Australian avointen ennakko – EDIT: ensimmäinen ottelu siirretty torstaille

Australian avointen alku lähenee meidänkin osaltamme, sillä olemme peliohjelmassa keskiviikkona illan viimeisessä ottelussa. Valmistautuminen on sujunut erinomaisesti, ja viime viikolla löytynyt nousujohteinen vire on jatkunut treeneissä Melbournessakin. Kaikki alkaa olla siis valmista, kun kohtaamme Henryn kanssa nelinpelin avauskierroksella parin Bollipalli/Seggerman. Sekanelinpelinkin kaavio arvottiin äskettäin, saan myöhemmin pelattavassa ottelussa tutun pelikaverini Anna Danilinan kanssa vastaan parin Dabrowski/Gille.

Emme jääneet Adelaiden semifinaalitappion jälkeen turhaan murehtimaan tapahtunutta, vaan otimme kisasta positiiviset asiat irti ja suuntasimme lauantaina aamulla kohti Melbournea. Kaksiviikkoiseen Grand Slamiin valmistautumista ajatellen treeniohjelmasta tuli lopulta jopa aika ideaali, sillä lauantai oli luonnollista pitää huilipäivänä, mutta päivän aikana ehti kuitenkin hyvin hoitaa kaikki juoksevat asiat kuten akkreditoinnit, pelaajalahjat ja Yonexin kojulla pistäytymisen.




Ensimmäiset nelinpelit alkoivat Melbournessa jo tiistaina, mutta sunnuntain sateet siirsivät sen verran monta kaksinpeliä myöhemmille päiville, että lopulta tiistain ohjelmaan mahtui vain kaksi miesten ja kaksi naisten neluria. Me olimme sunnuntaina kaukaa viisaita ja aloitimme treenit Johnson/Arends -parin kanssa jo ennen aamukahdeksaa. Ja saimmekin lopulta jatkettua treenejä yli kolme tuntia ennen kuin rankkasateet saapuivat. Kaupungin keskustassa tulvi ihan kunnolla, mutta iltaan mennessä sateet väistyivät ja matsejakin saatiin vielä pelattua. Kisan toinen suomalainen Otto Virtanen sai pelata oman ottelunsa katon alla Margaret Court Areenalla, mutta harmittavasti voittoa ei tällä kertaa irronnut. Tai no onhan täällä vielä junioreissa mukana Oskari Paldanius ja nelurissakin Patrik Niklas-Salminen tuli paikan päälle kärkkymään, jos varasijalta vielä pääsisi mukaan.

Maanantaina vuorossa oli jumppaa kuntosalilla aamulla ja pidempi treenisessio Albert Reserven treenikentillä iltapäivällä yhdessä jenkkiparin Krajicek/Ram kanssa. Jatkoimme tuon jälkeen vielä hetken kahdestaan Henryn kanssa keskittyen erityisesti syöttöön ja palautukseen. Sekä minun kohdallani myös neutraaliin split stepiin, josta ponnistusta pystyy jatkamaan molempiin suuntiin. Tänään tiistaina otimme matsien lähestyessä hieman kevyemmin, mutta pelasimme edelleen erittäin laadukkaan erän verran pisteitä exiemme Cash/Glasspoolin kanssa ennen kuin teimme muutaman ekstrasyötöt ja volleydrillit vielä viimeistelyksi treenin loppuun.



Kisatunnelmaan on siis nyt päästy ihan toden teolla, ja kun mieli on kunnossa sekä kentällä peli kokonaisvaltaisesti tosi hyvässä iskussa, niin mikäs tässä on matsipäivää odotellessa. Avausvastustajamme Bollipalli/Seggerman on tällä tasolla minulle jopa poikkeuksellisen tuntematon pari, sillä en ole oikeastaan kumpaakaan nähnyt koskaan kentällä aikaisemmin. Edes brittien datapankista ei juuri videoita heistä löydy, mutta onneksi Challenger TV:n puolelta joitain otteluita kummaltakin on katsottavissa.

