Torstain ottelusta tuli juuri niin tasainen ja syöttöpainotteinen kuin etukäteen saattoi arvata. Ja ei sen suurempaa harmitusta oikein tenniskentällä kyllä pääse kokemaan kuin hävitä matsipallojen jälkeen. Ja vielä kun kyseessä ei tosiaan ollut mikään pikkukisa vaan uran toinen Grand Slam -pääsarja. Julmalta tuntuu kyllä urheilu taas kerran.
Tänään herättiin New Yorkissa vähän normaalista poikkeaviin tunnelmiin, sillä koko kaupunki oli lähes sulkutilassa edellisillan myrskyn jäljiltä. Me ehdimme eilen hotellille sateiden vasta alkaessa, mutta ilmeisesti vettä tuli myöhemmin kerralla sitten oikein ennätysmäärä, esimerkiksi viereisessä Manhattanin Central Parkissa peräti 89mm tunnissa. Jopa useampi kymmen ihmistä kuoli kellareihin syöksyneissä tulvissa, jotka sulkivat muun muassa koko meroliikenteen ja monet isot kadutkin. Aika hurjaa.
Matkalla tenniskentille moottoritiet olivatkin täynnä tielle jääneitä autoja, ilmeisesti siksi, että vesi oli yön aikana kaduillakin niin korkealla, ettei sitä auton moottorit kestä. Oma kuljetuksemme kesti tavallisen noin 20 minuutin sijasta 45 minuuttia, mutta hieman myöhemmin lähteneillä pelaajilla matkaan meni pahimmillaan lähes kaksi tuntia. Kaikki matsit siirrettiinkin suosiolla tunnilla eteenpäin, mutta hyvin harvinaisesti joidenkin otteluiden alkua lykättiin jopa vielä enemmänkin sen takia, etteivät pelaajat olisi ehtineet muuten ajoissa paikalle.
Meidän aamubollauksemme sujui kuitenkin aurinkoisissa mutta todella tuulisissa ososuhteissa ihan normaalisti, ja pääsimme lopulta kentälle otteluun kello 12, tunnin siis alkuperäistä aikataulua jäljessä. Alku oli kaikilta aavistuksen hermostunutta peliä, mutta nopealla kentällä murrot olivat tiukassa. Koko ensimmäisessä erässä nähtiinkin lopulta vain yksi murtopallo, harmittavasti juurikin minun syötössäni 5-5 -tilanteessa, jossa Inglot onnistui breikkipallossa huippupalautuksessaan pitkin linjaa.
Toisessa erässä sama tahti jatkui hetken aikaa, mutta lopulta 4-3 -tilanteessa saimme mekin ottelun ensimmäiset murtopaikat Henkan kahden hienon palautuksen ja minun hyvä takakenttäpisteen myötä. Krajicek kuitenkin selvitti pidon viidellä hyvällä ykkösellä. Sen jälkeen Henkka puolestaan joutui pelastamaan murtopallon omassa syötössään ennen kuin vihdoin meillä tärppäsi 5-4 -johdossa. Kaksi erinomaista pistettä gamen alkuun Inglotin syötössä, minkä jälkeen hän teki kaksi kaksoisvirhettä peräkkäin ja erät olivat äkkiä tasan.
Kävin läpi mielessä Wimbledonin ensimmäistä kierrosta, jossa lukemat olivat käytännössä identtiset tässä vaiheessa, ja luotto otteluvoittoon olikin toisen erän jälkeen korkealla. Kolmannessa erässä ei kuitenkaan nähty ainuttakaan murtopalloa, vaan ratkaisua haettiin lopulta tie breakista 6-6 -tilanteessa. Siinäkin syöttäjät aloittivat vahvasti, mutta 3-3 -tilanteessa pelattiin ylivoimaisesti ottelun pisin piste, jossa jouduin tekemään ihan tosissaan töitä takakentältä ennen kuin kämmen ohitukseni putosi aivan ulkorajalle. Harmittavasti seuraavat kaksi omaa syöttöpistettä päättyivät kuitenkin väärin päin. Ensimmäisessä Henkka ei saanut tapettua palloa verkolta ja toisessa tein todella harmillisen kaksoisvirheen tuulenpuuskan puhaltaessa kakkossyöttöni verkkoon.
