäätänsä treeniä jatkettua. Loppua kohti keho alkoi pikkuhiljaa heräillä ja sain vähän tehojakin irti, mutta ei tarvinnut kyllä illalla kauaa unta odotella.
Tänään keskiviikkona järjestäjät löivät matsimme päivän viimeiseksi otteluksi Glaubandich-areenalle eli kisan kakkoskentälle. Iltapelit eivät ole valmistautumisen kannalta helpoimmasta päästä, joten päätimme kokeilla tänään hieman erilaista lähestymistä. Pääsimme matsikentälle puoleksi tunniksi lyömään jo kello 10 aamulla, minkä jälkeen otimme päivällä lepoa ja tankkausta ennen kuin palasimme uudestaan lyömään treenikentälle kello 18.30-19. Keho oli kahden lyöntisession jälkeen selvästi enemmän hereillä kuin yleensä iltaottelun lopulta alkaessa yhdeksän aikaa, eikä väsymystäkään onneksi tuossa matsiadrenaliinin nousussa huomannut. Päinvastoin tuntui siltä, että olin henkisesti ja fyysisesti tosin hyvin läsnä ottelussa, vaikka myöhään illalla pelattiinkin.


Matsi alkoi erinomaisesti saadessamme heti ensimmäisen erän 1-1 -tilanteessa sen kolme ottelua yrittämämme murron Doumbian syötöstä, kun jyrkkä rystyohitukseni laskeutui juuri sopivasti viivan sisäpuolelle. Mutta ilo oli lyhytaikaista, sillä ranskalaiset ottivat minultakin syötöstä heti luulot pois palauttamalla tarkkaakin tarkempia lobbeja aivan takarajan tuntumaan ja mursivat heti ensimmäisellä breikkipallollaan. Erässä ei tuon jälkeen enää enempää murtoja nähty, joten ratkaisu haettiin tie breakissa. Doumbian erinomainen palautus Henryn syöttöön toi ranskalaisille aikaisen minibreikin, mutta Henryn vastaus palauttaessa 3-5 -tilanteessa oli myös erinomainen, minkä jälkeen sain hoidettua volleyn pois verkolta. Henry piti molemmat syöttönsä, minkä jälkeen onnistuimme heti ensimmäisellä eräpallollamme. Reboul pääsi juuri ja juuri käsiksi linjapalautukseeni, mutta Henryn nopeat jalat ja matalaan palloon löyty fiksu näpäytys kohti Reboulia toi meille erän ison tuuletuksen säestämänä.
Jatkoimme toisen erän alussa siihen mihin ensimmäisessä jäimme ja otimme lopulta yhteensä 11 pistettä peräkkäin tie breakin 3-5 -tilanteesta eteenpäin. Reboul pelasti 1-0 -johdossamme kolme ensimmäistä murtopalloamme, mutta 40-40 -tilanteessa Henry löi rystynsä vastustamattomasti krossina läpi. Mutta ei päästy vieläkään sen enempää edelle, sillä ranskalaiset kaivoivat jälleen useamman erinomaisen palautuksen heti seuraavaan syöttövuorooni ja mursivat välittömästi takaisin. Sen jälkeen edettiin taas hetki tasatahtia, kunnes 4-3 -johdossamme pääsimme taas haistamaan murtopalloa Doumbian syöttäessä. Ja Henry oli 40-40 -tilanteessa jälleen rautaa lyödessään tällä kertaa kämmenpalautuksensa krossina läpi. 5-3 -tilanteessakin piti vielä taistella kovasti pidon eteen, mutta Henryn upea ässä matsipallossa toi meille hienon voiton kovatasoisen ottelun päätteeksi.
Tänään pelattiin ehdottomasti siis korkealuokkainen nelinpeli. Doumbia/Reboul -parin tapa pelata on jossain määrin omalaatuinen, sillä he saattavat välillä lobbata kaikki palautukset hetken aikaa, kun taas välillä laittavat vain kovaa päin. Ja täytyy kyllä heidän lobbiosaamistaan joka kerta kunnioittaa, sillä ainakaan itselläni ei tuollaista taitoa ole. Varsinkin Doumbia laittaa ihan minkälaiseen syöttöön vain pallon järjästäen lobbina takarajalle, eikä hän tänäänkään missannut kuin yhden ainoan lobbin pitkäksi. Uskomaton suoritus, kun tällä tasolla syöttäjätkin osaavat laittaa aika pahoja. 😅
Henry oli ehdottomasti tänään päivän kovin pelimies kentällä, sillä hänen syöttönsä olivat rautaa ja ykkönen tippui kenttään kovalla prosentilla. Hän onnistui myös varsinkin toisen erän ratkaisupaikoissa erinomaisesti, erityisesti palautuksissaan. Minullakin pysyi tsemppi ja henkinen pelitila alusta loppuun mielestäni vahvana, vaikka syöttöni kahteen kertaan murtuikin. Ranskalaiset pelasivat kummallakin kerralla kuitenkin vahvat palautusgamet ja käyttivät molemmat saamansa murtopallot, joten ei aina pidä edes itseään niin paljon sättiä. Kuuluu lajiin. Toki pari aavistuksen tarkempaa ykköstä syöttöruudun kulmiin tekisi hyvää jatkoa ajatellen, joten pidetään syöttötreeni mukana jatkossakin.
