Kohti kautta 2022 – Isoja kisoja, isoa menestystä?

Kuten edellisessä postauksessani kävin läpi, kausi 2021 oli loppujen lopuksi todella menestyksekäs tenniskentillä ja niiden ulkopuolella. Onkin aika kutkuttava tilanne päästä suunnittelemaan ensi kauden kuvioita, kun lähtökohtaisesti tarjolla on paljon isoja kisoja ja mahdollisuudet niissä vaikka mihin. Vaikka peliparitarjouksia tuli ihan uuteen malliin, aloitan ensi kauden tältä vuodelta tutun brittiparin Lloyd Glasspoolin kanssa.


Mitä ylemmäs rankingissa mennään, sitä selvemmin nelinpelissä peliparit alkavat olla vakiosuhteita, jotka sovitaan usein vuodeksi kerrallaan. Lyhyempiäkin suhteita näkyy silloin tällöin, mutta pääosin seuraavan kauden pareja aletaan miettiä ja kuulostella US Openin jälkeen, jos siis parinvaihto on mielessä. Jotkut pelaajat tuntuvat vaihtavan paria melkein joka vuosi, kun taas toiset tiimit pysyvät kasassa pitkäänkin.

Oma tilanteeni on ollut vielä tällä kaudella sellainen, että olen pyrkinyt pelaamaan Lloydin kanssa aina, kun se on ollut mahdollista, mutta hakenut isoihin kisoihin paremmin rankattuja pareja sisäänpääsyn takaamiseksi. Ja tietysti Lloydin loukkaantumisten aikana olen joutunut hakemaan varapareja myöskin. Ennen lokakuun Moskovan kisaa huipputulokset muiden kuin Lloydin kanssa olivat aika vähissä, mutta loppukaudesta tulosta tuntui tulevan kenen vain kanssa.

Olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen yhteistyöhön Lloydin kanssa, joten lähtökohtaisesti halusin tietysti jatkaa hänen kanssaan ensi vuonnakin. Kemiamme kentällä on todella vahva, pelityylimme tukevat toisiaan ja tulemme kaiken lisäksi yhä paremmin ja paremmin toimeen kentän ulkopuolellakin. Lisäksi brittien nelinpelivalmennusosaaminen Louis Cayerin vetämänä sekä valtavat datapankit ovat kyllä ihan vertaansa vailla. Aika kova paketti siis.

Kaiken lisäksi pelituloksemme tältä vuodelta niissä kisoissa, kun olimme molemmat täydessä iskussa (eli toisin sanoen kun Lloyd ei ollut loukkaantunut 😀 ) olivat aika suvereeneja. CH-kisoissa 6 finaalia 10 kisassa (kovilla kentillä 5 finaalia 6 kisassa) ja ATP-kisoissa neljästä kisasta tuloksina voitto, semifinaali ja kvartsi sekä Wimbledonissa kolmas kierros. Harmittavasti toki yhteensä neljä kisaa tänä vuonna meni pipariksi Lloydin loukkaantumisten vuoksi, mutta hänen kuukauden onnistunut kuntoutusjaksonsa lokakuussa ja vahva syöttäminen loppukaudesta antavat kuitenkin viitteitä paremmasta ensi kautta silmällä pitäen.

Mutta ei parinvalintani ensi kaudeksi silti mikään läpihuutojuttu ollut. Isoimpana ongelmana oli tietysti yhteisranking Lloydin kanssa, joka oli ennen Barin viimeistä kisaa 150. Eikä tuolla sijoituksella paikka välttämättä olisi auennut esimerkiksi Australian avoimiin. Kisavoitto paineiden alla ja sen tuoma nousu yhteisrankingiin 142 teki kuitenkin todella hyvää Aussi Openia silmällä pitäen, sillä uskomme cut-offin asettuvan johonkin 145-150 välimaastoon. Ja tuo ranking 142 riittänee myös Australian esikisoihin ainakin ensimmäisellä viikolla sekä kaikkiin helmikuun ATP250-kisoihin.

