Barcelonan kisa jää väliin – pikainen päivitys

En vielä lauantai-illan kirjoituksessani ottanut tarkemmin kantaa semifinaaliottelun aikana Henrylle tapahtuneeseen pieneen vatsalihasvammaan, kun tuossa vaiheessa ei vielä ollut seuraavat kuviot selvillä. Nyt on kuitenkin varmaa, että Barcelonan kisa jää väliin, mutta sitä seuraava Madridin kisa kahden viikon päästä on kuitenkin edelleen visusti ohjelmassa.

Menemättä liikaa yksityisasioihin, Henry satutti siis vatsalihastaan toisen erän ensimmäisessä pisteessä, mikä vaikutti varsinkin hänen syöttämiseensä ottelun loppuun asti. Fysioterapeutti yritti parhaansa mukaan auttaa puoltenvaihdossa, mutta kovin paljoa ei ollut ottelun aikana tehtävissä. Ottelun jälkeen kisalääkäri jatkoi tutkimuksia ja aika magneettikuvaankin järjestyi samalle päivälle. Mietimme illan mittaan seuraavaa siirtoa, mutta lopulta ainoa järkevä päätös oli jättää Barcelonan kisa väliin.

Kaaviot Barcelonan kisaan oli tuossa vaiheessa jo tehty, joten minkäänlainen repair ei minullekaan näin myöhään enää ollut mahdollinen. ATP:n säännöt ovat aika tiukat tällaisten myöhäisten vetäytymisten osalta, sillä ilman kyseisellä kisapaikalla tehtyä lääkärin arviota tai edellisessä kisassa kesken jätettyä ottelua vetäytymisestä annetaan sakkoa, joka vielä sijoitetun pelaajan kohdalla tuplataan. Meille sakko olisi ollut $5000 dollaria per mies.

Sakon välttämiseksi on kuitenkin mahdollista matkustaa kisapaikalle tapaamaan lääkäriä, mutta  vetäytymishetkellä pitää vielä molempien pelaajien olla paikalla. Niinpä minun Finnairin suora iltalentoni Nizzasta Helsinkiin vaihtui vielä myöhäisempään iltalentoon Barcelonaan, jossa ehdin ottaa muutaman tunnin unet lentokenttähotellissa. Aamulla vein matkalaukut lähtöselvitykseen, minkä jälkeen hyppäsin taksiin kisapaikalle, jossa tapasin Henryn ja kisajärjestäjien edustajan, joka todisti meidän olleen samaan aikaan paikalla vetäytymishetkellä. Siitä sitten takaisin taksikyydillä lentokentälle ja suoraan koneeseen kohti kotia. Oli varmasti yksi nopeimmista käynneistä kisapaikalla koskaan, alle vartti.

Vetäytymissakon välttämisen lisäksi pelaajilla on nykyään myös kahdesti vuodessa mahdollisuus vetäytyä kisapaikalla ennen ensimmäistä ottelua, mutta saada silti pidettyä ensimmäisen kierroksen palkintorahat itsellään. Kun tuokin ehto saatiin tällä nopealla Barcelonan kautta koukkauksella täytettyä, niin vaikka kotiin paluu nyt reilulla puolella päivällä viivästy, niin kyllä kai tässä ihan tuntipalkoille päästiin.


Tulevan viikon ohjelma meni siis nyt joka tapauksessa uusiksi. Henry palaa Englantiin parantelemaan vammaansa ja minä kotiin treenaamaan. Tarkoitus oli ottaa vanhempi lapsista mukaan Barcelonaan kannustusjoukkoihin, mutta tuo vaihtuukin nyt kotioloihin ja koko perheen yhteiseen pääsiäiseen. Ei tuokaan hassummalta kuulosta eli posin kautta. 😊

Ennuste seuraavan eli Madridin kisan osalta on edelleen kuitenkin varsin positiivinen, sillä tuon kisan alkuun on vielä kaksi viikkoa aikaa. Ja jos joku kisa piti tässä kevään massakaudella missata niin kai se on parempi valita sieltä pienemmästä päästä, sillä Barcelonassa olisi pitänyt päästä vähintään finaaliin, jotta rankingpisteitä olisi tilille tullut lisää. Madridissa, Roomassa ja Roland Garrosissa on sitten ne isoimmat pisteet tarjolla, joten ollaan niissä huippukunnossa ja haetaan ne finaalipaikan mukanaan tuomat pokaalitkin kotiin. Vamos!

29 thoughts on “Barcelonan kisa jää väliin – pikainen päivitys

  • Kiitos päivityksestä. Vähänhän tämä pelkona oli eilisen jälkeen. Aika kovasti myös tulevien kisojen puolesta jännittää, mutta päivä kerrallaan parantelua ja uskotaan, että siitä hyvä tulee.

