Toronto ATP1000 R32, Heliövaara/Patten – Musetti/Sonego 7-6(3), 6-7(5), 10-3

Jess! Näin se on avattu tämäkin kovan kentän kausi voitolla. Tiukasti taisteltiin melkein kaksi tuntia, mutta kyllä sitä silti voi ihan hyvillä mielin olla sitä mieltä, että parempi voitti. Lauantaina saadaan hakea vauhtia treenikentältä ja fyssareiden luota, ja sunnuntaina lähdetään sitten toisen kierroksen kimppuun. Vastaan asettuu pari Romboli/Smith.

Torontossa vedettiin torstaina vielä yhdet viimeistelytreenit Andreozzi/Arends -parin kanssa, ja sain vielä tuon päälle tehtyä hyvän määrän syöttöharjoittelua ja takakentän koppatreeniä Calvinin kanssa. Olosuhteiden kanssa oli rehellisesti sanottuna edelleen vähän tekemistä, sillä pallon kontrolli tuntui harvinaisen vaikealta. Ihan kuin pallo ei millään haluaisi pysyä rajojen sisällä, vaan ihan tavallisetkin lyönnit karkailivat todella helposti metritolkulla pitkäksi. Löin jännitykseen kilon verran enemmän kireyttä tälle päivälle, ja kun lämpötilakin oli tänään perjantaina hieman edellispäiviä alhaisempi, toivat nuo kuitenkin yhdessä hieman enemmän tuntumaa peliin.

Löimme lyönnit hyvissä ajoin läpi kello 12.30, minkä jälkeen oli lounaan vuoro. Sonego pelasi omaa kaksinpeliään Rublevia vastaan keskuskentällä yli 2,5 tuntia ja sai kisan supervisorilta lopulta yli kaksi tuntia palautumisaikaa ennen nelurin alkua. Säännöissähän ei puhuta kuin minimiajasta, joka tuollaisen ottelun jälkeen on 1,5 tuntia otteluiden välissä, mutta kävin minä silti vähän ääneen tuomareiden huoneessa ihmettelemässä, että aika pitkä odotus oli meillekin vielä edessä. No mutta ehtipähän käydä rauhassa kisapaikalle järjestetyn parturin luona hiustenleikkuussa ja ottaa vielä nopeat power napit ennen kuin kello 17.30 oli meidän vuoromme astella matsikentälle.

Heti ottelun alussa tuntui siltä, että pallo totteli mailan heilautuksia paljon paremmin kuin osasin odottaa. Se on makea tunne se, kun matsissa kaikki loksahtaakin kohdalleen. Olimme heti alusta alkaen vastustajien syötöissä hyvin kiinni, ja saimmekin jo 2-2 -tilanteessa murron Musettin syöttäessä. Henry joutui kuitenkin heti seuraavassa gamessa pelastamaan yhden murtopallon ja venymistä vaadittiin minultakin 4-3 -tilanteessa. Ykköset tippuivat erinomaisesti, mutta vaikka ensimmäisen murtopallon hienolla takakentän rallilla voitinkin, oli 40-40 -tilanteen kämmeneni harmillisen vaisu, enkä saanut seuraavaa volleyta yli verkon. Murrot tasoittuivat ja meidän peliimme tuli hetkellinen notkahdus.

Tuo notkahdus ei kuitenkaan onneksi kestänyt kauaa, ja kun saimme syötöt erän loppuun varmasti pidettyä, edettiin tie breakiin. Henry pelasi tie breakin alun tosi vahvasti, ja minultakin löytyi kaksi huippusyöttöä 3-2 -tilanteessa. Sitä seuraava kämmenpalautukseni oli hiuksen hienosti leveä, mutta Henry voitti vielä toisenkin palautuspisteen ja hoiti syötöllään meille erän kotiin.