Mutta tuli niitä tarjouksia siis paremmin rankatuilta pelaajiltakin. Itse en lopulta lähettänyt yhtään kyselyä, mutta nimiä mainitsematta sain yhteydenottoja muun muassa useammalta TOP-50 pelaajalta sekä jopa yhdeltä TOP-30 -pelaajalta. Ja kyllähän se olisi valehtelua väittää, ettei tuollaisen korkealle rankatun pelaajan kanssa pelaaminen kiinnostaisi. Mutta on kuitenkin oltava realisti ja ymmärtää, että yhteispelin toimimisesta ei ilman aiempaa kokemusta ole koskaan takeita.  Lisäksi esimerkiksi TOP-30 -pelaaja haluaa kyllä pelata muun muassa Masters-kisat jonkun toisen korkealle rankatun kanssa, jolloin minä olisin useita viikkoja ilman paria. Ja mielestäni riski sille, että yhteistyö päättyy ennenaikaisesti kasvaa aina, kun pelaajien rankingsijoissa on iso ero. Eikä ainakaan alkuvuoden kisakalenterini olisi juuri muuttunut, vaikka korkealle rankatun pelaajan kanssa olisinkin pelannut yhdessä.

Lisäksi näen tilanteeni niin, että jos esimerkiksi tietäisin lopettavani urani ensi vuonna, olisi minun kyllä kannattavaa maksimoida ensi vuoden alun pari- ja kisavalinnat. Mutta pidemmän ajan potentiaalia yhteistyössä Lloydin kanssa on selvästi enemmän. Pitkään juuri ja juuri TOP-50 -sijoituksessa kiinni ollut pelaaja vai kovassa nousussa oleva nuorehko pelaaja vähän alempaa rankingista? Siinäpä kysymys, jota varmaan myös moni niistä, jotka minua kysyivät parikseen ovat miettineet. 😉

Mutta Lloydin kanssa siis pelataan, ja kalenteri sisältää kyllä aika paljon matkustusta heti vuoden alkuun. Lennämme Australiaan jo 27.12. tämän vuoden puolella ja pelaamme toivottavasti kaksi ATP250-kisaa ennen Australian avoimia. Tuon jälkeen helmikuussa pelit jatkuvat Montpellierissä ja Dallasissa sekä joko Marseillessa tai Delray Beachissa. Mahdollisesti menestyksestä riippuen tuon perään on vielä joko Dubain tai Acapulcon ATP500-kisan karsinnat ennen kotikentän Davis Cupia Belgiaa vastaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sen jälkeen kalenteri on vielä jonkin verran auki ATP:nkin puolesta, mutta toivottavasti keväälläkin ohjelmassa on mahdollisimman paljon isoja kisoja ennen Ranskan Avoimia ja Wimbledonia.


Sen tarkempia tulostavoitteita en ole ensi kaudelle miettinyt, mutta kyllähän nälkä kasvaa syödessä ja rankingin kohentaminen kiinnostaa. Jäin tänä vuonna reilun 250 ATP-pisteen päähän ATP:n eläkepaketista, johon kelpuutetaan nelinpelissä 40 eniten ATP-kisoissa (Grand Slameja ja Challengereja ei lasketa) pisteitä kerryttänyttä pelaajaa, Minimissään 40 joukkoon pitää lisäksi sijoittua kolmena vuonna, jotta eläkettä maksetaan, ja viiden ”vuosicreditin” jälkeen eläke maksetaan täysimääräisesti. Itse eläke maksetaan noin viidentoista vuoden ajalta sen jälkeen, kun pelaaja täyttää 45 vuotta, joten tuolle tasolle pääsy pidemmäksi aikaa kyllä kiinnostaisi kovasti.