Pelit kuitenkin jatkuvat heti torstaina, kun saamme vastaamme lähes kotikentällään pelaavan parin Klein/Kovalik. Slovakian rajalle ei Wienistä ole matkaa montaakaan kilometriä, joten vastustajat saanevat varmasti jonkin verran kannustusta katsomon puolelta. Ja hyvin he ovat tässä kisassa jo pelanneetkin, sillä kaikkiaan kolme vakuuttavaa suoraan kahdessa erässä otettua voittoa ovat vieneet heidät karsintojen kautta jo puolivälieriin.
Olen pelannut Kleinia vastaan pariinkin kertaan challenger-kisoissa muutama vuosi takaperin, mutta hänen kaksinpeliesityksensä ovat kyllä noista vuosista kehittyneet paljon, ja todennäköisesti neluriosaaminen sitä kautta myös. Kovalikia vastaan ei yhteisiä matseja sen sijaan ole takana. Yhteistä heille molemmilla on kuitenkin kovan tason palauttaminen ja takakenttäpeli, minkä lisäksi sisäkentällä syöttäminenkin tuntuu heiltä luonnistuvan. Kummallakin on olemassa se niin sanottu iso peli, joten pallo tulee meidän puolellemme varmasti kovaa, joten tarkkana saa olla alusta asti. Volleyt pitää suunnata pelikirjan mukaisesti paljon heidän rystyilleen ja viimeistelyn oltava kliinistä. Ja myös ykkössyöttöprosenttiin kannattaa kiinnittää huomiota.
Mutta eiköhän meiltä se paras peli oli huomennakin löydettävissä, sillä ollaanhan tässä itseluottamuksen osalta ainakin vireessä. Matalapomppuiset olosuhteet ja Dunlop ATP -pallot ovat meille myös parasta mahdollista peliympäristöä. Kvartsimme on ohjelmassa huomenna ei ennen kello 16 paikallista aikaa samalla Glaubandich-kentällä, joten laitetaan silloin taas homma rullaamaan ja nautitaan menosta. Vamos!
Täysin samaa mieltä kanssasi: Todella korkeatasoinen matsi ja Henry oli tällä kerralla kentän kingi. Hienoa, että hänen viimeaikaiset pienet epävarmuudet syötöissä olivat tipotiessään.
Ja kyllä on viheliäisen taidokas ranskalaispari. Melkeinpä ihmetyttää, etteivät ole vieläkin korkeammalla rankingissa … mutta jommallakummalla taisi olla joku loukkaantuminen.
Ei muuta kuin peli-iloa teille koko viikoksi.
Well done for hanging in there and pulling through, you were under so much pressure.
Really good quality tennis from all players, but Henry squeaks in there with Man of the Match, I concur.
Good luck for tomorrow. So pleased the doubles in Vienna is on TennisTv …
BTW, I love that you take your daughter to tournaments! How cool is that.
All the best,
Eliza
Pelasitte todella hyvin. Eritoten huomioni kiinnittyi Harri sinun erinomaiseen verkkopelaamiseen. Nopeat liikkeet ja kovat palautukset. Se on tuon ottelun perusteella uomissaan eli siinä missä pitääkin olla tällä tasolla. Myös Henri onnistui siinä, mutta häneltä saisi löytyä vielä kovuutta palautuslyönteihin lisää. Tosin Henryn mainiot sijoitukset paikkaavat tuota mainiosti. Kaiken kaikkiaan kovan pelin voitto ja ansaitusti. Vamos!!
Tänään onkin sitten vastus vieläkin kovatasoisempi. Ainakin mitä tulee Klein/Kovalik parin koviin palautuksiin. Eikä ne heidän syötötkään ole tuosta repertuaarista huonompia. Kova on pari voitettavaksi. Tarvitaan todella liikkumista kentällä sekä varuilla pitää olla linjapalautusten sekä volleypallojen kanssa. Tällaiseen huomioon tulin katsoessani heidän edellistä peliään kaksinpelikavereita vastaan, jotka pesivät juuri omalla hyvällä liikkeellä ja kovilla lyönneillä.
Onnea päivän otteluun oikein roppakaupalla ja voittoa hakemaan. Kyllä se sieltä tulee!!!
Onnittelut hienosta voitosta. Vastustajat pelasivat todella hyvin ja ensimmäisessä erässä tuntui, että voitto on menossa ranskalaisille, mutta Henryn loistava peli ratkaisupalloissa avitti teidät voittoon. Ei sinunkaan pelisi huonoa ollut. Kun saat taas syöttösi kulkemaan terävämmin, on teitä todella vaikea voittaa.