Jouduin tuossa kohtaa pyytämään fysion kentälle, sillä jalkapohjan ja kantapään kipu alkoi olla aika sietämätöntä, vaikka melko paljon kivun läpi pelaamisesta onkin uralla jo kokemusta. Kantakalvossa on ollut pienempiä tuntemuksia oikeastaan jo Monte Carlon kisasta alkaen, ja pariin matsiin tässä viime kuukausien aikana on jalkapohja myös teipattu. Treeneissä kaikki on kuitenkin sujunut hyvin, kunnes tänään matsissa ehkä otin miehestä vielä enemmän irti, ja muutaman kerran kantapään alueelta raastoi niin, että pahaa teki. Norjalaisfysio löi medical time outilla teippiä tiukemmalle ja ekstra-annos särkylääkettä alkoi toisen erän aikana tehota, joten vaikka välillä vähän nilkutukseksi meinasi edelleen mennä, niin upeasti sain kyllä pelattua ottelun loppuun.

Toinen erä sai kuitenkin harmillisen alun, kun vastustajat saivat murrettua Henryn syötön heti erän alkuun. Palautuspelimme oli kuitenkin varsin vahvaa ja saimme luotua murtopaikkoja useampaankin kertaan. Kolme murtopalloa 2-3 -tilanteessa jäi käyttämättä kuten myös yksi 3-4 -tilanteessa, mutta 4-5 -tilanteessa vihdoin osui. 40-40 -tilanteen piste oli samalla vastustajille eräpallo, mutta rystypalautukseni krossina oli aivan täydellinen. Pidin syöttöni perään, mutta niin teki Musettikin ja näin toistakin erää ratkottiin tie breakissa.

Saimme tie breakiin erinomaisen alun, kun Henryn palautus 1-1 -tilanteessa napsahti nätisti linjasta läpi. Musettikin kuitenkin onnistui kämmenpalautuksessaan 3-1 -tilanteessa. Henry löi uudestaan loistavan rystypalautuksen 3-3 -tilanteessa, mutta nyt oli Sonegon vuoro vastata hurjalla pommipalautuksella heti seuraavassa pisteessä. Minä löin 5-4 -tilanteessa erinomaisen kämmenpaleutuksen kohti Musettia, mutta sitä seuraava hiljainen keskikentän pallo jäi meiltä Henryn kannalta kummaltakin lyömättä. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin Henry kyllä tuossa kohtaa huusi ”me” eli ehkä vähän hänen piikkiinsä menee. 😅 Sonego voitti seuraavan pisteen hyvällä syötöllään ja latasi 5-6 -tilanteen eräpalloon palautuksensa minun kelpo syöttööni linjaa pitkin aivan takakulmaan, eikä meillä ollut siihen mitään sanomista. Kolmas erä kutsui.

Kolmannen erän 1-1 -tilanteessa nähtiin Musettilta aivan järjettömän upea kämmen, jonka hän löi Henryn lyhyen krossivolleyn jälkeen verkon ohi aivan hurjana tykkinä ja banaanikierteellä takanurkkaan. Pallo ei siis missään vaiheessa noussut verkon yläpuolelle, enkä rehellisesti pitänyt verkon ohitusta tuosta kohtaa kenttää edes mahdollisena. Mutta eipä siinä auttanut kuin taputtaa käsiä yhteen, kuten teki koko täysi kentän 4 katsomokin. Eikä muuten tainnut katsomossa kukaan kannustaa meidän tiimiämme, mutta ei onneksi annettu tuon häiritä. Aika harvoin on joutunut myös kokonaan ilman suomalaisia kannustajia pelaamaan.

Sellainen kämmen. 😯

Eipä varmaan uskonut Musettikaan, että tuon haamukämmenen jälkeen seuraavat kahdeksan pistettä menevät vastustajille. Löin upean palautuksen 1-2 -tilanteeseen, minkä jälkeen Sonego sortui tuplaan. Erinomaiset kaksi syöttöpistettäni siirsivät meidät 5-2 -johtoon ja Musettin kaksi verkkoon jäänyttä kämmentä hyvien palautustemme jälkeen toi jo varmalta tuntuvan 7-2 -johdon. Henry hoiti omat kaksi syöttöpistettään kunnialla, ja näin oli seitsemän ottelupalloa käsillä. Ensimmäinen ei tärpännyt, mutta 9-3 -tilanteessa olimme rautaa. Melkein kaksi tuntia taisteltiin, mutta voitto oli vihdoin meidän.