Pelillisesti tavoitteena on kehittää edelleen varsinkin syöttö- sekä verkkopeliä. Syötöllä voisi edelleen saada enemmän suoria pisteitä varsinkin ulkona ja massalla, minkä lisäksi sen varmuutta tiukoissa paikoissa voi aina kehittää. Verkkopelissä erilaisten yksinkertaisten kuvioiden opettelu vielä paremmin puolestaan automatisoi päätöksentekoa niin, että oikeat lyöntiratkaisut tulevat yhä useammin suoraan selkärangasta. Lisäksi brittien data-analyytikkojen kanssa pelikuvioita pystyy kehittämään yhdessä Lloydin kanssa vielä paremmiksi, kun saamme suoraa rehellistä tietoa siitä, miten mikäkin taktiikka toimii.

Fyysisesti täytyy puolestaan pitää huolta siitä, että voima- ja nopeustasot pysyvät yllä iän karttuessa, ja salilla pitääkin viettää yhä enemmän aikaa. Lisäksi loukkaantumisten välttäminen on aivan avainasemassa, sillä olihan yksi tämän vuoden menestyksen mahdollistaja juuri se seikka, etten missannut yhtään matsia ja edes juuri yhtään harjoitusta sen takia, että keho ei olisi ollut kunnossa. Ja se on kyllä erittäin hyvä tilanne se.

Kaiken kaikkiaan ensi vuodelta voi siis odottaa paljon, mutta samalla on pidettävä jalat maassa ja jatkettava työn tekoa jopa kovemmin kuin aikaisemmin. Tämä joulukuun treenitauko ei ole kovin pitkä, mutta meillä on fysiikkavalmentajani Erikin kanssa hyvä suunnitelma näille viikoille voima- ja kuntopuolelle, minkä lisäksi liigamatsit ja SM-kisat pitävät matsituntumaa yllä. Lontooseen suunniteltu treenireissu joulun alle peruuntui harmittavasti koronarajoitusten vuoksi, mutta onneksi kotimaastakin löytyy kyllä hyviä treenivastuksia.

Ennen Australian matkaa treenit siis jatkuvat ja otteluita on luvassa seuraavan kerran heti huomenna sunnuntaina, kun pelaan Tennisliigaa Laajasalossa OVS:ää vastaan. Ja jo ensi viikollahan Laajasalossa pelataan SM-kisat, joissa pelaan neluria Santtu Leskisen kanssa. Huipputennistä siis luvassa kotikulmillani, joten mikäs sen mukavampaa!

Toivottavasti tämä postaus avasi hieman ajatuksiani ensi kautta ajatellen. Kommenteissa saa mielellään esittää tarkentavia kysymyksiä ja niitä saa toki tulle kysymään SM-kisojen katsomoonkin! 😊

17 thoughts on “Kohti kautta 2022 – Isoja kisoja, isoa menestystä?

  • Kiitos erittäin hyvä blogista ja onnea ensi kauteen! Onko tietoa, seuraako Lloyd blogiasi Google translaten tms. avulla? Tai onko tourilla tullut monelta pelaajalta kommenttia, että lukisivat säännöllisesti?

    • Kiitos! Lloyd ei tietääkseni seuraa blogiani, enkä ole kuullut muidenkaan pelaajien ainakaan minulle niin kertovan. Mutta yksi ATP:n supervisor kyllä kerran tuli sanomaan lukevansa blogiani ja käyntidatan perusteella ulkomaisia vierailijoita on ihan kohtuullisen paljon. Eli kyllähän tarinani kiinnostavat monessa maassa!

  • Kiva kuulla tulevasta, jännä kausi tulossa seuraajillekin! Toivotaan että pääsette sisään heti alkukaudesta ATP-turnauksiin. Australiastahan saattaa tulla Herbertin lisäksi muitakin poisjääntejä rokotepakon vuoksi.

