Jes! Vastus oli tänään selvästi pykälän kovempi, mutta niin löytyi meiltäkin varaa kiristää ruuvia. Oma peli oli varsinkin ensimmäisen erän lopusta toisen erän jälkipuoliskolle lähes flow-tilassa, mutta sopivasti saatiin kuitenkin jännitystä loppumatsiin parin väärään suuntaan menneen no-adin myötä. Kaiken kaikkiaan tästä on kuitenkin tosi hyvä jatkaa semifinaaliin intialaisparia Balaji/Sharan vastaan.
Valmistauduimme tämän päivän otteluun niin, että tapasimme parini Julsin ja valmentajani Boriksen kanssa Talissa vasta iltapäivällä. Aamulla ehti käydä pari pidempää lenkkiä koiran kanssa rauhoittelemassa mieltä syksyisessä vesisateessa, mutta kropassa oli kaikesta huolimatta matsin alkaessa varsin terävä fiilis. Edeltävä kaksinpeli meni todella nopeasti, mutta me olimme silti valmiita heti ottelun alussa.
Belgialaiset pelasivat tänään lähes pelkästään syöttö-volleyta, mikä sopii ainakin minun palautuksilleni oikein hyvin. Olimmekin alusta asti terävinä liikkeellä, mutta 2-1 -tilanteen neljä breikkipalloa Coppejansin syötössä ja kolme seuraavassa De Looren syötössä eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Ei siinä kovin paljoa väärin tullut itse tehtyä, belgialaiset vain onnistuivat syötöissään hyvin. 3-3 -tilanteen Julsin syöttövuoro oli sitten puolestaan meille vaikea, mutta tärkeä pito kahden breikkipallon takaa piti meidät edellä. Ja lopulta erä ratkesi sitten De Looren syöttäessä 5-4 -tilanteessa, kun vedin pari ihan huippupalautusta ja Juls peitti verkkoa tuttuun tapaansa erinomaisesti.
Toinen erä jatkui meidän hallinnassamme, vaikka belgialaiset vaihtoivatkin palautuspuolia. Oma peli tuntui löytävän suorastaan flow-tilaan tuon ensimmäisen erän viimeisen palautusgamen myötä. Se on kiva fiilis, kun tuntuu siltä, että lukee jokaisen vastustajan syötön oikein ja omakin syöttö alkoi toimia. Eikä verkollakaan tullut virheen virhettä. Erän olisikin pitänyt olla ohi 6-1 lukemin, mutta syöttövuoroni tuossa tilanteessa ei tuottanutkaan tulosta. 40-30 -tilanteen matsipallossa oletin Julsin ottavan smashin hyvän syöttöni jälkeen, mutta hän jättikin sen minulle, ja löin sen vähän turhan riskillä verkkoon. Ja seuraavassa no-ad -pisteessä De Loore puolestaan laittoi palautuksen suoraan linjasta läpi ykkössyöttööni.
Ottelu siis jatkui, mutta saimme seuraavan matsipallon jo heti 5-2 -tilanteessa. Otin no-ad tilanteen palautuksen ja luulin jo lyöneeni läpilyönnin, mutta kai linjapalautukseni oli juuri sentin tai kaksi leveä. Itse en pallon alastuloa nähnyt ollenkaan, sillä verkon vihreät ”ATP Challenger” -mainokset peittävät tuon näkökulman kokonaan, mutta kai se leveä siis oli. Eikä seuraava Julsin syöttövuorokaan tullut helpolla. Kaksi tuplaa, joista toinen 40-30 -tilanteen matsipalloon pitivät tilanteen tiukkana, mutta onneksi viides matsipallo tuotti viimein tulosta. Pelasimme pari varman päälle volleyta keskelle kenttää, ja De Looren kämmen jäi lopulta verkkoon. Helpotus ja come on!
Tennis on välillä pienestä kiinni, sillä vaikka tuntui, että pelasin pääosin ihan upean ottelun, oli yhdestä pisteestä kiinni, että ottelun loppu olisi mennyt todella vaikeaksi. Ja jotenkin tuo pieni epävarmuus jää helposti päällimmäiseksi tunteeksi, vaikka mieluumminhan sitä kannattaisi ottaa kaikki ilo irti siitä, miten hyvin pelasin parhaimmillani. Julsilla ei välttämättä ollut ihan paras päivänsä, mutta minun pelaamiseni oli sitä luokkaa, että tuntui, että olisin voinut voittaa ottelun vaikka yksin tänään. Mutta toisaalta ehkä se on kisan jatkon kannalta jopa ihan hyvä, että jouduimme pieneen testiin, joten tiedämme nyt miten käsitellä tiukempia paikkoja jatkopeleissä.
Edelleen yhteispeli Julsin kanssa varmasti paranee matsi matsilta, mutta molemmat voimme kuitenkin varmasti olla vielä tarkempia syöttöjemme kanssa. Minulla oli upea seitsemän matsin putki päällä ilman oman syöttöni menetystä, mutta nyt aloitetaan taas nollista. 😅 Pitää vain uskaltaa syöttää gamen ensimmäinen syöttö rohkeasti, niin yleensä sen myötä seuraavatkin syötöt sujuvat paremmin. Jos lähden liikaa varmistelemaan alussa niin se vaikuttaa negatiivisesti niin mielentilaan kun syötön tehoonkin. Sattumalta valmentajani Boris teki tuon ihan saman havainnon katsomosta, joten hienoa, että olemme valmentajani kanssa samalla aaltopituudella!
Huomenna kuitenkin vastus todennäköisesti jälleen kovenee asteen verran, kun pelaamme intialaisia nelinpelieksperttejä Balajia ja Sharania vastaan. Sharan oli Intian Davis Cup -joukkueessa meitä vastaan syyskuussa, mutta hänet vaihdettiin viime hetkellä pois lauantain nelurista. Hän on kuitenkin todella kokenut pelaaja, joka on pelannut useita vuosia top-100 neluria. Sharan on vasenkätinen pelaaja, jonka tekniikka on melko kotikutoinen, mutta varsinkin kämmeneltä hän saa myös tuhoa aikaiseksi. Syöttö on kuitenkin aika keskinkertainen, joten siihen meidän tulee iskeä. Balaji on puolestaan hieman tasaisempi pelaaja, jolla ei ole suuria heikkouksia. Hänkin pelaa vahvaa verkkopeliä, mutta uskon, että tiukoissa paikoissa meidän kannattaa kuitenkin suunnata paljon lyöntejä hänen kenttäpuolellensa, sillä hän on pelaajista lähtökohtaisesti kuitenkin kokemattomampi.
Odotettavissa on huomenna varmasti siis viihdyttävä nelinpeliottelu, ja toivottavasti meidän vireemme kantaa tästä päivästä huomiseen. Ottelu on ohjelmassa jälleen päivän viimeisenä, edeltävä kaksinpeli on merkitty alkavaksi ei ennen kello 16.30. Sitä ennen keskuskentällä pelaavat myös Otto Virtanen ja Jurgen Zopp, joten toivotaan, että finaalissa on sitten kaksi puoliksi suomalaista tiimiä vastakkain. Vamos!
Kotikatsomossa alkoi jo nousta ihmetys iholle toisen erän ratkaisugameissa… että ei kai nyt sentään…?! 😁 mutta onneks ei nyt sit kumminkaan. Peli tais sujua toisessa erässä liian helposti siihen asti… et tuli kevyt floppi sit. 🙂
Voitto kahessa erässä joka tapauksessa. Huomenna mennään taas… hyvällä tatsilla loppuun asti!
Forza-Forza
Tyylikäs esitys alusta loppuun. Olit jälleen kerran kentän paras – syötön palautukset ja verkkopeli komeeta. Ykkös syöttö kun vielä isommin kenttään niin ihan priima Atp kamaa👍Rojerin otteista näkyy selvästi miksi 2 gs kaveri – pelin luku hienoa – mikään lyönti ei pelis korostu, paitsi upeasti otti monta matalaa jalkoihin tullutta lyöntiä 🙂onnea viikonloppuun 👌🙂🍺
Pieni lisäys vielä – paikalla myös 6*gs voittaja 4pelus Haarhuis nauttimas tunnelmasta tiistaina. Kehui turnausjäejestelyjä ja muisteli 2002 davis cup Turussa. Davis cup kapteeni ja Rinthoven koutsi. Ja vielä että minusta numerot mairitteli Belgialaisia🙂
Totta! Paul Haarhuis oli tosiaan alkuviikon seuraamassa meidänkin otteluita, ja jopa parini Juls sanoi jännittäneensä pelata Haarhuisin istuessa katsomossa. Sen verran tarkkasilmäinen valmentaja kuulemma kyseessä! 🙂 Järjestelyistä olen myös samaa mieltä hänen kanssaan, hienot ovat!
Perjantaina on todella vastassa aika kova pari. Olen seurannut heidän treenejään ja pelejään paikan päällä ja parhaimmillaan he pelaavat tasokasta dubbelia. Varsinkin Sharanin verkkopeli on terävää ja tehokasta. Ohitukset kannattaa suunnata keskelle.
Erinomainen peli. Olin eilen aamulla Talissa tenniskinkereissä, joiden päätteeksi Boris tuli kertomaan valmennuskuvioistanne sekä näkemyksiään siitä miten pelisi yhdessä Lloydin kanssa on kehittynyt. Tulin katsomaan eilistä peliänne kesken mainitsemaasi flow-jaksoa ja yhdistettynä aamuna kuultuihin juttuihin, niin pelisi alleviivasi sen, että eroa maailman huippuun ei oikeastaan enää ole. Rojer oli silminnähden ihmeissään siitä mitä sait aikaiseksi kentällä. Pieni keskittymisen nyykähdys lopussa, mutta homma oli tämän jälkeen palaamassa urilleen kun saittekin matsin katkaistua. On mukava katsoa kun pelisi on tuossa kuosissa, kroppa hyvässä tikissä ja pääkoppa kasassa. Nautit tällä hetkellä pelaamisesta ja se näkyy ulospäin. Vastus tiukkenee mutta kovia olette myös te Rojerin kanssa! Menoksi vaan 💪