Bari CH80 SF, Heliövaara/Glasspool – Sancic/Weissborn 6-2, 6-4

Jesss, aika täydellinen päivä toimistolla tänään! Ensin eilen keskenjäänyt kvartsi sujui juuri niin kuin piti, eli kaksi pitoa toisen erän loppuun ja match tie break isolla sykkeellä kotiin. Ja sitten iltapäivän semifinaalissa todella hyvällä esityksellä voitto viime aikoina vahvassa vireessä ollutta tiimiä vastaan. Eli huomenna tiedossa vielä yksi finaali, ja kyllähän se kelpaisi voitto taskussa lähteä joululomalle. 😊

Tämä päivä oli siis tarkoitus aloittaa eilen pimeän takia kesken jääneellä semifinaalilla, mutta hetken aikaa näytti siltä, että vaikeaa tulisi olemaan, sillä kentät olivat aamulla yhä märkiä yön sateiden jäljiltä. Mutta aurinko ja tuuli olivat tällä kertaa puolellamme, minkä lisäksi linjamiehet tekivät kovasti hommia kenttien kuivaamiseksi. Aamubollauksen ajan vielä vähän piti varoa märkiä kohtia, mutta juuri sopivasti kello 11 kentät olivat kuitenkin pelikunnossa.


Matsi jatkui siis 4-6, 4-2 -tilanteesta minun syötölläni ja uusilla palloilla. Tavoitteena oli saada vahva pito heti kärkeen ja siinä onnistuimmekin, ja vaikkei murto seuraavassa pelissä onnistunut, niin Lloyd piti vakuuttavasti syöttövuoronsa 5-3 -tilanteessa ja edettiin tie breakiin. Tuuletin tuossa tie breakissa tahallani hyvin äänekkäästi jokaisen pisteen jälkeen sekä psyykatakseni meidän joukkuettamme, että näyttääseni vastustajille, että olimme kentällä tosissamme voitto mielessä. Sama taktiikka toimi Martosia vastaan Gran Canarian finaalissa helmikuussa, joten miksei se toimisi nytkin.

Saimme ensimmäisen minibreakin 2-2 -tilanteessa, mutta seuraavat kaksi omaa syöttöäni menivät molemmat vastustajille, toinen vielä kaiken lisäksi tuplalla. Mutta 3-5 -tilanteessa pelasin tosi hyvän pisteen kämmeneltä, ja Lloydkin onnistui hienosti palautuksessaan 6-5 -tilanteessa, joten puolia vaihdettiin 7-5 -johdossa. Palautusvirheen jälkeen onnistui tällä kertaa pitämään molemmat tärkeät syöttöni 7-6 -johdossa, ja vaikkei ensimmäinen matsipallo tärpännyt, niin 9-7 -johdossamme Bortolotti teki kaksoisvirheen. Tiukka vääntö, mutta onneksi voitto tuli kotiin lukemin 4-6, 6-3, 10-7. Olikohan jo peräti kahdeksas peräkkäinen match tie break -voitto minulle? Aika hurja tilasto, mutta sitä sopii edelleen kyllä jatkaa! 😎

Tuo kvartsi ei missään vaiheessa ollut välttämättä mitään kaunista pelaamista, ja varsinkin syöttöni meinasi mennä vähän varovaiseksi loppua kohden, mutta vain voittohan oli se, mikä ratkaisee. Olin jotenkin yllättävän jännittynyt jo ennen kuin matsia tänään jatkettiin, eikä kentälläkään tekeminen mitään erityisen rentoa ollut, mutta onneksi löysin keinot kanavoida tuon jännityksen positiivisena energiana peliin. Ja tulihan siellä myös monta huippuonnistumista taas tiukkoihin paikkoihin.

Kvartsivoitto tarkoitti sitä, että pelit jatkuisivat vielä samana päivänä semifinaalilla Sancic/Weissborn -paria vastaan. Heillä on alla useampikin kisavoitto viimeisen parin viikon ajalta, joten kovavireinen pari olisi vastassa. Enkä ollut tainnut ikinä edes nähdä Sancicin pelaavan ennen tätä päivää, jos ei paria striimilähetystä lasketa. Weissbornia vastaan muistoissa on sen sijaan pari tiukkaa matsia viime syksyltä.