    • Jes, tulee varmasti mielenkiintoinen kausi! Toistaiseksi näyttää olevan poisjäännit aika vähissä, mutta ehkä nuo selviävät sitten lähempänä.

  • Todellakin, kiitos hyvin kattavasta kuvauksestasi ja pohdinnoistasi parivalinnasta sekä ensi vuoden kuvioistasi. Päätöksesi jatkaa Lloydin kanssa tuntuu oikealta ratkaisulta. Huikea tulosvuosi teiltä ja sinun pelisi kehittyminen antavat kyllä erinomaiset lähtökohdat tiimillenne ensi kaudelle. Kesäkauden jälkeiset turnausvoitot ja peliesityksesi vaihtuvien parien kanssa oli hienoa katseltavaa. Ja viimeisimmän Challenger -turnauksen matsit ja kisan finaalin voitto osoittivat, kuinka hyvin pelinne ja yhteistyönne kulkeekaan eri päivinä. Teillä on ilman muuta kova potentiaali nousta voittoihin ATP-Tourilla. Lopuksi kysymys: Miten doubles guru, Louis Cayerin valmennuskuvio käytännössä teidän kohdalla toimii? Tapahtuuko se hänen katsomien matsien perustella etänä, vai osallistutteko myös hänen leireilleen? Toiseksi, kuinka usein saatte data-analyysin peleistänne?
    >>> Mukavaa joulua perheesi kanssa, hyviä treenejä, SM-pelejä ja mahtavia pelejä ensi kaudelle!!!

    • Suuret kiitokset kaiken kaikkiaan kattavasta kommentoinnista koko vuoden aikana sinullekin! Toivottavasti jatketaan ensi vuonna samaan malliin. 🙂

      Tosiaan brittivalmennus on pääasiassa ollut etähommia toistaiseksi. Kesäkuun ruohokaudella vedimme useammankin treenin yhdessä ja Louis oli katsomassa matsejamme, ja US Openissakin hänet ehdin nähdä. Omat Lontoon treenikuviot ovat harmittavasti menneet jo useamman kerran puihin, mutta ehkä sitten ensi kaudella tuokin onnistuu. Siihen asti jatketaan etäanalyyseilla ja zoom-palavereilla noin kerran kisaviikkoa kohti. Data-analyysejä saa aina pyydettäessä ja ainakin nyt tulevalla Aussi-reissulla on tarkoitus analysoida tarkasti kaikki matsimme.

      • Kiitos itsellesi. Blogisi ovat aina olleet mielenkiintoista luettavaa, jo kiertäessäsi Aasian kisoja.
        Blogisssasi olet kirjoittanut ja kuvannut harvinaisella tavalla kokemuksiasi ja pystynyt ihailtavasti yllättävän objektiivisiin arvioihin peleistäsi. Samalla analyysisi ovat olleet sisällöltään antoisia ja vieläpä hauskoja.
        Kulinaristina pienet ruokakuvauksesi eri maista ovat myös mukavasti paaluttaneet tennispelaajan arkea. Samalla olet tullut kirjoittaneeksi osan Suomen tenniksen historiaa. Ja ennen kaikkea, on ollut hienoa lukea pelisi jälkeen, kuinka olet kokenut ko. matsin. Se on mielenkiintoista ja myös opettavaista ja vuorovaikutteista.
        Uskon, että uskolliset seuraajasi ovat kanssani samaa mieltä.

        En tiedä ketään muuta tennispelaajaa Suomessa, joka kirjoittaisi niin aktiivisesti ja analyyttisesti kuin sinä. Tai kuka ylipäänsä kirjoittaisi?
        Tiedätkö muuten, kirjoittaako joku 100:n parhaan joukossa oleva huippupelaaja maailmalla vastaavalla tai rinnastettavalla tavalla?

