Nur-Sultan ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun

Davis Cupin voittohuuma on vaihtunut Kazakstanin syyssäähän, mutta puitteissa ei edelleenkään ole valittamista. Hyppäsin lentokoneeseen sunnuntai-iltana, ja olin jo maanantaina Nur-Sultanin treenikentällä hakemassa tuntumaa. Nyt vuorossa on vielä lisää treeniä ainakin tämän tiistain ajan ennen kuin kohtaamme Lloydin kanssa ensimmäisellä kierroksella parin Pel/Qureshi. Ottelu on todennäköisesti ohjelmassa keskiviikkona. EDIT: Matsi ohjelmassa vasta torstaina.

Vietimme DC-joukkueen kesken aika hyvätunnelmaisen illan lauantaina syöden voittoillallisen kuplan ulkopuolella Ravintola Ukko-Munkin kabinetissa. Siitä ehti hyvin vielä kotiin yöksi, mutta sunnuntaina oli siis taas aika jatkaa matkaa. Samassa kisassa pelaava Emil lensi paikanpäälle Nur-Sultaniin jo aamulennolla, mutta itse valitsin myöhäisemmän lähdön, vaikka se tarkoitti välilaskuja niin Tukholmassa kuin Varsovassa. Perillä Nur-Sultanissa olin maanantaina aamulla, mutta sain onneksi kirjauduttua hotelliin sisään heti paikan päälle saavuttuani ja sain siten jatkettua yöunia vielä muutaman tunnin.


Tämä on neljäs kisamatkani Kazakstaniin, joka kuuluu kyllä ihan lempimaihini Itä-Euroopan/Aasian alueella. Varsinkin tämä Nur-Sultan tuntuu kehittyvän vuosi vuodelta yhä modernimpaan suuntaan, ja suosittelen kyllä paikkaa ihan turistimatkallekin. Arkkitehtuuri on varsin kunnianhimoista, mutta kulttuuriakin löytyy. Tällä kertaa viikko pitää viettää kisakuplassa, mutta parilta edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen kävelylenkit kaupungin monissa puistoissa ja joenrannassa. Vuodenaika kannattaa kuitenkin valita tarkkaan, sillä kesällä voi olla tukalan kuuma, kun taas talvella kaupunki lunastaa maineensa maailman toiseksi kylmimpänä pääkaupunkina. 😊


Tällä kertaa maahantuloprosessi oli koronan takia vähän tavallista tiukempi, sillä pari vuotta sitten käyttöön otettu viisumivapaus on väliaikaisesti keskeytetty, mutta onneksi kisa hoiti pelaajille viisumit ”on-arrival” -periaatteella suoraan Nur-Sultanin lentokentältä. Vastaanottaja oli vastassa heti koneesta poistuessa ohjaten viisumitiskille hoitamaan paperityöt ja maksut 60€, minkä jälkeen reitti jatkui VIP-alueelle passintarkastukseen ja odottamaan, kun laukut tuotiin suoraan kisakuljetukseen, joka vei sitten kohti hotellia.

Ja kisahotellikin on nyt sitten varsin kelvollinen Ritz-Carlton, joten huoneessa on tilaa ja kylpyhuonekin on suurempi kuin moni suomalainen yksiö. Vaikka sitä itselle kelpaa kyllä ihan hyvin vaatimattomampikin majoitus, niin onhan sitä joskus ihan hauska ihmetellä tällaista luksusta, kun verhot aukeavat sähköisesti napista painamalla ja kylpyamme täyttyy ilman hanoja alhaalta päin. Nälkääkään ei tarvitse nähdä, sillä kisa on järjestänyt pelaajille loungen ja ruokailut hotellin konferenssitiloihin, jossa buffet on auki lähes koko päivän.


Hotellilla voisi helposti viettää useamman päivän ihan vain chillaillen, mutta pelaamaanhan tänne on tultu. Kisa-areena ”National Tennis Center” Nur-Sultanin keskuspuistossa on minullekin tuttu parista CH-kisasta, joista viimeisimpänä muistona on kisavoitto Ilya Marchenkon kanssa kaksi vuotta sitten. Massiivisessa hallissa on suuri keskuskenttä toisella puolella rakennusta ja kolme kenttää toisella puolella. Lisäksi ATP-kisaa varten pelaajille on rakennettu oma lounge, kuntosalit ja ravintola myös kentille.


