Huhhuh, ei sitä taas tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Hallitsimme Glasspoolin kanssa ottelua alusta alkaen ja voitimme yhteensä kahdeksan pistettä enemmän kuin vastustajat, mutta niin vain jotenkin voitto jäi tulematta. Miten voikaan välillä olla tenniksen ja erityisesti nelinpelin pistelasku niin julma?
Pääsimme kuin pääsimmekin aamulla hakemaan tuntumaa keskuskentälle, joka oli odotetusti hyvin erilainen kuin treenikentät kuplassa hotellilla. Alusta muistutti jonkin verran Suomen Davis Cup -otteluissa käytettävää mattoa, joka oli täälläkin asetettu puuparketin päälle. Hyvin matala ja kohtuullisen nopea pomppu tarkoittivat, ettei mitään kovin pitkiä ralleja tultaisi tänään pelaamaan. Pelipaikka ei ole kovin korkealla merenpinnasta (n. 300 metriä), mutta siitä huolimatta tuntuu, että pallo liitää pitkäksi hieman tavallista helpommin.
Joka tapauksessa aloitimme itse ottelun iltapäivällä ihan vahvasti, sillä saimme heti ensimmäisessä gamessa yhden breikkipallon, mutta Glasspool ei kuitenkaan onnistunut palautuksessaan. Seuraavat gamet jatkettiin helpoilla pidoilla varsinkin meidän syötöissämme, ja siltä se näytti 3-4 -tilanteessakin pitkään, kun siirryimme syöttövuorossani 40-0 -johtoon. Mutta sitten tapahtui jotain käsittämätöntä, sillä syötin ensin kaksoisvirheen, sitten Glasspool missasi hankalan volleyn verkolta, sitten syötin toisen kaksoisvirheen ja no-ad -tilanteeseen vielä kolmannen kaksoisvirheen. Siis syöttövuoro ja erä, joka oli täysin kontrollissa olikin yhtäkkiä syötönpitoa vaille menossa vastustajille. En käsitä, miten saatoin yhtäkkiä syöttää kolme kakkossyöttöä verkkoon. Sabanovit pitivät vielä erän loppuun syöttönsä, joten erä siis heille 6-3.
Fiilis matsin suhteen oli kuitenkin yhä täysin luottavainen, sillä tuntui, että tulisimme varmasti pääsemään käsiksi vastustajien syöttöhin paremmin ja paremmin, kun taas omissa syötöissämme meillä ei pitäisi olla mitään hätää kunhan vain välttäisimme lahjoitukset. Ja niinhän tuo toinen erä etenikin. Emme onnistuneet vielä kolmessa murtopallossa 2-1 -johdossa, mutta 3-2 -tilanteessa nappasi. Hankimme breikkipalloja vielä 5-2 -tilanteessakin kolme kappaletta, mutta vaikkei tuplamurto onnistunut, niin omat syötöt tulivat helposti kotiin. Erä siis meille 6-3.
Kolmannen erän alkaessa fiilis oli edelleen erittäin luottavainen, sillä olimme koko ajan kiinni vastustajien syötöissä, kun taas heillä oli suuria vaikeuksia voittaa yhtään pisteitä meidän syötöissämme. Mutta tie breakin 1-1 -tilanteessa he pelasivat erinomaisen pisteen Glasspoolin syötössä lobbipalautuksen myötä, ja vaikka sainkin 1-4 tilanteessa erinomaisen ykkösvolleyn kurotettua takaisin, niin Glasspoolin seuraava volley hieman epäonnistui ja puolia vaihdettiinkin 1-5 -tilanteessa. 2-5 -tilanteessa saimme yhden minibreikin takaisin kaksoisvirheellä, mutta 4-6 -tilanteessa Sabanovit pelasivat jälleen erinomaisen pisteen palautusvuorossaan ja puolenvaihdossa näytti taas huonolta 4-8 -tilanteessa. Sain kuitenkin tuohon tilanteeseen hyvän palautuksen, jonka perään Lloyd hoiti volleylla meille yhden minibreikin takaisin, ja pidin seuraavat syöttöpisteeni kaventaen tilanteeksi 7-8. Edelleen tilanne oli luottavainen, sillä uskoimme voittavamme ainakin toisen seuraavista palautuspisteistä, mutta eipä vain niin käynyt. Löimme molemmat kämmenpalautuksemme pokalla ulos kentältä ja matsi päättyi siis tie break tappioon 7-10.
