Australian avoimet R32, Heliövaara/Patten – Polmans/Romios 7-6(2), 6-3

Vihdoinkin on toinenkin kierros selätetty Australian avoimissa! Tuulisessa kelissä ja kovasti kannustanutta kotiyleisöä vastaan piti jälleen esittää parastaan, mutta hyvät puristukset kummankin erän loppuihin toivat lopulta helpottavan voiton. Lauantaina huilataan ennen kuin sunnuntaina taas pelit jatkuvat.

Torstaina kahden matsin päivä kieltämättä illalla hieman kehossa tuntui, mutta huolelliset kehonhuollot ja hyvät yöunet tekivät tehtävänsä, eikä tänään juurikaan väsymystä ollut havaittavissa. Päinvastoin keho oli tänään mukavan herkässä iskussa ja lyöntituntumakin kohdallaan, kun hyppäsimme Henryn kanssa bollaamaan hieman ennen puoltapäivää. Keli oli erittäin tuulinen ja Melbournelaisittain viileä, mutta sehän meille eurooppalaisille sopi. Lyönnin jälkeen oli ohjelmassa vielä lounas ja hetki lepoa ennen kuin astelimme matsikentälle numero 7 hieman kahden jälkeen.

Edellisen ottelun kaltaisia syöttökoneita ei tällä kertaa ollut vastassa, ja pääsimmekin heti ensimmäisesäs gamessa hakemaan kerran murtoa Romioksen syötössä. Palautukseni leijasi kuitenkin pitkäksi. Omissa syöttövuoroissamme peli oli edelleen mukavasti hallussa, mutta vaikka palautuksetkin toimivat, palautuksien jälkeiset lyönnit eivät ihan olleet riittävällä tasolla murtoa ajatellen. Kunnes 5-5 -tilanteessa kaikki onnistui, ja saimme Polmansin murrettua.

Pääsin syöttämään erää kotiin 6-5 -tilanteessa, mutta tällä kertaa ei syötönpito enää onnistunutkaan. Vastustajat löivät muutaman erittäin hyvän palautuksen ja tilanne olikin yhtäkkiä tasan. Mutta tie breakeissa meitä ei onneksi helpolla voiteta. Pelasin pari todella hyvää pistettä katkaisupeliin, eikä Henryäkään helpolla ohitettu. Voitimme peräti neljä vastustajien viidestä syöttöpisteestä ja veimme näin ensimmäisen erän siis 7-6(2).

Olimme toisen erän alussa jälleen heti lähellä murtoa, mutta tällä kertaa Polmans sai pelastettua murtopallomme 1-0 -tilanteessa. Omat ykkössyöttömme hieman hakivat oikeaa osoitetta vaihdettuamme syöttöpuolta, jotta Henry pääsi aloittamaan toisenkin erän, mutta onneksi kakkossyötölläkin pisteitä tuli mukavaan tahtiin. Emme päästäneet vastustajia murtopalloille, kun taas itse pääsimme hakemaan breikkiä 4-3 -johdossa. Palautukseni Romioksen syöttöön oli juuri sopivan korkea, ettei Polmans saanut volleytaan kenttään, ja nyt oli ottelun voitto lähellä. Henry pamautti ottelun viimeiseen syöttövuoroon ykkösensä tyylikkäästi kenttään ja matsi tuli kotiin puhtaalla pidolla.


Kokonaisuutena tämän päivän matsiin voi olla varsin tyytyväinen, vaikkei ihan samanlaista kliinisen tarkkaa syöttöpeliä kuin edellispäivänä nähtykään. Olosuhteet olivat tänään selvästi hankalammat, ja vastustajilla paremmat palautukset. Palautuspeli oli kuitenkin kunnossa, ja saimme luotua murtopaikkoja peräti neljään eri palautusvuoroon. Ja omassa pelissä oli varsinkin tuntumaa vaativat lyönnit kuten lobbit suorastaan ihanassa iskussa.

Pystyimme pelitaktisesti pitämään matsin aika mukavasti sellaisena kuin halusimme, sillä olimme verkolta vahvoja ja saimme painostettua Romiosta tarpeeksi paljon. Myös ennakkoon ajatellun mukaisesti lobbit olivat tätä paria vastaan kovaa valuuttaa. Ensimmäisessä erässä matsi tuntui ajoittain etenevän pään sisällä vähän turhankin nopeasti, ikään kuin kiirehtien, mikä voi joskus johtua äänekkäästä yleisöstä ja vaikkapa tuulen tuomasta lisästressistä, mutta tiukoissa paikoissa kuten tie breakissa pää pysyi kylmänä ja peli oli täyttä timanttia. Kovin paljoa enempää intensiteettiä ei olisi tarvinnut olla, mutta nyt oltiin kuitenkin juuri sopivasti raja-arvojen sisällä. Toisessa erässä tuli puolivälissä hetkellinen henkinen notkahdus, mutta kun siitä selvittiin niin loppu sujui erinomaisesti.