Alusta on tänä vuonna melko hidas ja korkeapomppuinen kova kenttä, mutta Nur-Sultanin sijainti vajaat 400 metriä merenpinnan yläpuolella nopeuttaa pallon lentoa ilmassa jonkin verran. Pallot kuluvat kuitenkin uudenkarhealla alustalla todella nopeasti, joten peli muuttuu kyllä selvästi pallojen mukaan. Omaan tuntumaan täällä käytettävät Head ATP XT -pallot ovat melko painavat, mutta eniten ärsyttää kuitenkin se, että ne eivät ole pyöreitä, vaan pomppivat vähän minne sattuu. Välillä korkealle, välillä matalalle ja välillä vielä sivullekin.

Eilisen maanantain treeni tuntuikin olevan vähän ajoituksen hakemista korkeamman pompun kanssa, mutta tänään tiistaina tuntuma oli jo päivän ensimmäisessä treenissä paljon parempi. Seuraavaksi iltatreenissä on sitten vuorossa vähän treenipisteitä, ja sitten viimeistään huomannee, miten hyvin on sinut olosuhteiden kanssa. On kuitenkin joka tapauksessa ollut kiva päästä treenaamaan taas Lloydin kanssa pienen tauon jälkeen, sillä filosofiamme myös treenin suhteen ovat aika lähellä toisiaan. Tarvitsemme molemmat paljon lyöntejä ja toistoja tuntuman hakemiseksi, joten treenimäärän tulee olla riittävä.

Ensimmäinen ottelumme on siis vuorossa joko keskiviikkona tai mahdollisesti vasta torstaina hieman kuulemma riippuen tämän päivän tuloksista. Kovasyöttöiset vastustajamme Pel/Qureshi ovat kokeneita nelinpelaajia, joista varsinkin Qureshi on viihtynyt ATP Tourilla jo todella pitkään. Vasuri Pel suosii takakentältä rystyä, kun taas oikeakätinen Qureshi lyö paremmin kämmentään, mutta pääasiassa molemmat haluavat silti pelata verkolla. Meillä löytyy Lloydin kanssa varastosta enemmän monipuolisuutta, joten toivottavasti saamme siitä etua ottelussakin, mutta pääasia on kuitenkin syöttää hyvin, ja saada sitä kautta vastustajille luotua painetta.

DC tuotti ainakin minulle kovan itseluottamuspiikin, joten toivotaan, että Lloydkin löytää peli-innon kanssani ja tästä viikosta tulee vielä pitkä ja menestyksekäs!

4 thoughts on “Nur-Sultan ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun

    • Onhan tässä kautta jäljellä vielä kuinka! Passi on parhaillaan Venäjän suurlähetystössä täällä Nur-Sultanissa viisumin hakua varten, mutta saa nähdä pääseekö noihin Moskovan ja Pietarin kisoihin mukaan. Jos ei niin sitten varmaan CH-kisoja tiedossa.

  • Harmi kun Emil&Seppi jo putosivat niin mahdollinen semikohtaaminen ei toteutunut. Oletko muuten koskaan kohdannut ch- tai atp-tasolla suomalaisvastustajaa semissä saatikka finaalissa? Turnauskiertämistä ilmiselvästi jeesaa hyvät logistiset ja muut fasiliteettijärjestelyt. Oletko laskenut kuinka monessa maassa olet jo ehtinyt niitä testata?

    Tsemppiä Nur-Sultanin taistoihin!

    • Kiitos tsempeistä! Harmi tosiaan, että Emil putosi nelinpelistä, mutta eiköhän hänellä ole selvä tavoite kaksinpelin puolella, joten kaikki paukut vain sinne päin.

      ATP-tasolla ei ole kyllä suomalaisia tainnut tulla vastaan millään kierroksella, eikä välttämättä CH-tasollakaan kovin myöhäisessä vaiheessa. Kerran taisi Tampereella olla Sillanpää/Michon -pari vastassa semeissä, mutta muuta ei kyllä muistu mieleen kvartsia pidemmältä ainakaan heti.

      Ja täytyi ihan laskea nuo maat, missä olen tennistä kisannut ja 48 tuli tulokseksi. Bahrainissa olen ollut kisapaikalla pääsemättä mukaan ja yhden Ranskan kisan treenikentät sijaitsivat Monacon puolella, mutta niitä ei kai voi laskea. 🙂

Comments are closed.