Istanbul CH 125 finaali, Heliövaara/Glasspool – Göransson/Pel 6-4, 3-6, 8-10

Harmin paikka, ei ollut tänään sittenkään meidän vuoro nostaa isointa pokaalia Istanbulissa. Pelasimme Lloydin kanssa todella vakuuttavasti puolitoista erää, mutta yksi heikko syöttövuoro toisen erän lopussa käänsi ottelun kulun, ja kolmannessa erässä vastustajat nostivat syöttämisen tasoaan ja onnistuivat tärkeillä hetkillä. Tappiot kuuluvat urheiluun, mutta ei niitä kyllä silti haluaisi mielellään koskaan itse kokea.

Lähdimme tähän päivään omasta mielestäni hyvällä itseluottamuksella ja luottavaisina siitä, että tulemme varmasti pelaamaan vähintään erittäin hyvän ottelun. Ja hyvinhän se alkoikin. Göransson hermoili syöttönsä kanssa heti ottelun avausgamessa, ja saimme erinomaisen lähdön otteluun ottamalla siis heti murron. Pidimme sen jälkeen omia syöttöjämme vakuuttavasti ja vaikka muutamat murtopallot johdon kasvattamiseen eivät tuottaneetkaan tulosta, niin ensimmäinen erä meille selvästi 6-4.

Toisessa erässä vastustajat terävöittivät aavistuksen syöttöpeliään, emmekä me saaneet enää murtopalloja. Toisaalta pidimme myös omia syöttöjämme helposti, ja matsi eteni siinä mielessä meidän komennossamme. 3-4 -tilanteessa oma syöttövuoroni oli kuitenkin epäonnistunut, sillä missasin useamman ykkössyötön ja tein ottelun harvat volleyvirheet gamen alkuun, ja Göransson onnistui lopulta breikkipallossa pokalobbipalautuksessaan. Taistelimme 3-5 -tilanteessa vielä no-ad -tilanteeseen Pelin syötössä, mutta Lloydin rysty jäi harmittavasti verkkonauhasta omalle puolelle.

Kisavoittajaa lähdettiin siis ratkomaan tie breakin kautta. 1-1 -pisteen harmittava volleyvirhe aivan verkon läheisyydestä osui minulle huonoon paikkaan, sillä olin siihen asti pelannut tilanteen niin hyvin ja lukenut Göranssonin lyöntisuunnat oikein, minkä jälkeen myös 1-2 -tilanteen kämmendriven jääminen verkkoon harmitti. Saimme kuitenkin minibreikit tasoitettua huippupalautuksellani 2-4 -tilanteessa ja 5-5 -tilanteessa toinen huippupalautukseni vei meidät jo minibreikin johdolle. 6-5 -pisteessä löin syötön jälkeen silkkisen pehmeän volleystopparin, mutta 7-5 -pisteessä hävisimmme harmittavasti todella tärkeän kaikki verkolla -tilanteen. Tuossa paikassa minun olisi kyllä pitänyt ainakin laittaa ykkössyöttö kenttään, sillä 8-5 -johto olisi ollut jo aika lähellä voittoa. Nyt kuitenkin minibreikit olivat taas tasan, ja Pel selvitti kaksi omaa syöttöpistettä kovilla ykkössyötöillään. 7-8 -tilanteessa hän löi vielä kaiken kukkuraksi ottelun parhaan palautuksensa linjaa pitkin läpi, joten vaikka ensimmäisen matsipallon pelastimmekin, niin toinen ottelupallo Göranssonin syötäessä päättyi lopulta muutaman lyönnin jälkeen vastustamattomasti vastustajien hyväksi.

Varsinkin heti matsin jälkeen harmitus oli tottakai todella iso, sillä tuntui, että olimme hallinneet ottelua niin selvästi ensimmäisessä erässä. Voitimme nytkin koko ottelussa enemmän pisteitä kuin vastustajamme, mutta niin vain tenniksen pistelasku osoitti julmuutensa. Ei edes tuntunut, että meillä olisi ollut breikkipalloja mitenkään erityisen paljon, mutta todellisuudessa meillä oli niitä yhteensä 5:ssä eri vastustajan syöttövuorossa. Heillä vastaavasti oli murtomahdollisuus vain kerran koko ottelussa. Ja kolmannen erän tie breakissa vastustajat syöttivät sitten yhtä lukuun ottamatta kaikki ykkössyöttönsä kenttään, kun taas me jouduimme neljästi turvautumaan kakkossyöttöön.

Oma henkinen olotilani oli ottelun alussa ihan parasta a-luokkaa, mutta väkisinkin toisen erän menetetyn syöttövuoron ajatukset karkailivat negatiiviseenkin suuntaan. Kolmannen erän alun kaksi virhettä tulivat pahoihin paikkoihin, sillä minusta meidän olisi pitänyt voittaa nuo molemmat pisteet, mutta toisaalta sain vielä puskettua meidät parilla huippupalautuksella mukaan peliin. Puoltenvaihdossa 7-5 -tilanteessa olo oli jo sellainen, että tämä tulee kyllä kotiin. Tuo seuraava syöttö jätti kuitenkin jossiteltavaa, sillä Lloyd ehdotti todennäköisyyksien mukaisesti järkevää peliä syöttää Göranssonin rystylle kainaloon, mutta halusin itse mieluummin hakea syöttöä ulos ja suoraa pistettä sitä kautta. Tuo ykkössyöttö ei kuitenkaan onnistunut, vaan jouduin turvautumaan kakkoseen, jonka jälkeen jäimme hienoiseen alakynteen ja hävisimme lopulta pisteen.