Kaiken kaikkiaan työpäivään voi jälleen olla vähintäänkin tyytyväinen. Toisen kierroksen mörkö on karistettu Australian avoimissa, ja nyt päästään tosissaan taistelemaan toisen viikon paikasta. Henry hoiti illalla vielä mixtynkin tyylipuhtaasti kotiin, kun taas minä kävin hyvällä päivällisellä keskustassa, kun sellaiseen avautui mahdollisuus. Lauantaina ei nimittäin ole minulla tai Henryllä ohjelmassa ollenkaan otteluita.

Patrik Niklas-Salmisen alternate-paikka jäi lopulta yhden vetäytymisen päähän, ja kyllähän vaikkapa Kokkinakisin peliesitys eilisillan nelurissa oli sellainen, ettei häntä olisi koskaan saanut niin loukkaantuneena päästää kentälle. Harmitti Patin puolesta kovasti. Mutta huomenna vielä Oskari Paldanius aloittaa toisena suomalaisena kisat poikien sarjassa, ja tuotahan täytyy mennä katsomaan, kun ajankohta on sen verran sopiva. Muuten huominen sujuu varmasti kevyesti Henryn kanssa treenaten ja kehosta huolta pitäen. Liikaa ei tarvitse missään nimessä kehoa kuitenkaan rasittaa, sillä kisaa on toivottavasti vielä viikko jäljellä.

Nelinpelissä seuraava vastustajamme on joko pari Krajicek/Ram tai Schoolkate/Walton. Erittäin kokeneet amerikkalaiset tai nuoruutta ja intoa uhkuvat australialaiset. Hyvin eri tyyppinen ottelu varmasti tiedossa riippuen siitä kumpi pareista tulee vastaan. Sekanelinpelissä toisen kierroksen vastus on puolestaan Muhammad/Molteni. Ainakin jompikumpi otteluista tai molemmat on ohjelmassa sunnuntaina, mutta lopullisesti tuo selviää lauantai-iltana. Siihen asti pidetään mieli virkeänä ja keho kunnossa. Vamos!

30 thoughts on “Australian avoimet R32, Heliövaara/Patten – Polmans/Romios 7-6(2), 6-3

  • Vamos! Hieno ensimmäinen viikko takana ja kovalla vauhdilla kohti toista viikkoa 💪 Mixtyssä teidän ja Lloydin hoitaessa hommansa olisi vihdoin keskinäinen ottelu luvassa, täysillä sitä kohti 😎

    YEHH SATA!!

    • Jehh! Hienosti kulkee kummassakin sarjassa ja olisi tosiaan Lloydinkin kanssa kohtaaminen mahdollinen. 🙂

  • Jatkakaa finaliin asti, niin pääsee näkemään teidän peliä. Paha pettymys, että Veikkaus-TV näyttää vain challenger tourin kisoja. Pelipäivinä aamulla heti teksti-TV auki. Hyvä mieli on aina tullut. Nauttikaa jokaisesta ottelusta. Hyviä hetkiä kentällä!

  • Nyt on kyllä tekeminen ollu kokonaisuutena laadukasta, muutamaa hetkellinen notkahdus toki… matsit hoidettu hienosti kotiin.
    Jatkakaa samaan malliin vielä pari kierrosta, niin alkaa olee finaali lähellä 🎾😊👍
    Tsemppiä, Onnea: Vamos!

    • Kiitos, jatketaan ilman muuta samaan malliin. Vastus toki kovenee kierros kierrokselta, joten matsi kerrallaan 💪

  • Toinen kierros selätetty! Se oli itselläkin ensimmäinen ajatus ottelun jälkeen. Peli on kuitenkin sen verran hyvässä iskussa, että tuolla voi selättää ihan mitä vaan.

    Sehän tässä on, että kun peli kulkee, niin noita tuplabuukkauspäiviä saattaa tulla vielä useampiakin. Epäilemättä teet kuitenkin valmistelut ja viimeistelyt niin viimeisen päälle, että asiasta ei tarvitse huolestua.

    On tämä Australian avoin kyllä kotikatsomoon hiukan haastava turnaus, kun alkuyö pitää ennakkojännittää ja kytätä milloin ottelu alkaa ja sitten ottelut ovatkin ihan oma vuoristoratansa. Mutta kehonhuoltoa ja palauttelua peliin vaan. 😀

    • Jep, nyt on latu auki vaikka päätyyn asti, kun saadaan peli kulkemaan samalla lailla jatkossakin. Mixtyn kanssa matseja voi olla paljonkin, mutta sen takiahan tänne on tultu. Vamos 💪

  • Terve taas ja onnittelut voittomatseista sekä menestyksestä vuoden urheilijavalinnassa. Top3 sijoitus ei ollenkaan huono ja Kontisen Henkan 2.sijan jälkeen parasta tenniksessä. Miten muuten itse suhtaudut urheilijoiden äännestysrankkauksiin? Onko järkee vai ei?
    Joka tapauksessa tänäkin vuonna näyttäisi olevan mahkuja kerryttää meriittilistaa. Peliälykkyys yhdistettynä brittitaituruuteen on pian vuoden verran kypsempi paketti ja epäilemättä astetta korkeammalla tasolla. Mutta kuten aina, niin päivän kunto ja vire ratkaisee pienten marginaalien tekemisissä. Mutta hienosti sanottuna fundamentti on kuosissa, joten ei muuta kuin päätyyn asti downunderissa! Tsemit siihen!

    • Kiitos onnitteluista! Olihan tuo kolmas sija vuoden urheilja äänestyksessä aika kova sijoitus! Muut tekevät valinnat, joten omia peliesityksiä enempää niihin ei voi vaikuttaa, mutta onhan sitä jotain tullut tehtyä oikein, kun noin korkealla on listalla. Ja ainahan sitä on kiva rankingeja katsoa. 🙂

      Toivottavasti tänä vuonna edessä vielä kovempia suorituksia, niin nimi löytyy ensi vuonna vielä korkeammalta. 💪

  • Hei Harri
    Sitten kun kerkeät kommentoimaan kerro vähän miten teihin vaikuttaa tuo AO:n katsomoista kajahteleva humalainen älämölö. Miten erilaista siellä pelaaminen on kuin muualla?

    • Onhan Grand Slameissa aina vähän tavallista enemmän hulinaa, menoa ja vilskettä. Äkkiä siihen tottuu, kunhan vain muistaa keskittyä olennaiseen. Minusta kannustusta saa ja pitääkin olla, eikä älämölö koskaan ole sen kummemin häirinnyt. Viime vuonna tosin pelasin yhden sekanelinpelin täällä ns. ”baarikentällä” ja oli matsin jälkeen vähän väsyneempi olo kuin yleensä, kun joutui niin tsemppaamaan keskittymisen kanssa. Mutta olen kyllä vapaamman katsomokulttuurin kannattaja ainakin nelinpeliin. 🙂

  • Moi ja onnea menestyksestä tähän saakka. Onko seuraava peli jenkkejä vastaan huomenna sunnuntaina? Lähinnä vaan, että joko lippujen ostoon…paikalla ollaan hengessä mukana.

    • Kiitos! Vielä ei ole meille pelaajillekaan kerrottu milloin seuraava matsi pelataan. Mutta eiköhän lauantaina alkuillasta viimeistään otteluohjelma sunnuntaille tule julki.

  • Loistavaa tsemppiä tie breakissa syötön menetyksen jälkeen!💪🏻 Onnea jatkokierroksille😊

  • Onnittelut toiselle viikolle pääsemisestä! 🙂

    Unohdinkin avautua tuosta Urheilugaalasta. Tietysti ensinnäkin onnittelut kolmannesta sijasta Vuoden urheilija äänestyksessä. Se on upea saavutus ja kertoo arvostuksesta. Ongelmani onkin Sykähdyttävimmässä urheiluhetkessä. En vaan voi käsittää, miten et voittanut sitä. Hienoja hetkiä oli nekin, jotka päätyivät äänestyksessä edelle, mutta olihan tuo sykähdyttävyydessään ihan omaa luokkaansa. Kun sen voiton hetken näkee, niin vieläkin nousee joka kerta karvat pystyyn ja vesi pyörähtää silmiin. On tämä kansa aiemminkin äänestänyt ”väärin”, mutta tämä oli törkeä ryöstö. Liekkö olleet asialla samat ryökäleet, jotka suunnittelivat Henryn ryöstämistä meiltä ennen kuin ehdimme tehdä hänestä meidän Henryn. Onneksi se vääryys ehdittiin estämään.

    Olen puhunut. Mukavaa lauantaita kaikille! 😀

    • Täysin samaa mieltä: Harri, Henry ja Wimbledonin mestaruus ehdottomasti vuoden sykähdyttävin hetki! Sykähdyttää vieläkin ❤️ Tsemppiiiiiiiiii peleihin, hyvin kulkee nytkin! Täällä kotisohvalla kannustetaan teitä sormet, varpaat ja tukkakin pystyssä!

  • Pitkästä aikaa kommentoimaan…
    Oottete aika epeleitä!
    Pari kierrosta jos vielä jaksatte voittaa,ootte tosi korkealla. Ei paineita – huippurankki muutenki. Ikuinen fanittajasi
    Alakierre
    P.s. Milloinkahan nuo ns. Urheilutoimittajat ymmärtävät arvostaa älykkäitä urheilijoita kuten Harri H tai Tim Sparv??? Vastaus on surullinen: ei ikinä! Puoli metriä keihästulosta tai viheltämättä jäänyt jäähy ovation aina arvokkaampia kuin aidot analyysit!

  • Nythän pääsitte kuin varkain toiselle viikolle, kun pelit siirrettiin maanantaille! 🙂 Mutta joo, eihän sitä noin kuitenkaan lasketa.

Comments are closed.