    Melkoiselta kikkailulta tuo kuulostaa, mutta kaipa se on systeemin mukaan mentävä. Nyt passaa pikana tienatuilla palkintorahoilla vähän useampi pääsiäismuna ostaa. 🙂

    • Joo, vaikea tässä kohtaa oli muuta päätöstä lopulta tehdä. Mutta Madridia silmällä pitäen näyttää kyllä ihan hyvältä.

      Ja kikkailua sääntökirjan kanssa kyllä riittää. 😅 Aina ei maalaisjärkeen käy, mutta niillä mennään.

      • Minä puolestani ymmärrän tuon siltä kantilta katsottuna oikein hyvin, sillä kerroit saavanne palkkion eka pelistä menemällä kumpikin paikanpäälle tilannetta (loukkaantuminen/lääkäri toteaminen) setvimään. Jos tuollaista vaadetta ei olisi, niin minkämoinen peruutusten ruljanssi tulisikaan, etenkin jos vielä palkkion saaminen tulisi kuin mopelle illallinen. 😀 😀

  • No menipähän jännäksi. Nyt vaan toipumista Henrylle, äläkä sinä ota Suomesta mukaasi mitään tautia, kun niitä nyt tuntuu jylläävän 🤞
    Tsemppiä! 💪

    • Kiitos tsempeistä! Joku tauti iski jo ennen kuin kerkesi kotiin, mutta toivotaan, ettei kotona iske sitten vielä toinen…

  • Ei voi pitää valtavan yllättävänä, sen verran tuntui kiusaavan. Hyvä, että on tuoreeltaan tutkittu ja suunnitelmat selvillä. Toivottavasti paranee nopeasti ja ei vaivaa jatkossa.

    Mietin Barcelonan kaaviota, kun teille ykkössijoitettuinna piti tulla vastaan karsija. Nyt taitaa sitten käydä niin, että karsinnan voittaja saa vastaansa karsintafinaalin häviäjäparin LL:na eli karsintafinaalissa ei valtavaa panosta ja uusintaottelu ekalla kierroksella.

    Mukavaa pääsiäisen odotusta paikallaan toivottaa!

    • Kiitos tsempeistä ja hyvää pääsiäistä sinnekin! Parempi varman päälle kuin riskeerata isommin.

      Barcelonan kisassa tuli näköjään useampi vetäytyminen ja kaavion kanssa on saatu kunnolla junmpata. Mutta eiköhän sielläkin parhaat lopulta voita. 🙂

  • Mukavaa Pääsiäisaikaa perheen kanssa!! Henrylle tietysti toivotaan hyvää hoitoa ja paranemista. Katsellaan korvikkeeksi Eemelin ja Patin pelejä, toivottavasti pääsevät nyt kunnolla pelin makuun ja pitkälle turnauksissaan. Ja onhan siellä Cash/Glasspoolkin seurattavaksi Barcelonassa. Niin vain hekin jäivät toiseksi Arneodo/Guinardille. Numeroista päätellen on ollut (m)ailahtelevuutta tuossakin matsissa.

    • Joo, katsoin Arneodo/Guinard pelin ja kyllä eka erä oli tavallaan läpihuutojuttu heiltä, sillä hävisivät sen puhtaasti 6-1. Toisen sitten voittivat TB:llä ja MTB oli varsin tiukkaa taistoa. Arneodo/Guinard johtivat tuotakin murroilla, mutta lopulta voittivat 10-8. Arneodo/Guinard saivat taistelutahdon päälle aivan selvästi vasta toisesta erästä lukien ja kyllä yleisön kannustuksella taisi olla oma merkityksensä. 😀

    • Kiitos! Onneksi tenniskisat pyörivät edelleen ja matseja riittää katsottavaksi. Monte Carlon nelurifinaalikin oli aikamoinen trilleri, eipä olisi ennen kisan alkua moni ennustanut voittajaa varmasti oikein!

  • Henrylle pikaista paranemista!! Lepo tekee hyvää niin kropalle kuin mielelle tiukkojen pelien jälkeen.

    Kyllä tuo lepotauko tekee terää myös Harrille. Eikös vain? Perheen parissa on hyvä viettää pääsiäisen aikaa.

  • Ehdinkin jo ihmetellä kun nimeänne ei löytynyt Barcelonan kaaviosta.
    Se on selvää, että vammat pitää hoitaa heti alkuunsa. Henrylle menestystä tässä tehtävässä ja molemmille hyvää pääsiäisenaikaa!!

    • Kiitos! Barcelonassa ehdimme hetken olla kaaviossa, mutta ei siis enää. Henry osaa varmasti pitää itsestänsä huolta!

  • ”Henry palaa Englantiin”, onko hänellä vielä jokin tukikohta siellä? Tarkoitan, että vanhempien luo bunkkaamaan, vai johonkin tennispyhättöön? Pikaista paranemista hänelle kuitenkin.

    • Koti Henryllä on tosiaan nyt Amerikassa, mutta tällaisessa välissä paluu Englannin kotiseuduille oli helpompi vaihtoehto. Kelpaa sitten lentää Madridiin ajoissa valmistautumaan seuraavaan kisaan.

