SM-kultaa ja joulunvieton kautta kohti Australiaa

Jouluaatto lähestyy, joten lienee taas paikallaan pieni kuulumisten päivitys. Muun muassa SM-kisat tuli pelattua viime viikolla, ja nythän alkaa olla lähtö Australiaankin jo olla melkein ovella. Kaikin puolin fiilis on varsin hyvä, sillä pelipaikka varmistui Australian avointen lisäksi myös kahteen esikisaan, ja treenitkin ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Myös fyysisesti olo tuntuu valmiilta kovemman fysiikkatreenijakson kääntyessä loppusuoralle.

Tämä vain neljän viikon mittainen väli vuoden 2021 viimeisen kisan loppumisen ja vuoden 2022 ensimmäisten kisojen alkamisen välillä loi harjoituskaudelle omat haasteensa, joten päätin tällä kertaa pitää pelituntuman yllä oikeastaan läpi joulukuun. Täyttä lepoa tuli oikeastaan vain pari kolmen neljän päivän jaksoa, mutta matseja tuli sen sijaan pelattua mukavasti. Liigapelit Laajasalossa ovat aina suurta herkkua kalenteriin osuessaan, mutta sen lisäksi pääsin pelaamaan 40-vuotiaan kotiseurani SATA-Tenniksen juhlakisat eli SM-kisatkin kotikentällä.

Olin alusta alkaen päättänyt panostaa isosti fysiikkatreenaamisen tällä harjoitusjaksolla, ja olenkin tehnyt valmentajani Erikin kanssa kovasti töitä Urhea-hallissa tunnollisesti joka toinen päivä viimeisen reilun kahden viikon ajan. Olemme tehneet varsinkin jaloille tavallista vaativampia treenejä, muun muassa uudenlaisia eksentrisiä eli jarruttavan lihastyön liikkeitä, minkä lisäksi tennispelaajalle tärkeät keskivartalon lihakset sekä hartiaseudun ja yläselän vahvistaminen ovat olleet ohjelmassa. Reidet ovat huutaneet useamman kerran hoosiannaa ja varsinkin takareidet ovat olleet monta kertaa todella herkät treeniä seuraavana ja jopa sitäkin seuraavana päivänä. Mutta terve lihaskipuhan ei ole ollenkaan vaarallista, vaan päinvastoin silloinhan sitä kehittyy.

Valinta tehdä kovaa fysiikkatreeniä ilman kompromisseja tarkoitti lopulta myös sitä, etten halunnut ylirasituksen pelossa pelata SM-kisoissa kaksinpeliä, vaan keskityin tekemään aamuisin fysiikkaa ja pelaamaan iltaisin nelinpeliä. Ja tuohan toimi varsin mukavasti, sillä pelasimme parini Santtu Leskisen kanssa itsemme Suomen mestareiksi. Laajasalon nopeilla kentillä syötön murtaminen ei aina ole ihan yksinkertaista, mutta hyvällä ja kurinalaisella pelillä saavutimme lopulta kultamitalin ilman erämenetyksiä. Kiva oli nähdä vastustajillakin kovaa tsemppiä ja erityisesti silmään pisti se, että moni pari oli selvästi harjoitellut nelinpelikuvioita useamminkin. Ehkä suomalaispelaajien viime aikainen nelinpelimenestys on luonut pohjaa myös isommalle kulttuurin muutokselle nelinpelin kiinnostuksen kasvamiseksi?


Perusharjoittelu tenniskentällä on ollut viime viikot jopa todella vähäistä, sillä olen salitreenin lisäksi pelannut niin paljon matseja. Mutta eikö se ole juurikin parasta harjoittelua? Varsinkin kun loppuvuonna tuli paljon voittoja, niin onhan se varmasti hyvä juttu pitää voittamisen kulttuuria yllä kotimaassakin. Jotenkin kentälle astuessa tappio ei käy tällä hetkellä mielessäkään, ja tiukatkin matsit kääntyvät kotiin kerta toisensa jälkeen. Ja tuosta kannattaa kyllä pitää kiinni!

Joitakin tennisharjoituksiakin olen kuitenkin tottakai tehnyt. Kehityskohteena on ollut erityisesti lyöntien vauhdin kehittäminen, joten parin tennistreeninkin jälkeen on ollut yläkroppa hellänä, kun on tullut laitettua palloon vauhtia ihan tosissaan. Mutta pakko on kyllä sanoa, että on lyönti myös lähtenyt varmasti kovempaa kuin koskaan aikaisemmin, erityisesti kämmenpuolelta. Ja on sitä jokunen puhdas syöttötreenikin tullut tehtyä, mikä on aina tärkeää. Tarkoitus oli tehdä hieman sykeseurantaa treeneissä, mutta kunnollista nelinpelitreeniä ei oikein ole tullut, ja seurantalaitteiden käyttö virallisissa peleissä on kielletty, joten palataan tähän asiaan sitten Australian valmistautumisviikolla.

Treenikausi on tietysti olennainen osa tennispelaajan vuotta, mutta on tämä joulukuu toisaalta myös sellainen aika vuodesta, kun voi esimerkiksi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Ja onhan sekin omalta osaltaan todella antoisaa. Ihan kotioloissakin päivät menevät nopeasti vaikkapa vauvalle unikoulua pitäessä ja arjen askareissa touhutessa. Mutta kävinpä myös muun muassa puhumassa vanhassa koulussani Mäkelänrinteen lukiossa valmennusopin tunnilla omista kokemuksistani nykyisille oppilaille, mikä oli sekin todella hieno kokemus. Saimme paljon hyvää keskustelua aikaiseksi ja tuli ehkä itsekin oivallettua jotain juttuja uudella tavalla, kun etukäteen vähän kävi taas läpi sitä, mitä kaikkea onkaan omaan elämään tähän mennessä mahtunut.


Mutta kunhan nyt joulu selvitään kunnialla, niin jo ensi maanantaina 27.12. on aika suunnata kohti seuraavia koitoksia ja Australiaa. Todella hienoa oli, kun paikka Lloydin kanssa varmistui kaikkiin haluamiimme kisoihin, 3.1. Adelaiden ATP250:een, 10.1. Sydneyn ATP250:een ja tietysti Australian avoimiin. Australian avointen paikka meinasi mennä tiukalle, sillä olimme lopulta yhteisrankingillamme 142 kolmanneksi viimeinen mukaan päässyt pari, mutta Adelaiden avauskisassa olemme näillä näkymin peräti 8-sijoitettu pari, mikä takaa 24 parin kaaviossa pääsyn suoraan toiselle kierrokselle. Sydneyssä taso on hieman Adelaidea kovempi, mutta lopulta paikka sinnekin varmistui eilen illalla varsin kevyesti, vaikka alun perin ajattelin, että paikka voi olla hilkulla.

Australia on tähän aikaan vuodesta aika hieno paikka pelata tennistä ja viettää muutenkin aikaa, joten tätä reissua odottaa kyllä oikeasti aika vesi kielellä. Olen kaiken lisäksi pelannut usein hyvin tuolla päin maailmaa, joten kun peli tuntuu olevan kohdallaan, niin tälle matkalle lähdetään kyllä ihan kunnon menestys mielessä. Australian tennisliitto on tehnyt ison työn kisajärjestelyjen kanssa kaiken koronamullistuksen keskellä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että lento Singaporen kautta Melbourneen tuo meidät perille aikaisin keskiviikkona 29.12. eikä tuon jälkeen tarvitse kuin odottaa yhden koronatestin tulos ennen kuin on vapaa liikkumaan maan sisällä. Mutta tottakai nyt on erityisen tarkasti pidettävä huolta, ettei tuosta testistä tule positiivista tulosta, jotta reissu myöskin suunnitelman mukaisesti toteutuu.

Tässä vaiheessa onkin nyt vain aika toivottaa oikein hyvää joulua, ottaa vielä viimeiset pari päivää rauhassa perheen kanssa ja laittaa sitten taas kamppeet kasaan. Ja sitten ottaa nokka kohti Australiaa!

11 thoughts on “SM-kultaa ja joulunvieton kautta kohti Australiaa

  • Onnittelut nelinpelin Suomen mestaruudesta sinulle ja Santulle!
    Kuulostaa hyvältä valmistautumiselta ensi vuotta varten. Hienoa, että olette sisällä noissa ekoissa kisoissa. Tsemppiä ja menestystä koko ensi vuoteen!

  • Kuullostaa kaikin puolin hyvältä ja odotukset samoin. Onnittelut mestaruudesta ja ensi vuoteen! Hyvää Joulua!

  • Hyvää Joulua ja tsemppiä alkuvuoteen. Nyt olisi hyvä mahdollisuus räjäyttää se ns. pankki ja nousta Suomen ykköspelaajaksi. Ei näkynyt Henkan nimeä tammikuun entry listoilla.

  • Vuosi 2022 alkaa osaltanne erinomaisella ohjelmalla. Toivottavasti saatte noista kolmesta kisasta hyvän nosteen koko kaudelle. Kotikatsomo on valmiina. Pysykää terveinä. 💪🤛👍.

  • Kiitos taas hyvästä blogistasi. Kuviosi, treenisi ja ohjelmasi näyttää olevan enemmän kuin kohdallaan. Rentoa joulun jatkoa ja hyvää reissua Astraliaan. Todella hieno juttu, että pääsette pelaamaan heti alkuun kaksi kovaa ATP-250 turnausta ja sitten perään hakemaan voittoja vuoden ekassa Grand Slam’issä!!! Tsemppiä ja huippupelejä tälle uudelle vuodelle 2022!!!

  • Hienoja tekstejä taas suollat. Keskiarvoksi viime vuodelle saavutit 87 pistettä/turnaus. Olen leikkinyt 120 pisteen ja 150 pisteen keskiarvoilla, ja mille rankingsijalle niillä pääsisi. Noin 40 tai 20 on tuloksena. Kuullostaako tutulta? Henkilökohtaisempi kysymys on minne olet piilottanut sen vatsan jota vielä saimme ”ihailla” pari vuotta takaperin?

  • Eise tauko kauaa kestänykkää ku ollaan jo matkalla, pääasia että oot saanu sopivasti levättyä ja reenattua kovaa ja fresh kroppa matkalla australiaan

Comments are closed.