Olipa kyllä hyvä vääntö. Eka erä näytti jo hetken aikaa tiebreakissa pahalta, mutta vahva lopetushan sieltä tuli. Jos vertaa Tukholman myöhäispeliin, niin olittehan te huomattavasti terävämpiä, joten valmistautuminen vaikutti onnistuneen.
Aika monta kertaa tuli kieltämättä eilen kiiteltyä, että Henry on nimenomaan sinun kanssasi samalla puolella kenttää. Eikä todellakaan ole tarkoitus sanoa, että sinä pelasit huonosti, mutta Henry oli vaan niin hurjassa iskussa. Tietysti sekin kertoo suuruudesta, että toisen erän ratkaisevassa murrossa pakotit Doumbian pelkällä tuimalla katseella kaksoisvirheeseen, joka toi sitten murtopallon. 😀
Melkoinen jokeriparihan sieltä vastaan tulee tänään. Ei voi sanoa, että varsinaisia nelurimiehiä olisivat. Mutta melko päteviä nelinpelaajia ovat tuolla nippuun laittaneet, joten kannattaa suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella. Tylyn tehokas ja tiukka nelinpelisuoritus lienee paras lähestymiskulma hyvin erilaiseen haasteeseen.
Oli huima peli! Erityisesti Doumbia oli kyllä varsinainen ihmeukko. Oma huippupeli kuitenkin riitti niukin naukin. Vastustajien kaksi breikkiäkin olivat heidän hyvyyttään. Mutta mutta, oma tasonne on niin korkea, että voitto tuli jälleen kerran kairattua! Harrilla on maailman paras lentopeli, Henryllä loistava syöttö ja molemmilla hyvät palautukset. Edes onnistunut syöttö ulos Henryn rystylle ei tuota vastustajille varmaa pistettä niin kuin eilen nähtiin ratkaisupaikoissa!
No hitsit, ehkä yksi nautittavimmista peleistänne katsojan kannalta! Pelinne oli uomissaan, muttei rutiininomaista; koko työkalupakki oli vaihtelevasti käytössä. Vastapuoli tuli muutamaan kertaan herkullisesti yllätetyksi.
Ja kyllä, näytti tosiaan siltä, että olit erittäin hyvin läsnä illan ottelussa. Energinen, mutta silti levollinen. Erilainen valmistautuminen iltapeliin oli ilmeisen onnistunut. Hieno homma!
Onnea ja peli-iloa tähänkin päivään; mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia vastassa.
Todella ansaittu taisteluvoitto sinnikästä ja erikoista ranskalais-duoa vastaan. Teidän molempien kova henkinen kantti, oivaltava verkkopeli, hyvät palautukset ja erityisesti Henryn hyvä syöttö olivat avaimet voittoon.
Ja saimme taas nähdä kunnon tuuletukset!
Olette kyllä kova tiimi. Toivottavasti Torino varmistuu pian ja pääsen varaamaan lippuja huikeaan finaalisessioon! 👍👍👍
Tänään onkin Torinon kannalta mielenkiintoinen ottelu, kun race-listan sijoilla 9 ja 10 olevat parit eli Lammons/Withrow ja Gonzalez/Molteni pelaavat vastakkain.
Aivan, oli mielenkiintoinen ja jännittävä matsi Harrin ja Henryn kannalta, mutta tilanne nyt parempi, kun Lammons/Withrow hävisi Donzales/Moletinille eikä heidän pisteet riitä Harrin ja Henryn ohittamiseen, vaikka saisivat maksimipisteet mahdollisella turnausvoitolla.
Kiva, että pääsee taas onnittelemaan teitä!! Ansaittu jatkopesti 👍. Vaikka peli oli todella tiukkaa, uskoin voittoonne heti, kun Henryn kasvot lävähtivät kuvaruutuun. En muista, milloin hänen katseensa olisi ollut niin tuikean päättäväinen kuin nyt oli. Ja erinomaista jälkeä hän tekikin etkä sinäkään jäänyt ”pekkaa pahemmaksi”. Välillä saitte harjoitella smashejäkin ihan tosissaan kun vastapuoli sai nostettua pallon aina vaan takaisin. Mielikuvakseni jäi, että sinä onnistuit usein ratkaisemaan saatuasi smashiisi hyvän osoitteen. 😃
Kokonaisuutena loisto-ottelu ja jännittävä seurata!!
Olipahan taas nautinnollista – ja siis melkolailla piinaavaakin – tennistä. Ei voi välttyä ajatukselta, että ottelu saattoi olla tämän turnauksen vaikeinta, eli noilla otteilla aina finaaliin asti. Varmasti haastavia pelejä jäljelläkin. Slovakialaisetkin ovat varmasti pahoja, mutta kun ykkössijoitetutkin ovat kaaviosta pihalla, odotukset ovat kotikatsomossa korkealla. Iltaa odotellessa. Pitäkää hauskaa kentällä ja voittakaa ainakin ne tärkeät pisteet 🙂
Kiitos Harri taas mahtavasta pelistä. Teidän tiimin spirittiä on ihailtavaa seurata. Tsemppiä torstain otteluun.