Matsipallo ja sitä seuranneet kättelyt TennisTV:n kautta nähtynä. Mielestäni aika hyvältä näyttävät myös uudet Lotto-vaatteemme. Ja kummallakin meistä Henryn kanssa myös uudet mailat käytössä!

Eipä noita kaksinpelin top10-miehiä tule joka päivä pelikentällä vastaan, mutta onhan se sitäkin maistuvampaa heitä vähän nelurin puolella kouluttaa. Musettin pehmeät kädet olivat kyllä tänään pariin kertaan aika hienoa katsottavaa, kun taas Sonego oli varsinkin palautuksissa se tasaisempi osapuoli vastustajista. Mutta verkolla ei kumpikaan italialaisista ollut parhaimmillaan, ja sitä osasimme hyvin käyttää hyväksemme.

Meidän pelissämme varsinkin syötönpalautukset olivat tosi ilahduttava osa-alue. Onnistumisia tuli nopealla kentälläkin tosi paljon ja saimme luotua murtopaikkoja useaan otteeseen. Myös tie breakeissa palautuspeli oli rautaa. Syöttöpelissä minulla homma toimi tosi hyvin varsinkin jos vertaa edellispäivien treeneihin, joissa ykkösen kanssa on ollut enemmänkin hakemista. Mutta näköjään se auttaa, kun jaksaa treenata. 🙂 Henryllä ei ykkönen ihan parhaalla mahdollisella tavalla tippunut ruutuun, mutta hyvin hänkin kaivoi onnistumisia silloin kun niitä ratkaisupaikoissa tarvittiin.

Annan myös itselleni lähes täydet pisteet takakentän pelaamisessa, joka oli tänään moninpaikoin tosi hyvää. Pallot putosivat vihdoin rajojen sisälle, eikä edes kova kantapään kipu estänyt minua pelaamasta parastani. Verkolla tuli pari vähän epävarmempaa suoritusta, mutta myös paljon onnistumisia. Kaiken kaikkiaan voinkin omaan tekemiseeni kentällä olla kyllä varsin tyytyväinen. Ja Henrylläkin homma toimi sitä paremmin, mitä tiukempi tilanne oli, mikä on aina erinomainen merkki.

Tarkkasilmäiset saattoivat huomata, että pelasimme tänään Henryn kanssa tavallisesta poiketen palautuspisteet niin, että lähdimme ykkösyöttöjen palautuksissa molemmat liikkelle takarajalta. Vain kakkossyötöissä oli palauttajan partnerimme valmiiksi verkolla. Kaksinpelaajat eivät monesti ole ihan niin kliinisiä laittamaan palloja syöttäjän partnerina pois kentän sivusta, ja uskoimme molemmat takana -asetelman tuovan meille pari taistelupistettä enemmän. Tuo antaa myös hieman enemmän vapautta palauttaa linjaa pitkin sekä lobbina, sillä vastustajan verkkopelaajalle ei helppoa maalia ole tarjolla. Miinuksena on toki se, että hyvän krossipalautuksen jälkeen syöttäjällä on selvästi vähemmän painetta seuraavaan lyöntiinsä, mutta näin nopealla kentällä painetta tuntuu olevan joka tapauksessa.


Kävin matsin jälkeen hoidattamassa kantapäätä fyssarien luona, mutta kunhan kaikki on huomenna lauantaina paremman tuntuista, niin eiköhän saada ihan normaali treenipäivä aikaiseksi. Seuraava matsi on ohjelmassa sunnuntaina, kun saamme vastaamme parin Romboli/Smith. J-P Smithillä alkaa olla kiertueella jo uskomaton maine pelaajana, joka pääsee varsinkin ATP1000-kisoihin aina mukaan alternate-statuksella, ja mitenkä muutenkaan hän täällä Torontossakaan kaaviossa olisi. Taitaa olla jo kolmas kerta tänäkin vuonna, ja esimerkiksi Indian Wellsissä kyseinen pari eteni alternateina aina semifinaaliin asti.