Mutta ottelu ei ollut vielä ohi. Inglot luuli ottelupallossa 4-6 -tilanteessa Henkan palautuksen leijailevan pitkäksi, mutta se putosikin kenttään, ja minibreikit tasoittuivat. Pelastimme toisenkin ottelupallon ennen kuin pääsimme ensi kertaa itse matsipallotilanteeseen 7-6 -johdossa. Inglotin pommisyöttö kulmaan oli kuitenkin liikaa minulle. 7-7 -tilanteessa Henkan pommipalautus sen sijaan oli ihan maailmanluokkaa, mutta Krajicek sai sen täysin tuurilla mahdottomana stopparina takaisin. Mutta tuuri meni kyllä seuraavassa pisteessä tasoihin Henkan puolestaan lyödessä huikean pokastopparin verkolta. 8-8 -tilanteessa hyvä syöttöni toi meille toisen ottelupallon, mutta Krajicek selvitti sen ässällä aivain ulkorajalle.
Puoltenvaihdon jälkeen tilanteessa 9-9 Henkka haki jälleen pommipalautusta rystyllä, mutta winneriltä näyttänyt lyönti leijui sentin verran leveäksi. Seuraava matsipallo selvitettiin Henkan hyvällä kakkossyötöllä, mutta 10-10 -tilanteessa Krajicek kiersi Henkan kakkossyötön kämmenelle ja sai sen verran pahan krossipalautuksen aikaiseksi, ettei siitä enää Henkka toipunut. Lopulta Inglot syötti matsin kotiin viidennellä ottelupallollaan eikä Krajicek erehtynyt verkolla keskelle suuntautuneen palautukseni käsittelyssä. Lähes 2,5 tuntia vääntöä ja tuloksena siis niin tiukka tappio kuin olla ja voi.
Rehellisesti sanottuna matsi ei ollut mielestäni mitenkään erityisen korkeatasoinen oikeastaan kenenkään osalta, vaan melko keskinkertainen. Inglot/Krajicek syöttivät kyllä erinomaisesti, mutta heidän palautuspelinsä oli sen verran kehnoa, että vaikka meidän ykkösemme olivat välillä todella pahasti kateissa niin murtoja ei kahta enempää nähty koko ottelussa. Varsinkin alkumatsista minun syöttöpuoleltani kiusannut aurinko ja puuskittainen kova tuuli vaikeuttivat ainakin meidän tiimimme syöttämistä selvästi, mutta on siinä silti myös selvä peiliin katsomisen paikka. Ei ykkösiä vaan voi missata niin paljon varsinkaan, kun yrittää ottaa vielä tehoja pois juurikin prosentin nostamiseksi.
Palautuksissa alkumatsi meni hieman kentän nopeutta ihmetellessä, mutta toisessa erässä ja kolmannen alussa pääsimme kyllä ajoittain ihan hyvin mukaan niihinkin. Mutta täytyy kyllä myös nostaa hattua vastustajien syöttämiselle varsinkin ottelun lopussa. Tie breakissa he syöttivät 10/11 ykkössyöttöä kenttään ja esimerkiksi minun ruutuuni kaikki kuusi ykköstä olivat täysiä pommisyöttöjä aivan sivurajoille. Ei minulla yksinkertaisesti vain ollut mahdollisuuksia saada niitä takaisin, vaikka palautus onkin ehkä pelin suurin pelillinen vahvuuteni.
Kenttä oli New Yorkissa tänä vuonna tosiaan sen verran nopea, että syöttö ja palautus olivat selvästi ottelun tärkeimmät lyönnit. Verkkopelissä virheet olivat molemmilta joukkueilta aika vähissä, eikä esimerkiksi perinteisiä syötön jälkeisiä ykkösvolley-tilanteita kovin montaa tullut koko ottelussa. Ehkä pari volleyta olisi minun ja Henkan pitänyt pystyä tappamaan paremmin, mutta kovien lentolyöntienkin lyöminen vaikeutuu kyllä tuulessa selvästi.
Pelillisiä eroja onkin ehkä turha hakea tänään syötön lisäksi muista osa-alueista, sillä kyllähän tällaisessa senttipelissä ottelut ratkaistaan henkisellä puolella. Myönnän, että olin ottelun alussa hieman hermostunut, mutta mukaan päästyäni pelifiilis oli kyllä ihan kohdallaan. Ja tottakai loppua kohden ratkaisutilanteissa pelaaminen jännittää, jos ei jännittäisi niin jotain olisi vialla. Mutta erityisesti syöttöön olisi tänään kaivattu vielä isompaa luottoa ja kykyä uskoa itseensä. Jännityksen kourissa syöttämisestä tuli liian passiivista, mikä söi tehoja koko muusta pelistä, antoi vastustajille liian vähän paineita ja mikä pahinta, loi meille itsellemme isomman paineen koko muun pelin osalta. Mutta mistä sen kovan ykkössyötön sitten löytää ratkaisuhetkillä, kun tuntuu, ettei varmempikaan syöttö tänään uppoa?
