Se oli aikalailla täydellinen avauspäivä Melbournessa! Erinomainen nelinpeli sai peräänsä mukavasti kulkeneen mixtyn, joten pelit jatkuvat kummassakin sarjassa. Erityisesti nelurissa upeasti kulkenut syöttöpeli ilahdutti, mutta muutenkin tekeminen oli kokonaisvaltaisesti mukavassa tikissä. Pelit jatkuvat heti perjantaina, kun saamme nelurissa vastaamme australialaisparin Polmans/Romios. Sekanelinpeli jatkuu myöhemmin viikonloppuna.

Tarkoitus oli pelata ensimmäisen kierroksen nelurimme jo keskiviikkona, mutta sadekuurot venyttivät päivän otteluita sen verran, että lopulta jo puoli kuuden aikaa järjestäjät ilmoittivat meille, että siirretään ottelumme suosiolla torstaille. Keskiviikkona sateiden tauottua keli oli varsin viileä ja erittäin tuulinen, joten ehkä parempi näin. Toki puuskittaisesta tuulesta kärsittiin edelleen torstainakin, mutta ainakin lämpötila nousi juuri ja juuri 20 asteen yläpuolelle, eikä kentällä tarvinnut palella. Melbournessa sään nopeat vaihtelut kyllä yllättävät vuosi toisensa perään, joskus lämpöä on 40 astetta ja joskus 15.
Joka tapauksessa keho tuntui tänään olevan tosi hyvässä vireessä aamusta alkaen, ja tekemisen meininkin olikin läsnä heti matsikentälle astellessa. Sopivasti oli jännitystäkin vatsanpohjassa, mistä osaa nykyään jo nauttia. Vastustajat tiedettiin ennakkoon koviksi syöttäjiksi, ja siltä se kentällä tuntuikin. Ykköset napsuivat kenttään vauhdilla ja vielä aika tarkasti. Mutta onneksi oli syöttöpäivä meilläkin kunnossa, emmekä päästäneet vastustajia lähellekään murtoa. Ensimmäinen erä ratkaistiin siis tie breakissa, jossa olimme vahvoja, vaikka Henrylle osui siihen harvinaisesti peräti kaksi tuplaa. Vastustajatkin tekivät kuitenkin yhden, ja toisen minibreikin saimme Henryn upealla krossipalautuksella. Ja lopulta ensimmäinen eräpallo tuli kotiin, kun Seggerman ylettyi vain vaivoin lobbipalautukseeni, ja Henry kurotti taitavasti rystypuolivolleynsa linjasta läpi.
Pelimme vapautui tuosta ensimmäisen erän voitosta entisestään, kun taas vastapuolella Bollipalli alkoi missata joitakin ykkössyöttöjä. Hän sortui lopulta erän toisessa gamessa murtopallossamme kaksoisvirheeseen, ja kun jatkoimme paineen antamista, niin saimme intialaisen murrettua vielä uudestaan 4-1 -tilanteessa kolmannella yrittämällä. Henry syötti sen perään ottelun vakuuttavasti kotiin, ja näin oli toisen kierroksen paikka saavutettu reilussa tunnissa runsaslukuisen suomalaisyleisön hienosti kannustaessa.
Illan ohjelmassa oli kuitenkin myös sekanelinpeli, joten vapaalle ei voiton jälkeen voinut ihan vielä vaihtaa. Jäähdyttely, suihku ja nopea ruokailu oli ohjelmassa ennen kuin palasin samalle kentälle kello 18, tällä kertaa Annan kanssa. Yhteispeli lähti vanhasta muistista erinomaisesti käyntiin, ja sekä syöttöpeli että palautuspeli oli iskussa. Eikä tuntunut yhtään haittaavan, vaikka vaihtoin palautuspuolta A-ruutuun, päin vastoin olo oli kuin kotiin olisi palannut. 🙂
Mursimme ensimmäisessä erässä sekä Gillen että Dabrowskin kertaalleen, ja vaikka Annan syöttö vastustajille lipsahtikin, niin neljän ässä syöttövuoroni erän loppuun siirsi meidät johtoon. Toisessa erässä pääsimme jo kertaalleen breikilla eteen, mutta tällä kertaa oli minun vuoroni hävitä syöttöni 3-2 -johdossa. Enempää murtoja ei kuitenkaan nähty, joten tie breakiin mentiin. Siinä pelattiin useampi hieno piste, ja erityisesti 4-3 -tilanteen maaginen refleksivolleyni, ja sitä seuranneet smashit verkolta olivat mixtyä parhaimmillaan. Hyvä ykkönen ensimmäiseen ottelupalloon toi lopulta voiton, ja nyt oli päivä vihdoin matsien osalta paketissa. Kaksi voittoa ilman erätappioita oli juuri sitä mitä haettiinkin!