Ottelun alkua odotellessamme taivaalta alkoi taas kerran ripsiä vettä, joten lopulta meidän nelurimme oli ensimmäinen joka siirrettiin sisäkentälle. Tuo sopi kyllä meillekin, vaikka vastustajillemme matsi oli jo kolmas peräkkäinen sisäkentällä. Ei siis mikään ihan tavallinen ulkokisa tämä Barin CH. 😀

Aloitimme tällä kertaa matsin Lloydin syötöllä, mutta pieleen meni. Vastustajat olivat todella hereillä palautuksissa ja ottivat heti murron. Mutta hereillä olimme tuon jälkeen mekin, Lloydin erinomainen palautusvuoro toi meille vastamurron, ja kun minä osuin palautuksiini puolestani seuraavassa palautusgamessa niin tilanne olikin pian 4-1 meille. Sancic otti tähän väliin medical time outin toisen silmänsä vuoksi, mutta pelin jatkuessa kaikki tuntui olevan taas kunnossa. He voittivatkin seuraavasta kahdeksasta pisteestä seitsemän, mutta nousu minun syöttövuoroni 15-40 -tilanteesta syötönpitoon 4-2 -johdossa oli kyllä todella tärkeä. Herkuttelimme loppuun vielä hienon murron parin taistelupisteen avittamana, ja ensimmäinen erä siis meille 6-2.

Toinen erä oli tiukkaa taistelua heti alusta asti, sillä siinä nähtiin peräti neljä peräkkäistä no-ad -gamea 1-0 -tilanteen jälkeen. Kaikki päättyivät kuitenkin syöttäjien pitoihin, vaikka palauttajat olivatkin muuten tavanomaista vahvemmilla. 3-2 -tilanteen jälkeen syöttäjät pitivät pari helpompaa pitoa, mutta 5-4 -johdossamme pelasimme Sancicin syötössä ensin pari loistavaa pistettä alkuun, kunnes Lloyd ratkaisi ottelun kahdella todella kovalla kämmenpalautuksellaan. Varsinkin no-ad -tilanteen suora inside-out kämmenpalautuswinner oli suorastaan herkullista katsottavaa. Ja sehän myös ratkaisi ottelun ja finaalipaikan meille!

Semifinaali oli hitaahkolla sisäkentällä ajoittain todella vahvaa palauttamista kaikilta pelaajilta, mutta uskoisin, että olimme lopulta kuitenkin juuri sen ratkaisevan verran parempia syöttäjiä kuin vastustajamme. Omat palautukseni tuntuivat olevan suorastaan liekeissä, mutta silti olen enemmän tyytyväinen ja ylpeä syöttämisestäni varsinkin tiukoissa paikoissa. Aamupäivän matsissa syöttö oli varovaista, mutta nyt uskalsin lyödä kovaa flättiä ja seivasinkin kaikki neljä breikkipalloa syöttövuoroissani. Muutenkin matsi tuntui jotenkin paljon tiukemmalta kuin numerot kertovat, ehkä juuri noiden lukuisten tiukkojen syöttövuorojen vuoksi. Mutta sitäkin tyytyväisempi olen kyllä meidän voittoomme, sillä vahva tekeminen tiukoissa paikoissa on juuri sitä, mitä näissä peleissä tarvitaan! Lloydkin alkoi väläytellä ajoittain parasta osaamistaan, mikä lupaa hyvää huomiselle.

Huomenna on siis vuorossa jälleen yksi finaali, joka on peräti viides peräkkäinen minulle. Aika kova suoritus sekin, vaikka itse sanonkin. Mutta pelkkä finaalipaikka ei tietenkään enää tässä vaiheessa tyydytä, vaan voittoa pitää lähteä täysillä hakemaan. Vastustajamme ovat kakkossijoitettu pari Vavassori/Vega-Hernandez, jotka ovat molemmat myös ATP-voittajia tältä kaudelta, tosin massalta kumpikin. Yhteispeliä heillä ei tietääkseni oli juurikaan takana ennen tätä viikkoa, mutta molempia pelaajia vastaan olen kyllä pelannut viimeisen vuoden aikana. Vavassori on lisäksi mukana vielä kaksinpelin semifinaalissakin huomenna, joten hän on varmasti vahvassa vireessä ylipäätänsäkin.