  • Aiemmin toisaalla blogin kommenteissa on nimimerkki Mestari puuttunut kahden käden lyönteihin lähinnä Henryn mainitsemalla. Tuohon liittyen pistän lusikkani ns. soppaan ja kerron oman mielipiteeni siitä millä perusteella katson terveydellisten riskien korostuvan mahdollisesti juuri yhden käden kovalla voimatasolla lyötyihin palautuksiin. Kysyin asiasta ChatGPT:lta ja vastaus on saman suuntainen kuin mitä itse olen asiasta mieltä.

    ”Tenniksessä yhden käden voimakkaalla palautuslyönnillä ja kahdella kädellä tehdyllä lyönnillä on erilaisia terveysvaikutuksia, ja valinta niiden välillä voi vaikuttaa pelaajan fyysiseen hyvinvointiin ja loukkaantumisriskiin.

    1. **Yhden käden lyönti**:
    – **Voima ja tekniikka**: Yhden käden lyönti vaatii enemmän kehon kiertoa ja voimaa ylävartalosta. Tämä voi kehittää ylävartalon lihaksia, mutta myös lisätä rasitusta olkapäille ja kyynärpäille.
    – **Loukkaantumisriski**: Yhden käden lyönti voi olla alttiimpi loukkaantumisille, erityisesti jos tekniikka ei ole kunnossa tai pelaaja ei ole tarpeeksi vahva. Tämä voi johtaa rasitusvammoihin.

    2. **Kahden käden lyönti**:
    – **Tasapaino ja tuki**: Kahden käden lyönti tarjoaa enemmän tukea ja tasapainoa, mikä voi vähentää loukkaantumisriskiä. Se voi myös olla helpompi oppia aloittelijoille, koska se voi jakaa rasitusta kahden käden kesken.
    – **Vähemmän rasitusta**: Kahden käden lyönnissä olkapäät ja kyynärpäät saavat yleensä vähemmän rasitusta, mikä voi johtaa vähemmän vammoihin pitkässä juoksussa.

    Yhteenvetona voidaan todeta, että valinta yhden ja kahden käden lyönnin välillä voi vaikuttaa terveyteen ja loukkaantumisriskiin. On tärkeää, että pelaajat valitsevat itselleen sopivan tyylin ottaen huomioon oman fysiikkansa, tekniikan ja loukkaantumishistorian. Lisäksi hyvä lämmittely, venyttely ja harjoittelu voivat auttaa vähentämään loukkaantumisriskiä riippumatta lyöntityylistä.”

    Opittua tapaa lienee vaikeata muuttaa, mutta kyllä kannattaisi jotta ei altistuttaisi itseään tarpeettomasti terveysmurheille. Eikä tuo todellakaan tarkoita sitä, että joka ikinen kerta pitäisi lyödä kahdella kädellä vaan aina kun se on mahdollista, jota se näyttäisi olevan paljolti mahdollista katsoessa muiden pelaajien pelitapaa eri peleissä.
    Eikä tämä suinkaan ole mikään kannanotto Henryn loukkaantumiseen nyt vaan ihan yleisesti todettua verrattuna yhdellä tai kahdella kädellä lyötyä voimakasta palautuslyöntiä Mestarin esittämään kommenttiin ja eräänlaisena perusteluna.

    • Minä olen yhden kerran ottanut kantaa Henryn rystypalautukseen. Olen edelleen sitä mieltä, että Henry lyö rystypalautuksensa kahdella kädellä, jos vaan hyvin pallolle pääsee. Tosin lobbipalautus tapahtuu yleensä yhdellä kädellä.

      Menee itseni toistamiseksi, mutta en ihan ymmärrä tätä kommenttia, kun Henry lähtökohtaisesti nimenomaan lyö rystyn kahdella kädellä, eikä yhdellä, kuten tässä nyt väitetään. Jos tässä ajetaan sitä, että kämmenkin pitäisi lyödä kahdella kädellä, niin sitten putoan lopullisesti kärryiltä.

      • Korjaan kommenttiasi, jos syöttö pitäisi lyödä kahdella kädellä, niin kaikki tässä putoaisi lopullisesti kärryiltä 🙂

  • Nyt rauhallista pääsiäistä kaikille. Kaksi viikkoa on mukavan pitkä aika Henryllekin. Pikaista tokenemista.

  • Kiitos päivityksestä. Olipa teillä monenlaista jännitystä! Toivotaan Henryn pikaista paranemista ja tervehtymistä ottelukubtoln.👍👍👍 Antoisaa aikaa perheen kanssa ja hyvää treenijaksoa! Tsemppiä!

  • Make sure Henry does not push it and returns too early and makes this injury last longer than necessary. The real goal should be the French, no need to push for the ranking points early, they will come in time along with #1 eventually.

    • Absolutely, no need to rush. That’s why it was the right decision to skip Barcelona and make sure we are 100% fit when competing next in Madrid.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *