Helpolla ei päästy tänään italialaista villikorttiparia vastaan, mutta tiukoissa paikoissa pari tärkeää tasonnostoa takasi tänään voiton ja kisan jatkumisen. Paineettomasti pelanneet vastustajat syttyivät selvästi kotiyleisön edessä, joten meiltäkin vaadittiin ihan kunnolla venymistä. Mutta tärkeintä oli jälleen voitto, ja se, että matka jatkuu toiselle kierrokselle, joka pelataan osaltamme torstaina.
Ottelumme oli aikataulutettu tänään päivän viimeiseksi otteluksi keskuskentälle, mutta kun meitä edeltävät kaksi kaksinpeliä menivät molemmat kolmanteen erään, niin kisan supervisor päätti lopulta siirtää ottelumme kentälle 1, jossa ottelut olivat päättyneet jo aiemmin. Oli tiedossa, että puoli seitsemältä laskeva aurinko saattaa laskea ottelumme aikana, ja kun pääsimme aloittamaan kello 18, niin keinovaloissahan sitä käytännössä pelattiin alusta asti.
Kirjoitin San Marinon kisan jälkeen elokuussa, että massa ja keinovalot ovat olleet minulle monesti jotenkin hankala yhdistelmä, mutta tänään osasin odottaa hankaluuksia, ja keskityin siksi todella huolella pallon katsomiseen, mikä tuntui ainakin vähän auttavan asiaa. Roman kuitenkin kiroili pitkin ensimmäistä erää sitä, ettei hän nähnyt palloa kunnolla ja varsinkin verkolla hän sanoi jopa pelänneensä kohti tulleita lyöntejä, sillä silmät eivät tuntuneen reagoivan tarpeeksi nopeasti.
Ensimmäinen erä olikin Romanin osalta hieman hakemista varsinkin takakenttä- ja palautuspelissä, kun taas oma pelini oli mielestäni varsin kelvollista. Emme saaneet 3-2 -tilanteessa murtoa parista breikkipallosta huolimatta, ja seuraavat breikkipallot osuivatkin vastustajille 5-5 -tilanteessa. He pelasivat tuon Romanin syöttövuoron alusta loppuun hurjan hyvin ja ansaitsivat kyllä lopulta murtonsa. Mutta emme antaneet periksi, vaan Roman kaivoi pari palautusta vihdoin kenttään 5-6 -tilanteessa, minkä lisäksi pelasin itse pari huippupistettä. Toki yksi palautukseni pomppasi sopivasti verkkonauhasta winneriksi, mutta joskus tuuriakin tarvitaan.
Ja tie break oli sitten tosi hyvää peliä. Johdimme sitä 2-0, mutta vastustajat tulivat tasoihin. 3-3 -tilanteessa Roman pelasi takakentältä upean pisteen, jonka minä viimeistelin volleylla, ja 4-3 -tilanteessa Roman puolestaan löi ottelun parhaan refleksivolleyn lobbina yli vastustajien. Hyvä syöttöni 5-3 -tilanteessa toi meille eräpallon, ja otimme erän kotiin heti ensimmäisellä yrityksellä erinomaisen palautukseni ja painavan sekä syvän ykkösvolleyni myötä. Tiukka ja lopulta korkeatasoinen erä meille siis 7-6.
Toinen erä alkoi vakuuttavasti, kun mursimme heti Giganten syötön palautuswinnerini avustamana. Saimme kuitenkin taistella edelleen, sillä vastustajat eivät luovuttaneet helpolla. Romanin syöttövuorot olivat 15-40 -tilanteessa sekä 1-0 että 3-2 -johtoasemissa, mutta molemmilla kerroilla teimme upeat nousut syötönpitoihin. 4-2 -johdossa saimme jo 0-30 -tilanteen myötä melkein maistaa voittoa Berrettinin syöttövuorossa, mutta italialaiset pitivät ja pelasivat seuraavan minun syöttövuoroni erinomaisesti tasoittaen tilanteen. Mutta sitten onneksi Gigantelta hieman petti pääkoppa, sillä hän teki seuraavaan syöttövuoroon kaksi kaksoivirhettä ja avitti meidät siten vastamurtoon. Eikä Roman enää erehtynyt 5-4 -tilanteessa, joten matsi meille siis 7-6, 6-4.
Tämän päivän matsi oli oikeastaan klassikkoesimerkki siitä, miten paljon pelitilanne voi vaikuttaa pelaajan tasoon. Vastustajat pelasivat välillä suorastaan upeaa tennistä, mutta juuri silloin, kun heidän piti syöttää erä kotiin tai siirtyä toisessa erässä takaisin johtoon vastamurron jälkeen, pelintaso hieman laski. Ja meillä puolestaan kävi juuri päinvastoin; tuntui, että pelimme tarkentui ja fokus vain syventyi noissa ratkaisupisteissä.