Meillä on kokemusta Romboli/Smith -paria vastaan pelaamisesta Eastbournesta, jossa olimme parempia numeroin 6-3, 6-3. Heidän palautuspelinsä perustuu tosi vahvasti lobbeihin, ja verkolla he ovat myös vahvoja, joten tarkkana saa kyllä kuitenkin tälläkin kertaa olla, sillä herpaantumisiin ei ole varaa. Täytyy myös huomenna treenata ekstra annos drive-volleyta ja smashejä, minkä lisäksi toivotaan, ettei matsi osu juuri pahimpaan iltapäiväaurinkoaikaan ohjelmaan. Mutta valmiina ollaan joka tapauksessa kunhan matsiaika lauantaina alkuillasta selviää.

Matsikentälle matkattiin amerikkalaiseen tapaan golfautoilla, vaikka kävellen olisi varmasti oltu suorempaa reittiä pitkin aikaisemmin perillä. Matsin jälkeen ylimääräisiä askelia vältti kuitenkin ihan mielellään…


33 thoughts on “Toronto ATP1000 R32, Heliövaara/Patten – Musetti/Sonego 7-6(3), 6-7(5), 10-3

  • Onnittelut voitosta! Lorenzot ovat kovia poikia joten varmasti ilahdutti monellakin tasolla. Hyvä että tulee välipäivä teille, pidä huolta jalastasi. Kurjaa ettei siellä ollut suomalaisia, itse olen juuri länsirannikolla mutta toivotaan että kannustus lisääntyy. Tiedät kyllä varmasti että me blogiryhmä tsemppaamme teitä maailman ääriin asti vaikka emme paikalla olisikaan. Vamos!

    • Vamos, hyvä voitto kärkeen ja lauantain treenipäivän jälkeen tilanne hyvin hallussa sunnuntaille! Ja tosiaan hyvä pitää mielessä, että blogiporukka on aina hengessä mukana. 🙂

  • I had a great time watching the match today and great win! (at one point, I did say to the screen how many breakpoints is it going to take) I was stressed after reading the last blog about not feeling the ball, but on the screen it seems like it was fine, your serving and other shots worked well and good to hear your confirmation! You and Henry both seem relaxed on court as well which is great to see, and there were quite a few fun points. I’m still getting used to the purple racket, but the new kit looks great, very classy!

    Thank you for answering exactly the question I had in mind which is related to playing singles players vs. doubles. Interesting insight on choosing a different return position.

    Also thanks for the requested food pics, re: Chipotle perhaps you should talk to Taylor Fritz to get connected to a Chipotle sponsorship? 🤔😂 I’m sorry there are not many supporters in attendance, us non Finnish fans are out there such as myself 🙂

    Hope nothing serious with the heel pain, good training and I look forward to your next match!

    • Thank you for the nice comment! New kit and new rackets for both of us, will take some time to get used to. 😉 And wouldn’t Chipotle sponsorship be amazing! I wonder how many free meals Fritz gets per year haha.

  • Eipä tullut katsottua livenä peliänne. Onneksi kuitenkin tallenne oli saatavissa, joten sillä elettiin hengessä mukana. 😀
    Näytti siltä, että Henry tuskaili ajoittain oman syöttöpelinsä kanssa. Toki hymy huulilla ja se hyvä merkki.
    Kaiken kaikkiaan hyvää peliä esititte. Pelinne oli omasta näkövinkkelistä katsottuna paremmalla tasolla kuin mitä oli Bol-Vav ottelussa, jonka vasustajana olleet Gon-Monl voittivat MTB:llä. Saa nähdä onko tulevina vastustajinanne? Tuskin.

    Et muuta kuin samaa ”tavaraa” putkeen seuraavassa pelissä. Ja niitä hyviä sijoituspalautuksianne lisää! Toivottavasti myös Henryllä synkkaa syöttöpeli tämän päiväistä paremmin. 😀
    Pelionnea!!!