Huomisen otteluohjelma on yksi vaikeimmin ennustettavista pitkään aikaan, sillä päivä alkaa kello 10 kahdella kesken jääneellä kaksinpelin semifinaalilla, minkä jälkeen on sääntöjen mukainen lepotauko ennen kuin Vavassori pelaa oman kaksinpelin semifinaalinsa toista aamulla pelannutta pelaajaa vastaan. Ja tuon kaksinpelin semifinaalin jälkeen on vielä tiedossa Vavassorin lepotauko ennen kuin on meidän nelinpelimme vuoro. Juuri tälläkin hetkellä kentät ovat aivan märät iltapäivän sateiden osalta, joten toivoa sopii, että jotenkin saadaan matsit pelattua huomenna ennen pimeän tuloa tai muuten menee pelit jälleen sisähommiksi. Tai voihan se huomennakin sadella, jolloin sisätennistä on joka tapauksessa tiedossa.

Mutta iltapäivällä tai illalla ottelumme todennäköisimmin siis pelataan, ja eiköhän laiteta ihan kaikki peliin, jotta kausi 2021 päättyisi vielä yhteen voittoon. Forza ja vamos!

17 thoughts on “Bari CH80 SF, Heliövaara/Glasspool – Sancic/Weissborn 6-2, 6-4

  • Moi Harri!

    Oli täälläkin tänään vilskettä urheiluseurannassa, kun Rukan kisatkin alkoivat.
    Onneksi saitte murron kvartsissa eilen ennen torikokousta, jotta pääsin odottamaan toisen erän naulaamista.
    Tulihan se sieltä. Olitte tosiaan hereillä.
    Sitten vielä.. Jännitin mtb-putken jatkumista ja semi-paikkaa. Olin tosi iloinen kun onnistui!

    Oli vaikea haarukoida missä pelit jatkuu ja milloin.
    Löysin striimin sisäkentältä ja siellähän olikin näytelmä.
    Ilmeisesti molemmat parit halusivat joulutauolle ainakin finaalipaikka taskussa.
    Numerot eivät näytä totuutta. Oli tiukkaa pommitusta ja jatkuvasti no-ad palloja.
    Taas tuli tosi upea olo, kun 62 64 ja voitto oli totta!

    Tämäkin jo riittäisi hyvän kauden päätteeksi, mutta ..
    ei kai se kuitenkaan riitä!!

    • Ei tosiaan olla vielä tyytyväisiä tähän, vaan jatketaan vielä samaa rataa huomisessa finaalissa. 💪 Tänään oli tiukkaa, mutta tiukat paikat kääntyivät meille, ja sekös ilahduttaa.

  • Hienoa touhua!

    Halusin sen mainita – ennenkuin unohdan, tuupahdan, tai sina lopetat temmikset – etta plokisi on ollut ehdottomasti top kymppi luettavaa. Siis ainakin mulle. Ja molemmilta pelikausiltasi. On tosi mukavaa seurata vaantojasi, ja mahtavaa ruminointiasi, ja olin tosi iloinen kun palasit kentille.

    Aina eteenpain!

    • Suuret kiitokset! Aina välillä sitä miettii, että alkaako jo vähän turhan paljon olla toistoa blogikirjoituksissani, mutta on kyllä kiva kuulla, että näin paljon tuo iloa lukijoillekin. Jatketaan siis eteenpäin!