Yliopistotenniksestä erittäin nopeasti peräti kymmenellä CH-kisan voitolla nykyiseen rankingiinsa noussut Seggerman on kuitenkin kuulemma todella kovasyöttöinen pelaaja, joka ei muutenkaan kovin paljoa himmaile lyöntivalinnoissaan. Hän voitti toissa viikolla Canberran ison CH-kisan, joten on myös kovassa vireessä. Intialainen Bollipalli on hänkin kova syöttäjä ja taitava käsistään. Vyöltä löytyy yksi ATP-voitto viime syksyltä Almatysta, mutta Grand Slam -kisoissa hän ei aikaisemmin ole pelannut. Myöskään yhteisiä turnauksia vastustajillamme ei aikaisempia ole.

Jossain määrin vähemmällä datalla kuin yleensä on siis matsiin lähdettävä, mutta saimme kyllä kyseltyä muutamalta tutulta pelaajalta hyvät vinkit otteluun. Kokemus, oma peli ja vahva energialataus alusta alkaen tulevat varmasti olemaan tärkeitä asioita, kun kentälle astellaan. Sillä eihän vastustajillakaan aiempaa tuntumaa ole meidän pelistämme. Meillä on Henryn kanssa kummallakin syöttö ja palautus kulkenut vahvasti treeneissä, ja tuon toivoisi myös jatkuvan matseissa.

Ottelumme on ohjelmassa keskiviikkona päivän viidentenä otteluna kentällä viisi, joten Suomen aikaa aamulla/aamupäivällä ollaan todennäköisimmin kehissä. Keskiviikolle on tosin luvattu sadekuuroja, mikä saattaa tuoda muutoksia ohjelmaan. Ja jos huomenna kentälle päästään niin tuuliseen keliin pitää olla varautunut. Joka tapauksessa kaikki laitetaan peliin heti ensimmäisestä pisteestä lähtien. Piste ja ottelu kerrallaan, mutta kyllähän täällä Melbournessa on tarkoitus olla vielä pitkälle ensi viikkoon. 💪

23 thoughts on “Australian avointen ennakko – EDIT: ensimmäinen ottelu siirretty torstaille

  • Vähän jo ehdin huolestua, että eikö tule ennakkofiilistelyitä ollenkaan, mutta tulihan ne sieltä tuttuun ja turvalliseen tapaan.

    Kelpo pelimiehiä teille sattui heti vastaan, vaikka ehkä vielä tuntemattomia ovatkin. Hyvässä nousussa olevia pelureita ja Bollipalli teki kyllä Almatyssa vaikutuksen. Eivätpä he tosin ole täydellisesti yhteen hiottu pari, saati paljon yhdessä voittaneita. Hereillä saa kuitenkin alusta asti olla ja tuskin syötönmurroilla tullaan juhlimaan.

    Kyllä tätä on taas odotettu!

    • Meinasi kieltämättä ihan rehellisesti ennakkofiilistelyjen kirjoittaminen unohtua, vaikka olinkin jo mielessäni postauksen sisältöä pyöritellyt. Mutta ilmeisesti on keskittyminen hyvin siinä olennaisimmassa eli matsissa. 😇

  • Olipa kiva lukea AO:n alkutunnelmia! Kun fiilis on kohdillaan, mikään ei ole mahdotonta kentällä 😁 Vamos 👍

  • Huomaako Yonexin kojulla mitenkään että sponssisopimus on puoliintunut? Vai hoidetaanko kaikki edelleen ammattimaisesti?

    Mustekalasi yritää kyllä kovasti pakoon lautaselta!

    • Kyllä ammattilaisia ovat kaikki näissä karkeloissa. Minullakin edelleen kuitenkin Yonexin välineet ja valmentajamme Calvinilla vaatteetkin. Eli on meillä yhteistyötä jäljellä. 🙂

  • kiitos ennakkofiilistelyistä! toivottavasti pääsette huomenna suunnitellusti pelaamaan, sillä ottelu tulisi kerrankin mukavaan kellonaikaan suomalaisittain 😉 suunnilleen lounasaikaan.

    otitko siis Adelaidesta lennon vaihdolla ihan vaan sen takia, että pääsit noihin jänniin koneisiin, vai oliko suora jo täynnä tai tosi kallis? 😄 jos ensimmäinen, niin kunnon sitoutumista harrastukseen 🙌

    hauska ilmaisu tuo exiä vastaan 😂 mutta näinhän se on, toivottavasti pääsette jossain turnauksessa ihan ottelussa kohtaamaan. onnea avauskierrokselle, sama henki kuin Adelaiden Dodig/Mansour ottelussa, niin mikään ei pysäytä teitä 🎾

    p.s. näin somesukupolvelaisena olen iloinen, kun IG:ssä on alkanut olla enemmän kontsaa 😁