    • Blogeissa on aika usein maininta
      syöttöharjoituksista, mutta melkein aina
      Harrin eikä niinkään Henryn. Kannattaisi
      Henryn viilata syöttöjänsä ennen kaikkea
      kireitä tilanteita ajatellen.
      Tupla ’deciding point’ tilanteeseen
      vie paljon pohjaa pois.

    • Kiitos pelionnen toivotuksista! Syöttöpeli on täällä tuntunut olevan tosi monella tavallista epävarmempaa, varmaankin juuri pallojen takia. Moni saanut vain alle 50% ykkössyötöistä kenttään. Mutta lauantaina vedettiin kumpikin hyvä määrä syöttötreeniä alle, joten sunnuntaina toivottavasti homma toimii taas!

  • Sen verran hankalaan aikaan oli tuo ottelu, että ei kotisohvallakaan oikein kovaa voinut huutaa. Voi olla, että kannustus ei muutenkaan olisi ihan kentälle asti kuulunut, mutta parhaamme tehdään. 🙂

    Harvoin tuollaisen Musettin kämmenen jälkeen peli kääntyykin sen vastaanottaneelle puolelle noin vahvasti, mutta pelasitte kyllä tosi vahvan pätkän siihen. Vaikka harjoituksissa on ollut haasteita, niin sinun luotto omaan peruslyöntipeliin on ilahduttavalla tasolla.

    Liian hyvältähän tuo sinun terveystilanne kuulostikin ennakkojutuissa. Toivotaan, että jalka sai pahimmat vihoittelut pois koneesta tai löytyy keino kivun lieventämiseen.

    Edellisessä kohtaamisessa olitte selvästi edellä Romboli/Smith -paria, joten siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Toivotaan, että lobbien pitäminen rajojen sisällä on edelleen haastavaa. 😀

    • Oli kieltämättä hankala peliaika, eikä taida helpottua seuraavaankaan… 🙄 Mutta yritetään pitää vihulaiset taas kurissa ja jatkaa pelejä ensi viikkoon! 💪

  • Onneksi olkoon voitosta! Muiden tapaan peli jäi näkemättä, kun aloitusaika oli niin myöhään. Oletin, että järjestäjien tahdosta, jotta voisivat tarjota enemmän nähtävää paikallisille työpäivän jälkeen. Mutta totesivatko, että Lorenzo oli pyytänyt?

    • Kiitos! Olin sattumalta vieressä, kun Sonego pyysi aloitusajaksi 17.30 eli reilua kahden tunnin lepoa. Saman kaksinpelin pelannut Rublev pyysi lepoa vain klo 17 asti, eli kyllähän tuossa pelaajat saavat toivomuksia esittää. Mutta voittoon asti ei kumpikaan kaksinpelaajista päässyt.

  • No voi jösses, millaista odottelua teillä, pidä siinä sit kroppa ja mieli viritettynä, ei helppoo, siitäkin pisteitä teille! Itse annoin periksi kun flashscore näytti, että 00:30 voisi alkaa… mutta onneksi pystyi katsomaan jälkikäteen… ja katsottavaa oli! Ei mikään läpihuutopeli, mutta vahvoja te olitte, ja taas nähtiin jäätävää tb:iä, yesss!
    Onnittelut hyvästä aloituksesta! Kantapää kuntoon ja etiäppäin!!!!

    • Kiitos onnitteluista! Jälkikäteen kelpaa onneksi myös hyvin katsella matseja, saattaa sama olla edessä sunnuntainakin?