Yhteispeli Henkan kanssa oli varsinkin isossa kisassa hieno kokemus, ja Henkan olemus toi kyllä omaankin peliini kyllä tiettyä itseluottamusta. Syötön takeltelusta huolimatta jopa ensimmäisenkin erän jälkeen oli sellainen fiilis, että kyllä tämä tulee kotiin. Mutta kun ei tullut. Olisi varmaan aika eri fiilis kirjoittaa tätä tekstiä hotellihuoneessa kuin nyt lentokoneessa matkalla Suomeen. Voiton ja tappion välinen ero on kentällä niin pieni, senttimetrin kokoinen, mutta isommassa mittakaavassa aivan valtava. Pisteet, rahat, kokemukset, kaikki menee pieleen vain sen takia, että yksi lyönti ei ole sitä senttiä enemmän vasemmalla. Ja se on kyllä välillä tenniksessä raskainta. Viikko viimeisen päälle valmistautumista New Yorkissa ja sitten kaikki on ohi ensimmäisellä kierroksella.
Eikä harmitusta kyllä ainakaan vähennä se, kun vilkaisee kaaviota ja huomaa kuinka meidän lohkostamme putosi kaikki sijoitetut pelaajat. Mahdollisuuksien kaaviossa olisi voitolla ollut täysin realistiset saumat mennä ihan kuinka pitkälle vain, varsinkin kun uskon, että Henkkakin olisi kyllä parantanut peliään ottelu ottelulta. Käänteentekeviä mahdollisuuksia ei haluaisi jättää käyttämättä. Heti ottelun jälkeen olo olikin tällä kertaa lähinnä tyhjä, mutta normaalista poikkeavasti se isoin harmitus alkoi kerääntyä pikkuhiljaa vasta ottelun jälkeen. Tulipahan kokeiltua ensimmäistä kertaa uralla myös ihan perinteistä murheiden hukuttamista juomisen kautta, mutta eipä taida olla minun juttuni sekään. Sen verran huono olo on nyt lennolla, että täytyy jatkossa ehkä mieluummin voittaa matsit kuin turvautua tällaiseen…
Se on siis nyt vain myönnettävä, että tämä New Yorkin reissu päättyi etuajassa. En ollut jotenkin varautunut ollenkaan lähtemään kotiin vielä näin aikaisin, vaan katseet oli suunnattu pitkälle menemiseen, mutta tässä sitä nyt siis ollaan. Olisin niin paljon halunnut pelata isoista rahoista ja pisteistä vielä ensi viikollakin, mutta ne on nyt jätettävä tällä kertaa muille. Seuraava koitos on kahden viikon päästä Davis Cup, jossa täytyy sitten Henkan kanssa näyttää todellinen tasomme kotiyleisön edessä. Ja sillä hurmoksella voikin sitten pelata koko syksyn voitosta voittoon, eikö niin? Ja kyllähän Grand Slam -matsejakin tulee varmasti vielä lisää.
Todella inhimillinen ja elämänmakuinen postaus! Vaikka sisältö ei olekaan mieltäylistävää, niin mukava näin rehellisiä tekstejä on lukea. Mielestäni näytit tietyissä tilanteissa teidän joukkueen kapteenilta ja räjähtävät tuuletukset hienojen suoritusten jälkeen näyttävät sytyttävän sinua ja pariasi, kuka se milloinkin on. Tekstissä mainitun lisäksi, vastustajan iskulyönnistä lyhyeksi jääneen pompun jälkeinen kämmenpommi, jota ennen huusit ”minä!”, kun Henkka meinasi kurottaa siihen rystyllä, oli tällainen hetki.
Nyt sivuun menetettyjen mahdollisuuksien murehtiminen ja palautumaan perheen parissa syksyn koitoksiin. Tulet kyllä voittamaan vielä paljon! 🙂
Kiitos mukavasta kommentista! Kiva kuulla, että tekeminen näyttää kentälle menevän oikeaan suuntaan, ja eiköhän sen kautta tule taas menestystä syksylläkin. 🙂
Hyvää tennisviihdettä, suomalaisten katsojien kannustushuudot kuuluivat hyvin taustalta. Pienestä oli kiinni; ei muuta ku eteenpäin kohti uusia turnauksia ja koitoksia!
Kiitos tsempeistä! Pieni mutta äänekäs suomalaisjoukko oli tosiaan kannustamassa kentän päädyssä, ja kyllähän se tuo aina lisäfiilistä pelaamiseen. Toivotaan, että ensi kerralla tulee sitten voittojakin.