Miksi en siis tuossa paikassa pelannut prosenttien kautta? Jännittikö tilanne niin paljon, ettei ajatus kulkenut selkeästi? Jotenkin tiukassa paikassa syöttäessä monesti ihminen tuntee kiirettä ja painetta tehdä ratkaisuja nopeasti, vaikka todellisuudessa rauhoittuminen ja selkeä ajatuspolku olisi paras tapa toimia. On ihan selvää, että kisavoiton ollessa käsinkosketeltavan lähellä tunteita on vaikea pitää kurissa, mutta jotenkin ne olisi onnistuttava suuntaamaan oikein. Aiemmalla urallani ruotsalaisvalmentajani opettama ”jag vill, jag kan, jag vågar” hokema ennen tärkeää pistettä on erinomainen keino suunnata ajatukset oikein, mutta miksi en nyt osannut käyttää sitä hyväkseni?

Nelinpelissä henkisen puolen osaaminen korostuu, sillä ottelu on täynnä mahdollisesti käänteentekeviä no-ad -pisteitä, minkä lisäksi matsit ratkaistaan todella usein kolmannen erän tie breakeissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että koko viikon tähän asti olimme kaikessa rauhallisuudessamme kisan paras pari tiukoissa paikoissa pelaamisessa, mutta nyt se viimeinen tie break jäi vain uupumaan. Ja mitä kaikkea tuon tie breakin voittaminen olisikaan merkinnyt ATP-pisteissä, rankingissa, palkintorahassa, mahdollisissa tulevien kisojen sisäänpääsyssä ym. on jo taas sellaista, minkä ajatteleminen saa suorastaan voimaan pahoin. Käsittelimme matsin jälkeisen tilanteen Lloydin kanssa kuitenkin mielestäni tällä kertaa tosi hyvin; teimme kuntosalilla molemmat hyvät reilun tunnun punttitreenit jutellen matsin kulusta ja mahdollisuuksista oppia siitä jotain, ja illallisella fiilis olikin jo paljon parempi. En sano, että se häviämisen ketutus olisi mihinkään kadonnut, mutta ainakin nyt on hieman rauhallisempi oli sisäisesti, ja unikin varmaan ensi yönä tulee toisin kuin joidenkin muiden pahojen tappioiden jälkeen.

Tappiot siis kuuluvat tähän lajiin, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Täytyy pyrkiä oppimaan ja varsinkin omaan syöttöpeliin tästä päivästä jäi taas joitakin kehityskohteita mieleen. Pelaamisen perustaso alkaa olla jo ilahduttavan korkealla tasolla päivästä toiseen, mutta niitä huippusuorituksia voi aina yrittää lisätä ja ottelun sisäisiä pieniä notkahduksia yrittää kitkea pois. Kokonaisuudessaa tässäkin viikossa oli kuitenkin todella paljon positiivista, sillä pelasimme Lloydin kanssa 7,5 erää peräkkäin todella vakuuttavalla tasolla ja saavutimme kummallekin meistä uudet career high -rankingit. Ja tottakai kirsikkana kakun päällä on tuo top100 -sijoituksen toteutuminen omalla urallani. Ei sitä kukaan ota pois, vaikka tappio tänään tulikin.

Matka kuitenkin jatkuu, eikä missään nimessä ole tarkoitus, että tuo ensi maanantain ranking 100 jää uran parhaaksi. Lloyd lentää nyt siis takaisin Lontooseen, jossa hänellä on pakollisia opintoja ensi viikolla omaan maisteriohjelmaansa liittyen. Hänen kanssaan Ranskan sisäkisoissa jatkaminen suoraan tähän perään olisi varmaan ollut aika optimaalinen tilanne, mutta Lloydin opintojen lisäksi matkustaminen täältä EU-alueen ulkopuolelta Turkista Ranskaan osoittautui monelle pelaajalle mahdottomaksi. Suoraan Ranskaan ei uusimpien rajoitusten mukaan voi lentää kukaan EU:n ulkopuolelta ilman 7 päivän karanteenia edes Ranskan tennisliiton erikoisluvalla, jonka piti aiemmin olla pelaajien käytössä, minkä lisäksi EU:n ulkopuolisten maiden passilla liikkujat (Lloyd brittiläisenä nykyään myös) ovat isoissa hankaluuksissa yrittäessään päästä ylipäätänsä mihinkään Schengen alueen maahan sisään. Itse olisin varmaankin onnistunut kiertämään rajoitukset lentämällä esimerkiksi täältä Turkista Suomeen ja sitten Ranskaan, mutta toisaalta jossain kohtaa olisi tuolloinkin pitänyt mahdollisesti uskotella Ranskan rajavirkailijoille, etten ole ollut EU:n ulkopuolella viimeisen parin viikon aikana… Mutta toivottavasti saamme Lloydin kanssa parin viikon päästä taas uuden mahdollisuuden Italian Biellassa, jos vaan koronarajoitukset eivät enää tästä kiristy.

Niinpä kisat jatkuvat minulla ja aika monella muulla siis täällä Turkissa, jossa lennän huomenna aamulla Antalyaan, jossa pelataan siis kaksi kisaa peräkkäin ulkomassoilla. Olemme tsekkiparini Zdenek Kolarin kanssa kisan nelossijoitettuja, mutta helpolla emme varmasti tule pääsemään. Pieneksi 80 pisteen challengeriksi kisan cut-off raja oli nimittäin niinkin kova kuin 286 eli yhtään helppoa vastustajaa ei varmasti ole luvassa. Meidän avausmatsi on todennäköisesti ohjelmassa keskiviikkona, jolloin saamme vastaamme sveitsiläisen Luca Margarolin ja romanialaisen Florin Mergean.

Katseet on siis suunnattu taas eteenpäin, joten ei nyt muuta kuin pakkaamaan ja ajoissa nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas matkustaa. Palataan taas asiaan ensi viikolla!