  • Olipa ilo päästä taas katsomaan peliänne (suorana yöllä tennis tv:n kautta) ja nauttimaan siitä, onnittelut voitosta!!! Just ajattelin samaa kuin Roope- setä: vaikka paikalla katsomossa ei olisi ketään kannustamassa teitä, niin kuvittele se valtava kannustusjoukko joka täällä kotona kannustaa/ huutaa/tsemppaa/ elää mukananne , joten teillä aina suurempi kannustusjoukko kuin kellään vastustajilla👏👏👏 Jatkakaa samalla meiningillä siellä, oli todella vahvaa, määrätietoista, intoa puhkuvaa peliä! Vähän säikähdin eka erän jälkeen että mitä siellä tapahtuu kun jalkaasi teipattiin (en nähnyt kunnolla ja hoin että ”anna se olla kenkä joka meni rikki ja jota teipataan 🫣), mutta asia selveni tossa blogissasi ja jalkasi hyvässä hoidossa. Tsemppiiiiiiiiiiiii jatkoon , me jaksetaan kannustaa vaikka pelaisitte seuraavan ottelun kolmelta yöllä Suomen aikaa (viime yönä taisi olla puoli kolme kun mentiin nukkumaan)! Ootte parhaat 💪💪💪

    • P.S. Teidän uudet peliasut ovat tyylikkäät, näyttävät lähes juhla-asuilta – ennakoikohan se sitä että lähitulevaisuudessa on Mestaruusjuhlia tiedossa 🤩🏆🤩

    • Kiitos positiivisesta kommentista! Pitää ehdottomasti muistaa, että kotikatsomoissa kannustusta on vaikka keskellä yötäkin aina paikalla, vaikkei kentän laidalta kannustushuutoja niin kuuluisikaan. 🙂 Ja minustakin uudet peliasut ovat meidän parhaat tähän mennessä. 😎

  • Onnittelut hienosta voitosta. Luvut oli tasaiset, mutta kyllä te koko ajan olitte vähän enemmän kuskin paikalla. Syöttöhän sinulla on kulkenut jo pidempään, mutta palautuspelisi oli eilen parasta miesmuistiin! Alusta loppuun saakka pääsit tosi hyvin kiinni vastustajan syöttöihin, vaikka verkon toisella puolella oli kaksi todella kovan luokan syöttäjää. Tästä hyvä todellakin jatkaa. Nyt vaan toivotaan, että kantapää saadaan pelikuntoon. Se tuppaa olemaaan viheliäinen vamma, itsekin siitä kärsinyt. Erikoispohjallinen ja kenkämallin vaihto toimi itselle, mutta onneksi sinulla on ammattilaiset siellä auttamassa.

    Sitten taas kysymys ihan eri aiheesta. Calvinin ja kumppaneiden podcastistä kävi ilmi, että sinä, Calvin ja Jan Zielinski kisasitte Zielinskin valmentajan vetämässä tietovisassa. Calvinin mukaan hän selvisi voittajana, mutta miten kävi sinun ja Zielinskin välillä? 🙂

    • Kiitos onnitteluista! Palautuspelin onnistuminen lämmitti todellakin mieltä. Ja ei se itsestään selvää tuo syöttöpelin tason ylläpitäminenkään aina ole, joten otetaan siitäkin sulka hattuun. 💪 Kantapään tilanne on vähän vaikea, mutta onneksi on maailman huiput ympärillä auttamassa, toivotaan kuitenkin että pysyy tilanne hallinnassa.

      Ja kaikkea se Calvinkin näköjään podcastissaan rupattelee 😅 Taisi käydä niin hassusti, että minä jäin tuossa sportti-tietovisassa viimeiseksi, ei tullut harmillisesti yhtään talviurheilukysymystä, joissa olisin voinut olla vahvoilla.

  • Onnittelut voitosta ! Välimeren pojat ovat joskus vaikeita voittaa, kun saavat modin päälle.
    Miten uusi mailasi poikkeaa vanhasta?
    Tsemppiä sunnuntain otteluun, harmi vaan tuo kantapää 👍🎾

    • Kiitos! Todellakin taitavia vastustajia oli vastassa.

      Uusi maila ei onneksi eroa käytännössä muuten kuin väriltään vanhasta. Samat speksit ja pienet tuunaukset omassa kotilaboratoriossani on tehtynä eli ei ollut vaikea vaihto. 🙂

  • Kantapää vaikuttaa ikävän sitkeältä vammalta, jota edes potemisen aiheuttama pakollinen lepääminen ei saanut paranemaan. Toivottavasti löytyy konstit pitää kurissa ja saada kuormituksesta huolimatta parempaan suuntaan.