Kokonaisuutena voi kyllä omaan peliin olla tänään todella tyytyväinen. Syöttöpeli oli nelurissa parasta ulkokentällä miesmuistiin ja olin muutenkin tosi hyvällä presenssillä kentällä. Ajatukset pysyivät olennaisessa ja tiukoissa paikoissa löytyi vielä lisävaihde. Mixtyssä tuplia tuli muutama tavallista enemmän, kun hain tarkoituksella hieman aggressiivisempia kakkossyöttöjä, mutta pääosin peli oli tuossakin matsissa aika hyvin hallussa. Päätöksenteko oli suoraviivaista ja ohjat pidettiin omissa käsissä. Tosi tyytyväisin mielin voi siis lähteä huomiseen.
Katseet pitääkin sen pidemmittä puheitta kääntää huomiseen, sillä saamme jo huomenna vastaamme nelurin toisella kierroksella aussiparin Polmans/Romios. He pelasivat ensimmäisellä kierroksella todella hyvin, mitä ehdin eilen katsoa, joten missään nimessä ei soitellen voi sotaan lähteä, vaikka villilläkortilla pari onkin kisassa mukana. Polmans on tässä kisassa ollut kerran nelurissa semeissä ja voittanut edelliset kahdeksan CH-tason nelurifinaaliaan. Paineen alla kovanluokan pelimies siis kyseessä. Romios on nelurikentillä nuorempi pelaaja, mutta ei hänenkään pelistään kyllä kovin paljoa epävarmuutta ensimmäisellä kierroksella näkynyt.
Matsimme on ohjelmassa perjantaina kentällä 7 päivän kolmantena otteluna. Vaikka vastus on kova, jatketaan siis silloin siitä mihin tänään jäätiin. Vamos!


Onnea; ja eiku Hanaa! 🎾😊👍
VAMOS
Kertakaikkisen upea avaus turnaukseen 🔥 Eli onnea tästä ja tsemppiä huomiseen 💪
Niinhän ne sanoo, että hyvää kannattaa odottaa. Ja nyt kyllä kannatti ja saatiin oikein tuplahyvää!
Nelurissa eka erä oli sitä, mitä osasi odottaa. Syöttäjät piti helposti ja ei ollut edes aihioita murtoon. Toisessa erässä sitten homma muuttuikin ihan täysin. Hyvää ja varmaa tekemistä, jolla mennään vielä pitkälle.
Mixtyyn vaihdoit taas sujuvasti palautusruutua ja eipä tuo tahtia haitannut. Teidän pari Annan kanssa tuntuu vaan toimivan.
Nyt on Australian avointen osalta nelurissa sivuttu aikuisten sarjan parasta saavutusta ja mixtyssä on tullut jo uusi saavutus. Ja homma on ihan alkutekijöissään. Tässähän alkaa vähän innostua!
Tulokset molemmat hyviä, en nähnyt Pattenin kanssa pelattua nelinpeliä, ottelu siirtyi niin monta kertaa että en pysynyt mukana. Mixed ottelussa minua huolestutti teidän teamin peli-ilon puuttuminen, kun teidän vastustajat hymylivät ja puhuivat sekä pelin aikana että penkillä, teillä oli hymyt ja puheet piilossa ja penkillä murjotettiin. Tältä se näytti ulospäin, en tiedä miten teistä tuntui?
Toivottavasti peli-ilo löytyy, Anna syötti loistavast, niin myös sinä, mutta kaksi tupla virhettä ja syötön menettäminen, tärkeässä paikassa, tuo vähän miinusta.
Kemppiä jatkoon, ja päin finaalia molemissa lajissa.
Tästä on hyvää jatkaa. Tsemppiä seuraaviin otteluihin.
” olin muutenkin tosi hyvällä presenssillä kentällä ” Tuo kyllä välittyi kotikatsomoonkin ja sanoinkin ääneen alussa että Harri pelipäällä. Paljon pelejäsi seuranneena tuntuu, että jopa pelin alun kehonkielestä pystyy monesti ennustamaan lopputuloksen tai vähintään siis sen suunnan millainen peli tulossa. Oli leppoisaa katsoa pelejä, koska koko ajan oli vahva tunne, että kyllä Harri hoitaa esim tiukoissa paikoissa kuten ensimmäisen erän tiebreakeissa. Toki huonommallakin preesenssillä niitä voittoja on tullut ja pystyy kaivamaan, mutta jos valmistautumiset ym mikä tuohon noin hyvään olemukseen sinulla kentällä johtaakin pystyy toistamaan, niin teet suomalaisseuraajan öistä vielä moneen kertaan lyhyitä. Sille on kyllä lupa siitäkin huolimatta, että lupaus täältä on että jokainen pelisi näissä kisoissa valvotaan!