Jotain merkillistä näissä viime aikojen otteluissa kyllä on ollut. En ole vieläkään tällä kaudella hävinnyt yhdessäkään ottelussa enempää pisteitä kuin vastustaja, mutta tiukkojen pisteiden voittaminen tuntuu vain kiertävän oman tiimini nyt kaukaa. Tänään no-ad pisteet menivät kaikki vastustajille, ja vaikkemme tie breakissa mielestäni tehneet mitään oleellisesti väärää niin emme toisaalta myöskään pystyneet onnistumaan etenkään palautuksissa. Jotenkin vastustajat osasivat puolestaan lyödä tiukoissa paikoissa kovempaa jopa hieman ”kaikki tai ei mitään” -tyylisesti ja tänään nuo heidän muutamat kovat palautuksensa upposivat juuri tie breakissa.
Oma pelimme oli palautuksia ja yhtä surkeaa syöttövuoroani lukuun ottamatta mielestäni täysin kelvollista. Mutta onhan se heikosti, että saimme yhteensä kolmannessa erässä seitsemästä vastustajien ykkössyötöstä palautettua yhden kenttään ja senkin suoraan verkkomiehen lapaan. Ei meitä voi kuitenkaan palautustaidon puutteesta syyttää, sillä toisessa erässä voitimme vastustajien ykkössyöttöpisteistä yli puolet, mikä on nopealla sisäkentällä ihan uskomaton saldo. Voi kun sen osaisikin kertoa, mistä tie breakin epäonnistumiset sitten johtuivat. Sabanovit syöttivät Glasspoolille kaikki ykköset kämmenpuolelle, josta hän ei onnistunut palautuksissa kertaakaan, kun taas minulle he syöttivät ensimmäiset neljä ykköstä vasempaan kainaloon rystypuolelle ja ottelupallossa kerran kämmenelle. Jotenkin Sabanovien syötöt pystyivät todella matalina, sillä vaikka ne eivät olleet mitenkään kovia, niin niihin oli vaikea iskeä takaisin. Mutta normaalioloissa palautukset ovat nimenomaan minun ja Lloydin iso vahvuus ja siksi tämä alisuorittaminen tie breakissa niin ihmetyttääkin.
Omat syöttövuoromme olivat käytännössä erinomaisia. Vastustajat saivat koko ottelussa vain yhden breikkipallon, eivätkä he sen lisäksi olleet edes 30-30 -tilanteessa kuin kerran. Eli syöttöpelimme oli kaikin puolin ihan kunnollista. Vain tuo yksi kaksoisvirhesuma tuli täysin puun takaa, eikä sellaista tapahdu minulle käytännössä koskaan, että missaan kaksi peräkkäistä kick-kierteistä lempikakkossyöttöäni peräkkäin verkkoon. Tie breakissakin saimme useamman suoran syöttöpisteen, mutta epäonnisesti hävisimme käytännössä kaikki ne pisteet, joissa Sabanovit onnistuivat palautuksissaan, eikä piste päättynyt heti syötön jälkeisellä lyönnillä.