    Peliasut näyttivät hyvältä ja etupuolen tumma vaakaraita on kyllä tärkeä ja ryhdistää asua. Ihan identtinen ei Henryn kanssa peliasunne ollut, kun shortsien sivussa vain toisella raidat. Tosin huomasin sen vasta toisessa erässä, ei siis mikään silmiin pistävä ero.

    Peli näytti ihan hallitulta (siltä, että tiedätte mitä olette tekemässä ja uskotte osaavanne tehdä mitä pitää) ja varsinkin Henryltä tuli useampi hieno ohitus. Toisaalta tuli kyllä myös verkon läheltä molemmilta useampi suoritus, jossa pallo ei enää verkon yli tietään löytänyt. Toisen erän huonon alun (heti fyssarin jälkeen murto Henryn syötössä) hyvin piditte paketin kasassa ja lopulta vastustajan eräpallotilanteessa saitte murron takaisin. Sääli, ettei tiebreak kuitenkaan sujunut ensimmäisen erän tavoin, mutta match tiebreak meni onneksi mukavammin. Yleisö oli kyllä hämmentävän yksimielisesti italialaisten puolella, mutta etäkannatusta onneksi tiedät olevan.

    Tsemppiä toiseen peliin ja toivottavasti kantapää menee parempaan suuntaan, eikä uusia ongelmia ilmene!

    • Kantapään kanssa pitää tosiaan tehdä aika paljon hommia, mutta eiköhän se saada hallinnassa jotenkin pysymään. Ja peliasuista tykkään itsekin kovasti! Henryllä on sen verran suuri shortsikoko, että Lotto ei yleensä valmista jokaista värimallia hänelle, vaan Henryllä on tyytyminen valkoisiin, mustiin tai tummansinisiin shortseihin. Mutta minulle tuota viimeisintä mallia valkoisella raidallakin lähetettiin. 🙂

      • Jos vaikka Henry sitten pelaisi skottihameessa, kun ei shortseja löydy 🙂

  • Good luck with the heel/foot, those can be persistent and tough to shake when you don’t have time to rest it, and in your business rest time is hard to come by!

    • Thank you! Luck and skillful physios are definitely needed. But hopefully things stay under control until the next rest period 🤞

  • Kyllä vaan, mainion startin saitte tälle kisalle. Onneksi olkoon!!! Vastustajien peli suli hämmästyttävästi MTB:ssä.

    Ja kyllä vaan, syöttötreenisi eivät ole menneet hukkaan. Sen verran vakuuttavasti syötit 👌. Henryn ykkönen taas ei sitten millään meinannut pysyä ruudussa. Teidän yhteiselonne alkuajoilta on kuitenkin jäänyt mieleen, miten varma ja tarkka pommi Henryn syöttö on/voi olla. Toivottavasti hän saa ykkösensä ennalleen 😊. Sanomattakin selvää, että pelinne kyllä helpottuisivat huomattavasti.

    Hyvällä jalalla ja luottavaisin mielin seuraavalle kierrokselle !!

    • Itse olen mietiskellyt Henryn syöttöjen vaikeuttamisen syytä, onko jokin vaikutus kotipaikan muutoksella? Oma henkilökohtainen valmentaja kun on vanhan asuinmaan puikoissa? Mikä on valmentamisessa tapahtuneen muutoksen vaikutus? Toivorravasti tilapaistä!

    • Voitto on aina paras mahdollinen alku kisalle! Ja vielä ensimmäinen voittoni Kanadassa sitten vuoden 2022. 😎

      Henryllä on parhaimmillaan aivan hurja syöttö, mutta tottakai sekaan mahtuu epävarmempiakin päiviä. Silti luotto on kyllä aina korkealla, kun hän syöttämään astuu. Calvin on onneksi mukana suuressa osassa kisoista, joten valmennuksen suhteen tilanne on ihan hyvin hallussa, mutta toki treeniä pitää tehdä muuallakin. Eiköhän Henry ammattimiehenä osaa kuitenkin hommat hoitaa kotonakin, hänellä on ainakin paikallisen UNC:n yliopiston valmentajat ja treenikaverit aina käytettävissään.