TIIMIASUT 🤩🤩🤩😎👕 breaking news, valkoiset shortsit löysivät tiensä Melbourneen 🥳🥳🍾 kolmen vuoden odotukseni on palkittu 😄 Bollipalli olisi voinut liittyä kerhoon myös paitansa osalta 😂 ja miten hienoa vielä, että kun tiimiasut viimein saatiin, ne ovat sinivalkoiset! kuten molempien maiden edustusasut 🤝
ainiin pelattiin siellä ihan matsiakin 🧐 no ei, kulkihan se pallo oikein mainiosti jopa kahden ottelun verran 🙌 todella hienot kaksi ottelua, ei voi kun olla tyytyväinen ja jatkaa samalla linjalla etiäpäin 🎾🔥
Erinomaiset avausmatsit molemmissa sarjoissa. Ja ehkä siitä oli etua pelata tuo mixty oman dubbelin perään ja vielä samalla kentällä. Samalla energialla ja tunteella vaan kohti seuraavaa rundia. 👍💪
Neluri oli mielenkiintoinen. Kummatkin, siis vastustajat mukaan lukien, esittivät hyvää syöttöpeliä. Toisessa erässä sitten vastustajien syötöt alkoivat ryppyillä. Kovan puoleinen voitto kaiken kaikkiaan. Onnittelut pelistä!!!
Mixtyssä totesin Annan olevan vastustajan naispelaajaa kovempi tykki, niin syötöissä kuin palautuksissaan, etenkin tarkkuudessa. Hyvää peliä tuokin ottelu teiltä!
Mikähän mahtaa vaivata ATP:n rankinglistauksia, sillä ne kyllä näyttävät aivan ihmeellisiltä. On neluripareja johtopaikoilla, vaikka eivät ole pelanneet tänä vuonna vielä yhtään peliä. Samaa kummallisuutta vaivaa yksilöpuolen rankingtilastot.
Onnea seuraaviin peleihin! Voisitko saada Annan hieman hymyilemään joko kentällä tai istuessaan tuolilla?
Hei hyvä päivä Harri Henry ja Anna!
Hienolta näytitte myös. Nauttikaa teidän osaamisesta, iloa ja pelejä.
Australian avointen sivulta katsoin n. 3min koosteet molemmista otteluista (hyvältä näytti tiimiasu, kun vielä sukatkin molemmilla valkoiset), sekanelinpelistä ehdin katsoa toisen erän loppupuolen suoranakin. Koska seurantani lähinnä tilastojen varassa, niin en kommentoi peli-ilmeestä tms. mitään. Tulokset se jolla mennään ja ne molempien pelien osalta mainiot ja hyvä, ettei tarvittu kolmatta erää kummassakaan. Nelurimatsista voittoa osasin toivoa/odottaakin, mutta sekanelinpelissä Dabrowski kuitenkin kauden 2024 päätösturnauksen naisten nelurin voittajaparin toinen osapuoli ja sekanelinpelin olympiapronssimitalisti Pariisista (Felix A-A:n kanssa). Kova voitto hyvistä nelinpelaajista. Tsemppiä toisen kierroksen otteluihin!
Unohdin… Tänään selviää millä sijalla Harri on vuoden urheilija -valinnassa ja miten käy äänestyksessä sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä. Urheiluhetkiäänestyksessä pitäisi kyllä voitto tulla, mutta vuoden urheilija -äänestyksestä saa nähdä missä järjestyksessä Barkov, Hradecky ja Heliövaara ovat. Eiköhän kärkikolmikossa nämä kolme ole… Tsemppiä myös tuohon (vaikka Australiassa onkin pahasti yöaikaan)!
Loistava alku turnaukselle, onnea! 👍🏻😊
Great results, glad you’re feeling so good on court, best of luck for Friday. Love the matching kit, it’s uber professional.
Kyllä kelpaa!!!!!!! Onnittelut ja tsempit jatkoon!!!!!
Pari aiempaa kommentoijaa kiinnitti huomiota hymyttömään Annaan. Onhan näitä niukkahymyisiä tosiaan kavereiksesi muutama valikoitunut: Myrtsi, Peers, Henry, Anna. Mutta väliäkös sillä kun käsi on vakaa ja pallo lentää oikeaan osoitteeseen. Hymyillään me täällä katsomossa Henryn ja Annankin puolesta, aihetta tämänpäiväisenkin perusteella on!
Harri oli kyllä tänään kentän kuningas!
Peak performance state of mind!