Jännä laji siis tämä nelinpeli. Joskus tuntuu, että ottelu on täysin hallussa, mutta vastustaja onnistuu muutamassa tärkeässä pisteessä paremmin ja korjaa potin. Kaksinpelissä tuollaista fiilistä harvoin jää, enkä usko, että nytkään olisimme ottelua ikimaailmassa hävinneet, jos kolmas erä olisi pelattu normaalina pitkänä eränä. Kaikki tapahtuu nelinpelissä todella nopeasti, minkä vuoksi itseluottamus ja tuntuma palloon ja olosuhteisiin pitää olla mahdollisimman hyvä, jotta itse lyönnit tapahtuvat ikään kuin automaattisesti. Jos alkaa yhtään epäröidä tai miettiä liikaa, niin peli menee auttamatta väkinäiseksi. Mutta minusta emme Lloydin kanssa tehneet tänään silti mitään väärin henkisellä puolella. Olimme rauhallisia läpi ottelun, uskomme voittoon pysyi yllä loppuun asti ja luotimme kaikissa tilanteissa toisiimme. Ainakin oma henkinen mielentilani oli esimerkiksi viime viikon Antalyan kisoihin verrattuna huomattavasti parempi.
Mutta se ei tarkoita, että aina voisi voittaa, sillä tottakai myös vastustajat voivat monesti pelata niin hyvin, että he ansaitsevat voittonsa. Nyt tuntui, että Sabanovit saattoivat pelata täysin paineettomasti, eikä heille varmasti jäänyt ottelusta mitään jossiteltavaa. Päinvastoin, he varmaan ovat todella kiitollisia, että voitto heille altavastaajan roolista huolimatta tuli. Varmasti itsekin on monesti helpompi pelata altavastaajan roolissa, mutta en usko, että tämä siitä jäi tänään kiinni. Sanoisin jopa, että itseluottamus oli koko ottelun ajan täysin kunnossa ja ajatukset pääosin oikeissa asioissa.
Joku viisas on joskus sanonut, että nelinpelaajan paras ominaisuus on lyhyt muisti. Sillä tästäkin varmasti taas selvitään, ja toisaalta parempihan se on onnistua sitten ensi viikolla, kun täällä pelataan isoa 125-pisteen challengeriä. Seuraavat päivät kuluvatkin varmasti treenikentällä ja kuntosalilla, minkä lisäksi aion uppoutua vielä tarkemmin kotoa mukaan tarttuneeseen klassikkokirjaan ”The Inner Game of Tennis”. Eiköhän sieltä jotain vastauksia löydy.
Urheilu on tämmöistä.
Nyt pikanollaus eli tosiaan jonkinlainen muistin resetointi tarpeen.
Ja sitten tietty innolla kohti ensi viikon haasteita
Kyllä, treeniä, mielen nollausta ja ensi viikolla sitten isommassa kisassa palaset kohdalleen!
Kun aloin seuraamaan otteluitasi niin pelisi näytti kuin saalistaisit jotain (100 joukkoon pääsyä..) ja nyt kun se on tapahtunut niin pelisi näyttää siltä kuin puolustaisit tuota saavutusta. Voin hyvin olla näin keittiöpsykologina väärässäkin mutta jotenkin vaikuttaa että olet luonut lisää paineita niskaasi ja onnistumisen ”pakko” heikentää suorituksiasi. Vaikutat psyykkisesti niin vahvalta ihmiseltä että uskaltaudun laittamaan näin suoran ajatuksen/palautteen. Totisesti toivon että esim tuosta kirjasta löytyisi solmuja avaavia reseptejä, sillä varmasti kaikki toivomme että alkaisin jälleen pelaamaan niinkuin osaat, kuin saalistaja. Taitoa sinulta takuulla löytyy!
Tämä on kyllä aika osuva analogia! Ihan sama fiilis tulee ajoittain kentällä, että jostain syystä peli menee varovaiseksi ja sitä ikään kuin haluaa välttää tappiota sen sijaan, että haluaisi itse ottaa voiton. Tottakai tuo rankingin pohdinta vaikuttaa asiaan, mutta luulisi toisaalta myös, että top100-rajapyykin saavuttaminen päinvastoin rentouttaisi peliä, sillä nyt tuo tavoite on saavutettu. Mutta kyllähän asia voi olla myös noin, että saavutetun sijan puolustaminen näkyykin pelissä negatiivisesti. Kiitos tästä kommentista, kelpaa taas reflektoida tätä yhdessä ”The Inner Game of Tennis” -kirjan kanssa.