  • Onneksi olkoon voitosta ja finaalipaikasta! Paitsi, että olette voittaneet kaikki matsit, niin kyllä lisäpisteitä ropisee myös vaihtelevien olosuhteiden selättämisestä! Nehän ovat tietysti suunnilleen samat kaikille, mutta kertoohan teidän peliesitykset ja tämä finaalipaikka, keillä on se voittava osaaminen. Teillä. As simple as that. Virheitä kaikki tekevät, mutta jostain kumman syystä toiset voittavat. Korvienvälijuttua. PS. Katsoin Vavassor/Hernadez semifinaalimatsia ja olivat kyllä terävämpiä ja ansaitsevat finaalipaikan, mutta ei se heille helpolla tullut. Hyvää fiilistä huomiseen finaaliin!

    • Kiitos! On kyllä ollut säätämistä olosuhteiden kanssa tällä viikolla, mutta onneksi tuntuu sopeutumisen taito kehittyneen viimeisen vuoden tai parin aikana isosti. Alustanvaihto ja ulkoa sisälle tai toisinpäin sujuu aika hyvällä rutiinilla ja näköjään jopa saman päivän sisällä. Katsotaan, minkälaisella kentällä sitä huomenna sitten pelataan!

  • Semissä 1. syöttövuoron jälkeen näytti aika vaaralliselta, mutta pikainen vastamurto palautti vastustajat takas kentän pinnalle, ja sitä rataa voitto kotiin!!! 🙂
    Hieno taisteluviitto! 🎾🎾🎾👍👍👍

    • Kiitos, samaa mieltä! Ensimmäisen gamen jälkeen tuntui siltä, että nyt saatetaan joutua vientiin, mutta mitä vielä. Mahtava loppuerä ja hieno taistelu toisessa erässä kantoivat voittoon.

  • Mielestäni ATP-sivut väittävät sinulla olevan nyt seitsemän mtb-voittoa putkeen … ehkä sinä lasket jo huomisen mukaan. 😊😊

    Kuten itsekin tiedät, olet nyt ihan eri pelaaja noissa mtbreakeissa kuin ennen. Nyt näkee, että tiedät, että tämä mtb voitetaan eikä vain pelata mahdollisimman hyvin. Tuon Moskovan mtb:n viimeiset pisteet olivat tietysti kirsikka kakun päällä.

    Eli älä unohda, mitä nykyisin pääkopan sisällä ajattelet !! Vamos ! Forza !

    • Kerrassaan upea päivä! Oletteko varmaan ehtineet pohtia tulevaisuutta siellä kulinaarisilla terasseilla. Million avaatte suunnitelmianne? Teillä molemmilla on hienoja velvollisuuksia myös tenniksen rinnalla jotka täytyy ottaa huomioon.
      Mutta ottakaa toki joulu ensin etuajassa vastaan!
      Ps. 8 niitä on tämänpäiväinen mukaanlukien…

      • Hieno päivä totta tosiaan! Ihan oikeasti söimme tänään illallista ulkoterassilla ja pohdimme tulevaa Lloydin kanssa. Mutta jätetään vielä noiden mietintöjen tarkemmat analyysit ensi viikolle, nyt keskitytään täysillä finaaliin ja otetaan kauden viimeinen kannu kotiin viemiseksi. 😉

    • Vamos! Omat laskuni saavat kyllä putken pituudeksi kahdeksan voittoa, kaksi Barcelonassa, kolme Moskovassa, yksi Bergamossa, yksi Roannessa ja nyt vielä yksi täällä Barissa. Aika kova jakso, mutta jotenkin sitä vain uskoo itseensä ihan eri lailla kuin aiemmin. Ja annan vain hyvien asioiden tapahtua. Lisää tätä!

  • No niin! Putki pitää. Olen täällä kirjoitellut tästä korkeasta perustasosta ja se näkyi tänään molemmissa peleissä. Se riittää nykyään pitkälle kisassa kuin kisassa. Ja jos saa niitä huippupelejä väliin kuten Helsingissä oli se maaginen flow-hetki, niin sitten on sama kuka siellä verkon toisella puolella pelaa. Kausi päättyy finaaliin! 💪

    • Juuri näin! Perustason nousu on yksi isoimmista asioista tällä kaudella, sillä CH-kisoissa menestystä tulee melkein viikosta toiseen. Ja kun mukaan mahtuu niitä erityisen hyviäkin päiviä niin isojakin potteja on varmasti luvassa. 💪

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.