Se on toki ihan ymmärrettävää, että vastustajilla oli selvän altavastaaja-asetelman tuoma rentous pelissä, mutta kun yhtäkkiä he havahtuivatkin olevansa johdolla, niin peliin hiipi väkisinkin pieni jännitys. On se helppoa syöttää ykkönen kenttään, kun on erän ja murron perässä, mutta yritäpä samaa silloin, kun matsi pitäisi ratkaista, niin ei se enää olekaan niin yksinkertaista. Meillä oli kuitenkin sekä pitkä kokemus että viime viikon voiton tuoma itseluottamus puolellamme, joten pelintason paraneminen tiukoissa paikoissa tapahtui kuin itsestään. Ja sekös on hieno tunne se.
Pelit jatkuvat siis osaltamme kvartsilla vasta torstaina, jolloin saamme vastaamme joko hollantilaisparin Hermans/Smits tai brittiläis-intialaisparin Clarke/Kadhe. Huomenna voi siis pitää vähän kevyemmän treenipäivän vastustajien matsia seuraillen ja ehkä käydä myös vähän kävelemässä ja ihmettelemässä maisemiakin. Jotenkin kroppaa oli tänään vaikea saada ennen aamubollausta herätettyä, ja pientä väsymystä on myös tuntemuksena, joten huominen välipäivä tekee tähän paikkaan kyllä tosi hyvää. Eiköhän torstaina ole kroppa ja mieli sitten taas valmiina tosipeleihin, forza!
Katsoin ottelun ja pelasit kyllä kokonaisvaltaisesti todella hyvin. Niinkuin itse totesitkin, vastustajien murrot tulivat lähinnä heidän loistavien onnistumiensa seurauksena. Lisää tätä niin loppuviikosta taas jännätään!
Tsemiä!
Kiitos! Itsekin tuntui, että tämä oli minulta kyllä pääosin oikein hyvä matsi. Vastustajat pelasivat ajoittain todella hyvin, eikä aina voi vain pelkkää rankingia tuijottaa. Ei siis muuta kuin samalla höyryllä eteenpäin!
Todellakin, ette vain saaneet, vaan otitte voiton hyvällä pelillä! Onneksi olkoon! Ekan erän lopusta ja tiebreakista alkaen teillä oli kyllä hallitseva ote pelitapahtumiin. Muutama blogi sitten totesit, että sun pitäisi tehdä verkolla ratkaisuja, joista kaverilla ei ole mitään mahdollisuutta enää poimia palloa. Tänään teit useampia upeita voittoisia, jyrkkiä ohjauksia sivuille tiukoissa tilanteissa. Ei tainnut olla pelkkää refleksiä? On myös kiva nähdä, kuinka sun pelitaso pysyy ja paineisissa paikoissa vain paranee, vaikka pelikaverit vaihtuvat. PS. Olet ilmeisestikin onnistunut määräämään Romanille hyvät reseptit, eli tankata napolilaisen Nonnan tekemää pastaa, koska pelasi niin energisesti. Seuraavaan matsiin italialaisella innostuksella: Forza forza!!!
Juuri niin, kyllä tuo eilinen voitto otettiin eikä saatiin! Verkkopeli tuntuu paranevan matsi matsilta ja muutenkin pelintaso alkaa pysyä siellä omalla tasollaan pidempia jaksoja ilman sen kummempia notkahduksia. Ja se on tosi positiivinen juttu kyllä.
Huomenna sitten lisää samanlaista tarkkaa peliä. Täytyy taas kerran muistuttaa Romania, että mies muistaa syödä lounaan ennen matsia niin eiköhän hänelläkin peli taas kulje. 🙂
Jeba-Jeba!
Hyvin onnistui pelit kovalla massalla iltavalaistuksessa nuoria isäntämaan leijonia vastaan. Jännitystä ja kiperiä tilanteita riittävästi varman pelisuorituksen puitteissa!
👍👍👍
…ai niin; isolle miehelle matalia slaisseja massalla toimii aina…! 😉
Jes, juuri näin! Huomenna sitten uutta matoa koukkuun ja brittiläistä ja intialaista vastaan. Luvassa vähän kovempaa tuulta, mutta myöskin päivänvaloa eli eiköhän se hyvin suju. 💪
Yhden syötö verran pysty kattoo 😀 oli niin pimeetä et sattu jopa katsoa tietokoneelta peliä. onhan toi vittumaista pelaa pimeellä…
CmooN!
Haha, samaa mietin itsekin, kun katsoin parhaat palat uudestaan striimistä. Pimeältä näytti. Mutta huomenna onneksi taas päiväpeli 💪
Raporttia ei tule, onko loukkaantuminen kyseessä?
Kiitos huolenpidosta, mutta kaikki on oikein hyvin!
Tietokoneen kanssa oli ongelmia torstaina illalla kotiin lentäessä ja perjantaina ei yksinkertaisesti ollut yhtään aikaa kirjoittaa blogia. Mutta lauantaina toivottavasti taas tekstiä tulossa!
Kisat jatkuvat joka tapauksessa ensi viikolla Moskovassa Matwe Middlekoopin parina 💪