Kerrassaan harmittava tappio, marginaalit taas kerran pienet ja valitettavasti teita vastaan juuri kohtalonhetkilla. Suomalainen veri kuitenkin kuohahteli katsomossa kun US Openin seurannassa olivat vierekkain ruudulla teidan ja Emilin nelurit. Tata ei vuosikymmenia kestanyt tennisseuranta ole ennen saanut todistaa.
Se mika ehka ei nyt lohduta mutta mita olen sanonut aiemmissakin postauksissa on etta nama tiukat matsit osoittavat sen etta milla tasolla liikutaan. Inglot alkaa tietysti olemaan jo vahan jaahdyttelija mutta on kuitenkin sen verran kova mies etta paria voidaan pitaa teidan tapaanne vaarallisena sijoittamana parina kaaviossa. Jos vertaa tata pelin osaamistasoa parin kolmen vuoden takaiseen niin erityisesti sina olet tasta porukasta mennyt pelillisesti eteenpain valtavasti ja siita pitaa ottaa uskoa tekemiseen jatkossakin.
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun toivottavasti syksylle tulee hyva kisakalenteri ja ainakin muuta 250 kisa jotta vakaa nousu rankingeissa saa jatkoa!
Paljon kiitoksia kannustuksesta! Kyllähän se on ihan totta, että nykyään tuntuu, että oma taso ihan oikeutetusti on juurikin näissä isoissa kisoissa. Harjoituksissa ja matseissa huomaa, että pärjää ketä vastaan vain, joten on vain ajan kysymys, että kunnon voittoja tulee taas useampia. Katse siis eteenpäin ja kohti seuraavia kisoja!
Ja toivotaan tosiaan, että tulevaisuudessakin suomalaiset ovat Grand Slam -tasolla tulessa isolla joukolla.
Hienoa oli jännätä suomalaisparin otteita Slamissä ja jälleen lopputulos olisi voinut olla yhtälailla toisinpäin. Pallosta tai kahdesta kiinni. Oli Inglot jäähdyttelijä tai ei, niin ainakin syöttö oli kohdallaan. Hieman tuntui siltä, että ajoittain ette saanut peliä käyntiin ja rytmi oli rikkonainen. Johtui varmaan nopeasta kentästä, tuulesta ja auringosta. Uskon myös, että pelinne olisi parantunut kierros kierrokselta, joten harmi, että päättyi näin aikaisin. Liput varattu Davis Cuppiin, joten odotukset korkealla, että suorastaan dominoitte siellä. Houkuttele Kontinen tai Ruusuvuori pariksi myös Tukholmaan, niin olisi hyvä syy lähteä paikan päälle pelejä katsomaan.
Oli kyllä niin äärettömän pienestä kiinni voitto kyllä. Kenttä oli tosiaan todella nopea, ja tuulinen sää vaikeutti kyllä tasaisempaa suorittamista. Lisäksi syötön rooli oli matsissa aika iso, joten sen pidempiä ralleja ei pahemmin nähty.
Loppuvuosi pelataan onneksi sisällä, jossa suomalaiset ovat perinteisesti parhaimmillaan. Eli eiköhän joitakin kokosuomalaisia pareja tulla näkemään ja menestystä myös!
Miten arvioisit suomalaisten pelaajien fysiikkaa huippuihin verrattuna ? Ak. näyttää että räjähtävässä nopeudessa suurin ero ?
Hyvä kysymys! Menemättä sen tarkemmin henkilökohtaiseen tarkasteluun, niin onhan tenniksen fysiikkavaatimukset tänä päivänä erityisesti kaksinpelissä ihan hurjat. Nopeus, kestävyys, räjähtävyys, liikkuvuus, voima, kaiken pitää olla kokonaisvaltaisesti kunnossa.
Mielestäni räjähtävyydessä suomalaiset miespelaajat pärjäävät keskimäärin kyllä varsin hyvin, vaikka ehkä absoluuttisessa voimantuotossa ehkä vähän voi joku olla takamatkalla. Mutta kyllä suurin osa suomalaisista palloon vauhtia saa. Sen sijaan kestävyys ja nopeuskestävyys ovat sellaisia ominaisuuksia, joissa varsinkin pidemmissä kisoissa ja paras viidestä -matseissa saattaa olla monella suomalaisella vähän turhan paljon eroa maailman kärkeen. Jarkko Nieminen ja sveitsiläistynyt Henri Laaksonen ovat olleet fyysisesti mielestäni parhaat suomalaispelaajat kokonaisuudessaan, mutta toivotaan, että nuoretkin jaksavat tehdä töitä niin kentällä kuin kentän ulkopuolella, ettei homma jää ainakaan fysiikasta kiinni.