  • Olipa upeaa päästä taas penkkiurheilun ykköspelien makuun! 💪 Upeasti se lähtikin! Vamooos! 🔥 Se mikä itseeni kiinnitti huomiota oli peli-ilme jolla saavuitte kentälle. Pieni breikki taisi tehdä hyvää. Näytti siltä, että nautitte kentällä olemisesta ja teistä oli todella hauskaa päästä tosi toimiin taas yhdessä! 😊 Tuli tosi hyvä mieli myös itselle pelaamisen iloa katsellessa.

    Harva päivä kuitenkaan on kokoajan täydellinen. Ei elämässä kuin tennismatsissakaan. Ei me olla kukaan robotteja. Aurinko, vamma, keskeytys, joku ajatus liittyen edellisiin tai ihan johonkin muuhun (menneeseen tai tulevaisuuteen), voi hetkessä sotkea loistavan päivän aiheuttaen notkahduksen. Siinä punnitaankin sitten tiimiä. Kuinka nostetaan itsemme tai ystävä takaisin tarvittavaan keskittymiseen, että ratkaisuhetket lopulta kääntyy itselle. Kuten sanoit… Sen Henry osaa, sen sinä osaat ja sen te osaatte yhdessä tiiminä. Olettaen toki, ettei elämällä ole jotain kiemuraista oppimisenlahjaa takataskussa bonuksena, joka menee täysin yli ymmärryksen ja jolle ei vain voi mitään. Joten täysin luottavaisena toisen erän puolessa välissä sai silmät ummistua kotikatsomossa uneen. 😄 Kyllä The Pattevaaran tämän hoitaa! Vamos!! 🔥💪
    ”Muistan sen ensimmäisen kovien kenttien pelin vuonna 25, kun The Pattevaaran pelit siirtyi rapakon taakse ja kohti US Openia. Kuinka onnelliseksi tulinkaan siitä säteilevästä peli-ilosta mitä voimajuomaan oli lisätty lujan päättäväisyyden, timantinkovan keskittymisen ja taistelutahdon rinnalle. Siitä ilosta, joka säteili siitä, että tiimi oli taas kasassa. Tiimi.. The Pattevaara ja heidän kuplansa. Kupla, jonka sisällä olevaa sanatonta yhteyttä harva ymmärsi. Kuplaa, jossa kummankaan tarvinnut olla täydellinen, vaan he kompensoivat toinen toisiaan, hyvinä ja huonoina hetkinä – luottaen matkaan sekä siihen, että oppimisenlahjat notkahteluineen kuuluivat osana matkaa. Mikäpä toikaan suurempaa iloa, kuin se, kun he voittivat itsensä tietäen, että ratkaisuhetkillä he olisivat timanttia. Luottaen siihen, ettei ihan joka hetkessä tarvitse olla täydellinen. Siinä sivussa he nauttivat sivutuotteena tulleesta upeasta voitostaan! Ihan niinkuin mekin etäkannatusjoukoissa nautimme siitä, että meillä oli taas jännitettävää ja kannustettavaa rikastuttamassa päiviemme sisältöä… Tai tässä jaksossa rikastuttamassa useimmiten öidemme sisältöä. 😁 Kuulin myöhemmin NASA:n tutkivan edelleen outoa lämpöilmiötä Torontossa, joka tuli heidän tietoonsa erään kentän yhteydestä, jossa pelattiin minitennistä. 🧐” 😁

    Tsemppiä seuraavaan peliin! Jatkakaa pelaamisesta nautiskelua! Let’s fight! Vamos!!! 🤺🔥

    • Kiitos tsempeistä ja kiva kuulla, että kotikatsomoihin asti näytti siltä, että jaksoimme nauttia pelaamisesta. Ei tämä hassumpaa tekemistä kieltämättä koskaan ole, unelmaahan tässä eletään. Toivottavasti samat fiilikset lyövät päälle sunnuntainakin! 😎

Comments are closed.