    • Aamulla näytti hieman Melbournessa ripotelleen, mutta nyt puolenpäivän jälkeen pelit ovat käynnissä ja toivottavasti pysytään kuivina iltaan asti. 🤞

      Ja suunnilleen samalla hinnalla ja vaivalla pääsi noille Rex Airlinesin. Henrykin oli kateellinen, että sain tehdä jostain mistä tykkään. 🙂

      • jaahas, huomenna sitten ”double-double-duty” edessä, kun melkein heti perään mixtyn kimppuun 😄 mutta ei siinä, pysyypä ainakin pelikunto yllä!

        unohdin muuten aiemmassa kirjoituksessani kysyä, että löysikö valkoiset shortsit australian mantereelle? onko huomenna luvassa tiimiasut? 😎👕

        • Torstaina tosiaan tuplapäivä 💪 Ja valkoiset shortsit ovat saapuneet Melbourneen, joten tiimivaatteilla mennään!

  • Itsekin ehdin jo odotella ennakkoa ja vähän alkoi mietityttää, että onko kaikki ok, kun ei näkynyt. Päädyin kuitenkin ajattelemaan ihan oikein, että keskittyminen itse asiassa ja siksi tekstiä ei näkynyt. Kaaviota katselin pari päivää sitten ja kunhan ensimmäisen kierroksen selvittää, niin näytti paremmalta kohdalta kuin moni muu. Mielenkiintoinen pari edessä ja toivottavasti yhteispelillä siitä selviätte.

    Sekanelinpelissä tuleekin vastaan viime kesänä Wimbledonissa samalla puolella verkkoa ollut Dabrowski, joka silloin ollut keskellä rintasyöpähoitojaan. Diagnoosistaan kertoi juuri nyt ennen vuodenvaihdetta ja seuraan häntä entistä suuremmalla mielenkiinnolla ja rintasyöpähoidot läpikäyneen ihmisen siskona nostan hänelle hattua sekä jaksamisesta että kertomisesta.

    Onnea neluriin, sekaneluriin ja toivottavasti pääset kisassa pitkälle!

    • Kiitos tsempeistä!

      Toivottavasti päästään tänään ensinnäkin pelaamaan ja toiseksi vielä voittoisasti. Pahoja on vastukset joka kierroksella, joten matsi kerrallaan eteenpäin. Ja sekanelinpelissäkin on mielenkiintoa varmasti edessä!

  • Hulppeeta näyttää olevan ulkona ja lautasella! 😊
    Tsemppiä, Onnea, Vamos! 🎾🎾🎾👍

  • Melbournessa on tietenkin pakko ottaa slaissi Baileys cheese cakea voiton kunniaksi, takavuosina sitä sai ainakin St. Kildan ja Elwoodin alueen kahviloista. Sen verran tuhti kattaus on että vasta finaalivoiton jälkeen suosittelen otettavaksi.

    Onnea turnaukseen, nyt on hyvä paikka parannella rankingia kun moni peluri ei varmaan tule puolustamaan pisteitään täysillä. Itse uskon että uusi ennätysranking nähdää parin viikon päästä!

    • Oijoi, tuossa juustokakussapa motivaatiota kisavoitolle. 😎 Ja toki se tekisi aika hyvää myös rankingille. Toivotaan parasta!

  • Noi sun monen pompun kautta kohteeseen -lennot on kyllä hauskoja 😂

    Tsemppiä matsiin 💪🔥

    • Hehe, täytyyhän joitakin harrastuksia sentään ylläpitää kiiresen kisakalenterin keskellä. 🙂 Kiitos tsempeistä!

  • Loving the blog. Had been wondering where you got to train. Looking forward to seeing you and Henry play, in person today. Re sponsorship, maybe in the future, Hellly Hansen with their HH logo???

    • Nice to hear that! Grand Slams are sometimes a little difficult in terms of training but luckily there are always offsite courts where we can find more courts. Hopefully today we can finally get on a match court though. And Helly Hansen would be a very matching sponsor for us indeed!

  • There were so many WDs in time now..but no Salminen??? All the 4 new doubles were not even on the entry list, okay it was only Petros T and he regroupred as it seem, so Salminen is the 5th ALT..we need one more WD now…

Comments are closed.