        Yleensähän saamme lukea pelaajan kommentit tiivistetysti vain urheilumedioissa. Blogeissasi pääsemme kokemaan nähdyn pelin analyysisi lisäksi kuvauksen ympäristöstä, olosuhteista ja turnauksesta, valmistautumisesta. Siis harvinaisen läheltä. Se on melkein kuin kentänvierus -haastattelu pelin jälkeen. Arvokasta alalle, kollegoille ja lukijoille.

        Vaikka menestyneet huippumme eivät olekaan kirjoittaneet omaa blogia, niin onneksemme esim. Jarkon huikean ja pitkän uran ansiosta olemme saaneet tenniksellemme enemmän mediajulkisuutta Suomessa ja kansainvälisesti ja myös lukea, nähdä ja kuulla hänen kommenttejaan tuoreeltaan peleistään uransa aikana. Samoin Henrin ja Emiin menestyksen myötä heidän kommenttejaan, unohtamatta nousevien junioreitemme. Menestys on herättänyt mediatkin.

        Siispä on mahtavaa, että jaksat pitää blogiasi ja jakaa kokemuksiasi hyvistä ja joskus vähemmän hyvistä hetkistä. Autenttinen sisältö kyllä puhuttelee ja veikkaanpa, että blogiasi seuraa huomattavasti laajempi joukko kuin voisi olettaa. Pelisi ja menestyksesi kiinnostavat ja kyllä tässä jo odottaa malttamattomana uuden kauden alkua!

        Kiitos myös vastauksestasi kysymykseeni Louisin ja teidän valmennuskuvioista. Mielenkiintoista todellakin. Ja varmaan häneltä tullut palaute on juuri sellaista, mikä voi parhaimmillaan antaa korvaamattomia neuvoja oman pelin kehittämiseen, ja erityisesti teidän tiiminnne nelinpelin menestystekijöihin.
        Tsemppiä ja mahtavaa menoa ensi kauteen!!!

  • Kiitos Harri tästä vuodesta pelillisesti, että blogistisesti..!! 🙂 Kisakaudella tulee näillä sivuilla käytyä lähes päivittäin. Tätäkin postausta olen jo pari viikkoa odottanut ja suunnitelmat kuullostaa hyvältä. Itse näen ja odotan alkukauden osalta semmoista ns. ”tientynlaista tasonnostoa”, tarkoittaen tasaisuutta ATP250 kisoissa. En siis tarkoita sitä, että pelitasosi tai muu olisi huono, vaan se että tulisi tasaisesti pisteitä näistä kisoista. Näissä kisoissa on paljon hyviä pareja pelaamassa ja pitää vaan pikkuhiljaa kaivaa sieltä voittoja 1.kierros, 2.kierros jne.. Ja kyllä sieltä niitä voittojakin tulee, mutta takki auki ei kannata lähteä. Onko näitä Entrylistoja miten näkyvissä muualla kuin esim dartsranking sivustoilla, yritän joka päivä kytätä tuota AusOpen tilannetta…??

    • Paljon kiitoksia! Kiva kuulla, että blogini jaksaa kiinnostaa. 🙂 Ensi kautta odotan kyllä itsekin vesi kielellä, ja toivotaan, että sama ylöspäin menevä suunta jatkuu.

      Entry listat ovat harmillisen tiukasti varjeltuja salaisuuksia ATP:n maailmassa. Pelaajien PlayerZone-portaalissahan ne näkyvät ja päivittyvät myös alustavina listoina livenä aina ilmoittautumispäivään asti. Tuon jälkeen ne yleensä jotain kautta joillekin netin keskustelufoorumeille päätyvät, mutta virallista kanavaa ei siis valitettavasti ainakaan minun tietojeni mukaan ole olemassa. Aussi Openin nelurilista selviää huomenna keskiviikkona 15.12. myöhään illalla.

  • Varmasti hyvä valinta jatkaa Lloydin kanssa. Suomalaisena kuitenkin kiinnostaa olisiko mahdollista nähdä täysin suomalainen pari kiertämässä yhdessä koko sesongin ajan😉

    • Juu, kyllä Lloydin kanssa kelpaa jatkaa. Suomalaisduo olisi toki sekin aika hieno juttu, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että mennään omia reittejämme ainakin alkukauden ajan. :/

  • Epäilemättä hyvä ja perusteltu plaani. Ja on mielenkiintoista nähdä miten korkealle teidän rahkeet riittää etenkin kun pohjatyöt on hyvin tehty. Oletettavasti kauden aikana tilanteet kuitenkin elää ja mahdollistaa tilapäiset parimuutokset. Oletteko muuten sopineet Lloydin kanssa jo ennakkoon, että jos esim. sinulla olisi mahdollisuus jonkun muun kanssa osallistua esim. GS:iin mihin teidän rankkaus ei riitä, niin teidän plaani voi tällaisessa tapauksessa joustaa?

    Uutta kautta odottaen ja menestystä toivottaen!

    Ps. Mainitsit fysiikkatreenin tärkeydestä. Aiemmin oli puhetta nelurin kestävyysvaateista ja lupailit loppuvuoden harjoitusjaksolla tehdä hieman pelin aikaisia mittauksia. Onko sykevyö ollut käytössä ja miltä luvut näyttää? Entä onko tullut arvioitua (mitattua?) 2-eräisen nelurimatsin juoksumetrejä ?

    • Jes, kyllähän näitä pariasioita on tullut aika lailla mietittyä ja pohdittua viime aikoina. Lloydin kanssa tilanne on siinä mielessä joustava, että isoihin kisoihin on aina mahdollisuus etsiä parempi pari, jos ranking ei muuten näytä riittävän. Mutta yritetään ensi sijaisesti kyllä pelata Lloydin kanssa ja nousta yhdessä ylöspäin!

      Ja olipa hyvä, että muistutit noista sykemittauksista. Laitan tarkempaa analyysia tännekin, kun kirjoittelen miten treenikausi etenee!

  • Hyvä perussuunnitelma. Jos pysytte terveinä niin ’doubles race’ voisi myös olla tähtäimessä alkavalla kaudella. Saat myös varmasti paripyyntöjä ATP-kisoihin vuoden mittaan ja kannattaisihan niihin mennä jos muutoin olisi CH-kisa vaihtoehtona. Tuo on varmasti jonkunlaista tasapainoilua tiimin ja oman rankingin välillä.
    Pelillisesti voisi vielä hioa lobbia ja puolenkentän smashia. Toisi yllätyksellisyyttä peliin. Yhtälailla miten pelata kun vastustaja lobbaa.

    • Jep, tuo doubles race on tosiaan hyvä tavoite myös! Ja vaikka ei riittäisi ihan top-8 ja Torinon finaalisijoitukseen niin top-13 takaisi myös pääsyn vuoden 2023 Masters-kisoihin, mikä voisi olla rankingin kehityksen kannalta tosi hyvä juttu myös. 👍

      Ja tosiaan olen samaa mieltä siitä, että kaikki hartioiden yläpuoliset lyönnit ovat kyllä kehityksen kohteena nyt ensi kaudelle!

  • Mulla on niin kova luotto tähän kauteen teidän osalta! 💪🏻 Hienoja juttuja tulee tapahtumaan. Tsemppiä ja kiitos blogista

  • Kiitos tiedoista koskien ensi kautta.
    Parivalintasi on erittäin hyvin perusteltu ja sitä on helppo kannattaa.
    Teillä on takana yhteisiä hyviä kokemuksia ja varmasti tasapäinen korkea motiivitaso jatkaa nousua.
    Lisäbonuksena on hyvä, että joustavuutta löytyy helposti, jos joitakin parinvekslaustarpeita jatkossa ilmenee.

    Paljon onnea ja ennen kaikkea terveyttä ensi kaudelle!

Comments are closed.